On se vaan hienosta taas tää juttu kun lentoyhtiöllä menee huonosti niin tappiot on otettava työntekijöiden lompakosta. Miten olis jos tuonkin 5% leikkauksen lisäisi lentolipun hintaan niin ei se paljon sitä lipun hintaa nostaisi. Tuskin työntekijät tässä on syyllisiä kohonneisiin kustannuksiin päin vastoin nykyään painetaan hommia entistä pienemmällä porukalla vaikka duunit vaan lisääntyy ja jengi ajetaan loppuun. Tästä johtuu esim. räjähdysmäisesti kohonneet sairauslomat lopettaneiden määrät. Alkaa olla jo kaikilla mitta jo yli äyräiden joten kohta tärähtää.
Lakko tulloo
oletko walmis
131112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Finnairilla peruspalkat ovat muilla kuin lentäjillä varsin kohtuullset, mutta erinäisistä palkan lisistä (esim. ulkomaan päivärahoista) kertyy Finairille valtavat kustannukset. Niitä pitää pystyä leikkaamaan esim. vähentämällä edelleen lentojen väliin jääviä oleskelupäiviä kohteissa.
Kyllä joka paikassa työtahti on viime vuosina lisääntynyt. Ihmisiä on töissä yhä vähemmän ja heistä puristetaan kaikki irti. Miksi Finnairin henkilöstö olisi jotenkin erityisasemassa. Mikäli Finnair nostaisi lippujen hintoja, matkustajamäärät vähenisivät entisestään ja ahdinko senkun lisääntyisi. Viimeistään silloin vähintään tuhat työntekijää saisi lähteä.
Finnain henkilöstön on nyt oltava tarkkana mikäli haluavat jatkossa varmistaa työpaikkansa. Varoittava esimerkki ovat SAS:n työntekijät, jotka ovat olleet vahvasti mukana tuhoamassa yhtiön kannattavuutta lakoillaan. Finnairin matkustamohenkilökunnan määrä on kasvanut reipppaasti, mutta kilpailutilanne on kova ja kysynnän lasku Aasian reiteillä johtaisi väistämättä lentojen vähentämiseen ja se heijastuisi myös Euroopan liikenteeseen. Siis: Lippujen hintoja Finnair ei pysty nostamaan.
Olen yrittänyt jo aikaisemminkin neuvoa ilmaiseksi lentoyhtiöitä tässä samaisessa asiassa, mutta kerrattakoon vielä kun ei mene kaaliin.
Jos palkat vedetään alas, niin polttoainekustannusten osuus kokonaiskustannuksista kasvaa entisestään ja se on jo kestämätön osuus kun se jo tällä hetkellä lohkaisee järkyttävän ison menoista.
tosissasi kun tollasta kerrot.
No on aivan selvää ettei noin kannata tehdä kuin Sievänen haaveilee.
Se että polttoainekulujen osuus kasvaa kokonaiskuluista johtaa kaiken lisäksi vielä imagotappioon ja ympäristötietoisten asiakkaiden joukkopakoon muihin yhtiöihin, sillä polttoaikekulujen suhteellinen nousu mielletään myös kasvavaksi kasvihuonepäästömääräksi.
Neuvot saa vapaasti ottaa käyttöön.
että polttoaineitten osuus kokonaiskuluista pienenee ja silloin pipopäät viherpipertäjt ryntäävät joukolla lentämään Finnairin koneilla?
got it
Finnairin emo itkemässä? siltä vaikuttaa. Muiden yhtiöiden työntekijöitä ei limusiineillä kuskata....mutta lisäähän sinä vain vingut.
Suomalaiset lellityt "emot" pitäisi vaihtaa aasialaisiin.
Joka paikassa - pitäisi ainakin tehdä - työtä otsa kurtussa.
Kuka voisi väittää, että lentoemäntien työ näyttää raskaalta? Sehän on yliarvostettua myyntityötä!
Annat tarjottimen, keräät tarjottimen, annat sen juoman, jonka asiakas tilaa (teetä tai kahvia, lisää sämpylöitä, maitoa/sokeria/makeutusainetta kuumaan juomaan), myyt alholijuomia, myyt ostoskärryn ostoksia.
Osaat ottaa rahaa tai pankkikorttimaksun. Osaat antaa vaihtorahaa.
Jaksat hymyillä.
Suoritat turvallisuusesittelyn. Osaat toimia hätätilanteissa.
Korvaukseksi pääset usein naimisiin jonkun julkkisen kanssa, kuten Kanerva tai Vanhanen tai kuka urheilija se nyt eroaakaan 23 vuoden jälkeen.
Korvaukseksi saat matkustaa ulkomaille ja viettää railakasta elämää ilmaismatkoilla. Ei kukaan henkilökuntaan kuuluva kehtaa julkisesti kertoakaan, minkälaisia etuja suuren työnantajan työntekijänä olemisessa on.
Ihan ensimmäiseksi on lopetettava henkilökunnan kaikki ilmaismatkat: ne ja vapaiksi jäävät paikat voi jakaa vaikka 24 h ennen lentoja jakaa arpajaisvoittoina kanta-asiakkaille, jotka maksavat heidän palkkansa.
Eikö olisi parempi täyttää lennot vaikka ilmaismatkustajille samaan tapaan kuin Ruotsin laivoilla: matkustajat ehkä ostaisivat koneessa ja kentällä jotain, he saisivat aikaan tuloja joko Helsinki-Vantaanpysäköinnille tai liikennetöisijöille (juna/bussi/liittymälennot).
Jos olisi enemmän ja halvempia lentoja, niin voittoa tulisi enemmän.
Mihin perustuu se, että Ryanair lainkaan pysyy ilmassa niillä hinnoilla?!
halpalentoyhtiöiden liiketoimintamalli ja kustannusrakenne on täysin erilainen kuin verkostolentoyhtiöillä.
Ja taas sama nuija täällä lässyttää tietämättömyyttään ja tyhmyyttään. Bannattiinko sut jo Taloussanomien, Hesarin ja Iltalehden sivuilta..?
mutta tajuatko sitä, että molemmat havittelevat ihan samoja asiakkaita...
Tekisi hyvää finnairin emoille joskus tutustua mitä työnteko oikeasti tarkoittaa. Raikun lennoilla kun seuraa heidän työtänsä niin normi lentoyhtiöiden emojen työt vaikuttaa lepolomilta. Sieltä se halpalentoyhtiöiden kilpailukyky myös tulee.
Tietämättömiä. Onneksi et ole yhtään kateellinen ja kaiken lisäksi et tiedä vielä yhtään mitään,yhtään mistään..
"Miten olis jos tuonkin 5% leikkauksen lisäisi lentolipun hintaan"
mitäh ?
nyt ovat jo niin kalliita että vain yritykset lentävät, koska saavat suuret alennukset ja aivan aloittelijat,
koska eivät vielä ole hintatietoisia.
on lähes 200tontua osakkeissa, perheellämme, vanhukset ja 4 aikuislasta, ei ole kuin kerran ehkä 30 lennosta lennetty Finnairilla 5 vuoden aikana.
Minusta olisi syytä vähentää lentotoimintaa 20-30 % ja suunnata aivan eri alalle,
päästäisi niistä valittajasta helpolla.
Näin kyllä varmasti toteutuukin 5v aikana,
mutta parempi olisi jo vuoden aikana.