kolmio-ufo

141277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

satelliitteja, jotkuthan niistä lentää kolmio muodostelmassa.En kuitenkaan tiedä sen paremmin

Äänestä

Kolmio ei kuitenkaan peitä taustalla olevia tähtiä mennessään. Johtuuko tämä nyt sitten siitä että alus on tehty näkymättömäksi? Japanissahan oli jo onnistuttu tekemään pieniä näkymättömiä objekteja nanoputkitekniikan avulla.
Vai johtuuko tuo siitä että alus käyttää voimakasta gravitaatiokenttää liikkumiseensa? Gravitaatiohan tunnetusti venyttää aika-avaruutta. Tästä esimerkkinä vaikka se että näemme tähtiä mitkä oikesti ovat auringon takana sen vetovoimakentästä johtuvan venymän ansiosta.

Vai onko kyseessä tarkassa muodostelmassa lentävät kolme erillistä alusta? Vai suokaasua tai majakka?

Äänestä
  • mutta näyttää siltä kuin olisi tehty näkymättömäksi ja kolmiorajat juuri ja juuri nähtävissä. Stan Deyon mukaan isot alukset ovat pieniä sopivin välein asettuneina jolloin säästyy energiaa ja samalla syntyy illuusio isosta aluksesta.

    http://video.google.com/videoplay?docid=-8222679614108378695

    Äänestä

Jossain ketjussa joskus mainitsin, että pätkän kaltaiset "kolmiot" eivät ole aivan vieraita. Näin vastaavanlaisen jutun, kuin mitä pätkässä lenteli, jokunen vuosi sitten tupakkia kärytellessä pimeässä takapihalla. Kolmioita liikkui kuitenkin kaksi lähellä toisiaan samalla nopeudella ja niiku synkassa. Läpi niistä ei näkynyt (tai sattunut taustalla kohdalle?) saati ääntä olisi kuulunut.

Asia tapauhtui suht' nopeasti ja ne viiletti näkökentän, eli suoraan kohdalta, missä ne äkkäsin, toiseen laitaan, yli ehkä noin 10 sekunnissa. Korkeutta jutuilla ei voinut olla paljoa, ehkä kilsa, pari kolme eli olivat selvästi melko alhaalla "satelliteiksi". Tiedä siitä mitä sitten olivat ne?

Joo.. kunhan kirjoitin... eli ei tartte, varsinkaan skepojen kommentoida tai vääntää tästä mitään kun en itsekään pidä tämmöistä juuri minään :)

Äänestä

  • hfjh34hhdfj kirjoitti:

    Googletin satellite triangle formation ja tuli eteen tuollainen sivu:

    http://www.space.com/sciencefiction/phenomena/triangle_ufo_noss_000114.html

    Siinä puhutaan salaisesta "NOSS" vakoilu (?)satelliittisysteemistä. Satelliitit kulkevat kolmittain ja 1100 metrin korkeudessa.

    Tiedä sitten häntä onko jutulla perää..

    "ja 1100 metrin korkeudessa"

    Satelliitti tonnisatasessa. No voihan kökkö.
    Jos virhe olisi tuhatkertainen ja metrien sijasta olisi pitänyt olla kilometri, olisi korkeus vakoilusateliitille jo liikaa.

    Etkö hfjh.....usw.... joskus väittänyt olevasi DI.
    Eipä oikein kuulosta uskottavalta, konsa tuonlaista suollat yleiseen lukemistoon.
    Häpeä syvästi disinformaation suoltamistasi etenkin kun sen kumoaminen onnistuu jo ala-aste fysiikalla.
    Oi häpeä. Totisesti, oi Korkeasti Häpeä . Katso; vieläkin minä sanon sinulle, oi yritä Hävetä Vielä Korkeammin.

    Joo no, kai se nyt alkaa riittää.

    Äänestä

  • mieti mieti... kirjoitti:

    Kiireellä kirjoitin ja tuli mitat väärin.

    Tarkistin siitä linkistä ja 1100 kilometriä se oli. Siis en tunne vakoilusatelliitteja sen kummemmin ja tiedä tuon sivun tietojen todenperäisyyttä.

    Jos maalaisjärjellä ajattelisi niin kolmio-satelliiteilla voisi ehkä mallintaa vakoiltavan kohteen hieman 3D-muotoon? Oisikos ideaa.

    Äänestä

  • mieti mieti... kirjoitti:

    "ja 1100 metrin korkeudessa"

    Satelliitti tonnisatasessa. No voihan kökkö.
    Jos virhe olisi tuhatkertainen ja metrien sijasta olisi pitänyt olla kilometri, olisi korkeus vakoilusateliitille jo liikaa.

    Etkö hfjh.....usw.... joskus väittänyt olevasi DI.
    Eipä oikein kuulosta uskottavalta, konsa tuonlaista suollat yleiseen lukemistoon.
    Häpeä syvästi disinformaation suoltamistasi etenkin kun sen kumoaminen onnistuu jo ala-aste fysiikalla.
    Oi häpeä. Totisesti, oi Korkeasti Häpeä . Katso; vieläkin minä sanon sinulle, oi yritä Hävetä Vielä Korkeammin.

    Joo no, kai se nyt alkaa riittää.

    "Jos virhe olisi tuhatkertainen ja metrien sijasta olisi pitänyt olla kilometri, olisi korkeus vakoilusateliitille jo liikaa. MUUTA SUUNSOITTOA"

    Nopeasti tarkistettuna:
    ""Satelliitin korkeus maanpinnasta saattaa olla hyvinkin suuri. Kun matalimmat radat ovat vain parin sadan kilometrin korkeudella, voivat etäämmällä kiertävät satelliitit olla jopa useiden tuhansien kilometrien etäisyydellä. Geostationaarisen satelliitin radan etäisyys Maasta on noin 35 800 km.""

    Satelliitit voivat siis olla 1100 kilometrin korkeudessa. Jos ajatellaan vakoilusatelliittia niin korkealla olisi kai hyvä olla, eivät heti erottuisi maan päälle..

    Vakoilusatelliitilla on tarkoitus vakoilla. Siksi se pitää saada mahdollisimman matalalle kiertoradalle.

    Äänestä

  • Varaktori kirjoitti:

    Vakoilusatelliitilla on tarkoitus vakoilla. Siksi se pitää saada mahdollisimman matalalle kiertoradalle.

    Heh, jospa ne vakoileekin uhveroita. Eli ihan toiseen suuntaan katsotaan! :-)

    Äänestä

  • hfjh34hhdfj kirjoitti:

    Heh, jospa ne vakoileekin uhveroita. Eli ihan toiseen suuntaan katsotaan! :-)

    Juu mistäs tietää vaikka niillä olis planetaarinen puolustusjärjestelmä tuolla taivaalla uhmojen varalta.

    Aikonaan suuressa ja mahtavassa tuolla idän suunnalla eivät uskaltaneet aukoa sukellusveneidensä ohjussiiloja sillon kun amerikkalaisten vakoilusatelliitti oli kohdalla. Se olis kai tulkittu lähes sodanjulistukseksi. Hyvin ne tuntu toistensa satelliittit tuntevan. Tää oli sitä aikaa kun meikäläinenkin vielä oli nuori ja komea.

    Äänestä

Suoraviivainen liike joka kestää kauan.

Sen lisäksi, jos katsotte tarkkaan, kolmion muoto ei pysy tarkalleen samanlaisena kolmiona, vaan yksi kolmion kärjistä jää jälkeen.

Tähtien kirkkaus on myös yksi peruste.

Tähtiä ei näkyisi noin kirkkaasti ja paljon, jos ei olisi käytetty pientä zoomausta ja valovoimaista putkea.

Lopuksi satelliitit katoavat täsmälleen samalla rajalla, eli kun kulkevat maan varjoon ja Aurinko ei enää heijastu niistä.

Tällaisia satelliitteja näkyy lähes joka yö kun menette ulos ja odottelette sellaista satelliittia mikä kulkee pohjoiseen päin. Ensin puolivarjo himmentää satelliittia hiukan, aivan kuten tuossa filmilläkin, ja sitten se menee koko varjoon ja katoaa pois näkyvistä.

Se joka väitti nähneensä viivoja noiden valojen välissä, näkee kyllä täysin harhaa. Olen kokenut kuvankäsittelijä ja oppinut katsomaan ja erottamaan juuri tuollaisia asioita ja niitä ei tuossa näy missään vaiheessa.

Kieltämättä hieno video satelliiteista, joita muuten täällä Suomenkin taivaalla silloin tällöin näkee, mutta ufojen kanssa noilla ei ollut mitään tekemistä.

Äänestä
  • Kävin ATS:llä katsomassa mitä aiheesta siellä puhuttu.

    Vakoilusatelliittia NOOS:sia siellä piti joku vaihtoehto. Joku satelliitteihin perehtynyt (?) oli tarkistellut Iridium 38,44,81 mahdollisuutta ja ne kai jotenkin passasi havaintoon.

    Tarkistin itse Orbitronilla ko. Iridiumit (ne saa esille kun lataa uuden profiilin). Tuntui että satelliitit menivät peräkkäin ja samalla korkeudella suunnilleen. En tiedä sitten saisiko niistä kolmiota maanpäälle näkymään. Etäisyyttäkin toisistaan niillä tuntui olevan ehkä liikaa.

    Olikos tuo ECETI ranch Washingtonissa. No eipä sekään auta, pitäisi tietää tarkka kellonaika jotta voisi satelliitteja tutkia.

    Olisi mielenkiintoisempaa jos se olisikin kolmioalus. Silloin satelliitit voisi unohtaa..

    Äänestä

mitä hem...peää tämä oikein meinaa :D?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ne on täällä kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=hilGNWCK55E
Kolmioufo mt. Adamsilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu