Lehdessä olleen uutisen mukaan uhkailu ollut valtakunnansyyttäjänviraston tiedossa ja että Semi ei ole halunnut, että virasto tekee mitään.
Lehtijutun mukaan syyttäjävirastosta todettu, ettei ole esim. mitään kirjeitä, missä olisi uhattu. Sen sijaan Semin tietoon on saatettu käsityksiä siitä, että tiettyjen asioiden paljastuminen ns. alamaailmalle voi aiheuttaa turvariskejä.
Minä ymmärrän tuon jutun siten, että poliisi on vain varottanut Semiä alamaailman aiheuttamasta uhasta, minkä Semi on ottanut sitten henkilökohtaisesti.
Outo juttu. Minä uskon, että kyse on paremminkin Semin vilkkaasta mielikuvituksesta kuin uhkailusta. Ja Semikin on tämän jälkikäteen todennut eikä siksi tee rikosilmoitusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Poliisirikolliset saadaankin nyt siis kiinni!
Hyvä juttu, koska tuollaiset uhkailevat poliisit joutavat lusimaan.
Semihän olisi itse päästänyt poliisit pannasta. Mutta kun ei niin ei. Poliisi saa sitä mitä tilaa:)
Taas tuli monelle poliisille paskat housuun ja unettomat yöt, kun vituttaa kympillä ja miettii mitä tulikaan sanottua:)
Virka menee, tuomio tulee:D
Kansainvälinen huumekauppa on niin kovan luokan rikollisuutta, että ihmishenki ei ole siinä minkään arvoinen. Ilmeisesti Semi nyt on sen tajunnut, saatuaan poliisilta vähän tietoa. Jos huumerikolliset ovat yrittäneet tappaa poliiseja, niin miksi ei syyttäjiäkin.