Pelästynyt

Henkensä edestä

Nyt äskettäin tapahtui jotain minkä tulen varmaan muistamaan lopun ikäni. Kävin illalla kaupassa ja ostin ihan normaaleja ostoksia ja lisäksi yhden sipsipussin. Menin kotiin ja aloin katsoa telkkaria.

Olin nostanut kaikki ostokset kassista pois ja pilaantuvat pistin jääkaappiin. Sipsit ja leivän jätin pöydälle koska olin väsynyt. Menin ja lysähdin sohvalle telkkarin ääreen ja nukahdin siihen ihan hetkessä.

Heräsin vasta äsken ja huomasin että jotain outoa oli käynyt. Ulko-ovi oli varmuuslukolla kiinni ja ikkunat olivat aivan pientä räppänää lukuunottamatta täysin kiinni. Sekin pieni ikkuna oli niin vähän raollaan ettei mikään elukka sieltä olisi voinut sisään päästä. Sipsipussi oli kuitenkin avattu siististi ja sipsit heitelty pitkin lattioita mutta pussi oli silti pöydällä. Leivistä oli kadonnut puolet ja leipäpussi oli jotenkin ihmeellisellä tavalla sulanut!

En uskalla mennä nukkumaan. Mietin että mikä oli kyseessä, joku pallosalama vai mitä ihmettä? Todistinko aidon kummittelutapauksen?

13

2157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • buster

      Moi

      Mikäli tarinasi ei ole vitsi on hyvin mahdollista, että kodissasi on henkiolento.

      Tarkkaile lähipäivinä tapahtuuko muuta outoa asunnossasi ja kirjoittele tänne.

    • ASL

      asut?

      • Nimetön

        että itse unissasi olet kävellyt ja sipsit heitelly lattialle?


    • Vol streetin pörssihai

      joo, elikkä nukahdit ja tapahtui sllä välin. Tota, kannattaiskohan sun nyt käydä tutkituttamassa, oletko taipuvainen unissakävelyyn.


      Njoo, vai kannattasko sun ruveta sitomaan toinen käsi sängynreunaan aina kun nukut, ettei käy mitään pahempaa haaveria siellä, eikä tartte tukehtua omiihin pieruihinsa siellä ?

    • wäläys

      Poltergeist?

    • sipsihiiri

      Olit ehkä avannut sipsipussin. Rotat tulevat kun niitä ei osaa odottaa. Ihme että et herännyt sipsien "lentämiseen".

    • kummitus oli palaamassa ikuisuuden kestävältä kummittelukeikalta ruotsalaiselta linnanrauniolta. Eikä sitten voinut vastustaa kiusausta napsaista pari grillimaustettua sipsiä ennen hautaansa (joka sijaitsee metrin pohjoiseen päin sen siitä missä on keittiösi pöytä) palaamista :)

    • täydellisesti ratkaistu

      Sä vait kävelet unissasi, vaikket uskoisi.

    • sinulla...

      Koira taikka Kissa?

    • Henkensä edestä

      Juu, ei ole lemmikkieläimiä. Rotat eivät olisi kyenneet avaamaan pussia, sillä se oli avattu erityisen siististi, suoraan sauman kohdalta ilman mitään "väkivallan merkkejä". Enkä tietääkseni kävele unissani, olin nimittäin tavallaan "jumissa" siinä sohvalla nukkumassa, sillä pöytä tavallaan tukkii tien keittiöön niin hyvin, ettei siitä unissaan mitenkään pääsisi kävelemään.

      Olen täysin varma etten avannut pussia. Kun tulin kaupasta kotiin, ainoa mietteeni oli että haluan vaan rentoutua. Niinpä menin suorinta tietä sohvalle telkkarin ääreen, kun olin jättänyt leivät ja sipsit koskemattomina pöydälle. Olen tästä aivan varma.

      Nyt tämän tapauksen jälkeen ei ole käynyt mitään. Pidän kyllä erityisen tarkasti silmät auki jos mitään käy. Ja olen siis poikamies ja asun Helsingissä.

    • Hanna

      Jospa olit todella vasynyt, heräsit ja teit tempun unissasi, tai sitten huoneessa oli piilossa joku tai sitten on kyseessä kummittelu. Oletko leikitellyt jollakin tavoin "näillä" jutuilla. Rukoile ja pyytä apua Jeesukselta Kristukselta. Hän on voittanut kaikki pahanvallat ja vain Hän voi estää henkivaltojen pilailut. Ei sinun tarvitse pelätä.

    • täynnä näiden

      "hormoonihirviöiden" pilailuviestejä.
      Laitetaan mitä ihmeellisimpiä sepustuksia, suljetaan mahdollisuudet että olisi luonnollinen selitys ja sitten katsotaan miten porukka vastailee....

      EVVK!!!

    • shhs

      olet kävellyt unissasi ja avannut sen sipsipussin ja syönyt niitä niin että ne oli lentäny lattialle ja syönyt leivät :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      76
      7636
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3049
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1894
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      71
      1718
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      129
      1557
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1492
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      79
      887
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe