päivärahat

rahtilainen

Kertokaas ken tietää: hommat alkaa klo 03:00 yöllä ja päivän mitta vaihtelee 8-10t:n välillä.
ajomatkan pituus noin 140km suuntaan, tuleeko puolipäiväraha. Tessistä löytyi seuraavaa: Mikäli työntekijä on estynyt 10 tunnin aikana ruokailemasta asemapaikkakunnalla,
maksetaan osapäiväraha 11,30 euroa siten, että esteen alkamisesta
laskettua täyttä 24 tunnin jaksoa kohti maksetaan 25,10 euroa. Jonka jälkeen löytyi seuraavaa: 1.5.2008 lukien lisätään uusi kappale: Osapäivärahaa tai kokopäivärahaa ei voida vähentää tai jättää maksamatta,
ellei työnantaja voi osoittaa järjestäneensä päivärahaan oikeuttavalta matkalta
ateriaa. tähän haluaisin saada jotain selkoa onko puolipäiväraha maksettava vaikka 10t ei ylittyisikään? p.s ajot ajetaan kuorma-autolla

8

7546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säiliösami

      Rahtipuolelta ei ole kokemusta, mutta linja-autopuolella tuosta rajasta pidetään tiukasti kiinni. Niinpä joitakin "ajo-ohjelmia" mitoitetaan työajaltaan joskus liian tiukoiksi, ettei tarvitsisi tuota r-rahaa maksaa. Kun ohje-aika ei riitä ja merkitset yli kymmenen tunnin työajan, tulee itkua tyyliin "eikö sitä muka kerkeä?"
      Joskus taas työnantaja tosiaan järjestää jossain sopimusruokalassa aterian, jolloin säästää 3-4 euroa... Säästö on pienikin säästö. Tuo aikaraja on tosiaan kirjattu tes:iin, joten sitä vastaan on vaikea tapella, ellei sitten saa sitä neuvoteltua palkkaansa. Se on kuitenkin sivukuluton lisä työnantajalle, jolloin jotkut sen antavat, jotkut jopa tuon päivärahan. Itse ajan säiliö-tes:in mukaan ja siinä ei ole tuota tuntirajaa ollenkaan, ruokaraha tulee joka päivä.

      • "säiliö-tes"

        Ei ole mitään "säiliö-tessiä", eihän se vaikuta tuohon asiaan mitenkään, sama sopimushan se on jossa on vain lisät noille säiliöille.

      • säiliösami
        "säiliö-tes" kirjoitti:

        Ei ole mitään "säiliö-tessiä", eihän se vaikuta tuohon asiaan mitenkään, sama sopimushan se on jossa on vain lisät noille säiliöille.

        Tämä lukee öljytuotealan tessissä:
        Osapäiväraha
        2. Työntekijälle, joka joutuu suorittamaan sellaista työtä, ettei hänellä ole tilaisuutta ruokailla työpaikalla tai kotonaan, suoritetaan 11,30 euron suuruinen osapäiväraha. Jos töistä johtuva este kestää 20 tuntia, on työntekijällä oikeus kahteen osapäivärahaan.

        Tämä taas lukee kuorma-autoalan tessissä:
        Mikäli työntekijä on estynyt 10 tunnin aikana ruokailemasta asemapaikkakunnalla, maksetaan osapäiväraha 11,30 euroa siten, että esteen alkamisesta laskettua täyttä 24 tunnin jaksoa kohti maksetaan 25,10 euroa. Mikäli vuorokausilepo vieraalla paikkakunnalla ylittää 12 tuntia, maksetaan korotettu päiväraha 32,00 euroa.

      • on oikeassa
        säiliösami kirjoitti:

        Säiliö- ja kappaletavarapuolen sopimuksissa on eroja. Muun muassa sairaustuntien laskennassa ja edellä mainituissa ruoka-/päivärahoissa. Lisäksi kappaletavarapuolella työnanatajan täytyy tehdä vuorolistoihin työn alkamais ja päättymisajat. Säiliöautopuolella riittää pelkkä alkamisaiaka.

      • päättymisaikaa
        on oikeassa kirjoitti:

        Säiliö- ja kappaletavarapuolen sopimuksissa on eroja. Muun muassa sairaustuntien laskennassa ja edellä mainituissa ruoka-/päivärahoissa. Lisäksi kappaletavarapuolella työnanatajan täytyy tehdä vuorolistoihin työn alkamais ja päättymisajat. Säiliöautopuolella riittää pelkkä alkamisaiaka.

        ...kappaletavarapuolellakaan:
        "Kaksiviikkojakson työtuntijärjestelmän tulee olla vähintään yhtä viikkoa ennen jakson alkamista työntekijäin tiedossa ja siitä on käytävä selville päivittäisen työajan alkamisaika sekä työntekijän vapaapäivät."

        Suurimmat erot taitavat olla lisissä. Kappaletavarapuolen TES ei esimerkiksi tunne "erikoisjuhlapyhiä", joista säiliöpuolella maksetaan 200 % lisä.

      • Milk shaeker
        säiliösami kirjoitti:

        Tämä lukee öljytuotealan tessissä:
        Osapäiväraha
        2. Työntekijälle, joka joutuu suorittamaan sellaista työtä, ettei hänellä ole tilaisuutta ruokailla työpaikalla tai kotonaan, suoritetaan 11,30 euron suuruinen osapäiväraha. Jos töistä johtuva este kestää 20 tuntia, on työntekijällä oikeus kahteen osapäivärahaan.

        Tämä taas lukee kuorma-autoalan tessissä:
        Mikäli työntekijä on estynyt 10 tunnin aikana ruokailemasta asemapaikkakunnalla, maksetaan osapäiväraha 11,30 euroa siten, että esteen alkamisesta laskettua täyttä 24 tunnin jaksoa kohti maksetaan 25,10 euroa. Mikäli vuorokausilepo vieraalla paikkakunnalla ylittää 12 tuntia, maksetaan korotettu päiväraha 32,00 euroa.

        Saan korotetun päivärahan jokaista kymmentä tuntia kohden.Ajanpa sitten asemapaikalla tai en.Nyt siel jokuajattelee että sit palkkaa maksetaan alakanttiin.No sekään ei pidä paikkaansa.
        Se on aina vähän tuurissaan missä ja kenelle ajat.Joillakin on paremmat kuljetussopimukset kuin toisilla ja joissain firmoissa halutaan pitää huoli että hyvät kuskit ei karkaa rahanperässä muualle.Tottakai pomolle jäisi enempi rahaa jos maksaisi tarvittavia minimimaksuja.
        Olen ihan tyytyväinen.Ei tarvits tehdä ylitöitä kun saa saman palkan 160 tunnilla,kun toiset ajaa siihen rahaan 200 tuntia ja nukkuvat vielä ilmaiseksi työnantajan tarjoamassa kumipyörä yksiössä.Sitten siltä 160 tunnilta tulee lisäksi 16x32€ päivärahoja.
        Mut sellaista se on.Vaikka olevinaan kaikki tekee samaa työtä niin toiset nettoo paremmin.
        Aurinkoista syksynjatkoa.

    • verhokärry

      yksinkertaistettuna homma menee näin: Jos olet poissa auton asemapaikkakunnalta yli 10 tuntia niin osapäiväraha tulee. Jos välillä käydään ko. paikkakunnalla niin työnantajan ei sitä tarvitse maksaa vaikka vuoron pituus olisikin yli 10h.

    • Vanhas MAtti-Esko-Ville

      Ei kunnon kuski tarvi mitään päivärahoja! Pitää vain olla maisemamaalattu ohjaamo, valoja katto täynnä ja kiiltävät pakoputket. Vitut niistä päivärahoista kommunisti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5736
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3781
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3313
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2728
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2202
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2147
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      16
      1484
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1362
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1174
    Aihe