Ristin muotoinen

seurasi.....

Veljeni, joka on käyttäytynyt huonosti toisia ihmisiä kohtaa. Esimerkiksi paskoi kylpyhuoneen lattialle ja pyysi äitiään korjaamaan sen pois ja minä ja toinen veljeni olemme lähteneet häntä karkuun, kertoi seuraavaa. Hän oli tulossa kävelemällä yöllä "juhlimasta" keskustasta talviyönä. Sanoi tunteneensa kuin jokin painostaisi häntä. Hän katsoi taakseen ja kertoi nähneensä ihmisen kokoisen ristin muotoisen mustan hahmon joka oli puoli metriä maasta ilmassa. Sanoi, että se oli kauhean näköinen ja lähestyi. Hän kääntyi menemään eteenpäin ja katsoi jälleen taakseen ja sanoi, että sieltä se lähestyi. Sanoi katsoneensa, että siinä se on. Sitten hän lähti juoksemaan kotiin. Meni herättämään veljensä ja itkien sanoi, että piru seurasi häntä. Hoki sitä koko yön.
Toinen veljeni soitti minulle ja sanoi, että veli on kai sekoamassa.
Tämän asian kokenut veli sanoi, että tämä on tosi juttu, sinä tunnet minut. Sanoi tuohon käteen, minä olen nähnyt sen. Tästä on jo useampi vuosi aikaa, eikä muuta vastaavaa ole tapahtunut. Tämän kerrottuaan, hän alkoi ärsyttämään minua ja minä lähdin keskellä yötä polkemaan 20 kilometriä siskoni luokse maalle. Matkalla katsoin peloissani taakseni, näkyykö mitään. Minulle tuli kyynel silmään veljeni puolesta.
Pari viikkoa sitten hän oli taas putkassa rähinöityään kaupungilla. Sellainen vähän epäsosiaalinen, humalassa vaarallinen.

9

1139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Sorsa-

      Mitähän mömmöjä se oli vetäny?

      • kuin viinaa

        Eräs toinenkin sanoi, että pakko käyttää aineita. Pelkkää alkoholia se vetää.


      • kuin viinaa kirjoitti:

        Eräs toinenkin sanoi, että pakko käyttää aineita. Pelkkää alkoholia se vetää.

        kun tarpeeksi alkoholia käyttää, alkaa maailmankatsomus laajenemaan ja ihminen näkemään kaikenlaisia "salattuja asioita", toisin sanoen pikku-ukkoja. Eli harhanäkyihin ei tarvita lsd:tä :p


      • alkoholia,.,.
        castleman kirjoitti:

        kun tarpeeksi alkoholia käyttää, alkaa maailmankatsomus laajenemaan ja ihminen näkemään kaikenlaisia "salattuja asioita", toisin sanoen pikku-ukkoja. Eli harhanäkyihin ei tarvita lsd:tä :p

        Viikonloppuisin, ei ole kokopäiväinen. Silloin puhui vakuuttavasti. On jälkikäteen itsekkin epäillyt kaiken olevan omassa päässä.
        Pari viikkoa sitten hän tekstaili kännissä. Sanoin, katso taakse näkyykö ristinmuotoista.
        Kysyi, mistä tiedät. Ei muistanut kertoneensa.


      • kanssa :)
        alkoholia,.,. kirjoitti:

        Viikonloppuisin, ei ole kokopäiväinen. Silloin puhui vakuuttavasti. On jälkikäteen itsekkin epäillyt kaiken olevan omassa päässä.
        Pari viikkoa sitten hän tekstaili kännissä. Sanoin, katso taakse näkyykö ristinmuotoista.
        Kysyi, mistä tiedät. Ei muistanut kertoneensa.

        Jos tämä tarina nyt oli totta, niin muistan rukouksin veljeäsi ja perhettänne. Tosin, pelkkä rukous ei ketään pelasta, vaan uskon löytäminen elämään.


      • tosi tarina,.
        kanssa :) kirjoitti:

        Jos tämä tarina nyt oli totta, niin muistan rukouksin veljeäsi ja perhettänne. Tosin, pelkkä rukous ei ketään pelasta, vaan uskon löytäminen elämään.

        Niin kuin minä sen olen kuullut ja kokenut. Olemme yrittäneet pärjätä hänen kanssaan, mutta vaikeaa. Viinaa kun ottaa, kannattaa nykyisin pysyä kaukana hänestä.


      • Katkaisuun
        tosi tarina,. kirjoitti:

        Niin kuin minä sen olen kuullut ja kokenut. Olemme yrittäneet pärjätä hänen kanssaan, mutta vaikeaa. Viinaa kun ottaa, kannattaa nykyisin pysyä kaukana hänestä.

        mieluummin tukea häntä hakeutumaan hoitoon ja vieroitukseen kuin olla kaukana hänestä? Itse hän on varmaan voimaton hakemaan apua. Jospa veisit veljesi katkaisuhoitoon.


      • pitää ottaa
        Katkaisuun kirjoitti:

        mieluummin tukea häntä hakeutumaan hoitoon ja vieroitukseen kuin olla kaukana hänestä? Itse hän on varmaan voimaton hakemaan apua. Jospa veisit veljesi katkaisuhoitoon.

        Puheeksi. Kiitos.


    • Ibelieve

      vilpitön ja rehellinen, ei selvästikään mitään paskapuhetta! Ne nuo, jotka ei oo nähny ikinä, eivät vaan usko ja ovat "kadeja" kun arvostelevat näitä! Tiedän sen omakohtaisen kokemuksen kautta.

      ->Joka ei nää haukkuu niitä, jotka on nähneet!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      287
      9541
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      6
      2852
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      256
      2121
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      112
      2005
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      85
      1533
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1467
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      133
      1428
    8. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      12
      1145
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1026
    10. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      951
    Aihe