Miksi peppuun?

Olen hieman hämmentynyt ns anaaliseksistä. Itseäni se ei kiinnosta pätkääkään, enkä ole edes testannut, joten siinä mielessä en osaa sanoa onko se fantastista, ehkä onkin? Naisia mulla on ollut moninkerroin tilastollisen keskivertomäärän, joten älkäähän alkako kokemattomuudesta tilittää, sillä siitä ei ole kyse. Haluaisin vaan kuulla teiltä kommentteja, naisilta ja miehiltä.
Välillä tuntuu että koko juttu on pornoteollisuuden keksimä. Nuoret miehet (pojat) yrittävät puhua tyttöjä ympäri, jotta sitten voivat sanoa kavereilleen käyneensä "B-rapussa". Mistä ihmeestä idean mahtavat saada? Tuskin pimpasta ovat tarpeeksi saaneet kolmannen kerran jälkeen. Kymmenien naisten kanssa olen asiasta keskustellut, enkä toistaiseksi ole tavannut ainuttakaan joka olisi pitänyt anaaliseksitä. Moni oli kyllä testannut.
En sitten tiedä. Ehkä kyltymättömyyteni "oikeaan" reikään johtuu suhteellisen tehokkaasta naiskierrätyksestä, mutta toistaiseksi en ole nähnyt syytä ryhtyä ruskean reijän ritariksi.
236613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Joskus riemastus on molemminpuolista. Kyseessä on harmiton pikku vaihtelu josta ainakin meillä tyttö pitää vielä minuakin enemmän.

Äänestä
  • HELLO!
    ITSE PIDÄN ANAALISEKSISTÄ AINOASTAAN POIKAFRENDIN KANSSA, SE ON USKOMATTOMAN IHANAN KIVULIASTA JA TUNTUU ERIKOISEN HYVÄLTÄ...KOKEILKAA IHMEESSÄ,MUTTA SUOSITTELEN SITÄ VAIN SELLAISEN KANSSA JOSTA TODELLA VÄLITÄT.MUUTEN MIHETKIN TYKKÄÄ KUN VÄHÄN HIEROO SIELTÄ...EILEN TULI TESTATTUA.JA HEI EIHÄN SITÄ TARVITSE HARRASTAA KUIN SILLOIN TÄLLÖIN.

    T.EI RUSKEA KIELELTÄÄN

    Äänestä

  • ei kieroutunut kirjoitti:

    HELLO!
    ITSE PIDÄN ANAALISEKSISTÄ AINOASTAAN POIKAFRENDIN KANSSA, SE ON USKOMATTOMAN IHANAN KIVULIASTA JA TUNTUU ERIKOISEN HYVÄLTÄ...KOKEILKAA IHMEESSÄ,MUTTA SUOSITTELEN SITÄ VAIN SELLAISEN KANSSA JOSTA TODELLA VÄLITÄT.MUUTEN MIHETKIN TYKKÄÄ KUN VÄHÄN HIEROO SIELTÄ...EILEN TULI TESTATTUA.JA HEI EIHÄN SITÄ TARVITSE HARRASTAA KUIN SILLOIN TÄLLÖIN.

    T.EI RUSKEA KIELELTÄÄN

    olen kokeillut kerran vaimoni kanssa
    uteliaisuuttani,kun kaveritkin kehui
    sitä niinpä kokeilin kunnon rasvan
    kanssa ja tuntui oikeen (sairaan..
    hyvältä)nim.oli hyvää kokeillahan
    aina voi ilman (olematta sairas)..?

    Äänestä

tyttöjen kanssa asiasta keskusteltuamme monta kertaa, olemme tulleet tulokseen, että anaaliseksin perään hinkuavat miehet omaavaat pienen ja tunnottoman peniksen. eivätkä he "kakkos"miehet ole kovin kokeneitakaan, kun luulevat löytävän tyydytyksen parhaiten mahdollisimman pienestä ja likaisesta...No kukin taplaa tavallaan, mutta tuskin tuntuisi mukavalta, jos heidän bärseeseensä raastettaisiin pikkusormea suurempaa objektia.Koikeilkaa toki, niin johan loppuu vonkaaminen!Mutta rakas A-rapun mies,pidä linjaus!"

Äänestä
  • pidä mennä yleistämään... mitään!

    Omasta koostani en osaa sanoa... ja ei taatusti ole tunnoton! ...mutta sen voin sanoa, että vastapuoli nauttii, ehkä jopa enemmän kuin itse.

    Luulen, että se nautinnon määrä on riippuvainen omasta estottomuudesta... Jos mielessä on vain: "iljettävää, yöks...!", niin ei taatusti voi nauttia mistään yhtään!

    Seksi on mahtava asia!!! Maailman parasta huumetta... ja yleensä ilmasitakin! =o)

    Äänestä

Yleensä mua ei anaali kiinnosta, mutta kerran kyllä kävi niin, että kaveri pisti vahingossa väärään, ja kun satuin olemaan harvinaisen kiimaisella tuulella, en asiasta sanonut mitään, ennen kun jälkeenpäin kysyin, että mikäs temppu tuo oli, ja sain kuulla, että vahinko oli... Noin yleensäottaen vihaan sitäkin kun miehet yrittää sormeaan tunkea anukseen yhdynnän aikana... Grose...

Äänestä
  • Kuinka IHMEESSÄ joku voi pistää kepin "vahingossa" kakkoseen? Taitaa olla blondia höynäytetty oikein urakalla.

    Henkilökohtaisesti en kyllä naiseni pyllyreikään laittaisi mitään elintäni, sen verran etovalta tuntuu ajatuskin.... kyllä se ihanan pehmeä, kostea ja silti niin kiinteä tussu voittaa kaikki muut "korvikkeet".

    Äänestä

lupsuttelee vaan a-rapussa

Äänestä

Hmm!
Kyllähän se A-rappu paremmalta tuntuu noin yleensä, mut joissain tapauksissa
esim. synnyttäneillä on saattaneet paikat väljistyä niinkin paljon ettei homma vaan enään toimi...

Äänestä
  • Vaimoni synnytti kolme lasta ja eikä hänen kaunis rasiansa ole yhtään väljähtänyt vaan hän kiinteytti sitä omasta tahdostaan sillä hän haluaa että seksi on edelleen hyvää.

    Äänestä

  • Sori nyt vaan mutta ne lapsen saaneet naisetkin saisivat paikkansa kuntoon jos viitsisivät... pientä liikuntaa...

    Äänestä

Homofobistisia ja kiinnostuneita, koska homojahan kaikki peppuun panevat ovat ja se ällöttää niin että siihen täytyy vastata että ei, "Pimppaan!" , ettei vaan joku tiedä että on asiasta lukenut ja reagoimatta jättänyt. Seksistä, anaali- tai tavallisesta nauttiminen, on täysin verrannollinen estojenne määrään. Kokeilkaa ensin tulla peiton alta pois, panna valot päälle, olla alasti, vaikka mitkä epätäydellisyydet näkyisi ja myöntää ensin itselle ja sitten toiselle, mikä tuntuu hyvältä ja mikä kiinnostaa, ehkä sitten jonain päivänä tekin löydätte oikean seksin.
Oli se sitten anaaliseksiä tai jotain vallan muuta.

Äänestä
  • my man! Asiaa... Juuri tuota minäkin tarkoitin.

    Kun pystyy keskittymään nautintoon, omaan ja toisen, on löytänyt jotain upeaa. Voi sitä iloa...

    Äänestä

pätkääkään, muuten vain aloitit keskustelen ja olet siitä monien naisien kanssa puhunut... Ettet tietenkään ole yrittänyt etsiä naista joka voisi kertoa mikä siinä on mahtavaa ja antanu kokeilla? Minusta, naisena, se on fantastista mutta sillä ei mielestäni ole tekemistä sinun asiasi kanssa. Et halua tietää onko se mukavaa vai ei, vaan yrität saada hyväksyntää sen kokeilemiselle. Suosittelen seksiterapeuttia.

Äänestä
  • ...että aina löytyy niitä ihmisiä joiden kanssa ei voi keskustella ilman että yrittävät hypätä henkilökohtaisuuksiin ja tallata vastapuoli maahan. Yritin nimenomaan esittää asian asiallisesti, ketään sen pahemmin haukkumatta. En todellakaan hae teidän hyväksyntää mihinkään. Halusin vaan kuulla mielipiteitänne, sillä kuten jo sanoin en usko että asia on niin yksinkertainen että kaikki paitsi minä rakastavat anaaliseksiä. No, mitä saan vastaukseksi? "Hankkikaa elämä", "...tule pois peiton alta...", ym päätöntä palautetta. Ilmeisesti te olette niin kapekatseisia että tosiaan pidätte omia tapojanne ainoin oikeina. Minun puolesta saatte naida toisianne mihin reikään vaan mahtuu, mutta älkää hyvät ihmiset uskoko että teidän seksielämänne vain siitä syystä on sen kehittyneempää tai parempaa kuin muiden.

    Äänestä

  • M25 kirjoitti:

    ...että aina löytyy niitä ihmisiä joiden kanssa ei voi keskustella ilman että yrittävät hypätä henkilökohtaisuuksiin ja tallata vastapuoli maahan. Yritin nimenomaan esittää asian asiallisesti, ketään sen pahemmin haukkumatta. En todellakaan hae teidän hyväksyntää mihinkään. Halusin vaan kuulla mielipiteitänne, sillä kuten jo sanoin en usko että asia on niin yksinkertainen että kaikki paitsi minä rakastavat anaaliseksiä. No, mitä saan vastaukseksi? "Hankkikaa elämä", "...tule pois peiton alta...", ym päätöntä palautetta. Ilmeisesti te olette niin kapekatseisia että tosiaan pidätte omia tapojanne ainoin oikeina. Minun puolesta saatte naida toisianne mihin reikään vaan mahtuu, mutta älkää hyvät ihmiset uskoko että teidän seksielämänne vain siitä syystä on sen kehittyneempää tai parempaa kuin muiden.

    Jaa että b-porttiin, olen kokeillut, eikä siitä tule mitään, joillakin miehillä vaan on jonkinlainen haave käydä siellä. Toiseksi, eikö teistä jotkut tajua kuinka paljon sattuu kun joku tunkee sinne normaalia isomman elimensä. Enää en peräreikää anna!

    Äänestä

Olen muutaman kerran yrittänyt sitä poikaystävieni kanssa. ( Olen nainen (: ) Ja ilmeisesti he ovat olleet liin suurimunaisia, koska touhusta ei ole tullut lasta eikä paskaa, vaikka käyttäis kaikki rasvat Vaseliinista lähtien. Muutaman kerran on ollut siinä huulilla, mutta jo silloin kipu on viiltänyt reikää. Joten ei kiitos anaaliseksiä! Olemme muuten yritääneet sitä silkasta uteliaisuudesta.

Äänestä

Vaikket kokisikaan mitään tarvetta ryhtyä "ruskean reiän ritariksi" meitä naisia on paljon jotka kokevat anaaliseksin sitä kokeiltuaan, saavansa siitä jopa paremman orgasmin kuin ns.tavallisin keinoin. Tuo kyseinen tapa kiihottaa naisen g-pistettä eri tavalla,se seikka on todettu ihan tieteellisestikkin.

Äänestä
  • Itse en ole peppuun päässy pistämään, mutta sen voin sanoa, että naisen G-pisteeseen pääsee hyvin käsiksi myös 1-reijästä! Enkä yhtään ihmettele, miksi nainen haluaa G-psteen kiihotusta. On se niin hurjaa huutoa ja sätkimistä sitten kun on osaava kaveri..

    Äänestä

  • MansenMies24 kirjoitti:

    Itse en ole peppuun päässy pistämään, mutta sen voin sanoa, että naisen G-pisteeseen pääsee hyvin käsiksi myös 1-reijästä! Enkä yhtään ihmettele, miksi nainen haluaa G-psteen kiihotusta. On se niin hurjaa huutoa ja sätkimistä sitten kun on osaava kaveri..

    No voihan reikä!

    Äänestä

  • MansenMies24 kirjoitti:

    Itse en ole peppuun päässy pistämään, mutta sen voin sanoa, että naisen G-pisteeseen pääsee hyvin käsiksi myös 1-reijästä! Enkä yhtään ihmettele, miksi nainen haluaa G-psteen kiihotusta. On se niin hurjaa huutoa ja sätkimistä sitten kun on osaava kaveri..

    ...niin tai on lahjakas vastanäyttelijä! Eikö mieleesi tosiaankaan ole koskaan tullut, että nainen näyttelisi miellyttääkseen sinua?

    Äänestä

  • Jouko kirjoitti:

    ...niin tai on lahjakas vastanäyttelijä! Eikö mieleesi tosiaankaan ole koskaan tullut, että nainen näyttelisi miellyttääkseen sinua?

    Heh.. Puhu vaan omasta puolestas..

    Äänestä

  • Onhan näistä asioista kiva väitellä mut tajutkaa nyt kaikki että meitä on täällä aika monta miljardia erilaista yksilöä ja varmaan yhtä monta mieltymystä anaalihommiinkin. Niin ja g-pisteestä sen verran että sellaista ei varsinaisesti edes ole. On todettu ja tutkittu. Luonnollisesti jokainen kiihottuu omalla tavallaan parhaiten muttei tarkkaa "g-pistettä" OLE. Ainoo "yleistys" minkä anaalihommist voi sanoo on se että miehet nauttivat siitä USEAMMIN enemmän kun naiset, mutta ainaha se on tilanteesta kii :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M25 kirjoitti:

Olen hieman hämmentynyt ns anaaliseksistä. Itseäni se ei kiinnosta pätkääkään, enkä ole edes testannut, joten siinä mielessä en osaa sanoa onko se fantastista, ehkä onkin? Naisia mulla on ollut moninkerroin tilastollisen keskivertomäärän, joten älkäähän alkako kokemattomuudesta tilittää, sillä siitä ei ole kyse. Haluaisin vaan kuulla teiltä kommentteja, naisilta ja miehiltä.
Välillä tuntuu että koko juttu on pornoteollisuuden keksimä. Nuoret miehet (pojat) yrittävät puhua tyttöjä ympäri, jotta sitten voivat sanoa kavereilleen käyneensä "B-rapussa". Mistä ihmeestä idean mahtavat saada? Tuskin pimpasta ovat tarpeeksi saaneet kolmannen kerran jälkeen. Kymmenien naisten kanssa olen asiasta keskustellut, enkä toistaiseksi ole tavannut ainuttakaan joka olisi pitänyt anaaliseksitä. Moni oli kyllä testannut.
En sitten tiedä. Ehkä kyltymättömyyteni "oikeaan" reikään johtuu suhteellisen tehokkaasta naiskierrätyksestä, mutta toistaiseksi en ole nähnyt syytä ryhtyä ruskean reijän ritariksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu