NETTOKEITTIÖT

Tilasin Nettokeittiöltä keittiö- ja kodinhoitohuoneen kalusteet vuosi sitten kun aloitin rakentamisen.
Toimitus oli sovittu tämän vuoden elokuun alkuun.
Keitiö tuli, mutta vain pieni osa tilaamastani.
Sitten odoteltiin ja kuukausi meni kun tuli lisää tavaraa, Novart kun oli lomilla.
Ettepä varmaan arvaa...epäkuranttia tavaraa, väärää tavaraa, puuttuu edelleen vaikka mitä.
Nyt taasen odotellaan ja on luvattu kuukauden päähän uudet metallikehysovet jossa yllättäen ei ollutkaan saranalle tehty paikkoja.
Huh, huh sanon minä. Ei enään ikinä mitään hankintaa Nettokeittiöiltä, tai miltään Novart konserniin kuuluvalta keittiötoimittajalta.
Mikäli joku haluaa vaikeuksia ihan vapaaehtoisesti niin tervemena vaan Nettokeittiöstä hankintaa tekemään. Kehotan kuitenkin välttämään.
Täytyy vielä sanoa että hinnassa ei kompensoida mitenkään monen kuukauden viivästystä, polttoainekuluja kun osia on täytynyt käydä vaihtamaan Nettokeittiöiden myymälässä.
Myyjä vain totesi viimeksi kun vein ne metalliovet liikkeeseen että "No hard feelings".
177675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kolme Netto-keittiöiden kaapistoa, eikä millään kerralla ole ollut suurempia vaikeuksia! Ei toimitusaikojen, eikä puuttuvien osien takia...
Kerran oli yksi ovi väärää kokoa, sen sai vaihdettua saman tien kun ajoin liikkeeseen. Neljäs Netto-keittiön asennus tulossa ensi viikolla, saas nähdä kuinka hyvin taas kerran toimii!

Äänestä

Meillä ollut vuoden nettokeittiöiden keittiö eikä mitään valittamista. Hyvää tavaraa. ja ainakin meillä meni vuosi sitten kaikki asioiminen ym. erittäin hyvin. Kumma juttu jos sinulla oikeasti on noin huonot kokemukset. me siis hankimme keittiön Espoon nettokeittiöstä. Mistä te?

Äänestä
  • Siitä Ikean vierestä ja kyllä harmittaa minua todella kamalasti.
    Uusi kotimme odottaa siellä niitä keittiön osia, siis vielä noin kuukauden ajan niitä metallikehysovia.
    Alkaa jo olla yöllä painajaisia tuosta toimituksesta kun kaikki muu rakennushankkeessa on mennyt suht hyvin.

    Äänestä

  • Joan kirjoitti:

    Siitä Ikean vierestä ja kyllä harmittaa minua todella kamalasti.

    muista, että olet oikeitettu saamaan 1,2% tuotteen arvosta korvausta per myöhästynyt viikko + kilometrikorvausta verohallinnon mukaisen kilometrikorvauksen mukaisesti, mikä tällä hetkellä on muistaaksen 0,48senttiä/km. Jos myyjä ei suostu siihen niin käy paikkakuntasi kuluttaja-asiamiehellä. Saat edes jotain korvausta.

    Tässä kuluttajaliiton sivun linkki lisätietoja varten. http://www.kuluttajaliitto.fi/

    Äänestä

  • Joan kirjoitti:

    Siitä Ikean vierestä ja kyllä harmittaa minua todella kamalasti.
    Uusi kotimme odottaa siellä niitä keittiön osia, siis vielä noin kuukauden ajan niitä metallikehysovia.
    Alkaa jo olla yöllä painajaisia tuosta toimituksesta kun kaikki muu rakennushankkeessa on mennyt suht hyvin.

    Sinulla on oikeus kaupan purkamiseen ja/tai
    merkittävään kaupan arvon alennukseen.

    Vie ne käräjille,niin saat rahasi ja maksavat
    vielä kaikki oikeuskulusikin, onko sinulla
    kotivakuutus? se korvaa jo osan oikeudenkäynti
    kustannuksista.

    Ihmetellä vain täytyy,että ko. narikka on vielä
    pystyssä kun siinä on Ikeakin vieressä!

    En ole IKEAlla töissä vaan aivan muussa keittiö
    firmassa suunnittelijana ja rehellisiä kun ollaan,niin ainakin
    Helsinki,vantaa,espoo alueella kannattaa käydä
    keittiöt IKEAlta ostamassa,sen verran parempaa
    ja edullisempaa tavaraa saa.

    Laatu on samaa tai jopa parempaa kuin 90%
    "keittiö" liikkeissä , asennuspalveluakin saa
    jos haluaa ja malleja kyllä riittää.

    Sitten vielä se takuuasia joka hoituu isossa
    liikkeessä lähes aina paremmin kuin pienessä.

    Olisitpa ajanut ohi ja suoraan IKEAan.

    Äänestä

  • Siinä on IKEA vieressä kirjoitti:

    Kerro sitten mistä liikkeestä sinut löydän, jos en Ikeasta ? Haluaisin varata suunnitteluaikaa parituntia, sillä olen ostamassa keittiötä. Kiinnostaa tietää millaisilla myyntiargumenteilla saat minut ostamaan juuri sinun myymän keittiön kun täällä toistelet ainakin parissa kolmessa keskustelussa tätä lausetta ?

    "En ole IKEAlla töissä vaan aivan muussa keittiö
    firmassa suunnittelijana ja rehellisiä kun ollaan,niin ainakin
    Helsinki,vantaa,espoo alueella kannattaa käydä
    keittiöt IKEAlta ostamassa,sen verran parempaa
    ja edullisempaa tavaraa saa."

    Katsotaan sitten ostanko sinulta vai Ikeasta...?

    Äänestä

  • "Keittiösuunnittelijan... kirjoitti:

    Enpä löytäisi montaa argumenttia,sillä
    suunnittelen/myyn keittiöitä (ja muutakin)
    joiden hintataso aivan muusta maailmasta
    kuin IKEAn hinnat.

    On vain tullut hoidettua muutamille asiakkaille
    lähinnä sijoitusasuntoihin IKEAn keittiöitä ja
    yllätys on ollut melkoinen laadun suhteen.
    Kuin myös asentajilta saamat kommentit kun
    odotustaso heillä myös ollut toisenlainen
    mitä todellisuus.

    En edes tiedä onko IKEAlla suunnittelupalvelua
    missä määrin,kun en itse sellaista tarvitse.

    Äänestä

  • Keittiösuunnittelija kirjoitti:

    Älä viitsi puhua paskaa. Mitä sinä loppujen lopuksi tiedät?

    Mutta kun en halua mennä Ikeaan! Haluan että juuri Sinä suunnittelet minulle keittiön.
    Haluan että näin hyvin kilpailijan puolesta motivoitunut ja asiakkaan parasta ajatteleva ihminen palvelee myös minua. Hintataso on varmaankin sitten sopiva, aivan muusta maailmasta kuin Ikealla kuten totesit.
    Hienoa, nyt vaan yhteystiedot esille niin tulen varmasti käymään tarjouspyynnön kera.

    Äänestä

  • "suunnittelija minäkin... kirjoitti:

    Älä viitsi puhua paskaa. Mitä sinä loppujen lopuksi tiedät?

    Tässä sulle vähän infoo jos vaikka oppisit
    jotain.:)

    "Näistä IKEAn ovimalleista ja laadusta muutama esimerkki esim. massiivi Tammikehys/keskeltä tammiviilua;

    www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/00060292

    Suomalainen vastaava löytyy mm.josadoorin
    "Kaisla" ovimalli ja molemmat ovet nähneenä
    ei laatueroa ole,mutta hintaeroa kyllä:)

    www.hahle.com/images/ovet/kaisla_tammi.htm
    (tässä "hauskasti" arvokas tammi värjätty piiloon
    kirsikan väriseksi ja nimeksi ruusupuu.)

    Kuten taas huomataan,IKEAn hinnat selvästi esillä
    tavalla joka pitäisi olla itsestäänselvää asiaa kaikilla muillakin keittiökalusteliikkeillä.

    Ohessa MDF 19mm paksu ovimalli joka lähinnä
    muistuttaa "Raita" nimellä monissa "alan"
    liikkeissä esillä olevaa ovimallia,paitsi
    on jämäkämpi/paksumpi ja hinnaltaan halvempi.

    www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/94636210

    Tämä ovi taas on (moderni) MDF sileä maalattu ja mielestäni
    hyvä asia verrattuina MDF kalvo-oviin on,että
    ovat myös mahdollista uudelleen maalata toisin
    kuin kalvo-ovet.
    www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50135718

    Ja hinta taas reilusti esillä ja kohdallaan.:)

    Yksi merkittävä seikka ja tärkeä on,että IKEA
    käyttää laatikostojen mekanismeissa Blumin
    tuotteita.
    www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/S19808926

    Niille jotka vähänkin ovat keittiöistä tietävinään on selvää Blumin mekanismit,sekä niiden varmuus/toimivuus;

    http://www.blum.com/eu/en/index.php

    Onhan se oikeastaan sääli,ettei IKEAa vielä löydy
    kuin pääkaupunkiseudulta,mutta hyvä näinkin.
    Toistaiseksi saavat muut tyytyä "kotimaisiin"
    keittiökaluste kauppoihin,joissa tusinatavaraa
    (lue halpaa) myydään kalliilla ja sikamaisilla katteilla. "

    Äänestä

tilasin nettokeittiöstä keittiön ja oli muuten viimonen kerta, kun asioin siinä liikkeessä... tavaraa puuttui, ovet jäi jonnekkin matkan varrelle. Kokajan sai olla hakemassa tai vaihtamassa tavaraa. Olisi pitänyt PRKL tilata keittiö keittiönetistä, niinkun edellisenkin tilasin. Halvalla ei saa hyvää

Äänestä
  • Kertoisitko sinä mikä myymälä oli kyseessä että tietää sitäkin Nettokeittiötä varoa. Joukossa näkyy olevan hyväkin Nettokeittiö. Kauppiaastahan tuo kaikki riippuut toimiiko homma vai onko asiakas vain pelkässä maksajan roolissa.
    Hei Novartilta joku ottakaa kantaa kun kuitenkin Nettokeittiöt on Novartiin kuuluva pulju, mikä on Novartin kanta tällaiseen toimintaan.

    Äänestä

Nyt selvitellään ja toivottavasti tästä tulee vielä hyvä lopputulos.

Äänestä
  • Koko kahdeksan viikon viivästyksestä lupasivat hyvittää 41 euroa, että silleen.
    Koko paha tässä prosessissa oli asiakas joka vaati korvausta jopa ajokilometreistä sekä käytetystä ajasta.
    Vielä kun sais sen puuttuvan vaatetangon....
    Toisessa päässä kehää (Keittiömaailma/Nettokeittiöt) palvelu pelaa ja sieltä olenkin hakenut lisäystä keittiötoimitukseen.
    Olen edelleen sitä mieltä että asiakas ei ole mikään toisarvoinen asia tässä maailmassa. Asiakkaan ostokäytös kun on yrityksen menestyksen perusta.

    Äänestä

  • Joan kirjoitti:

    Koko kahdeksan viikon viivästyksestä lupasivat hyvittää 41 euroa, että silleen.
    Koko paha tässä prosessissa oli asiakas joka vaati korvausta jopa ajokilometreistä sekä käytetystä ajasta.
    Vielä kun sais sen puuttuvan vaatetangon....
    Toisessa päässä kehää (Keittiömaailma/Nettokeittiöt) palvelu pelaa ja sieltä olenkin hakenut lisäystä keittiötoimitukseen.
    Olen edelleen sitä mieltä että asiakas ei ole mikään toisarvoinen asia tässä maailmassa. Asiakkaan ostokäytös kun on yrityksen menestyksen perusta.

    Kyllä sinuna tekisin valituksen Kuluttajariitalautakuntaan. Käy katsomassa ennakkotapauksi, kyllä ehdottomasti kannattaa nyt toimia.
    Pitääkö se keittiömyyjä sinua aivan pilkkanaan, 41 euroa, voi hyvät hyssykät sentään.

    Äänestä

  • Voi hyvä ihme sentään kirjoitti:

    Kyllä sinuna tekisin valituksen Kuluttajariitalautakuntaan. Käy katsomassa ennakkotapauksi, kyllä ehdottomasti kannattaa nyt toimia.
    Pitääkö se keittiömyyjä sinua aivan pilkkanaan, 41 euroa, voi hyvät hyssykät sentään.

    On noin vuoden kestävä käsittelyaika Kuluttajariitalautakunnassa, katsotaan mitä tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joan kirjoitti:

Tilasin Nettokeittiöltä keittiö- ja kodinhoitohuoneen kalusteet vuosi sitten kun aloitin rakentamisen.
Toimitus oli sovittu tämän vuoden elokuun alkuun.
Keitiö tuli, mutta vain pieni osa tilaamastani.
Sitten odoteltiin ja kuukausi meni kun tuli lisää tavaraa, Novart kun oli lomilla.
Ettepä varmaan arvaa...epäkuranttia tavaraa, väärää tavaraa, puuttuu edelleen vaikka mitä.
Nyt taasen odotellaan ja on luvattu kuukauden päähän uudet metallikehysovet jossa yllättäen ei ollutkaan saranalle tehty paikkoja.
Huh, huh sanon minä. Ei enään ikinä mitään hankintaa Nettokeittiöiltä, tai miltään Novart konserniin kuuluvalta keittiötoimittajalta.
Mikäli joku haluaa vaikeuksia ihan vapaaehtoisesti niin tervemena vaan Nettokeittiöstä hankintaa tekemään. Kehotan kuitenkin välttämään.
Täytyy vielä sanoa että hinnassa ei kompensoida mitenkään monen kuukauden viivästystä, polttoainekuluja kun osia on täytynyt käydä vaihtamaan Nettokeittiöiden myymälässä.
Myyjä vain totesi viimeksi kun vein ne metalliovet liikkeeseen että "No hard feelings".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu