Mistä tässä äärettömässä tietämättömyydessä on kysymys?
Voimassa oleva sosiaalihuoltolaki siis määrää, velvoittaa,
että sosiaalihuollosta on annettava pyydettäessä, anottaessa kotipalvelua, kodinhoitaja lapsiperheelle sosiaalihuoltolaissa mainituin perustein
mm. s y n n y t y k s e n perusteella.
Kunnista annettavaa kotipalvelua
ei siis tarvitse edes pääministerinkään toivoa annettavan!
Pääministeri voisi "jyrähtää",
että kunnissa ja kaupungeissa on EHDOTTOMASTI noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Ja tarvittaessa hänen olisi ryhdyttävä tarvittaviin toimiin, että näin tämän maan alueellisissa hallinnoissa toimitaan.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id100715.html
Vanhanen kannattaa kunnallista kotiapua kaikille lapsiperheille
Julkaistu 05.09.2008, klo 16.06 (päivitetty 05.09.2008, klo 16.52)
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen kannattaa ajatusta kaikkien lapsiperheiden kunnallisesta kotiavusta. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) esitti viime viikolla, että kunnat tarjoaisivat jokaiselle perheelle kotiapua heti lapsen syntymän jälkeen.
Vanhanen uskoo, että apu maksaisi itsensä pian takaisin.
- Kotiavulla saattaisi olla merkittävä haittoja ennalta ehkäisevä vaikutus. Se rahoittaisi todennäköisesti itsensä takaisin muissa palveluissa verraten nopeasti, Vanhanen sanoo.
Vanhanen korostaa perheen ja kunnan kotipalvelun yhteistyön merkitystä.
- Meillä on ihan liikaa esimerkkejä lasten ja nuorten syrjäytymiskehityksestä. Sen ennaltaehkäsemiseksi ja välttämiseksi pitäisi pystyä hyödyntämään sitä laajaa osaamista, joka kunnilla ja kuntien henkilökunnalla on, Vanhanen kommentoi.
Keskusta avasi perjantaina kuntavaalikiertueensa Kajaanista.
YLE Uutiset
_____________________
"Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710
.........
Sosiaalipalvelut
17 §
Kunnan on jäljempänä säädetyin tavoin huolehdittava seuraavien sosiaalipalveluiden järjestämisestä:
1) sosiaalityö;
2) kasvatus- ja perheneuvonta;
3) kotipalvelut;
............
20 §
Kotipalveluilla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon,
lasten hoitoon ja kasvatukseen
sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.
21 §
Kotipalveluja annetaan
alentuneen toimintakyvyn,
perhetilanteen,
rasittuneisuuden,
sairauden,
synnytyksen,
vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille,
jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista....."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820710
__________________
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/risikko-patistaa-kuntia-auttamaan-lapsiperheitä(55291).ece
Risikko patistaa kuntia auttamaan lapsiperheitä
13.1.2008 10:22
Katri Nieminen
Peruspalveluministeri Paula Risikko ihmetteleekuntien nykykäytäntöä, joissa lapsiperheet on jätetty kotipalvelun ulkopuolelle.
Hän painottaa ennaltaehkäisyn olevan parasta lastensuojelua.
- Miksi kunnilla ei ole muka varaa kotipalveluun ja on kuitenkin varaa maksaa miljoonia lasten kalliista psykiatrisesta hoidosta tai huostaanotoista, Risikko kysyy.
Hän muistuttaa, että kuntien valtionosuudet ovat nousseet ja sosiaalihuoltolaki velvoittaa kuntia tarjoamaan kotiapua myös lapsiperheille.
............
_________________________
Lapsiasiavaltuutettu
M.K. Aulan tiedote ja aloite kotipalveluasiasta.
http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote19052008.htx
http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/aloitteet/kotipalvelualoite120508.htx.i247.pdf
________________
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=674711
Kodinhoitajat halutaan takaisin
Kolme oululaista äitiä on polkaissut liikkeelle aloitteen, joilla halutaan kunnalliset kodinhoitajat takaisin.
Parikymmentä vuotta sitten perheet saivat tilapäisiin arjen ongelmiin kaupungilta kodinhoitajan, joka sitoi esiliinan eteensä ja otti hommat hoitoonsa: kaitsi lapset, pisti paikat järjestykseen, siivosi, keitti ja kävi kaupassa.
...................
__________________________
Aamulehti:
Vanhukset vievät lapsiperheiden kotiavun
03.04. - 12:37 (Luotu: 12:36)
Tavallisen lapsiperheen on nykyisin miltei mahdoton saada kunnallisia kotipalveluita.
Torstaina julkistetut läänien peruspalveluraportit kielivät kuntien unohtaneen lakipykälän,
jonka mukaan kotiapua on tarjottava tarvetta vastaavasti lapsiperheille siinä kuin vanhuksillekin.
Viime vuonna kunnallisia kotipalveluita sai alle kaksi prosenttia lapsiperheistä.
Joukko koostuu lähinnä perheistä, joissa ongelmat ovat jo johtaneet lastensuojelutarpeeseen.
Monissa kunnissa ei ennaltaehkäiseviä kotipalveluita tarjota laisinkaan.
Vanhemmat ovat eri puolilla Suomea sopeutuneet tilanteeseen niin, ettei arjen pulmatilanteisiin enää edes pyydetä palvelua kotikunnalta.
Harva osaa käyttää oikeuttaan kannella
tai valittaa lääniin, kun tarpeellinen kotiapu on evätty.
STT Helsinki
_________________
Hallituksessa ei tunneta voimassa olevaa lainsäädäntöä
vai?

Vastaukset 13
Vanhimmat
tiukkaa. Eläkeläinen tai työtön, jolla kouluikäisiä lapsia?
työssä käyvä yksinhuoltaja jolla alle 10 v. lapsia.
Pakko käydä töissä, ettei työnantaja ala katsoa "kieroon" kun hoitaa sairastavaa lasta kotona. Tukiverkosto OK, mutta mummot ja papat itsekin töissä.
Kotiapua ei saa muuten kuin ilmoittautumalla lastensuojelun asiakkaaksi vaikkei olisi muuta perustetta kuin, että perheessä on flunssakierre.
auta ennen kuin siinä vaiheessa, kun sen jatkuvan tiukkuuden takia alkaa olla henkisesti niin poikki, että uupumuksensa takia voi anoa kodinhoitoapua.
Siis sosiaalihuoltolaki lupaa näin ja
tämän perusteella meillä on oikeus anoa
vaikka kodinhoitoapua:
21 §
Kotipalveluja annetaan
alentuneen toimintakyvyn,
perhetilanteen,
rasittuneisuuden,
sairauden,
synnytyksen,
vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille,
jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista....."
OK, se pitää sisällään siis tuon rasittuneisuuden. Sitä en tiedä sitten, että pitääkö sinulla olla TODISTUS rasittuneisuudestasi, esim. lääkärinlausunto, joka toisaalta tuntuu ihan hullulle. En osaa tuohon vastata, se pitäisi kysyä sieltä toimistosta, joka kotipalvelua järjestää.
Pienen lapsen äkilliseen sairastumiseen on kai ainoa "apu" ne luvalliset poissaolopäivät, jos ei halua palkata hoitajaa lapselle kotiin. Mutta tiedän kyllä, että varsinkin sairaana lapsi haluaa mieluiten juuri sen oman vanhemman hoitajaksi.
Voisiko tuohon käydä tuo perhetilanne perusteeksi? En tiedä, se pitä selvittää.
Ja koska kodinhoitajapalvelu ei toimi nyt vielä kuten pitäisi, niin vaikea vastata, kuntakohtaisia eroja varmaan myös on.
Kun sinut on saatu kirjoihin niin samalla aletaan kävellään sinun kaikkien laillisten oikeuksien yli. Olet holhottava ja sinun tekemät päätökset jyrätään yli, menetät holhoojalle kuuluvan oikeuden päättää lastesi asioista, maksuvelvollisuutesi säilyy kyllä.
vastaan kunnallista kotiapua synnytyksen jälkeen niin silloin tuntuu hieman omituiselta. Mutta jos se tarkoittaa, että voi tarvittaessa saada tavallista apua auttavia käsiä niin ollaan palattu lain alkuperäiseen tarkoitukseen eli hyvä homma.
että kansa pysyy nöyränä ja kuuliaisena kun kunnallinen kotiapu käy köyhän kahvit ryystämässä ja raportoi näkemästään ja kuulemastaan!
serkukset. Tiesittekö?
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:1:2008-09-05;4:140:0:0:0,104:139:562657,1:0:0:0:0:0
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=748336
............
Guzenina-Richardson palauttaisi kodinhoitajat
Kesäkuussa SDP:n varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson haluaisi tukea perheitä esimerkiksi lisäämällä perinteisiä kodinhoitajia.
"Kannatan lämpimästi ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) esittämää ajatusta. Pääkaupunkiseudulla sosiaalidemokraatit ovat vieneet tätä jo eteenpäin.
Espoossa lisätään kodinhoitajia auttamaan ihan tavallisia perheitä", sanoo perjantaina Oulussa ja Oulunsalossa vaalikiertueella käynyt Guzenina-Richardson.
Hänen mielestään kyseessä ei ole perinteinen keskustalainen malli, vaan hyväksi koettu järjestelmä, joka on syytä ottaa uudelleen käyttöön...........
__________________
Kotipalvelusta ja kodinhoitajista puhuttaessa ei siis todellakaan ole kyseessä mikään "malli".
Kotipalvelu kodinhoitajineen, -avustajineen on voimassa olevassa sosiaalihuoltolaissa määritelty kunnan järjestämä lakimääräinen palvelu,
ihan samalla tavalla kuin palvelut terveydenhuollossa, opetustoimessa, päivähoidossa jne.
------------------
väsymystä tapahtuu ainoastaan sen takia, ettei jaksa centtejä venyttää. Koti on siisti, mutta välttämättömiinkään ei riitä raha. Ja nämä perheet haluavat itse hoitaa lapsensa. Pitääkö heidän laittaa lapset hoitoon sen takia, että siellä lapsi mahdollisesti saisi monipuolista ruokaa. Kotona kun ei rahat riitä vihanneksiin eikä hedelmiin.
kunnallista kodinhoitoapua ja kahvittaa vähillä varoillaan tämä apu?
Paljon on saanut lukea, että perhetyöntekijät kirjoittavat papereihin juuri ne asiat, jotka vaikuttavat hyvinkin negatiivisesti huostaanottotilanteessa! Kengät hujan hajan, tiskipöytä täynnä....
näillä kun ei ole mitään tekemistä lasten kasvatuksen kanssa. Vai tuleeko kunnallinen kotiapu puhdistaan tiskipöydän ja laittaan kengät järjestykseen?
kahvinkittaaja, korvilla työtä tekevä sohvalla istuja, nököttäjä, .....
Lastensuojelun asiakkaalle annettavalla perhetyöntekijällä ei ole siis mitään tekemistä
sosiaalihuollon asiakkaalle annettavan kodinhoitajan kanssa. (SIIS LAKIEMME MUKAAN).
Mutta kun kunnista ei enää tätä sosiaalihuoltolain määräämää kodinhoitajapalvelua kodinhoitajineen ja -avustajineen ole (laittomasti siis) antaa.
Kodinhoitajien virkojen lopettamisten, vanhuspalvelun painottamisen
ja kodinhoitajien virkojen siirtämisen lastensuojeluun perhetyöntekijöiden viroiksi
vuoksi.
Tämä kunnallinen kotipalveluasia on mennyt jo valtakunnankin poliitikkojenkin taholta
tälläiseksi ihme peliksi
(ja tietenkin näin kunnallisvaalien alla....).
Tässä tämän päivän kodihoitajan työnkuvaus,
jonka painopiste on vanhusten parissa!
Ei siis kuten "ennen vanhaan" pääasiassa lapsiperheiden parissa tehtävä työ.
-----------
Kodinhoitajan työnkuvaus
Kodinhoitajan työ on kokonaisvaltaista auttamista
Tarja Skogsterin työhön kuuluu asiakkaiden, yleensä vanhusten, avustamista. Hän auttaa asiakkaitaan liikkumisessa ja peseytymisessä, jakaa lääkkeitä ja pistää tarvittaessa esimerkiksi insuliinin.
Joillekin asiakkaille käydään myös kaupassa. Kotihoito on asiakkaan luona ja asiakkaan ehdoilla järjestettävää hoitoa, huolenpitoa ja palvelua.
Kodinhoitajat työskentelevät
ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä.
Tarja tekee pääasiassa päivävuoroa, toisinaan myös iltavuoroa. Yöhoitajat ovat erikseen. Viikonloppuvuoroja osuu kohdalle noin kerran kuukaudessa.
Työhön kuuluu myös päivystystä, sillä terveyskeskuksesta soitetaan, jos jonkun kotonaan asuvan vanhuksen turvanapista on tullut hälytys.
Kodinhoitajat käyvät vanhuksen kotona tarkastamassa tilanteen.
Työhön kuuluu myös kerran kuukaudessa tehtävä raportointi. Listoihin merkitään käyntikerrat kunkin asiakkaan luona. Uusille asiakkaille laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma. Raportointia tehdään myös aina vuorojen vaihtuessa, esimerkiksi kun iltavuorolainen lähtee ja yövuorolainen tulee. ....
...................
Silloin, kun Tarja opiskeli, kodinhoitajan työhön saattoi kuulua vaikkapa navettatöitä. .........
Aikaisemmin työ painottui lapsiperheisiin, nykyään suurin osa asiakkaista on vanhuksia............."
http://www.kuntatyo.fi/ammattikuvaukset/kodinhoitaja.html
************************************
"Miksi pitää masentua, ennen kuin saa apua?
Hyvä Hanna Pitkälä (Kaleva 8.12. Lukijan sivu) Muistelen aikaa kolmekymmnentä vuotta sitten.
Kun täällä Pattijoella tarvitsi kotiapua, sitä varmasti sai. Ei tarvinnut odottaa, että joku ensin masentuu. Oli Annikki ja Eila ja muitakin kodinhoitajia, joita lapset suorastaan odottivat. He tulivat kotiin myös pyytämättä, haistoivat missä on tarvetta apuun. Minunkin vaimoni on kotiäiti. Maalta kotoisin ja tehnyt töitä talon vanhimpana lapsena. Ajanut lantaa hevosella pelloille, laittanut heinää seipäille ja tehnyt navettatöitä. Vaikka oli riskissä kunnossa, oli silti mukava joskus saada apua. Hän oli siitä kiitollinen.
Kolmekymmentä vuotta sitten oli paljon huonompi aika kuin nyt. Nyt pitää odottaa, että joku masentuu niin, että lapset voidaan ottaa huostaan. Olipa ihmeellistä kuulla.
Lauri Kinnunen
Pattijoki"
Lainaus Kaleva Lukijan sivu 12.12.2006
____________________
http://www.mll.fi/liitto/historiaa/kodinhoitajien_koulutus_alkaa/
Neuvolatyön siirryttyä v.1944 kuntien vastuulle liitto aloitti kodinhoitajien kouluttamisen ensin Espoon Viherlaaksossa ja myöhemmin myös Tampereen kodinhoitajaopistossa.
Kuvassa kodinhoitajaoppilas kotiharjoittelussa v.1955.
Terveellisen ravinnon merkityksestä on keskusteltu 1960-luvun alusta lähtien varhaisaamiaistilaisuuksissa. Kuva Keski-Suomen opiston varhaisaamiaiselta v.1968.
------------------
LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU ON LÄHES KADONNUT
Kotipalvelutyö on historiallisesti varsin nuorta. Kunnallisena toimintana sitä on ollut vasta 1950-luvulta lähtien.
Kuten monet sosiaalihuollon reformit, alkoi kotipalvelutyökin ensin vapaaehtoisjärjestöjen toimesta.
Apu suunnattiin alun perin maaseudun köyhille, monilapsisille perheille, joissa äidin sairastuminen,
synnytys tai uupuminen merkitsi arkielämän romahtamista ja kodin ulkopuolisen avun välttämätöntä tarvetta.
Kodinhoitotoiminta on kehittynyt rinnan muiden hyvinvointivaltion palvelujen kanssa.
Alunperin köyhien lapsiperheiden tukimuodosta on kehittynyt
yleinen, kaikille väestö- ja ikäryhmille tarkoitettu sosiaalipalvelu. (Viitala 1990, 7-8)
Kotipalvelu on asumisen, henkilökohtaisen hoivan ja huolenpidon, lastenhoidon ja kasvatuksen sekä muiden tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuulu
vien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista (sosiaalihuol-
tolaki 20 §). Lapsiperheiden kotipalvelu tuotetaan yleensä kodinhoitotyöntekijän
työnä.
Lisäksi kotipalvelu voi myös olla eräs tapa tarjota perheille lastensuoje-
lun avopalveluja.....
Kodinhoidonapua saaneiden lapsiperheiden osuus oli pienin Itä-Uudenmaan maakunnassa.
Kodinhoitoapua saaneiden lapsiperheiden osuus
vähentyi voimakkaimmin Itä-Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa.
Kiinnostavaksi asian tekee se, että näissä maakunnissa kodinhoitoapua saaneiden lapsiper-
heiden osuus oli pienin jo vuonna 1998. Kotipalvelun vähenemisen syynä on
ilmeisesti se,
että useimmat kunnat ovat siirtäneet kotipalvelun resursseja voimakkaasti vanhustenhuoltoon ja lapsiperheiden kotipalvelua saatetaan tarjota
vain erityisen tuen tarpeessa oleville perheille. Kotipalvelu varhaisen tuen keinona lapsiperheille on jäämässä yhä vähäisemmäksi.
8.1 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET
Johtopäätös
Lapsiperheiden kotipalvelu on lähes kadonnut kunnista.
Suositus
Kunnat lisäävät ja tehostavat lapsiperheiden kotipalvelua.
K o t i p a l v e l u
e i o l e
k o r v a t t a v i s s a
t y ö m e n e t e l m ä n ä
p e r h e t y ö l l ä
http://www.poliisi.fi/lh/biblio.nsf/F990B36E5BE8ACC9C2256F2600468650/$file/Auta lasta ajoissa.pdf
sosiaalihuoltohan on lähinnä keskittänyt voimansa siihen
että miten saadaan ihmiset häpeämään omaa avun- ja tuentarvettaan
ja etteivät vaan esimerkiksi lapsiperheet hakisi edes lain mukaisesti heille kuuluvaa minimitoimeentulotukea sosiaalihuollosta.
'''''''''''''''
http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/e1e392ad852e72f5c225680000404fa8/df1c12fcf387190cc225737e002b9cde?OpenDocument
HY: Lapsiperheiden köyhyys: Häpeää ja eristäytymistä
''''''''''''''''''''
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id96357.html
Miljoonia euroja toimeentulotukea jää nostamatta
Julkaistu 16.07.2008, klo 16.39
päivitetty 16.07.2008, klo 21.40)
Toimeentulotukea jää edelleen nostamatta suuria määriä. Tampereen ja Turun yliopistojen tutkijat arvioivat, että etuuksia jää käyttämättä joka vuosi satojen miljoonien eurojen arvosta. Syynä tuen hakematta jättämiseen on usein se, ettei hakija tiedä, mihin on oikeutettu.
Elannon turvaava toimeentulotuki on monelle elämän elinehto, mutta tukeen oikeutettuja arvioidaan olevan yli kaksi kertaa enemmän kuin niitä, jotka sitä loppujen lopuksi hakevat.
Vuonna 2005 tehtyjen tutkimusten mukaan noin 300 miljoonaa tukieuroa jää vuosittain käyttämättä, eikä tutkijoiden mukaan tilanne ole muuttunut viime vuosina.
.....................
Kotiavustajaa en kuitenkaan koskaan saanut. Tarve olisi ollut huutava.
Parempihan ja halvempaahan tuo oli huostata lapseni.
Perhetyöntekijöitä meille olisi lykätty, mutta ei niitä ainakaan sairaana jaksanut.