Ovatko

BB;ssä olijat hiukan tyhmiä siitä kun luulevat saavansa isonkin potin julkisuudestaan.

Luulenpa, että pettyvät tosi paljon kun heitä käytetään mediassa hyväksi.

Toisaalta jotenkin erilaiset reppanat ja julkisuutta kilvoittelevat löytävänsä median kautta onnen. Mutta totuus varmaan paljastuu hyvinkin pian!

Kielenkäyttö ala-arvoista ja nakuilu, panemiset ja ihrojen näyttö televisiossa ei sopivaa.Esimerkiksi tuo Minna ja hänen kielenkäyttönsä ja kiukkuilunsa kuin pienellä kurittomalla pennulla!

Kuka valvoo todellisuudessa tätä ohjelmaa ja kenellä vastuu mitä näytetään esimerkiksi nuorisolle.

Mielestäni antaa nuorisolle aivan väärän kuva esimerksi siitä, että kaikkien kanssa voi maata!
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuka sä oot?

joku amerikkalainen joka mittaa kaiken rahassa.

no ei sua kukaan tunne niin sun jutullasia ei ole mitään merkitystä kenellekään.

Äänestä
  • ja minä se lausuin oman mielipiteeni.

    Valitettavasti minun ei tarvitse olla kateellinen mistään mutta omia lapsiani en edes päästäisi noin hölmöön ohjelmaan!

    Lausu sinäkin asiaa ja mietti mikä itse olet?

    Äänestä

ala-asteella opetettu tenaville nämä asiat.

Äänestä
  • vaan kumma. Vaikka on opetettu ja ovat olleet ala-asteella niin mitä he ovt oppineet sieltä!?

    Kun kuuntelette heidän puhettaan ja typeriä temppujaan niin ei uskoisi heidän olevan edes aikuisia!

    Nykyään ilmeisesti kasvatuksesta ja eroamisesta "lapset" hakevat jotain sellaista mitä he eivät ole koskaan saaneet evääksi kotoaan.

    Minulle tulee hyvänä esimerkkinä Idols. Sinne jonotetaan tuntitolkulla ja vaikka edes ei osata laulaa niin luullaan ja itketään, että he luulevat jo olevansa maailmantähtiä.

    Sama koskee näitä muitakin ohjelmia, johon tavalliset pulliaiset pyrkivät saadessaan julkisuutta ja mammonaa!

    Toisaalta en voi muuta kuin sääliä heitä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki typeriä, jotka ovat kirjoitti:

BB;ssä olijat hiukan tyhmiä siitä kun luulevat saavansa isonkin potin julkisuudestaan.

Luulenpa, että pettyvät tosi paljon kun heitä käytetään mediassa hyväksi.

Toisaalta jotenkin erilaiset reppanat ja julkisuutta kilvoittelevat löytävänsä median kautta onnen. Mutta totuus varmaan paljastuu hyvinkin pian!

Kielenkäyttö ala-arvoista ja nakuilu, panemiset ja ihrojen näyttö televisiossa ei sopivaa.Esimerkiksi tuo Minna ja hänen kielenkäyttönsä ja kiukkuilunsa kuin pienellä kurittomalla pennulla!

Kuka valvoo todellisuudessa tätä ohjelmaa ja kenellä vastuu mitä näytetään esimerkiksi nuorisolle.

Mielestäni antaa nuorisolle aivan väärän kuva esimerksi siitä, että kaikkien kanssa voi maata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu