Kukaan ei juuri täällä puhu, onko joskus joutunut jostain syystä luopumaan sijaislapsestaan, siis muusta kuin kotiutuksen johdosta. Jos olet, millaisia syitä siihen oli ja jatkoitteko kuitenkin lasten parissa työskentelyä vai ihan muissa hommissa ja kuinka asian ottivat sossut?
sijaislapsesta luopuneita?
kyselenpä vaan..
485156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
irti yhden sopimuksen. Meillä ei ollut silloin muita sijoitettuja.
Tarkkoja syitä en tähän laita, mutta meiltä salattiin liian paljon lapseen liittyviä asioita. Tietysti ne paljastuivat vähitellen, emmekä olleet sitoutuneet ottamaan niin vaikeahoitoista lasta. Oma nuorimmainenkin oli silloin aika pieni.
Sossut ottivat asian erittäin hyvin, heillä oli tiedossa nämä purkuun johtaneet syyt, mutteivät kertoneet niitä meille ennen sijoitusta.
Meillä on nyt toisesta kunnasta sijoitettu lapsi ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Niin sossun, lapsen kuin biologisen suvunkin kanssa.
Tarinasi on kuin meidän, mutta en usko et kukaan tietoisesti yritti salata mahdollisia ongelmia, ennemminkin tiedon/koulutuksen puute sijoittajilla mitä tietynlainen tausta tuo mukanaan, tai ainakin toivon niin..ja todellakin meilläkin oli oma nuorimmainen sen verran pieni, että kärsi tilanteesta kovasti. Asiallisesti meidätkin silti otettiin. Kiva kuulla, että uskalsitte jatkaa ja teitä ei syyllistetty.
sossuun niin että otitte uuden "koepallon".
Tiedättekö mitä virheellisesti sijoitetulle lapselle kävi?
kiertokulkuaan.
Vaikea sanoa miten "pallolle" käy, tilanne sen verran päällä vielä. Mutta todellakin toivon lapsen takia, ettei samoja virheitä tapahtuisi taas hänen sijoituksessaan, voihan se olla, et kaikki olikin vaan meistä kiinni....psykiatrit ja muut ei niin onneksi ole väittäneet, mut on tahoja joista ei aina tiedä. Kyllähän sitä aikuiset ihmiset kaikkea jaksaa ja jonkin aikaa, mutta omat suht pienet lapset ei, eikä tarviikaan.Ikävää et näin kävi ja todellakin, kuinka uskaltaa jatkaa, ihan aiheellinen kysymys??!!Emme jatkakaan ainakaan pitkäaikaissijoitusten kanssa, toivottavasti aloittavat sijarit ymmärtäisi edes osan siitä, mitä tarkoittaa sitoutua vuosikausiksikin vieraan ja joskus paljon ongelmia sisältävään lapseen, hänen sukuunsa, vanhempiinsa, hoitaa terapiat ym. jos niitä tarvitaan. Paperilla saattaa tuntua et joo kyllä jaksetaan, mut totuus voi joskus lävähtää ihan päin naamaakin kun se tilanne sit on oikeasti. Meillä tosin ei ollut hajuakaan tämän lapsen ongelmista, ennen meille tuloa.Ja sit kun oma pieninkin kasvanut, niin eihän sitä tiedä vaik uskallettas taas ottaa pitkäaikaissijoitettukin. Omien täytyy tosin olla vuosia vanhempia kuin nyt.Kunnioitan niiden rohkeutta, jotka saman tien uskaltaa ottaa uuden pitkäaikaissijoitetun.
s-lapsesta joka karkasi huumeveikon kaa kun sai äidiltään rippilahjaksi kännyn ja etsi TV:stä siihen aikaan "miehiä itselleen", huumekaveri haki tytön koulusta ja se oli menoa se sitten!
Kyllä meillä oli hätä missä laps eli 15v tyttö on, poliisit toi välillä "kotiin" hänet, mutta koulun reissulla katosi opeilta taas!
Tämä tyttö joutui sitten perhekotiin ja laittoi viestiä, että miks en saa tulla meille sijareille takaisin, mutta emmehän me määränneet hänen halujaan enää, sossut ym. ne määräsi sitten!
No tytär sitten aikanaan pääsi sieltä perhekodista hurjien vaihteiden takia pois ja meni naimisiin ehdonalaisen kaa, sitä ennen kävi meillä toisen mieskaverin kaa, on nyt kaksi lasta ja on käynyt meillä vieläkin "kylässä" vaikka karkasi aikanaan!
Tämä tyttönen oli aikanaan isänsä insestilapsi, kaikkien tietojen mukaan, ettei teidän tarvi "valittaa" siitä miks noin tapahtui sitten myöhemmin!
Ja muut ongelmat olivatkin äidin juominen ja samoin isän juoppous, ero oli tullut heillä aikanaan ja lapset jakautuivat eli äidille tytöt ja isälle poijat!
Äidiltä "lähti" kaikki tytöt pois ja isällä "säilyi" pojat!
Elämä voi mennä näin!
Tiedän, että sijaisperheille ei kerrota lapsen taustoja. Minusta tämä on väärin. Tavallaan "voitetaan aikaa" paljon sillä, että tulevat sijaisvanhemmat tietäisivät, minkälainen lapsi heille on tulossa ja mistä oloista. Jos ei tiedetä mitään lapsesta, ei myöskään voida ymmärtää lasta.
Oma lapseni on ollut sijoitettuna. Minä halusin kertoa kaiken mahdollisen sijaisvanhemmille. Ja meillä kyllä olikin avoimet ja hyvät välit koko sijoituksen ajan.
Se, että kerrottaisiin avoimesti lapsesta ja hänen taustoistaan, auttaisi tulevia sijaisvanhempia arvioimaan voimavaransa oikein. Jotkut vanhemmat voivat olla valmiita ottamaan vaikeankin lapsen.
Esim. meidän kohdalla sijaisvanhemmat ilmoittivat, että haluavat miettiä rauhassa, ovatko valmiita ottamaan lapseni, joka oli ns. vaikeahoitoinen. Ja ilokseni he suostuivat! Ja hyvin meni. Mutta olen varma, että jos heillä ei olisi ollut oikeanlaista taustatietoa, olisi taival ollut ainakin vaikeampi niin lapselle, minulle kuin sijaisvanhemmillekin.
Kaikille jotka harkitsette sij.vanhemmuutta.
Kun pääsette hakemaan lapsen lastenkodista luoksenne,teille pitää jo siinä vaiheessa olla tiedossa haluatteko ja voitteko hoitaa juuri tämän lapsen.
Lastensuojelulaitoksessa voi vierailla enemmän kuin muutaman kerran,kun käytte tarpeeksi monta kertaa selviää monta asiaa.Näette monta erilaista hoitajaa esim. ja sen miten lapsi suhtautuu teihin.
On todella edesvastuutonta parin tutustumiskerran jälkeen kuvitella että tietäisitte millainen lapsi on tai teidän reaktionne häneen.
Lapsi muistaa hakemisen ja palauttamisen,on rumaa ajatella kenestäkään että kiertoon vaan.
Tosin jopa lapsi- ja vanhustyön ohjaajalta tuli viisi vuotta sitten neuvo:"laittakaa paperit mitä on,lapsen mukaan ja viekää se takaisin!"
Ei viety koska lapsi pelkäsi lastensuojelulaitosta josta hän oli meille tullut.Muistaa myös pariskunnan joka haki hänet ennen meitä ja palautti takaisin.
Lapsen voi kuntouttaa hyvällä hoidolla ja jos tarpeen siihen voi ottaa "asiantuntijat"apuun. Kuitenkin ainoastaan aito välittäminen,rakkaus ja kunnioitus lasta kohtaan eheyttää hänet.
Aikaa siihen menee,mutta tänään kun katson pientä ihmistä vierelläni olen kiitollinen siitä että sain juuri hänet meidän perheeseen, ainutlaatuinen kasvunpaikka meille kaikille. Ilman häntä en olisi minä.
Siunausta ja varjelusta kaikille sijoitetuille lapsille heidän elämässään.Lapsi ei ole kesäkissa.
Meidän sijaislapsemme ei tullut lastenkodin kautta, vaan toisesta sijaisperheestä, joka oli lyhytaikainen kriisiperhe. Käytännössä lapsi oli asustanut heilläkin jo useita kuukausia huostaanoton jälkeen. Jo koulutuksessa niitä asioita käytiin paljon läpi, mihin perheemme kykenee ja haluaa, ja myös omat pienehköt lapset otettiin huomioon. Profiili luotiin tältä pohjalta ja myös kouluttajamme olivat sitä mieltä, ettei meille voi mitenkään sijoittaa kovin moniongelmaista lasta. Tämän myös itse toimme esille. Joten asiaa kyllä harkittiin ihan vuoden verran. Tosin kypsyttely omassa päässä oli jo alkanut paljon ennen, olihan meillä tuttavilla sijaislapsia ja mieheni oli itse joskus ollut sellaisena, vanhempien tapaturmaisen menettämisen takia. Hänellä oli positiivinen kuva sijaisperhehommasta, kuten itselläkin.Lapsi oli kriisiperheeseen mennessään tosi pieni, että ongelmia putkahteli vasta kasvaessaan lisää. Sekä fyysisiä, että henkisiä. Papereissa ei todellakaan näistä ollut mitään viitettäkään. Minusta me toimimme lapsen parasta ajatellen, sekä omien lastemme parasta ajatellen ja olimme tyytyväisiä päätökseen osata luopua. Jos näkee, ja asiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että lapsi tarvitsee sellaista hoitoa, mitä meidän perhe ei voi antaa ja näin koemme vahvasti itsekin sekä perheemme elämä on menossa vahvasti sekaisin lapsia myöten hänen kanssaan, niin silloin on laitettava valitettavasti pelkkä hyvä tahto sivummalle ja mietittävä järjellä.Kesäkissaa ei ole ennenkään otettu, eikä oteta.
No itse oloen bio äiti juuri tällaiselle pahasti oireilevalle lapselle,jonka oirehtiminen ei todellakaan johdu meistä vanhemmista eikä meidän vanhempien vaikeista sukulaiseista!Perheessämme on 2 muutakin lasta ,jotka ovat ns.normaaleja todella pidettyjä piväkodissa ja joka puolella.
Erityislapsellamma on adhd/asperger oireta ja niistä johtuen matkan varrella tullut koulun käynti ongelmat masennus ja käytöshäiriöt.Terapioita on ja osastopalavereja ja jatkuvaa ravaamista sinne sun tänne.Ei meiltä kysytä,että jaksammeko,vaan on pakko jaksaa päivästä toiseen puurtaa eteen päin.Hyvähän se on heittää lusikka nurkkaan,kun lapsi ei ole enää oma ja siirtää heittopussi seuraavalle,jolla sitten vielä enempi tekemistä vaikean lapsen kanssa.
Lapsemme on vielä toistaiseksi kotona ,mutta peikkona tustalla siintä sijoitus jonnekkin muualle.Onpa sitten kiva ,kun poika sijoitetaankin perheeseen ,eikä kerrota ongelmista,jolloin perhe heittää lapsen seuraavalle hoitajalle.
Kyllä jo sijoistus vaiheessa pitäisi olla selvillä lapsen ongelmista ja oireista ja rehellisesti kertoa perheelle mihin ovat joutumassa.
Lapsemme on nyt pitkällä osastohoitojaksolla,josta toivomme todella apua koulunkäynti ongelmiin,että poika pääsisi jatkamaan ja jaksaisi käydä koulua kotoa käsin,ettei tarvitsisi mennä sijoitukseen.Tätä tulen vastustamaan viimeiseen pisaraan asti.Niin kauan,kun pojan kanssa asiat sujuu kotona,niin tulen vastustamaan sijoitusta kynsin hampain.Poikakin kyllä nyt tietää,että missä mennään ja koulua on pakko käydä joko kotoa käsin,tai sitten jossain muualla.
Kyllä tällainen erityislapsi vastaa 3-4 tavis lasta työmäärään nähden mitä se vanhemmilta vaatii ja tämä tulisi sijaisvanhempienkin tietää.Saahan tällaisesta erityilapsesta paremmat korvaukset,mutta se työmäärä mitä joutuu tekemään,niin se lapsi ei mene siinä missä muutki,vaan vaatii ihan erityistä panostusta.
Ymmärrän kyllä jos olisi kyse omasta lapsestani, pitäisin kynsin hampain kiinni, vaik olis mitä ongelmia. Niin varmaan jokainen. Kuitenkin kun on vieraan lapsi, niin kyllä mun täytyy myöntää, että kun tämänkin lapsen kohdalla olis pitänyt olla työelämästä pitkään poissa, harvalla itse asiassa on edes siihen varaa, jos ei mies olisi hyvässä työssä, en siihen kyllä ollut valmis.Kiintymyssuhdeongelmaista kun ei sais edes päiväkotiin laittaa. Päälle vielä ne kaikki muut ongelmat. Ja rahallinen korvaus mikä hänestä lisää olisi tarjottu, oli alle 100 euroa enemmän kuin normaalikorvaus. Lisäsijaislapset ei olisi tulleet kuuloonkaan, kun ei hän hyväksynyt omiammekaan. Ammatillisessa perheessä korvaus onkin ihan toista luokkaa. Aina varsinkaan pienen lapsen kohdalla ongelmat eivät alussa näy, joten ketään ei käy syyttäminen.
"...ongelmia putkahteli vasta kasvaessaan lisää. Sekä fyysisiä, että henkisiä. Papereissa ei todellakaan näistä ollut mitään viitettäkään."
Lähtökohtaisesti voi tietysti ajatella, että sijoitetulla lapsella on hankala elämän alku takanaan, ja varautua siihen, että ongelmia saattaa tulla. Mutta eihän nyt kukaan voi vaikkapa vuoden ikäistä lasta katsomalla useinkaan sanoa, mitä ja minkälaista ongelmaa alkaa ilmetä ja milloin. Jos joku diagnoosi on jo olemassa, niin ehkä silloin. Tuntosarvet herkkinä saa kulkea ja koettaa aistia missä mennään.
Tutustuin taannoin erääseen sijaisäitiin, joka sai hoitoonsa alle vuodenikäisen tytön. Tämä vaati raivoisasti huomiota, ei päästänyt sijaishoitajaa silmistään ja suorastaan roikkui jalassa ja karjui jatkuvasti. Muistin tästä meidän nuorimmaisen tytön, joka tuli veljensä kanssa alkoholistivanhemmilta, jotka jättivät heidät 1- ja 2-vuotiaina yksin kotiin lähteäkseen itse pubikierrokselle. Parivuotias veli hoivasi siskoaan ja ajattelin, että mitähän tästä tulee ja mitä mahtaa tulevaisuus tuoda. Tyttö kulki perässäni kuin hiljainen varjo, mutta ei esittänyt mitään vaatimuksia, ei halunnut aluksi syliin, kulki vain koko ajan vieressä. Otin sitten käyttöön kantoliinan ja aloin kantaa tyttöä mukanani. Kun hän huomasi, että en katoa minnekään, hän alkoi vapautua ja sanahanat avautuivat sittemmin näköjään sulkeutumatta. Tämä tuli mieleeni, kun katselin nyt eskari-ikäistä tylleröä, hiljainen hän on tavallaan edelleen vaikka juttua piisaa, mutta noin kahdenkesken, luottamuksella.
Eli se mitä haluan sanoa on, että toki täytyy miettiä mitä voi olla edessä ja olla herkkä kuuntelemaan ja reagoida mahdollisiin ongelmiin nopeasti ja hakea apua tarpeen mukaan. Mutta tämä pätee jokaiseen lapseen. Omalla lapsellani on asperger-diagnoosi. Vauvan kanssa edessä näyttävät olevan huikeat allergiaongelmat. Kyllähän sitä voi yrittää suunnitella ja profiloida, mutta elämä etenee omaa tahtiaan. Tietysti jos jo etukäteen tietää, että kyseessä on moniongelmainen lapsi, on hyvä tiedostaa omat rajansa, mutta mitään tietynlaisen lapsen tilausta on turha kuvitella voivansa esittää.
En voi millään ymmärtää,että "koulutuksen ja harkinnan " jälkeen tulee yllätyksenä,että sijoitetulla lapsella on ongelmia ja voi tarvita terapiaa ja enemmän syliä kuin ns normaali lapsi. Mikä on normaali ja kuka takaa,että saa suloisen,kiltin terveen lapsen Voi jopa se oma olla sairas,joskin sen voi joskus todeta hieman vanhempana.Kamala ajatus,että lapsia pompotellaan paikasta toiseen,kun ei sopinutkaan meidän kuvioon. Olikohan sitä asiaa tullut mietittyä kuitenkaan sitä vuotta oikein todella. Eiköhän sijaisvanhemmuudessa ole kyse jostain muusta kuin täydentää perhettä jollain ihanalla pienokaisella tai ajatella tienaavansa rahaa? Olisiko lapsen turvallisuuden takaaminen,eheyttäminen terapioilla ja sylillä,sosiaalisen kanssakäymisen tukeminen jne..Aina ei varmaan ole helppoa,mutta senhän tietää jo etukäteen.
Tätä minäkin tietysti yritin (ilmeisen monimutkaisesti) sanoa. Jos nyt ei jo valmiiksi tiedetä, että lapsella on joku ongelma, olipa se sitten fyysinen tai psyykkinen, niin mistä etukäteen voi tietää, mitä edessä on.
Tässä juuri pähkäillään oman vauvan allergioiden kanssa. Mistä tätäkään etukäteen olisi voinut tietää. Tästäkin selvitään vaikka aluksi hankalalta tuntuukin.
Niin olen nähnyt läheltä kuinka sijaisperhe voi jopa oman avioliittonsa ja omat lapsensa uhrata, ettei sijaislapselle tuottaisi taas pettymystä, luopumalla hänestä. Oma perhe on kyllä niin rakas, ettei meistä sitä uhraamaan ollut. Tukeahan haettiin kaikista mahdollisista kanavista, psykiatri auttoi viimein ja otti vakavasti, lapsella on sellaisia ongelmia, ettei ihme jos me ei jaksetakaan. Tuntui tosi helpottavalta, että joku ymmärtää.Me todellakin sanottiin jo koulutuksessa että kovin moniongelmaista me ei voida harkita, no me saatiin just sellanen ja luovuttiin, koska tiedettiin jo silloin että ei jaksettaisi siinä tilanteessa pitkään. Kun omatkin vielä pieniä ja tarvii aika paljon hoitoa. Tajuttiin kuitenkin lapsen parhaaksi luopua ajoissa, ennenkuin hän suuremmin ehti kiintyä. Olen todella tyytyväinen koska se koitui kaikkien parhaaksi. Ja olemme sen verran nuoria, että ei tosiaan ajateltu hankkia "helposti" vieraan lasta täydentämään onnemme, kun meillä vasta on 3 omaa lasta, me voidaan hyvin tehdä ihania pienokaisia vielä useita ihan omia, jos siltä tuntuu. Ihan auttamisen halusta siihen lähdettiin. Ja naurettavampaa en ole kuullut, että joku väittää rahasta tähän lähteneen, lähdin tähän koulutustani vastaavasta työstä, jossa sain 3000 euroa kuukaudessa. Nyt sain nipin napin tonnin. Tulipahan rehellisesti todettua, että me emme tule ottamaan ehkä koskaan pitkäaikaissijoitettua perheeseemme, just sen puutteellisen tuen takia, kun ongelmia tulee ja muutenkin. Arvostan todella silti niitä, jotka uskaltaa ja jaksaa heitä ottaa.
Kauanko ehditte toimia sijaisperheenä?
Päädyimme luopumiseen jo alkumetreillä, mutta uuden perheen etsintä ei aina ole ihan nopeaa. Ja kun muutenkin on edettävä lakien ja lapsen parhaan mukaan.
Miten lapsen oireet todettiin heti teille tultua,kun olitte jo alussa valmiita luopumaan? Eikö lapsen kanssa saanut tukea sijoittavalta taholta? Millainen lapsi teidän kuvioihin sopisi,koska vaikea kuvitella ettei ongelmia sijoitettavilla ole? ehkä olisi kannattanut olla ottamataa sitä ensimmäistäkäään,koska "voitte tehdä omia ihania". Kamalla ajattelua-omia ihania,muitten kamalia.ja auttamishalusta vaan alettiin..Hyvä,kun luovuitte.Toivottavasti omat lapsenne kasvavat hyväksymään kaikenlaisia.
Joo emme tosiaan olisi ottaneet tätä lasta, edes harkinneet, jos olisimme tienneet edes jotain näistä ongelmista silloin kun häntä meille tarjottiin. Itse aloin vaan ihmetellä monia asioita ja etsiä niihin ratkaisua, meillä lapsi tuli sanoilla psyykkisesti ja fyysisesti terve lapsi. Ihmettelin kyllä jälkiviisaana, et kuinka tollasta voi päivystysperhe sanoa, kun mitään terveyden tarkastusta ei ole tehty ja muutenkin muutaman kuukauden jälkeen.Kokemattomina emme ymmärtäneet sitä.Toimeksiantosopimuksessa myös luvattiin työnohjaus tarvittaessa. Eipä ollut mahdollista oikeasti sit sitä tarvittaessa saadakaan!! Tai joo pitkän valituksen ja painostuksen jälkeen luvattiin joskus puolen vuoden päästä aikaisintaan. Ennen sitä oli kyl ehdotettu et hakisimme omaan päähämme apua...Valitettavasti irtisanoisin minkä tahansa muunkin työsopimuksen, jos siinä sovittuja asioita ei työnantaja pysty pitämäänkään.Niin varmaan moni muukin. Täydelliseen tuen puutteeseen kaatui ja siihen että myönsimme itsellemme ja muillekin, että pitkäaikaissijoitettu, varsinkin erityislapsi ei ole meidän juttu. Lyhyemmäksi aikaa sitoutuminen erityislapseen on ihan eri juttu. Omat "ihanat lapset" olin kirjoittanut piruuttani vähän yhtä edellistä kirjoitusta provosoidakseni...kuten sanoin meillä on miehelläni omakohtainen kokemus sijaislapsena olemisesta...et emme todellakaan eriarvoista heitä.
Luin todella järkyttyneenä tätä viestiketjua! Eihän lapsesta voi noin vain luopua, jos hänet otetaan perheenjäseneksi. Kyllä sijaisvanhempien täytyy loppuun asti tarkkaan harkita omat voimavaransa ja jaksamisensa ennen lapsen perheeseen ottamista. Eihän pienestä sijoitettavasta lapsesta voi ollakaan vielä valmiina mitään diagnooseja, yleensähän niitä tulee vasta iän myötä. Ja täytyyhän jokaisen tajuta, että kaikki sijaislapset oireilevat tavalla tai toisella. Mitä te oikein odotitte? Söpöä, pientä mallinukkea jota on kiva näytellä ihmisille ja saada "sulka omaan hattuunsa". Ei asiat näin mene! Sijaislapsi on oma persoonansa, jolla on omat tapansa ja mielipiteensä, vaikea hänestä on hetkessä muokata teidän malliin sopivaa lasta. Kyllä jokaista lasta täytyy kunnioittaa sellaisena kuin hän on, tuijottamatta hänen diagnoosejaan. Millaisia fyysisiä ja henkisiä ongelmia tällä teidän lapsella oli, ettei hän sopinut perheeseenne? Käytännön esimerkkejä?? Ei teidän kannata kyllä enään harkita omienkaan lasten hankkimista lisää, kun tuskin voitte hänestäkään odotusaikana saada valmiita diagnooseja. Voihan omakin lapsi syntyä vaikka kuinka fyysisesti vammautuneena ja kehitysvammaisena, ja ongelmaisena.Mitä te sitten tekisitte, antaisitte tämän epä ihanan lapsen pois? Hyi miten julmaa!! En ole muuten koskaan kuulut, että sijaislapsille tehtäisiin mitään erityisiä terveystarkastuksia ennen perheeseen menoa. Kyllähän tämäkin lapsi varmaan oli neuvolassa käynyt ja ollut terveydenhoitohenkilökunnan arvoitavana, olisiko niistä voinut tulkita jotain. Tai oletteko koskaan ajatellut, että jos lapsi sairastuikin teillä.. Jospa hänen ongelmansa vasta alkoivatkin todella teillä, tuon teidän asennevammanne vuoksi. Voi lapsi raukkaa!!Mutta lapsen kannalta olette tehneet oikean päätöksen, hänen paikkansa ei ole todellakaan teillä. Toivotaan että hänellä on nyt uusi rakastava, suvaitseva koti, missä hän saa olla perheenjäsenenä.
Eipä ollut sijari sinunkaan vastineesi viestiketjun aloitteen tekijälle kovin rakentava. Voisit myös mennä itseesi ja katselle peiliin sekä miettiä omaa asennettasi kanssaihmisiin. Minä uskon, että viestiketjun aloittaja on jo aivan tarpeeksi kokenut psyykkistä tuskaa heidän perheensä tekemän ratkaisun vuoks. Sitä tuskaa ei tarvitse enää sinun tai kenenkään muunkaan, esim. sosiaalityöntekijöiden syytöksineen lisätä. Kukaan ei luovu sijoitetusta lapsesta ihan huviksensa, taustalla on itse kullakin painavat syyt. Meillä esim. oli koko perheen hajoamisen uhka sijoitetun lapsen oireilun vuoksi. Toivotan sinulle ja perheellesi, ketjun aloittaja, paljon voimia ja uskoa siihen, että jonakin päivänä vielä olisitte sinut tämän asian kanssa. Mekään emme ole vielä, vaikka aikaa sijoituksen katkeamisesta jo onkin. Mielelläni vaihtaisin ajatuksia kanssasi enemmänkin, mutta tämä ei ole oikea foorumi.
Biovanhemmat joutuvat usein luopumaan lapsesta juuri tuon takia, että ei pysty hallitsemaan niitä lapsensa oireita, vaikka tekisi kaiken samalla tavalla kuin sijarit ja väsyy siihen. Äidin rakkaus saa jatkamaan ja jatkamaan eikä ymmärrä, että on luovuttava.
Useissa tapauksissa syy on vai siinä, että asiat menevät liian pitkälle.Eniten mua ärsyttää se , että biovanhempia syytetään ja tuomitaan huonoina vanhempina.Avohuonltoa ei ole helposti saatavissa, sekin vaikeuttaa ja sekään ei auta aina vaan tarvitaan ihan asiantuntijoita.
Joskus myös lapsessa ei ole mitään vikaa vaan häntä ei ymmäretä ja se kaikki tasaantuu iän myötä.Halutaan vaan lapsi joka tottelee eikä ole jääräpää ja ylivilkas.
Uskon myös, että henkilökemioilla on myös vaikutusta.Lapsi ei ole tyhmä vaan ymmärtää varmaan paljon sellaista mitä me aikuiset, emme ymmärrä. Kaikki ei valitettavasi tule toimeen keskenään ja ole samalla aaltopituudella, teki sitten mitä vain. Sen takia psykologit pitäis tutkia myös sijarit ja lapset paremmin, selvittäen hieman sitä yhteensopivuutta luonteiltaan yms
Oma mielipide vaikeuksista ainakin vähän vanhempien lapsien kohdalla on yhteiskunnan luomat paineet menestykselle yms.Ei anneta olla lapsia vaan ajetaan kapitalistisen maailman tavoitteluun ja niiden arvoihin.
Ei oikea asenne lähtiessä sijaisvanhemmakis.Olisipa kiva tietää,mikä niin nopeasti pienellä tuli sijaisperheessä "diagnoosiksi". Ettei vain johtuisi siitä,että ei tuntenut kuuluvansa perheeseen,kun oli ne omat ihanat siinä?
No onhan tää tosi järkyttävää monen mielestä, mutta kumma kyllä psykiatrit ja muut asianosaiset, ei edes lapsen oma suku ole meitä asiasta syytelleet ja tuominneet. Mikä on tosi iloinen asia. Jokainen tekee virheitä, ja uskon että vaikka sinä nyt meidät tuomitset, me ollaan oman elämämme oikeita arvioijia ja tehdään ne oikeat päätökset siinä. Sinä et tiedä taustoja ja meidän perheen tilannetta, sen enempää kuin lastakaan. Olet itse varmaan täydellinen sijariäiti tuossa hyväsydämisyydessäsi. Ja luulet sen kruunun omaan päähäsi saavasi täällä toisia tuomisemalla. Samaan paikkaan me aikanaan joudutaan, elämän valinnoista huolimatta. Toisekseen, ei tosiaan kukaan voi arvioida omia voimavarojaan tarkkaan etukäteen sijaisvanhemmuuteen.Meillä ei tällä hetkellä ole varaa jättää huomiotta omia kolmea pientä lasta, psykiatrin sanoin: "kannattaa miettiä antaako kaikkensa tällä yhdelle vieraalle, ja vie aikanaan ne kolme omaa terapeutille.." sitä kaikkien todella kannattaa harkita kun omat on vielä pieniä, että ottaako silloin ollenkaan pitkäaikaissijoitettua ainakaan. Minä en enää ottaisi. En olisi valmis omilta lapsilta vaatimaan, että kun sijaislapsi sattuu olemaan todella ongelmainen, heidän täytyisi vain kestää.Aikuinenhan kestää paljonkin ja jaksaa. Mutta tämä on tärkeä opetus, toivottavasti monelle muullekin siitä hyötyä. Siksikään en kyllä osaa itseäni enää asiasta syyllistää tai meidän perhettä, kun sijaisperheitähän olisi paljon paljon enemmän, jos se olisi niin yksinkertaisen helppoa ottaa vieraan lapsi kotiinsa, vaikka olis mitä diagnoosia. Itse asiassa tosi harvalla olisi siihen tahtoa ja voimia, jos omiakin pieniä varsinkin, eikä kaikilla ole käynyt sellainen pienessä mielessäänkään, olisipa lapsi millainen tahansa. Hyviä ihmisiä ovat silti! Me ainakin yritettiin ja se on jo iso askel.
Huh, joku ymmärtää täälläkin! Tämä on tosiaan ihan väärä paikka tätä asiaa käydä läpi. Kiitos kannustuksesta. Tulipahan eksyttyä taas tänne. Verkkoklinikan keskustelu yleensä paljon järkevämpää, mutta siellä niin hiljaista. Olette oikein tehneet tekin, kun ajattelitte omaa perhettänne tuossa tilanteessa. Joo olis kiva, jos voisit joskus tai voisin jotenkin saada oikeaa vertaistukea teistä, esim. sähköpostin kautta alkuunsa. Kait sen mun sähköpostiosoitteen täältä palvelustakin jotenkin sais. Mukavaa syksyä!
Jos vertaistukea joskus kaipaat, niin minä olin aloittaja. Kirjoittelin vaan eri nimimerkeillä tossa välillä, kun en ollut rekisteröitynyt. Ilmeisesti sähköpostiosoitteeni saat jos haluat nyt kun olen rekisteröityneenä.
kerrotko miten totesitte lapsen ongelmat hänen tultuaan teille. Millaisia ongelmat oli,joutuiko lapsi laitokseen?Ymmärsin,että lapsi oli aika pieni ja vähän aikaa teillä? Miten omanne reagoivat ja miten nyt kun lapsi on käynyt ja lähtenyt? Ymmärtävätkö omat pienet miksi lähti pois? Onhan jokaisella lapsella oli sitte´n terve tai sairas sopeutumisaikansa ja sinä aikana oirehtii monella tavalla. Monia aloittelevia varmaan teidän kokemuksenne auttaisi miettimään alkaako vai ei.
Ei joutunut laitokseen, perheeseen, joka erikoistunut tälläisten lasten ottamiseen. Oirehdinnasta sanoin vain sen verran minkä koen tässä tarpeelliseksi. Lapsi ei alusta asti hyväksynyt omia lapsiamme mitenkään. Emme saaneet antaa pienintäkään huomiota omillemme, oman pukemaan pyytäminen riitti hirvittäviin raivareihin, verisuonet vain katkeilivat päästä,itsensä satuttamista, siis tahallista, kakalla seinien ja lattioiden sotkemista, tavaroiden tahallista rikkomista, ei kestänyt pienintäkään rajoittamista, kapinoi kaikkea ja kaiken aikaa vastaan. Lisänä sairauksia, joista tässä en mainitse. Omille oli tosi raskasta aikaa. Oma pienin lapsemme sai takaisin jo aikoja sitten parantuneet ruoka-aineallergiansa, unihäiriöitä, painajaisia, itkuisuutta. Isommillakin näkyi masennuksen piirteitä. Kuka muu pitää huolta omien lasten hyvinvoinnista, jos vanhemmat eivät? Eivät sossut ainakaan! Kaiken kaikkiaan lapsesta luopuminen oli suuri helpotus siinä tilanteessa koko perheelle. Lapsi oli kyllä kaikkiaan meillä lähes vuoden.
Siis onko mammav ja tämän ketjun aloittaja siis sama henkilö? Haluaisin todella saada yhteyden tähän ketjun aloittajaan jakaakseni kokemuksia, jotka vaikuttavat varsin samanlaisilta. Mistähän kautta sp-osoitteen saisi? Omaani en tähän halua laittaa, en halua yhtään ilkeyksiä postiini, niitä on jo tämän asian tiimoilta muutoinkin ropissut niskaan sossujen puolelta.
Tyttölapsen oireilut ovat myös tuon kertomasi tapaisia. Hän tuli meille yhdeksän vuotiaana.
Lapsi heti alusta lähtien ei hyväksynyt muita ihmisiä ei lapsia ei aikuisia näin oli tehty huomioita heti ensimmäisessä sijoitus paikassa. Tämän saimme tietää jo heti ensi tapaamisessa sossun ja bioäidin kanssa sekä paljon muita ongelmia mitä hänellä oli todettu olevan.
Hän ei voinut hyväksyä ketään muita lähellemme kuin oman itsensä ja hänelle piti antaa kaiken huomion. Eikä huomion antaminen ole koskaan hänelle riittänyt. Ongelmia oli myös paljon muitakin. Nyt16 vuotias ja ongelmat ovat samat mutta terapian ja tiukan ohjauksen myötä on kyllä kehitystä tapahtunut parempaan päin. Mutta hänen ongelmansa ovat niin vaikeita ja osa niistä sellaisia joihin ei muutaosta tule koskaan tapahtumaan.
Tytön lapsuusvuodet 0-6 olivat hyvin traumaattiset ja ei se loppunut siihen että lapsi otettiin huostaan 6 vuotiaana vaan biologisen äidin luona vierailut ja yhteydenpidot olivat kuin trauman hengissä pitämistä sekä käytöksen räjähdysmäistä huononemista.
Tuo itsensä satuttaminen oli jo pienestä lähtien huomioitu ja se jatkuu edelleen. Nyt vaan vakavemmin ja näin uhkaa myös kavereitaan että tappaa itsensä jos et... luullen että voi pitää heidät omanaan ja kuin sitoa itssensä.
Omat lapsemme jo aikuiset ovat saaneet myös kärsiä hyvin paljon hänen ongelmallisesta käyttäytymisestä.
Vieraat ja kylässä käynnit ovat melkein jääneet elämästämme pois silloin kun lapsi on meillä. Käymme kylässä ja kutsumme vieraita silloin kun lapsi on tukiperheessä (kerran kuukaudessa).
Miten jaksamme ja olemme pitäneet tämän tytön huostassamma näinkin kauan. No jos selittäisin sen niin ei sitä kukaan jaksaisi kuitenkaan lukea.
Moni teistä kyllä sen osaa tiedostaa koska sijaisvanhemmaksi ryhtyminen ei ole mikään hetken mielijohde kysymys. Onhan mielestäni kyse pitkästä jopa koko elämän mittaisesta suhteesta kasvavaan lapseen joka aikuistuu sekä myös silloin jatkuu suhde kuin konsanaan omiin lapsiin.
Se aika minkä lapsi viettää sijaisperheessä ei ole koskaan pois pyyhittävissä hänen elämästään.
Halusi sitä tai ei.
Samoin on se elämä jonka elänyt lapsuuskodissaan kyllä sieltäkin aina löytyy niitä onnellisia hetkiä vaikka muuten olisikin ollut katkeran kylmää tunneelämää hänestä ei kukaan vlittänyt se on nyt usein hänen muistoissa. Siitä ei saa eikä voi puhua se aika toivottavasti tulee pian eteen että kykenee työstämään menetetyn lapsuuden muistikuvia.
Meillä ei ollut tälläisestä mitään tietoa hänen meille tullessaan, emme olleet tosiaan ajatelleetkaan pystyvämme näin haastavaan lapseen. Kun hän sitten tuli, ei ollut mitään tukea, ei tukiperhettä ei mitään. Kyllähän sitä ensin itsesyytöksiä tuli, mutta me ajateltiin niitä omia pieniä, jotka saisivat kärsiä ehkä jopa koko lapsuusikänsä tilanteesta, kun tämä sijoitettu oli alle 2v ja kaikki omatkin alle 7. Nyt kun luin tuota sinun kirjoitustasi, ei voi kuin sanoa, että ennuste ei tosiaan olisi ehkä ollut kovin lupaava tämänkään lapsen suhteen, mielestämme teimme oikean ratkaisun, lapsi on nyt paikassa, jossa ihmiset oikeasti pystyvät ainakin yrittämään hänen eheyttämistään. Me ei olisi pystytty, se oli pakko myöntää. Vaikka teimme sen mitä pystyimme. Hienoa, että jotkut jaksaa ja heidän lapsensakin.
Laita minulle postia tähän palveluun liittyvään sähköpostiin osoitteeseen [email protected]. Että mä oon kans köpsä kun en heti hokannut, et rekisteröityneille on tällänen palvelu. Annan sit myöhemmin sulle toisen osoitteen.
Liian ruusuinen kuva annettu Pride-koulutuksessa, kun tämmösiä erheitä tapahtuu. No eihän kovinkaan syventävää voi olla opetus 24 tunnissa, vaan lähinnä toiveajattelua.
Pride-kouluttajilta peräisin näissä tapauksissa peiliin katsomista. Mitä ja kenen asiaa sillä lopulta ajetaan. Tuskin tietävät itsekkään.
Ohuet on voimavarat. Mitä jos myöntäisit edes itsellesi, että sijoitetun tulikin vahvistaa sinun ja omien lastesi heikkoja voimavaroja. Olla syntipukkina. Olet pettynyt siihen, että lapsi oli liian heikko tai mahdollisesti ei ruvennutkaan osaan jonka hänelle olit valinnut. Mielestäni oli lapsen onni, ettei jäänyt teille. Pukatkaa omia lapsia ja eläkää keskenänne, kunnes lapsenne otetaan huostaan.
Onnittelut, sinä sen keksit!!!Siis tämähän tän ketjun alkuunlaittajan tarkoitus oli. Sinulla on vielä paljon annettavaa monille uusille ja kokeneillekin sijaisvanhemmille, saatika sitä harkitseville. Sellainen joka edes harkitsee tätä, niin omassa perheessä varmaan jotain pielessä...saatte syntipukin kaikelle kun otatte suloisen vieraan palleron siihen, on ikäänkuin maalitauluna. Lapsi oli tosiaan liian heikko meidän luona, omat vanhempansa olivat ihan pilalle laittaneet. Meillä liian vahva perhe, joka tietää mitä elämältään haluaa.
"Oma perhe on kyllä niin rakas".
Sanot ettette eriarvoista,mutta monesta lauseesta ja teksitstä kuultaa,että ei lapsi ollut teille sydämenasia ja perheeseen kuuluva.Jos lapsi kuuluu perheeseen,hänen eteensä haluaa tehdä kaiken,eikä luovuttaa heti muutaman kuukauden kuluttua.Harmi tuolle pienelle,ettette jaksaneet häntä eheyttää. Helinä-Keiju voi nyt olla tyytyväinen,kun on tosistettu,että sijaisperheet eivät omi lapsia,vaan pitävät vieraina.
Mielestäni virheen tekijä, eli tässä aloittajan tapauksessa Pride-kouluttajat ja epäonnistuneen sijoituksen tehnyt sosiaaliviranomainen pitää pistää vastuuseen. Nämä tahothan eivät voi pestä käsiään vastuustaan aiheutettuaan tuskaa huostaanotetulle lapselle, aloittajalle ja hänen kaikille alaikäisille lapsilleen. Vaatisin päitä vadille.
oisikaan helppoa jos kaikki perustuisi koulutukseen ja syytteeseen joutuisi sijoituksen tehnyt sosiaaliviranomainen.
Usein huostaanotettujen lasten elämäntausta on niin vaikea ja risainen. Valheellinen sekä syyttävä joten ota silloin selvää mikä on se totuus.
Olemme niin läheltä seurannut tällaista kierrettä. Eikä paraskaan terapia ei saa otetta ongelmien taustoista. Valheet ja syytökset on saatava ensin todistetusti mitätöityä. Sitten alkaa se selvittely ja mahdollinen lapsen kuntoutus. Meilläkin on jupakkaa kestänyt yli 7 vuotta.
Juuri tänään olimme terapipalaverissa jossa käytiin keskustelua lapsen/nuoren vahvuuksista kertoa totuus eikä olettaa selviytyvänsä olemalla myönteinen sanomisissaan mitä tulee elämän totuuksiin. Tämä jos mikä on tuskaa huostaanotetuille lapsille koska ei tule saamaan sitä luottamusta sijaisvanhemmilta jota pidetään hyvin tärkeänä. Valheet ja valheelliset teot ovat hyvin raastavia ja sitä ei kukaan kestä kovinkaan kauaa.
Eli en usko että tässä mikään koulutus antaa vahvuuksia selviytyä hankalien ongelmalasten ja heidän vanhempiensa kanssa.
Me elämme vielä toivossa siihen parempaan. Eihän tämä ole lapsen vika että joutuu näin läheistään suojelemaan.Tämä on aikuisen vaatimus ja jos et teet niin kuin toivotaan... et ole rakastettava. Näin kertoo moni sijaislapsi.
Onko siis paljon valittavana mmta kuin se että jonkun pää vadille. Kenen se pää sitten olisi???
Kyllä vastuu on sillä virkamiehellä, jolle maksetaan palkkaa siitä, että hänen päätöksensä ovat kaltoin kohdellun ja paljon kärsineen lapsen edun mukaisia. Virheitä ei tule katsoa läpi sormien. Potkut ja tökeimmissä virkavelvollisuuden laiminlyönneissä myös vahingonkorvaustuomio kaikille kärsineille osapuolille. Ei ne muuten opi. Valta kyllä kelpaa, mutta vastuu ei.
en tule hyväksymään. Mitä meidänkin tapauksessa olisi voinut tehdä 11 vuotta sitten.
Koska nyt vasta rupeaa tulemaan totuuksia esiin.
hyvä sinun on noin sivusta tuomita syyttömiä ja syyllisiä myös vapauttaa. Ei voi eikä saa olla noin oletettuja selvyyksiä ne johtavat pahaan tuomioon.
Jos kertoisin totuudet ja ne valheet niin kait sinunkin tuomitseva näkemys muuttuisi hyvinkin tarkaksi ja tutkivaksi.
Olettamusten pohjalle on hyvä rakentaa pikaisia selvyyksiä ja näin antaa tuomitsevat syytökset. Ehkä juuri sille syyttömälle.
Joskus Helinä olen ihmetellyt sun kommentteja, mut tässä keskustelussa sulla on ihan asiaa ollut. Tuntuu et tosi harva täällä pystyy meidän asemaan asettumaan. Täällä kaadetaan koko loska minun ja perheeni niskaan, ihan kuin olisimme tässä maailman suurimman synnin tehneet. Siis ihan niinkuin meissä olisi ollut kokonaan se vika, että sossut ei kertoneet/tienneet tästä lapsesta yhtään mitään, että emme aloittelijoina osanneet varautua ihan kaikkeen ja että sehän se suurin synti nyt sitten on ETTÄ OMAT LAPSENSA TÄLLÄI LAITTAA ETUSIJALLE, KUN NÄKEE ET HEIDÄN ELÄMÄNSÄ IHAN SEKASIN LAPSEN TAKIA.SAATIKA KERTOO RAKASTAVANSA OMIAAN!!Menkää itseenne ja kattokaa peiliin, mulle psykiatri totesi et tämä jos mikä on tervettä järkeä, ja jos vieraan lapsen kykenee laittamaan noin vaan etusijalle kaikessa, ja voi sanoa rakastavansa kuin omaansa näiden vaikeuksien jälkeen, niin kyllä näin todenneella täytyy jotain henkistä heikkoutta itsellään olla. Se ei voi mitenkään olla normaalia, ei ole edes mahdollista kiintyä toisen lapseen, jos perhe kärsii lapsen oireilusta koko ajan.Ja tosiaan, samaan hengenvetoon hän totesi vielä, että tämä ei todellakaan ole meidän syy, ja että sossujen koulutuksessa puutteita vielä paljon, esim. tunnistamaan vuorovaikutusta vaille varhaislapsuudessa jääneen lapsen tulevia ongelmia ja siten ennakoimaan hieman sitä millaiseen perheeseen kannattaa hänet sijoittaa. Joten syyllistäkää te vain, on tääl muutamia jotka on asian ymmärtäneet, te syyllistäjät,saalis lähtee nyt takavasemmalle, eikä ahne susilauma huomaa mitään, kun syövät täällä sillä aikaa toisensa hengiltä.
ehkä meidän tulevaa ajatellen.Kerroit:sossut ei kertoneet/tienneet tästä lapsesta yhtään mitään, että emme aloittelijoina osanneet varautua ihan kaikkeen. Siis kauanko lapsi oli ollut toisessa perheessä ennen teitä? eikö aiellä huomattu mitään? Minkä ikäinen lapsi oli teille tullessaan? Saitteko tavata tai pitää ennen tuloa pieniä aikoja luonanne? Miten oirehti?
kiitos jos vastaat.harkinnassa pienen tulo.Uusia ollaan
Mitäs tehdään niille joiden siittiöistä ja munasolusta koko lapsen kokema vääryys on alkanut.
Jos olisivat VASTUUNSA kantaneet, olisi lapsella normaali turvallinen lapsuus.
Niin että kenen pää vadille?
Ja mites sitten vastuuseen ne joiden siittiöistä ja munasolusta koko lapsen kokema kurjuus on saanut alkunsa. Jos olisivat velvollisuutensa hoitaneet olisi lapsella onnellinen ja turvallinen lapsuus omassa kodissa.
Niin että kenen pää siihen vadille kuuluisi?
Sinua mukaillen siteeratakseni
"AKTI KYLLÄ KELPAA, MUTTA VASTUU EI"
että se pitää ratkaista Käräjäoikeudessa. Tätä mieltä minäkin olen. Tällöin katsotaan toisin kuin nykyään, että kuka on aiheuttanut lapselle vahinkoa. Hienoa, että päitä vaaditaan vihdoin vadille, ja oikeusvaltiossa se tapahtuu käräjäoikeudessa eikä kuten nyt, hampaattomassa hallinto-oikeudessa.
[email protected], jutustelen mielelläni.
syyllistä teitä yhtään mistään. Olen se, joka vastasi tähän ketjuun sinulle ekana.
Tällä palstalla syyllistetään lähes kaikki, joten siitä ei kannata olla huolissaan.
Laitan sulle privaattipostia.
Olis tosiaan mukava kuulla teidänkin tarinaa, osoite oli tuossa aiemmin.