Olen avoliitossa elävä 23 vuotias mies.
Mietin tässä sellaista asiaa, että miksei mua ja mun avopuolisoa kiinnosta lasten hankkiminen millään lailla. Oikeastaan lapset ovat meidän mielestämme taakka, emmekä pidä lapsia juuri söpöinä tai mitään sellaista. En voi sanoa tunnetta inhoksi tai vihaksi, mutta ehkä välinpitämättömyydeksi.
Ehkä ennenkaikkea kaipaisin tietoa siitä, ovatko ihmisten asenteet muuttuneet iän karttuessa. Toisinsanoen onko odotettavissa, että asenteemme lapsia ja lasten hankkimista kohtaan muuttuisivat jotenkin tulevaisuudessa, koska itseni on vaikea juuri nyt kuvitella, että yht´äkkiä tai edes pidemmän prosessin seurauksena tulisi muutosta.
Jos teillä on jotain kokemusta asiasta ja kertoisitte siitä niin olisin kiitollinen.
Mietin tässä sellaista asiaa, että miksei mua ja mun avopuolisoa kiinnosta lasten hankkiminen millään lailla. Oikeastaan lapset ovat meidän mielestämme taakka, emmekä pidä lapsia juuri söpöinä tai mitään sellaista. En voi sanoa tunnetta inhoksi tai vihaksi, mutta ehkä välinpitämättömyydeksi.
Ehkä ennenkaikkea kaipaisin tietoa siitä, ovatko ihmisten asenteet muuttuneet iän karttuessa. Toisinsanoen onko odotettavissa, että asenteemme lapsia ja lasten hankkimista kohtaan muuttuisivat jotenkin tulevaisuudessa, koska itseni on vaikea juuri nyt kuvitella, että yht´äkkiä tai edes pidemmän prosessin seurauksena tulisi muutosta.
Jos teillä on jotain kokemusta asiasta ja kertoisitte siitä niin olisin kiitollinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Itse olen 22-vuotias ja avomieheni on 25, joten en oikeastaan voi vastata kysymykseen, muuttuuko mielipide ajan myötä, mutta ajattelimpa vain sanoa, että ette ole ainoita, jotka ajattelevat lapsista näin.
Meidän sisaruksillamme on yhteensä 10 lasta ja lisäksi kavereiden tenavat, joten lapsista on kyllä kokemusta. Ne eivät kuitenkaan herätä mitään helliä tunteita, "voi kun söpö vauva" tyyliin. Olemme kyllä olleet lapsenvahtina ja toki otan vauvan syliini ja voin sitä hoitaa, eikä se minua varsinaisesti haittaa. En kuitenkaan voi sanoa siitä nauttivanikaan.
Ainakin minua ärsyttää suunnattomasti nämä, kyllä se teidänkin mieli vielä muuttuu -kommentit. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että toiset lisääntyvät, mutta itse en lapsia halua. Miksi siis useimpien itse lapsista pitävien on sitä niin kovin vaikeaa ymmärtää. Ja voihan se toki olla, että mieli muuttuu, mutta en silti usko, että KAIKKI ennemmin tai myöhemmin haluavat lapsia.
Jossain määrin nimittäin toivon sitä, että se mieli muuttuisi lasten suhteen. En usko kuitenkaan, että se ihan itsestään vain tapahtuisi, vaan kyllä sen täytyisi sitten olla jonkun prosessin tulos. En vain voi kuvitella mikä saisi asenteen muuttumaan noin vain.
Mietin myös sitä, mitä tapahtuu kun kypsyy vanhemmalle iälle ja tutut alkavat enemmin tai myöhemmin saada lapsia. Olisiko se sellainen prosessi, joka ajaa itsekin lasten hankintaan. En usko ainakaan omalla kohdallani.
Totisesti vain toivon, että tulevaisuudessa lapsia hankkivat tuttuni vielä pysyvät tuttuina, vaikka minä en hankkisi lapsia ja asenteeni pysyisivät samanlaisina...
Mielenkiintoista pohdintaa. Itse taas olen melkoisen vauvakuumeinen. Uskoisin että aika lailla persoonallisuuseroista on kyse, voi olla ettet tosiaan koskaan halua lapsia. Toiset taas tuntevat hirveää "vetoa" asiaan jo vaikka miten nuorena. Silti: ei ole yhtä ratkaisua, ja molemmista voi tulla hyviä vanhempia.
No, uskon tosin että hyvin monella ajatus lapsen hankinnasta jossain vaiheessa kypsyy mielessä. Ehkä sinullakin, varsinkin jos tunnet jonkinlaista toivetta sen heräämiseen. Mikä sitten sen laukaisisi? Mahdollisesti mainitsemasi ystävien tilanteet, kenties kumppanisi biologinen kello, tai se, että näkee elämänsä vähän laajemmassa perspektiivissä kuin näin nuorena (ts. pohdinnat siitä, haluaako olla koko aikuisikänsä yksin, toivooko lapsenlapsia jne.). Olen kuullut, että juuri tuo lapsenlapsiasia olisi toiminut monella käynnistimenä, ne ovat melkein tärkeämpi ajatus kuin se oma lapsi. Mahdollista on yhtä hyvin, että sinulle kypsyy ajatus lapsettomuudesta ja sen ratkaisun oikeellisuuden tajuaminen. Eli että tunnet sen juuri sinulle sopivaksi, etkä enää haikaile sen "pakollisen" vauvakuumeen perään.
Eipä voi muuta sanoa kuin että ratkaisuja on monia, ja kannattaa keskustella niistä mahdollisimman paljon aina välillä. Ja mikään kiirehän ei ole, iän puolesta lapsia voitte saada vielä monen vuoden ajan jos siltä alkaa tuntua. Onnea sille ratkaisulle, mihin ikinä päädyttekin!
olen nyt 46 vuotias nainen. Asunut saman miehen kanssa iät ja ajat. Emme myöskään aikanaan olleet halukkaita lapsia hankkimaan. Ne eivät tuntuneet "omilta".
Mietit, mitä tapahtuu, kun kypsyy vanhemmalle iälle. Ei tosiaan mitään. Olet valinnan tehnyt ja se kantaa loppuiän. Se siitä. Miksi pitäisi elämäänsä ja ratkaisujaan katua loppuikänsä?
Luottavaisin mielin vaan. Eikä ne tuttavat minnekään katoa...meillä ainakaan. Oli sitten vauvoja tai ei.
Outo juttu tuossa tekstissäsi on tuo, että toivot mielen muutuvan. Miksi ihmeessä? Etkö luota itseesi ja omaan harkintakykyysi? Ei ole tervettä arvottaa itseään ja omaa elämäänsä jonkun toisen tekemien ratkaisujen kautta!
että tuo teksti menee lapsellisuuden piikkiin. Siihen viittaa tuo pian 24:kin.
;)
Nimimerkki "N,pian24" esitti mielestäni ihan hyviä ja kypsiä pohdintoja, toisin kuin "jatta" (iästä huolimatta) !
varoittavat esimerkit osoittavat tällä palstalla ( vielä äitiysrahasta ja naisten keskinäinen kateus) on tarkoitus vain ja ainoastaan tehdä järkevästä ääliö ja ääliöstä järkevä.
Tässä kohtaa en tajua, mikä vika oli jatan tekstissä? Kypsän ihmisen kypsä jäsennys omasta elämästään, ja sinulla on kanttia laitta lapsi aikuisen edelle.
Kyllä 24-vuotiaankin jo luulisi jotakin enemmän ymmärtävän. Mutta miten se menikään...ei voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu...? Edes sen, ettei omasta elämästä voi puolet vanhemmalle antaa neuvoja. Hän on ne jo elänyt, selvittänyt ja voittanut. Tai ainakin tietää, miten ne voitetaan.
Ilmeisesti se kypsyys ja varmuus omasta itsestä ja teoista tulee vasta neljässäkympissä, sillä kolmevitonenkin näkyy hakevan hyväksyntää vielä muiden mielipiteitä hännystelemällä, riippumatta siitä, mitä niissä sanotaan...
kuullut, että joku hommaa mukulia vaan sen takia että saa lastenlapsia! Eikö tuo ole hiukka kaukaa haettua?
Sitä paitsi mistä voi tietää, että se oma lapsi ikinä haluaa yhtään kakaraa? Tai jos hän ei saa lasta, tai entä jos hän ei on sukupuolisesti erilaisesti suuntautunut tai ei löydä sopivaa kumppania?
Pakotetaanko ne sitten paksuksi (tai niiden muijat), koska ne hommattiin vain ja ainoastaan sen takia, että saadaan lastenlapsia?
Entäs mikä on "pakollinen" vauvakuume?
Ehkä toivon jollain tapaa mieleni muuttuvan, koska tiedän, että olisin parempi vanhempi kuin useimmat. Vähän olen 23 vuotiaana maailmaa nähnyt... mutta silti tarpeeksi tehdäkseni muutamia yksinkertaisia johtopäätöksiä siitä, kuka on hyvä kasvattaja ja kuka ei.
Yleensä sitäpaitsi kasvatusta arvioidaan lopputuloksen perusteella. Sekin on väärin.
Lisäksi olen huomannut, että sellaiset ihmiset jotka ovat saaneet lapsia, eivät juuri luota tai ainakaan pane luottamustaan sellaisiin ihmisiin, joille lapset epäkiinnostava tai turhauttava asia.
Lisäksi epäilen, että jos tuttavapariskuntamme alkavat saamaan lapsia, niin aivan varmasti heidän intressinsä muuttuvat, ja he tekevät keskenään lasten kanssa paljon juttuja.
En tosin itke sellaisten asioiden perään, mille en voi mitään, mutta jokatapauksessa huoli sellaisesta on olemassa, joskin kaukana tulevaisuudessa.
Ja luotan kyllä omaan harkintakykyyni.
En ehkä niinkään toivo mieleni muuttuvan, vaan että joku todistaisi kaikki esim. edellämainitut pelkoni turhiksi ja vääriksi.
Mielestäni syyllistyit itse nyt juuri siihen, mistä minua syytät. Oletkohan lukenut näitä tekstejä kunnolla ? Mielestäni kukaan ei näissä neuvo ketään! Esitämme vain omia näkemyksiämme asioista.
"jatan" ensimmäinen kirjoitus ei ollut mielestäni todellakaan kypsän ihmisen vastaus, toinen taas oli ihan OK ! Enkä ole asettanut ketään kenenkään edelle. Missäköhän maailmassa sinä elät, jos 24-vuotias on vielä lapsi ?
Enkä todellakaan hae täältä hyväksyntää. Yritän vaan auttaa ja tukea niitä, jotka tukea tarvitsevat. En neuvo ketään, esitän vaan omia näkemyksiäni, kuten useimmat muutkin. Valitettavaa on, että monissa ketjuissa itse asia unohtuu kirjoittajien riitelyyn ja asiattomuuksiin.
näin minäkin sen näin.
turhiksi ja vääriksi. Siis pelot mistä?
Siitä, että jos valitset lapsettomuuden, tuleeko sinusta yhteiskunnan luopio?
Aika lyhytnäköistä ajatella noin!
Ei meistä ainakaan ole tullut, eikä meitä ole ikinä kukaan siitä syyttänytkään.
Vahvassa istuu suomalaisessa naisessa kateus ja tarve olla ystävättärien ja työtovereiden kaltainen. Omien mieltymysten toteuttaminen, varsinkin jos ne poikkeavat toisten mieltymyksistä kysyy itsetuntoa!! Jos kuitenkin poikkeat, he ensin kummastevat sinua, nämä valtavirran mukana mönkertäjät. Mutta tulee päivä, jolloin he itse alkavat valittaa omaa raskasta elämäänsä. Ja kehuvat kuinka viisas sinä olit, kun et lapsia hommannut...
Mutta MIKÄÄN ei anna enempää kuin se, että tekee niin kuin sydän määrää. Siitä saa käsittämättömän hyvän olon, kun ei anna muiden määrätä.
En ole siis päivääkään katunut sitä, että olen lapseton. Halutessani olisin lapsen saanut, mutta jokin laittoi aina hanttiin ratkaisevalla hetkellä. Uskon sitä "jotakin", koska olen kuvitellut sen siksi sisäiseksi äänekseni, joka jokaisella on. Osa vain ei osaa sitä kuunnella tai he vaientavat sen. Järjen ääneksi sitä voisi myös kutsua.
Ei auttanut omalla kohdallanikaan, vaikka kaikki ystävättäreni poikivat lapsia maailmaan, vuorotellen. Näin mitä se oli, mutta se ei ollut minua varten. Kävin kyllä heitä moikkaamassa, mutta minun "juttuni" ei ollut leperrellä vauvankorin äärellä!
Miten muuten kasvatusta voisi arvioida kuin lopputuloksen perusteella?
Miksi tarvitset synnyttäneiden hyväksynnän?
Miksi kuvittelet, että tuttavapariskunta jää ainoiksi ystäviksenne, josta silloin on luovuttava, kun he päättävät hankkia lapsen?
Pelkäätkö jääväsi huonommaksi ihmiseksi, jos sinulla ei ole lapsia? Onko sinunkin mielestäsi asia niin, että jos ei ole lasta, ei ole mitään?
niin iällä jo, ettei minua tosiaan voi 24-vuotias neuvoa elämänkoukeroissa. Valitan.
Se on totuus, kunhan tulee tarpeeksi vanhaksi. Vielä sinäkin sen tajuat, kunhan aika on. Vielä näkyy olevan liian aikaista. ;D
KAIKKI IHMISET HALUAVAT ELÄÄ KAUAN, MUTTA KUKAAN EI HALUA TULLA VANHAKSI...
Onko joku sinua yrittänyt täällä neuvoa ? En minä ainakaan, eikä tietääkseni 24-vuotiaskaan (ainakaan tässä ketjussa) ! Haluaisin kyllä tietää, millä perusteella epäilet tajuntani tasoa !
vastauksesi minulle, "hyviä pohdintoja".
Tuo viesti olisi saanut jäädä kirjoittamatta sinulta, niin olisit todistanut tajuntasi tason hieman toiseksi, kuin nyt. Se ei ollut sinulle edes kirjoitettu. Kannattamalla kirjoituksessa esiintyneitä väitteitä, minulla on erittäin perusteltu syy epäillä tajuntasi tasoa!
Kuten nimim. ajax:kin huomasi, ei mielestäsi niin kypsät ajatukset niin kypsiä olleetkaan. Ja siinä olen samaa mieltä.
En ole kannattanut 24-vuotiaan kirjoituksessa olevia väitteitä. Pohdintoina ne olivat hyviä, mutta en ole missään vaiheessa sanonut niitä kirjaimellisesti kannattavani. Kypsää mielestäni on, että näitä asioita pohditaan eri kanteilta ja hyväksytään myös erilaiset näkökulmat kunkin ihmisen omina mielipiteinä.
enhän minäkään ole mitään mitään pohdintojani kannattanut. Kirjoittelen niitä muuten vaan!
Arvostelit minut epäkypsäksi tuolla aiemmassa viestissä, ja lisäsit että iästä huolimatta.
Asiaa?
jo tarkennettua itsensä kokonaan pihalle?
Ällöttäviä tuollaiset asioiden kääntäjät kuin sinäkin! Mistään ei voi oikeesti puhua mitään, kun koko ajan takki kääntyy. Ja ollaan niin viisasta ja aina oikeessa, vaikka todellisuudessa ei tiedetä mistään mitään...
HYVÄ JATTA!
Esitit kysymyksiä, joten tarkennan vielä. "Pakollinen" vauvakuume oli lainausmerkeissä juuri siksi, että tarkoitin sitä, että yhteiskunnassa yleensä odotetaan, että pitäisi olla hirveän innostunut saamaan lapsia. Ja viestin aloittajalle tarkoitettuna siis totesin, että ei pidä ottaa huonoa omaa tuntoa siitä, jos ei sellaista vauvakuumetta tunne. Jos osaat lukea rivien välistä, en siis ole itse sitä mieltä, että vauvakuume olisi pakollinen.
Ja mitä isovanhemmuusasiaan tulee, en myöskään sanonut että se olisi joku totuus. Sanoin vaan, että olen kuullut sellaisesta. Jos sinä et ole kuullut, niin sittenpä et ole. En todellakaan tarkoittanut, että olisi joku itsestäänselvyys, että omat lapset lisääntyisivät. Kukapa sellaista pitäisi itsestäänselvyytenä!
Kaiken kaikkiaan olet tulkinnut viestiäni niin, että itse ajattelen kaiken näin. Minähän toin esille, millaisia kehityskulkuja olen itse kuullut tai jostakin lukenut, toisin sanoen kehityskulkuja, jotka voivat olla mahdollisia, eivätkä tietenkään kaikille ihmisille tapahdu.
Kiitos ymmärryksestä. Uskon, että ymmärsit, mitä tarkoitin, muut taas tulkitsivat mitä halusivat.
Ilmeisesti jos kirjoittaa niin, että vähänkin pitäisi ymmärtää rivien välistä, se ei onnistu. Heti tulkitaan että olen jokaista mieltä, mitä väitteitä toin esiin. Tarkoitushan oli nimenomaan tuoda esiin erilaisia vaihtoehtoja elämässä, kaikkien ei tarvitse olla omassa elämässä tapahtuneita, osan voi olla kuullut muilta. Toivottavasti viestiketjun aloittaja myös hyötyi viesteistä!
Ymmärrän nyt väheksyntääsi minua kohtaan, olet siis itse lapseton.
Ilmeisesti koit, että viestissäni näin ainoana mahdollisuutena sen, että vauvakuume jossain vaiheessa syntyy. Mutta näinhän ei ollut, totesin, että aivan yhtä hyvin voi kypsyä päätös lapsettomuudesta, ja lisäksi totesin, että se on yhtä hyväksyttävää (tai se oli ainakin tausta-ajatus). Tämä ajatuskulku oli sinusta lapsellinen. Mielenkiintoista. Viestien aloittaja tiedusteli, onko tarinoita siitä, miten vauvakuume on jollekin mahdollisesti myöhemmin herännyt, siksi esitin siitä kuulemiani esimerkkejä.
Huvittaa, että se voi olla sinun mielestäsi älytön vastaus. Mutta mikäpä olisin arvioimaan, kun olen vasta alle 24!! Eikö niin? :D
minunkin mielestäni älytön vastaus. Olkoon sitte huvittavaa tai ei. Ihan sama mulle, mitä sä ajattelet. Ja luulenpa, että aikuinen nainen, jolla on ollut NIIN paljon rohkeutta, että on uskaltanut jäädä omasta tahdostaan lapsettomaksi, sinunlaistesi pikkusielujen piikiteltäväksi, ei myöskään asiasta ole moksiskaan.
Sinä siis esitit totuutena täällä kuulemiasi juttuja, joiden alkuperää, sen enempää kuin todenperääkään et tiennyt. Et myöskään yksityiskohtia tai muita asiaan vaikuttavia seikkoja.
Annoit toiselle neuvoksi juoruja, joista joskus olet kuullut! On siinäkin! Eihän aloittaja käsittääkseni mitään satuja pyytänyt!
Siis, kuten jo aiemmin sanoin, en esittänyt niitä TOTUUTENA. Vaan olemassa olevina vaihtoehtoina.
Se, etten tällä palstalla kerro niiden tarinoiden yksityiskohtia, ei tarkoita, ettenkö tietäisi niiden yksityiskohtia. Tietämistäni henkilöistä tietysti puhun, mutten täällä nimiä tms. mainitse. JA, en myöskään antanut niitä neuvoina alkuper. kirjoittajalle. Hänhän pyysi vain esimerkkejä, ja niitä kerroin.
Kylläpä nousi haloo...
Olen 27-vuotias nainen, avoliitossa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän on ajatus lasten hankinnasta innostanut. Avomiestänikään ei lasten hankinta kiinnosta. Nyt ystävillemme on alkanut putkahdella lapsia, ja niitä katsellessa en ole todellakaan ollut mitenkään ihastunut. Ei mitään vauvakuumetta tai innostusta lepertelyyn ja sylissä pitämiseen. Onneksi ystävämme ymmärtävät tämän, eivätkä mitenkään tyrkytä lapsiaan. Emme ole mitenkään kokeneet, että olisimme menettäneet tai menettämässä ystäviämme lasten myötä, mutta ymmärrettävää (mutta ei välttämättä mitenkään mukavaa meidän kannaltamme) on tietysti se, että ystäviemme jutut pyörivät lähinnä lasten ympärillä. No, se on asia, johon on vaan osattava suhtautua oikein; lapset ovat tällä hetkellä heidän elämässään se tärkein asia, ja niin tietysti pitää ollakin. Lähisukulaisille asiasta emme ole maininneet, vaikka niitä ärsyttäviä "no, koskas teille tulee vauva" -kyselyjä onkin tullut. Niihin on vastattu vaan jotain ympäripyöreää...
Että näin meillä... :)
miten nuo ihmiset, jotka ovat päättäneet jättää sikiämisen muille, niin kuitenkin käyvät aktiivista keskustelua vauvakuumesivuilla? Ja kovin aggressiiviseen sävyyn vielä..? Ihan makoisat nauruthan tässä sai... Jattakin voisi hakea johonkin seurakuntaan töihin, luulisi tuolla paasaamisella ainakin kappalaisen virkaa pukkaavan...
Ei lasten hankinta ehkä ala kiinnostaa myöhemminkään. Olen 47-v nainen, enkä ole koskaan halunnut lapsia, ei edes nuorempana. Nythän asia on jo myöhäistäkin. En halua ottaa vastuuta toisen ihmisen elämästä ja kasvattamisesta. Lapsestahan ei aina tule kunnon kansalaista, voi tulla esim. narkomaani, alkoholisti, kehitysvammainen tai muuten vaan syrjäytynyt ihminen joka ei pärjäisi omillaan. Miksi meidän täytyisi jättää jälkeläisiä. Vai onko ihminen useimmiten niin itserakas, että kun tietää joskus kuolevansa lohduttautuu sillä, että elämä jatkuu seuraavissa sukupolvissa. Ällöttää lisäksi kun katsoo joitakin tuttavapiirin naisia ns. kotiäitejä, jotka ottava marttyyrin kaavun ylleen ja arvelevat tehneensä jotain suurta ja upeaa kun on pyöräyttänyt pari kakaraa kitumaan pienituloisessa lapsiperheessä.
En ole edes lapsena haaveillut perheestä, eikä sitä "vauvakuumetta" koskaan tullut. Vauvakuume sanana on mielestäni aika pelottava - eihän kysymys todellisuudessa ole vain jostakin tuhisevasta nyytistä, vaan ihmisestä joka voi elää vaikka 100-vuotiaaksi. Se on aika iso vastuu. Sitä vastuuta en ole uskaltanut kantaa, kun en ole tiennyt suoriutuisinko siitä tarpeeksi hyvin.
Uusperheiden lapset , joiden takia joskus oltiin "onnesta sekaisin" kulkevat nyt kahden kodin väliä erilaisilla systeemeillä. Onko tabu puhua siitä miltä tuntuu kun joutuu esimerkiksi joka toinen viikonloppu aina lähtemään vakituisesta kodistaan? Minä en suostuisi, se tekisi oloni turvattomaksi. Mitä se tekee vielä kehitysvaiheessa olevalle lapselle? Tällaisia asioita olen ajatellut jo etukäteen, monille lapsiperheille ne näkyvät tulevan yllätyksenä.
En ainakaan tähän mennessä ole huomannut valinneeni väärin. Tietysti olen menettänyt tunteen omasta lapsesta sylissäni, mutta toisaalta olen saanut vapauden käyttää aikaani haluamallani tavalla eikä tarvitse kärsiä syyllisyydestä joka kuulemma seuraa ainakin äitejä kuin hai laivaa...
Biologisesti ajatellen on tietysti outoa ettei halua lisääntyä, mutta ajatelkaapas miten monesta eläimestä sanotaan: "Ei lisäänny vankeudessa"... Ehkäpä joskus olosuhteet tosiaan haittaavat luonnollisten viettien toimintaa. Tätä maailmaa katsellessani olen onnellinen, etten ole saattanut tänne ketään katsomaan mitä seuraavien 50 vuoden aikana tapahtuu...
Tämä on vain ja ainoastaan minun käsitykseni keskusteltavasta asiasta, ei mikään yleisneuvo. Jokainenhan toimii (toivottavasti) oman parhaan ymmärryksensä mukaisesti.
MÄ OLISIN HYVÄ ISÄ JA SELLAINEN JOKA RAKASTAISI LAPSIAAN. MÄ PELAISIN POIKIENI KANSSA ULKOJÄILLÄ JÄÄKIEKKOA.KESÄLLÄ JALKAPALLOA.MUN MUITTEN LASTEN K RENTOUTUISIMME SIELLÄ SUN TÄÄLLÄ,JA KUN HE MENISIVÄT KOULUUN KÄVISIMME LOMILLA ESPANJASSA JA THAIMAASSA