RUNESCAPE

Runescape on paras nettipeli ja jos jollain on jotain valittamista ni ihan vapaasti ottaa 1-1
12709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Runescape on pskin nettipeli mitä internetin ihmemaa pitää sisällään. Se on siellä viimeisenä heti Utopian jälkeen. RPGWOkin on parempi, vaikka siinä on 2D grafiikka.
Eli siis on valittamista. Ja paljon.
Teenpä tästä vaikka 5 kohdan mittaisen listan mitä huonoa siinä on:
1. Rakennusten seinät on olemassa mutta ne ovat vain paperia.
2. taistelu on täysin vuoropohjainen, joten ainut mikä taistelussa ratkaisee on hahmojen aseistus ja haarniskointi.
3. Hahmot liikkuvat tökeröinä pikseli-animaatioina ruudussa, ei pienintäkään loppuun asti saattamisen makua.
4. Kaikki välimatkat ovat ylipitkiä. Kestää noin 10 minuuttia päästä kaupungista toiseen ja kai´kki mitä kaupunkien välillä on, on tie, muutama puu, pari kiveä ja ehkä, jos hyvä tuuri käy, niin joki ja silta.
Ja 5. ja viimeinen: Ei minkäänlaista suoraan toiselle puhumista. Eli esim. jossain torilla on armoton härdellli päällä kun sinne menee ja on erittäin vaikeaa saada selvää mitä kukakin sanoo.
Laitetaan vielä 6. Jos haluaa pelata kunnollisessa serverissä, se maksaa. (Ainankin ennen maksoi)

Jos joku nyt vetää herneen nenään niin ei ole minun ongelmani. Ja joku kuitenkin haluaa laittaa sellasista kommenttia että : "Hyvinpä tiedät asiat. Taidat pelata joka päivä". Vastaus kysymykseen: Ei. En pelaa. Näin tuossa jokin aika sitten kun imbesilli kaverini pelasi sitä.

Äänestä
  • No on se ainakin paras ilmainen nettirope :). Se Darth... no, se jota kyselin joskus, olikin sitten maksullinen joten päätinkin jättää sen sikseen.

    Ja onhan Runekin maksullinen jos haluaa Memberiksi.

    Äänestä

  • "Rakennusten seinät on olemassa mutta ne ovat vain paperia"

    RuneScape on java-peli, eli se ei voi olla mikään graafinen unelma, mutta sitä ei tarvitse edes välttämättä ladata koneelle, latausajat ovat lyhyet ja se toimii vanhemmillakin koneilla. Onko se grafiikka muka niin tärkeää?

    "taistelu on täysin vuoropohjainen, joten ainut mikä taistelussa ratkaisee on hahmojen aseistus ja haarniskointi"

    Siinä ratkaisee myös se miten (ja kuinka paljon) hahmoja on kehitetty, eli millaiset statukset niillä on. Vuoropohjaisuudessa on myös se hyvä puoli, että silloin ei voi käyttää mitään epäreiluja keinoja vihollisen nujertamiseen. Taisteluista voi toki lähteä karkuun jos haluaa, mutta vasta kolmen lyöntivuoron päästä, jotta haaste saadaan säilytettyä.

    "Hahmot liikkuvat tökeröinä pikseli-animaatioina ruudussa, ei pienintäkään loppuun asti saattamisen makua"

    Lue ensimmäinen vastaus. Peliin on tulossa graafinen päivitys, jonka testaus alkaa 1. joulukuuta.

    "Kaikki välimatkat ovat ylipitkiä. Kestää noin 10 minuuttia päästä kaupungista toiseen ja kai´kki mitä kaupunkien välillä on, on tie, muutama puu, pari kiveä ja ehkä, jos hyvä tuuri käy, niin joki ja silta"

    Se on totta, että pelihahmot voisivat liikkua nopeamminkin, mutta eiköhän noihin ongelmiin tule ratkaisu sen tulevan päivityksen myötä, koska siinä uudistetaan pelin ulkonäön lisäksi myös koko käyttöliittymä.

    "Ei minkäänlaista suoraan toiselle puhumista. Eli esim. jossain torilla on armoton härdellli päällä kun sinne menee ja on erittäin vaikeaa saada selvää mitä kukakin sanoo"

    Voihan siinä lähettää yksityisviestejä ja muut jutut voi halutessaan blockata.

    "Jos haluaa pelata kunnollisessa serverissä, se maksaa"

    Ei niissä ilmaisservuissakaan mitään vikaa ole, mutta niissä ei vain pysty kehittämään kaikkia niitä kykyjä mitä memberit pystyvät. Toisekseen, onko se liikaa vaadittu jos peli ei maksa mitään ja tärkeimmät pelin elementit ovat myös pelattavissa täysin ilmaiseksi? Jostainhan pelin kehittäjienkin täytyy saada elantonsa.

    Äänestä

otatko 1-1? ootko varma?

85-84-90-87 combat--- 100lvl. nii mite ois se 1-1?

Äänestä
  • Selvä 1-1 sovittu! mikä aika sulle sopisi parhaiten?

    Äänestä

Yleensä RuneScapen haukkujat vetoavat vähemmän tärkeisiin asioihin, kuten: "siinä on huono grafiikka!" Siis HALOO! Kuka oikeasti määrittelee pelin laadukkuuden sen grafiikan perusteella!? Taitaa olla aika nuoria tyyppejä, eli sellaisia, jotka eivät tiedä retrosta, nostalgiasta tai vanhemmista peleistä yleensäkään yhtään mitään. RuneScape ei ole kovin vanha peli, mutta siinä on silti paljon yhteistä 80- ja 90-lukujen pelien kanssa.

Monet myös valittavat sitä kun useat RuneScapen pelaajat ovat niin nuoria. Niinpä, mutta jaksavatko he pelata peliä pitkään? Eivät, koska heillä ei riitä kärsivällisyyttä niin hidastempoiseen hahmonkehittämiseen. He eivät pelaa peliä, koska eivät pysty käyttämään cheatteja, joilla toisissa nimeltä mainitsemattomissa peleissä saa "superhahmon" muutamassa päivässä. Nämä röyhkeät pikkuskidit, jotka yrittävät kaikin tavoin pilata toisten RuneScape-pelaajien peli-iloa, tulevat viimeistään muutaman pelipäivän jälkeen keskustelupalstoille kertomaan kuinka p**ka peli se on.

Äänestä
  • Minä arvostelen pelit ensisilmäyksellä, pelaamatta siis. Jos grafiikka on surkeaa, on hyvin epätodennäköistä vaivaudunko kokeilemaan. Isoimmilla konsoleilla odotukseni ovat korkealla, ja jokainen on jollain pelillä onnistunut mokaamaan sen, ja pikkukonsoleilla olen yllättynyt kuinka hyvää se voi olla niinkin pienenä.

    Seuraavana tulee sitten pelin tarina. Jos taas on joku yksi helekutin sotapeli jossa Neuvostoliitto, yllätys yllätys, on taas saanut jotain aikaan ja yksi/muutama kourallinen jenkkejä, yllätys yllätys, aikoo saada asiat kuntoon, tulee miinusta. Orvoksi jäänyt sankari kuulostaa minusta jo liiankin kilseeltä.

    Sitten pelattavuus. Jos hahmo tottelee hyvin ohjausta, eikä reagoi tatin painamiseen liiankin hyvin tai liian hitaasti, on aika paha juttu, paitsi jos sitä itse voi säätää. Tietsikalla ainakin hiiren aktiivisuutta, ilman muuta.

    Kamera on tärkeä. Jos se on koko ajan selän takana lilluva ellei paina jotain, se on ihan OK, mutta pidän enemmän kyllä FP- kuvakulmasta, niin osta- sun muissa peleissä ja autopeleissä olen mieluiten ratin takana ohjaamossa.

    Musiikki. Mikäli kaikki muu on surkeaa tähän mennessä, musa tuskin enää voi pelastaa peliä. Oikeastaan ilman musiikkia peli on parempi kuin huonollakin musiikilla, esim. jos pelissä pyörii Michael Jacksonia tai Eminemiä, pistän äänet/musiikin pois tai GTA:n osalta vaihdan kanavaa.

    Latausajat, nuo ärsyttävät piikit elämän pakarassa, luen mukaan heti ekana, mutta yleensäö grafiikasta riippuen ennen sitä ta vasta sen jälkeen. Pleikalla latausajat ovat tuskastuttavia pienemmilläkin peleillä, XBoxilla pelit lataavat hiukan aikaa mutta silti liiankin liikaa minun mittapuulleni, Cubella hädin tuskin edes huomaankaan niitä (ellei ruudulle ilmesty tarkoituksella Loading- teksti), ja koneella jokainen Java- pelikin lataa hiukan aikaa.

    Siinä oli minun arvosteluperiaatteeni. RuneScapessa grafiikka ei kyllä loista, mutta sentään peliä on hauska pelata huolimatta hiukan pitkistä kävelymatkoista, liiankin toistuvista rutiineista ja heikoista kimppuun hyökkäävistä vihollisista. Latausaika on lyhyt, ja taisteluihin liittyy myöskin mielestäni väsymysrosentti, jonka myötä iskut (jos niitä osuu enää niin usein) heikkenevät.

    Olit tahi et ollut tyytyväinen arvosteluperiaatteeseeni, voit esittää omasi hiukan samantyylisenä, että mikä on tärkein juttu ja mitä et viitsi katsoakaan. Runea pelailen kyllä silloin tällöin, myös :)

    Äänestä

  • Kimiza kirjoitti:

    Minä arvostelen pelit ensisilmäyksellä, pelaamatta siis. Jos grafiikka on surkeaa, on hyvin epätodennäköistä vaivaudunko kokeilemaan. Isoimmilla konsoleilla odotukseni ovat korkealla, ja jokainen on jollain pelillä onnistunut mokaamaan sen, ja pikkukonsoleilla olen yllättynyt kuinka hyvää se voi olla niinkin pienenä.

    Seuraavana tulee sitten pelin tarina. Jos taas on joku yksi helekutin sotapeli jossa Neuvostoliitto, yllätys yllätys, on taas saanut jotain aikaan ja yksi/muutama kourallinen jenkkejä, yllätys yllätys, aikoo saada asiat kuntoon, tulee miinusta. Orvoksi jäänyt sankari kuulostaa minusta jo liiankin kilseeltä.

    Sitten pelattavuus. Jos hahmo tottelee hyvin ohjausta, eikä reagoi tatin painamiseen liiankin hyvin tai liian hitaasti, on aika paha juttu, paitsi jos sitä itse voi säätää. Tietsikalla ainakin hiiren aktiivisuutta, ilman muuta.

    Kamera on tärkeä. Jos se on koko ajan selän takana lilluva ellei paina jotain, se on ihan OK, mutta pidän enemmän kyllä FP- kuvakulmasta, niin osta- sun muissa peleissä ja autopeleissä olen mieluiten ratin takana ohjaamossa.

    Musiikki. Mikäli kaikki muu on surkeaa tähän mennessä, musa tuskin enää voi pelastaa peliä. Oikeastaan ilman musiikkia peli on parempi kuin huonollakin musiikilla, esim. jos pelissä pyörii Michael Jacksonia tai Eminemiä, pistän äänet/musiikin pois tai GTA:n osalta vaihdan kanavaa.

    Latausajat, nuo ärsyttävät piikit elämän pakarassa, luen mukaan heti ekana, mutta yleensäö grafiikasta riippuen ennen sitä ta vasta sen jälkeen. Pleikalla latausajat ovat tuskastuttavia pienemmilläkin peleillä, XBoxilla pelit lataavat hiukan aikaa mutta silti liiankin liikaa minun mittapuulleni, Cubella hädin tuskin edes huomaankaan niitä (ellei ruudulle ilmesty tarkoituksella Loading- teksti), ja koneella jokainen Java- pelikin lataa hiukan aikaa.

    Siinä oli minun arvosteluperiaatteeni. RuneScapessa grafiikka ei kyllä loista, mutta sentään peliä on hauska pelata huolimatta hiukan pitkistä kävelymatkoista, liiankin toistuvista rutiineista ja heikoista kimppuun hyökkäävistä vihollisista. Latausaika on lyhyt, ja taisteluihin liittyy myöskin mielestäni väsymysrosentti, jonka myötä iskut (jos niitä osuu enää niin usein) heikkenevät.

    Olit tahi et ollut tyytyväinen arvosteluperiaatteeseeni, voit esittää omasi hiukan samantyylisenä, että mikä on tärkein juttu ja mitä et viitsi katsoakaan. Runea pelailen kyllä silloin tällöin, myös :)

    Kyllä minäkin maksullisilta "oikeilta" peleiltä vaadin aika paljon, mutta ilmaispeleille olen valmis antamaan myös paljon anteeksi, jos pelin idea vain on mielenkiintoinen. Esim. Runehan on kaukana täydellisestä, mutta ilmaispeliksi se on harvinaisen viihdyttävä kokonaisuus.

    Jos nyt puhutaan niistä "oikeista", eli kaupasta ostettavista peleistä, niin niissä pidän tärkeinpänä luonnollisesti sitä, että peli kuuluu johonkin sellaiseen genreen josta pidän.

    Seuraavaksi tulee sitten varmaankin pelattavuus ja pelin yleinen toimivuus (mm.kuvakulmat).

    Grafiikka ja musiikki on aikalailla samanarvoisia tekijöitä, harvemmin sitä kuitenkaan ihan hirveää pikselimössöä päästetään markkkinoille.

    Latausajat voivat olla pitkiäkin, mutta tärkeintä on, että ne eivät valähdä ruudulle liian usein.

    Juoni on suoraan sanottuna aika merkityksetön minulle. Esim. roolipeleissä keskityn enimmäkseen vain hahmon kehittämiseen, enkä välttämättä jaksa edes lukea kaikkia keskusteluja, vaan ohitan ne vain kylmästi. Konsoleilla pelatessa dialogeja jaksaa vielä joten kuten seurata, mutta esim. Baldur's Gate PC:llä oli aika tuskainen kokemus.

    Äänestä

  • R-Type kirjoitti:

    Juu, minulla paras pelilaji on joko FP- pelit, autopelit, taikka sitten.. ööh, en nyt keksi parahiksi, ilmailupelit ovat hauskoja ja tuhoa-kaikki-mitä-näet- pelit ovat myös OK.

    Ja kuten arvosteluperiaatteesta PERIAATTEESSA kenties huomaisi, en ole ainakaan Pleikkapelien ystävä. Pelejä on jos jonkinlaisia, ja vaikka täyttäisikin edes yhdet laatuvaatimukset, niin se olisi tietty roolipeli. Myöskään sellaiset "pikku yksiköt vipeltävät ruudulla ja ampuvat toisiaan"- strategiapelit ovat huonoja, poikkeuksena Advance Wars. Parasta on jos voi kulkea ja ampua jne. mutta myös ohjata omia koneitaan, valtamerilaivoja, panssukkeja sun muita.

    Mutta varsinkin Pleikkapeleistä löytyy latausaikoja niin se joka helekutin kolmas seknuti, ellei, niin sitten myöhemmin hiukan pidempi. Alkaa kyrsiä aina silloin tällöin.

    GTA3 ja sitä uudemmat... niissä on mielestäni aika sumuinen grafiikka, Micheaö Jackson autoradiossa (onneksi kanavaa voi kääntää), eikä FP- moodia ole. Rhino- tankki on pelastava objekti, sillä on hauska ampua mustia pikku autoja ja ajaa nauraen piikkimattojen päältä.

    Halosta en pitänyt, sillä tylsistyin ekan ja puolen kentän jälkeen. Tylsyys iski myös FF9:ssä, alussa oli kauhian tylsää, mutta pakotin itseäni eteenpäin, mutta kun löysin hiekkaluolan jätin Pleikan siitä eteenpäin rauhaan Final Fantaseilta. Milloinkohan se VIIMEINEN Viimeinen Fantasia mahtaisi tulla...?

    Siinäpä olikin hiukan. C ya.

    runescape ei oo mikaan paras nettipeli muttei myöskään surkein. Grafiikka on perseestä mutta itse peli kuitenkin toimii. sanokaa sitten joku ilmanen nettipeli mikä olis parempi?
    Ei ainakaan neopets... sehän on dingdong peli http://www.freewebs.com/neopetidols/index.htm
    Habbohotel taas on vitun chatti peli missä pitää maksaa huonekaluista OIKEAA rahaa. Eikä niitä ilmasia nettipelejä ollutkaan sitten paljon muuta...(on pari mutta ne on arvostelun alapuolella) joten älkää valittako!!!!!!!!!

    Äänestä

  • HOHHOIJAA... kirjoitti:

    Kuunnelkaa tätä tyyppiä! Hän tietää tarpeeksi hyvin, I see.

    Äänestä

  • Kimiza kirjoitti:

    Kuunnelkaa tätä tyyppiä! Hän tietää tarpeeksi hyvin, I see.

    Pidit otsikostani vai? Hyvä! Siis pelasin itse Runescapea jonkin aikaa ja siinä oli hienot ohjeet =). Odotukset nousivat korkealle ja katsoin, että tämä taitaa olla aika hyvä peli. Sitten kun peliä pelasin niin huomasin, että tämähän on ihan PERSEESTÄ. Ehkä joku nörtti jaksaisi sitä tahkota, mutta modeemikäyttäjän täytyy jo jotain vaatia peliltä. Ei sitä kehtaa maksaa 200 euroa siitä, että saa pelata "ilmaista" peliä, varsinkaan jos hahmon kehitykseen menee puoli elämää. Kuka tahansa ohjelmoija osaisi tehdä paremman nettiropen, mutta tahtoo käydä niin, että se raha siinä kiinnostaa ja sitten halutaan rahaa, tai jos ei sitä ole tulossa niin lyödään projekti roskiin.. Sellaista minä vain. Eli jos teillä nyt on niin pirusti sitä aikaa niin sen kuin pelaatte, mutta modeemikäyttäjä ei vielä tuohon lankea. Tarvitaan paljon parempi peli, jotta siitä voi maksaa. Ilmeisesti muidenkin mielipiteissä näkyy se, että he ovat löytäneet jotain parempaakin tekemistä kuin pelata tätä Runescapea. Niin ja kritiikkiähän on aina hauska jättää, varsinkin jos muut siitä hermostuvat ===> FUCK YOU BITCH!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Chiefy kirjoitti:

Runescape on paras nettipeli ja jos jollain on jotain valittamista ni ihan vapaasti ottaa 1-1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu