Vasemmisto

Annetaan me normaali ihmiset heille omaa aikaa.niin et TOVERIT saavat kahvitella keskenään.Tilaa varmaankin ON ja paljon.
9485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

erinomaisuuttasi sensijaan, että mollaat muita.

Äänestä
  • Ja osaavat hommansa hyvin.

    Äänestä

on pahoja traumoja politiikan ryhmittymistä, erityisesti vasemmistosta. Tokkopa tietää, mitä asioita eri puolueet ajavat. Haukkua osaa jokainen, omien mielipiteiden esiintuominen on vaikeaa. Pitkin syksyä kaveri on kirjoitellut omasta mielestään fiksuja juttuja. Pelimerkit ovat käyneet vähiin ja levy jäänyt soimaan päälle. Ei sun kuule kannata ajatella; se ei sovi sulle sulle yhtään. Sitä paitsi lasten ei kannata puuttua aikuisten asioihin.

Äänestä
  • "mikä on muutaman metrin mittannen ja haisee vanhalle viinalle" vasureitten vappumarssi osasto.

    Äänestä

  • Julkiseksi kauraksi kirjoitti:

    "mikä on muutaman metrin mittannen ja haisee vanhalle viinalle" vasureitten vappumarssi osasto.

    Kirjoitellaan valtoimellaan.toki onhan valkoiset naiset ja miehetkin komeimpia ja viisaampia kuin punaiset?näin se menee.....

    Äänestä

  • Julkiseksi kauraksi kirjoitti:

    "mikä on muutaman metrin mittannen ja haisee vanhalle viinalle" vasureitten vappumarssi osasto.

    niin huono oli.

    Äänestä

poliittisesti en ole sitoutunut mihinkään kaavaan, nokkeluuksiin, en toistamaan virheitä, en näytämään kalvosulkeisia, en torumaan toisia perättömyyksillä (saati heidän arvoaan loukkaavasti), en kylvämään pelkoa ja epävarmuutta, enkä myös lupamaan el doradoa, mutta yksi asia, tärkeä ja oleellinen asia johon sitoudun ja ja joka sinun viestistä puuttui on se, että määrittelen mitä mikin asia minule on. Eli tässä tapauksessa, jos sanon 'olen normaali', niin minun on syytä kertoa muille määritelmäni normaalista, sillä varmasti joku hyvä keskiamerikkalainen koppalakkipäinen lihanleikaaja sanoo (siis huom ei ajattele!) olevansa 'normaali'. Eli jos saisin hieman tähdennystä, mikä tai mitä on sinusta 'normaali ihminen'. Tsemppiä.

Äänestä
  • Toivon menestystä kunnallisvaaleissa kohdallasi.
    Tunnen ja tiedän sinut senverran, että uskon sinun olevan oikea mies valtuustoon.
    (Kokemukssi eronneen miehen pienten lasten isän ja "mokausten" tuoma näkökulma ja ennenkaikkea se, että vastoinkäymisistä selviää kun ei luovuta.

    Elämä jatkuu , aiat ei aina mene "käsikirjoituksen" mukaan.

    Kokemuksiasi voi hyödyntää kattaen koko elämänkirjo.

    KIva nähdä sinua "silmäkirkkaana",useimmiten!

    ONNEA ELÄMÄÄSI ja VAALEIHIN.

    ÄÄNESTETÄÄN OTTO VALTUUSTOON ! ANNETAAN OTON nÄYTTÄÄ!!!

    Äänestä

  • ASIALINJALLA. kirjoitti:

    Toivon menestystä kunnallisvaaleissa kohdallasi.
    Tunnen ja tiedän sinut senverran, että uskon sinun olevan oikea mies valtuustoon.
    (Kokemukssi eronneen miehen pienten lasten isän ja "mokausten" tuoma näkökulma ja ennenkaikkea se, että vastoinkäymisistä selviää kun ei luovuta.

    Elämä jatkuu , aiat ei aina mene "käsikirjoituksen" mukaan.

    Kokemuksiasi voi hyödyntää kattaen koko elämänkirjo.

    KIva nähdä sinua "silmäkirkkaana",useimmiten!

    ONNEA ELÄMÄÄSI ja VAALEIHIN.

    ÄÄNESTETÄÄN OTTO VALTUUSTOON ! ANNETAAN OTON nÄYTTÄÄ!!!

    Todella mukava kuulla nämä sanat. Juuri ne kaikki elämänkolhut, menetysten, tappioiden, voittojen kokeminen, ulkopuolisena ja keskiössä olemisen tunne vei minut siihen tilanteeseen, jossa (huom, yleensä en katso, että asiat ovat joko tai mutta tässä tapauksessa kyllä) joka voin loputtomasti paeta itseäni tai kohdata itseni.
    Päätin kohdata itseni, hyväksyä sen mitä olen, jalostaa sitä paremmaksi ja ennenkaikea olla itselleni rehellinen - vain huomatakseni, että tämä on ainoa mahdollinen tie jota voin kulkea ja katsoa itseäni peiliin. Elämästähän tässä on vain kyse :) Ja elämässä on kyse aina muutoksesta, johon voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta.

    Kerron pian tarkemmin niistä keskeisistä teemoista (mm. koulukiusaaminen, koulutusmahdollisuuksien parantaminen, päihdetyö,vanhusten yöhoitajien lisääminen) joita edustan.
    En väitä että taistelu on voitettu, mutta näin se on aloitettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lau torilla kirjoitti:

Annetaan me normaali ihmiset heille omaa aikaa.niin et TOVERIT saavat kahvitella keskenään.Tilaa varmaankin ON ja paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu