erilaisten luokkaretkien kanssa kouluissa kuin ennenkin? Pidetään myyjäisiä, myydään pipareita tai vessapaperia ovelta ovelle? Mistä se lähtee, että jo nyt puhutaan kevään luokkaretkistä? Eikö nykyajan lapset retkeile jo vanhempiensa kanssa ihan tarpeeksi?
Jatkuuko
sama meno
13977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja olla hyviä Opeja.
Joku vanhemmista kysyy ja ei uskalleta sanoa, että EI. Kiroillaan kyllä koko homma, mutta vanhemmille olla niin mielin kielin.
Naisvaltaisen alan ongelma.Retket vain jäävuoren huippu. Muita asioita joissa halutaan miellyttää ja olla Hyviä ja Kivoja Opeja:
- Palkka
- Ryhmäkoot
- Lomautukset
- Pätkätyöt
- Erityisoppilaiden sijoittelu
- Homekoulut
- Opetustyön yleinen arvostus
MUTTA onhan pitkät lomat, Pisa ja puolison tulot.
tarvitse kyllä miellyttää. Vanhempana vastustan noita kaiken maailman retkiä ja sitä rahankeräystä tavalla tai toisella koko lukuvuoden. Oikeastaan otti päähän, että jo nyt puhutaan kevään retkestä - tämän vielä kestäisi, jos vasta joululoman jälkeen olisi kerrottu asiasta.
Nyt tuntuu, että koulutyön tärkein juttu on se retki. Se arkinen aherrus on paljon tärkeämpää. Meillä ainakin lapset pääsee vanhempiensa kanssa riittävästi kaikenlaisille retkille.
Meillä on aloitettu rahankerääminen heti seiskan alussa ja retki tehdään vasta ysiluokan keväällä! Opettaja on suhtautunut hankkeeseen ymmärryksellä, mutta minä olen vanhempana aika ärsyyntynyt/kyllästynyt/#%?%, sillä vain osa vanhemmista pistää tikkua ristiin tämän homman eteen. Vaan näin kai se on aina.
lapsesi myöhemmin saattaa muistaa koko kouluajan positiivisimpana asiana tuon luokkaretken.
Arkinen aherrus on tärkeää, mutta se sujuu paremmin kun on joku yhteinen juttu palkintona odottamassa.
palkinto, kenelle ei. Meillä pidetään joka vuosi koulun alkamisjuhlat ja sitä odotetaan ja on tärkeää, että tarjoilukin pysyy samana. Siitä tarjoilusta sain huomautuksen, kun jo kahdeksannet alkamisjuhlat järjestin.
Kaikki lapset eivät todellakaan pääse vanhempiensa kanssa retkille. Hyvä jos meillä on kerran vuodessa rahaa lähteä jonnekin. Ja meillä sekin retki menee usein ukon juopotteluksi ja siitä on hauskuus lapsille kaukana. Itsekin olen "ongelmatapaus", tosin nyt hyvän hoidon takia järjissäni. Kiva kun lapset pääsevät koulun kanssa retkille. He odottavat niitä jo kuukausia etukäteen, että pääsee vaikka Linnanmäelle ja annan karkkirahan. Ja eivät kaikki retket ole huviretkiä. En minä osaa lapsiani museossa opastaa tai mitään sellaista. Hyvä että koulun kanssa käyvät niissä.
Kiva että rikkailla on varaa viedä muksuja retkille, mutta toivon ettet yleistä. Enkä ole ainoa joka tässä tilanteessa on.
On muitakin syitä sille, ettei voi mennä vanhempien tai koulun kanssa retkille, kuten sairaus. Onneksi retket ovat vapaaehtoisia ja aina voi retken sijaan valita tavallisen koulupäivän. Helppoa kuin mikä.
kaupungeissa löytää lähiöissä valtavasti pienituloisia ja myös paljon sosiaaliongelmaisia perheitä joiden lapset tuskin koskaan pääsee kehä kolmosen ulkopuolelle.Eikä mihinkään muihinkaan vapaanajan viettoihin.
opettajlle !!
On hienoa, että on opettajia, jotka haluaa tehdä ja kerätä rahaa vapaaehtoisesti.....
Mutta toisaalta Ei Ole Pakko !!!
opettaja ei enää saa kerätä rahaa vanhemmilta.Se loppui erään espoolaisäidin valituksesta.
Oppilaat järjestävät leivonnaismyyjäiset vanhempien avustuksella. Ensin vanhemmat leipovat myytävät ja sitten he ostavat toinen toisensa leipomuksia. Lopuksi kaikki olivat väsyneitä ja lapset pääsivät onnellisesti retkelle, mutta kenen rahoilla.
Näinhän se menee. Mutta on syytä muistaa kenen vuoksi myös niille retkille mennään. Kuka niistä retkistä nauttii? Ei ainakaan opettaja. Mulle sopii erittäin hyvin, että vuoden aikana ei mennä minnekään. Kokeilkaa itse lähteä retkelle huutavan ja riehuvan lapsikatraan kanssa, niin tajuatte mistä puhun. Eikä muutenkaan vähempää voisi kiinnostaa joku museo kymmenettä kertaa, jonka päälle usein vielä työpäivä pitenee. Piste i:n päälle on tottakai vastuu lapsista keskellä kaupunkia.
Joten hyvät vanhemmat: estäkää kaikki mahdolliset retket. En todellakaan ole niistä innostunut. Ja kyllä... olen leipiintynyt työhöni. Mutta saatte ainakin realistisen näkökulman.
se yhteinen sävel? Vanhempana en myöskään pidä retkistä ja juuri siitä syystä, että siihen kuluu koko päivä aamusta iltaan. Sellaiset retket ovat parhaimpia, joihin kuluva aika on sama kuin koulupäivän pituus.
Toinen seikka, mikä retkissä mättää, on tosiaan se valvonnan puute. Tarkoitan tällä juuri sitä, että on kohtuutonta vaatia, että opettaja lähtee yksin koko luokan kanssa paikkoihin tai tiloihin, joissa valvonta on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Retkellä kun harvoin ollaan luokkatilassa.