Tarvitsen työtä...

...syy alla.

VIRKAMIESTEN YLEISJÄRJEN PUUTE NÄKYY KADULLE AJETTUINA IHMISINÄ

Olen kolmatta vuotta opiskelemassa insinööriksi, ja näistä kolmesta toista vuotta läsnä opetuksessa. Olen kolmannen v
uosikurssin opiskelija, vaikka ei toista vuotta tullut suoritettua. - Onneksi edes joku on tajunnut suunnitella opetuksen oikein - meistä aikuisopiskelijoista kun ei aina tiedä kuka pääseen paikalle ja on läsnä. Syitä poissaoloon on useita, mutta tässä niistä on kerrottuna yksi.

Miten tähän erikoiseen kolmesta kaksi läsnä tilanteeseen on jouduttu? No minäpä kerron hieman taustoja, niin pääsette jyvälle mitä viranomaisten yleisjärjen puute aiheuttaa ja miten se tavallisille yksityisen puolen ihmisille näkyy.

Ensimmäisen vuoden olin päiväopiskelijana. Koska edellisestä taistosta valtiota vastaan oli jäänyt vain muhkea pino laskuja, niin ajattelin etsiä itselleni taloudellisen tilanteeni vuoksi puolipäivätyön. Päätin hakea päivälinjalta iltalinjalle insinööriopintojani jatkamaan. Sisään pääsin vaivatta täyttämällä hakulomakkeet - yhtä suuri vaiva kuin muuttoilmoituksen täyttäminen ja varsin hupaisa tilaisuus.
Sitten ensimmäisen iltaluennon aikana syksyllä 2002 Bulevardin kuuluissa sähkön luentosalissa luennoitsija toivotti meidät kaikki tervetulleeksi (jälleen kerran) ja toivotti hyvää alkanutta luentokautta sanoin "iltalinjalaisille opintovaatimukset ovat sitten samat 160 ov., kuten päiväopiskelija toimiville, mutta sillä erotuksella, etteivät iltaopiskelijat nauti mitään etuutta". No, siinähän sitten hetken aikaa ihmettelin mitäpä tässä muuta kuin työtä hakemaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Niin, se kuulostikin aivan liian helpolta ollakseen totta, joten eiköhän siihen opiskeluun sitten tullut yksi 5,7 miljoonan markan pesänkavalluksen selvittäminen - vanhempieni kuolinpesät oli kavallettu, joten jouduin selvittämään syytteeseen joutumisen uhalla kuka oli kavaltanut, mitä ja miten. Niinpä lokakuu 2002 - marraskuu 2003 kulut vanhempieni siskosten kavallusta selvittäessä. Ja samalla kuluivat myös viimeiset säästöni 25.000 EUR tilatessani virastoista maksullisia asiakirjoja ja maksellessani ylimääräisiä puhelin ymsk. laskuja. Keväällä 2003 maksettuani verot jostain, mitä en ole koskaan omistanut tai edes nähnyt olevan olemassa, olin lievästi sanottuna 'aika perseaukinen jätkä', vailla omaisuutta ja työtä. Niinpä päätin kokeilla onneani yrittäjänä, sillä ymmärsin, ettei virastovirkamiehen ura oikein enää jaksanut kiinnostaa. Syksyyn 2003 olin oppinut yhden asian lisää: Suomessa raha kulkee jotenkin oudosti - ei ole normaalia, ettei 5.500 yhtiölähestymisen seurauksena tule kuin muutama kiinnostunut vastaus, ei edes pyydetty poikkeamaan kahvilla. Toisaalta ihmiset itse valitsevat mitä ostavat ja mihin osallistuvat - se on kapitalismissa tuo ihana valinnan vapaus (onneksi). Niinpä ajattelin jatkaa opintojani, etsiä työtä toisen palveluksessa ja jatkaa samalla hiljaista yrittämistä, ilmoittautua työnhakijaksi ja jatkaa normaalia elämääni. Siis teoriassa sen piti mennä näin....

Syksyn 2003 saavuttua olen käynyt normaalisti luennoilla. Työvoimahallinnosta kerrottiin "että olet täysipäivänen opiskelija, kuten tästä virallisesta opetuskasvatushallituksen määräämästä asiakirjasta ilmenee, joten et ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen, mutta voit ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi meille". Niinpä olen nyt työtön työnhakija varauksella 'teen myös keikkaa tarvittaessa', joka ei ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Vantaan työvoimatoimiston Riku Roossille kiitos siitä, että sain kuitenkin yrittää puoli vuotta ja muutoinkin asiallisesta toiminnasta. Ymmärrän työvoimahallinnon kannan, sillä opintomäärän huomioiden kuulun joko työhön hannkimaan elantoni tai KELAn aikuisopistotuen piiriin. Riku Roos on ollut muutoinkin asiallinen ja tunnollinen virkamies, joka ei ole väännellyt sanomaani ja on hoitanut asiansa esimerkillisesti virkamiehenä.

Kelasta on todettu alkukesästä 2002 vaihdettuani iltalinjalle, ettei sinulla ole oikeutta opintotukeen, sillä "olet täysipäiväinen insinööriopiskelija, jolla on samat tutkintovaatimukset kuin päiväopiskelijalla, mutta opiskelet iltalinjalla". Lisäksi KELA on todennut vuoden 2002 kesäkuussa, "ettei sinulla ole oikeutta asumistukeen".

Koska työtä ei ole löytynyt, rahaa on käytetty muiden petosten selvittämiseksi, eikä tuloja ole saatu kotiutettua, olen joutunut nyt kääntymään sossun puoleen asiassa. Hyvin asia sujuikin silloin, kun asian tiesi virkailija (Tommi Hiltunen), joka oli perehtynyt tapaukseeni. Olen todennyt hänelle saman kuin muillekin fiksuille Vantaalaisille (ml. Vantaan kaupungin lakimies), etten kuulu tänne luukulle, mutta munasivat Tampereella jo kerran ja ovat jatkaneet 5,7 FIM millin petoksella - jos on kysyttävää, niin kysy, poikkea tai pyydä tarvitsemasi, mutta älä petä ja olen valmis maksamaan takaisin asia selvittyä, sillä en ole mikään luukulla kerjäävä pummi.

Sossun uusi täti (Hanna Kivelä) on nyt pyöritelly nelisen viikkoa peukaloitansa, eikä rutiiniluoteista päätöstä ole tullut. Edellisen asiaa hoitaneen henkilön kanssa asia sujui (Tommi Hiltunen), sillä hän käsitti miten paljosta ihminen vastaa silloin, kun on kyse toisen asian hoitamisesta ja häneen pystyi luottamaan.
Kaikki perustoimeentulotuen päätökseen tarvittavat asiakirjat on toimitettu ajoissa ko. virastoon. Aikuisopiskelun osalta asiasta on tehty päätös aikanaan KELAssa tai työvoimahallinnossa. Koska ilmeisesti Tampereela Vantaalle tullut sossun täti päätti heittäytyä hankalaksi, niin nyt on puhelinliittymä katkaistu ja lasku on ulosotossa. Lisäksi vuokra on maksamatta ja muitakin laskuja mennyt ulosottoon. Nyt joudun maksamaan perintätoimistojen korvaukset laskujen päälle sen vuoksi, ettei sossuun palkattu Hanna Kivelä kyennyt tekemään päätöstä neljän viikon kuluessa, vaikka kaikki tarvittava materiaali hänelle on annettu. Sen sijaa, että Hanna Kivelä olisi tehnyt työnsä, niin päätti hän viettää muutaman lomapäivän Tampereella. Hannalle ei paljoa 'työnkuva paina', eikä 'virkamiehellä huolet lomalla rassaa'? Voisiko joku häätää Hannan takaisin siine Tampereelle tai kertoa ystävällisesti hänelle hänen 'munanneen'. Hanna ei ilmeisesti käsitä miten paljon Suomessa on opiskelijoita ja aikuisia ajettu kadulle yleisjärkeä vailla olevien virkanaisten ja -miesten ihmeellisen oikkuilun seurauksena. Jos ei kerran kyetä näkemään metsää puulta, eli ymmärtämään päätösten pitkittämisestä aiheutuvia seuraumuksia, niin silloin on parempi, ette Hanna enää tee päätöksiä näiltä osin, ei ennekuin osaa tehdä työnsä oikein.

Suomessa on todennäköisesti ajettu kadulle aika joukko kohtuullisen päteviä ihmisiä, pelkästään sen vuoksi, etteivät virkamiehet ymmärrä omien päätöstensä seuraumuksia vaan halkovat hiuksia samalla kun tavallinen kadunmies löytää itsensä heidän jäljiltä ojasta. Ei ihme, että yksityinen puoli vihaa teitä!

Olisiko aivan mahdoton ajatus esittää pieni pyyntö yksityiselle puolelle etsiä josta minulle puolipäiväinen työ, jolla saan laskuni ja vuokran maksuun; muutoin on vaara, että sekoan viranomaisten kanssa lopullisesti. Olen valmis tekemään mitä tahansa työnajana kannalta minulle sopivaksi katsomaansa työtä, joko työntekijänä tai oman yhtiön kautta alihankkijana. Huomattavaa on, etten soita poskeani kuin viranomaisten munauksista ja riidat ovat olleet ainostaan viranomaisia vastaan.

Hulluksi on maailman meno mennyt, kun joutuu myymään omia tavaroitansa päästäkseen luennolle. Ja myyminen johtuu siitä, ettei munaavia virkanaisia rangaista. Saa nähdä joudunko tänä syksynä keskeyttämään opinnot virkamiesten munausten seurauksena?

Yliopistossa opiskelevilta ihmisiltä usein puuttuu yleisjärki (ks. määrittely sanalle 'academic' esim. Webster), ja se näkyy päätöksissä niin, ettei akateeminen virkamies näen metsää puilta. Ja mitä akateemiseen vaativuustasoon ja amk. opintojen eroon tulee, niin olen mieluiten amk-tasoinen, kuunnes yliopisto älyää omat puutteensa. Amk:ssa on ainakin ihmisiä opiskelijoina, eivätkä ne meidän parhaat teille juurikaan häviä - osa heistä vielä jatkaa muutamia kursseja teillä osoittaakseen myös ammattikoululaisella olevan järkeä ja osaamista.

Voisiko joku toimia syyttäjänä, jotta voisin alkaa elämään normaalia tavallisten ihmisten elämää?

Åke Tyvi
Aikuisinsinööriopiskelija
Helsingin Ammattikorkeakoulu

Åke Tyvi
Rasinkatu 10D
FIN-01360 VANTAA

- - -

Verkkossa olevan cv:n löydät osoitteesta: http://www3.edu.stadia.fi/~0100034/henkilosto/tyvi_ake/20030520.3.tyvi_ake.CV.html

- - -

Jos asia muutoin kiinnostaa, niin tossa alla on lisää ihmeteltävää:

No hei Ben,

Olisi jälleen tällainen kommentoitava seikka siitä ja mahdollinen ohjelman aihe siittä, milloin toisen ihmisen puolustaminen on sallittua ja missä laajuudessa, vai pitäisikö toinen jättää kuolemaan?

Noin viikko-kaksi sitten jouduin todistamaan hyvin voimakkaan väkivaltaisen teon, jolloin huomasin itsessäni hyvin vaarallisen luonteenpiirteen: Saapuessani aikuisopiskelijakämppäni edustalle oli paikalle saapunut Vantaalainen poliisipartio. Partio oli juttelemassa noin 25 vuotiaan nuoren miehen kanssa, joka oli jonkin verran alkoholia tai muuta sellaista nauttinut. Joka tapauksessa oli hän aiheuttanut sen verran häiriötä kesän loppua juhlimalla, että oli saanut jonkun hälyyttämään poliisipartion paikkalle.

Partioon kuului blondi nainen ja sellainen nuori poliisimies. Asiaa siis hoiti näennäisen nuori ja innokkaasti käyttäytynyt mieshenkilö. Kuljin partion ohitse viistosti matkalla asuntoni ovella, jolloin tilanne oli vielä rauhallinen. Tässä vaiheessa poliisi tivasi nuorelta mieheltä henkilöllisyystodistusta, jota hän ei ollut selvästikään ottanut mukaan kesän viimeiseen juhlistamistilaisuuteen.
Avatessasi asuntoni ala-ovea huomasin miten tilanne riistäytyi nuorelta poliisilta käsistä. Paperien tivaamisesta tuskastunut nuori mies yritti jatkaa matkaansa, jolloin poliisi kävi häneen käsiksi. Tällöin miespoliisi väkisin kaatoin nuoren miehen maahan pienen kahakan jälkeen. Uhri makasi mahallaan maassa ja poliisi riuhtoi itsensä uhrin päälle niin, että hän painoi polvensa uhrin niskaa vasten melkoisella voimalla. Tämän seurauksena maassa maannut nuorimies yritti huuttaa apua, johon poliisi reagoi tarttumalla häntä molemmin käsin päästä kiinni ja alkoi hakkaamaan nuoren pojan päätä asfallttia vasten. Muutaman lujan pään asfalttia vasten tapahtuneen lyönnin jälkeen jouduin puuttumaan asiaan.

Mietin menekö tappamaan tuon poliisin, joka selvästi haluasi aiheuttaa ja aiheutti tahallisia aivovaurioita nuorelle miehelle. Päätin ensin kuitenkin puuttua tilanteeseen kehoittamalla häntä lopettamaan pään asfattia vasten hakkaamisen huutamalla "hei äijä! lopeta sen kaverin pään asfalttiin hakkaaminen. se kyllä pysyy siinä otteessa muutoinkin paikallaan". Tämän jälkeen poliisi selvästi mietti kolmesta viiteen sekunttia mitä hän oli tehnyt ja miten hän jatkaisi toimintaansa. Poliisi ei enää hakannut nuorem miehen päätä väkisin asfalttia vasten.

Voin vain kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos poliisi ei olisi lopettanut toisen ihmisen tahallista tappamista. Kallohan siinä olisi haljennut. Näytti aivan siltä kuin poliisi ei ollut täyttä ymmärrystä vaille tehdessään tuon teon. Samaan viittaa myös hänen käyttäytymisensä ja turhan väkivallan käyttö ilmeisesti vallankäyttö kiihotti häntä jollain tavalla.

Pitäisikö edellä mainitun kaltaiset poliisiviranomaiset ja lakimiehet sulkea mielisairaalaan vain sen, että ovat implisiittisesti yhteiskunnan uhreja ja heidän käytöksen on yhteiskunnan tulos.

Älä yritä auttaa ainakaan minua, sillä esim. Kuwaitin sodassa olleet sotilaat aiheuttivat englannissa terapia-apua tarjonneille psykologeille hermoromahduksia, mutta aiunahan voit kertoa muille miten mielestäsi tilanteessa tulisi menetellä (ja minä lupaan olla nauramatta olipa vastaus mielestäni oikea tai väärä). Olen sen verran jo saanut potkuja päähäni, että ole alkanut pitää tilanteesta.

Laitan tuossa samalla vähän lisää pohdittavaa siitä, olisiko jossain päin yhteiskunnassa esimerkiksi saatava pakolliseksi työeduksi terapiakäynnit (ks. esim. vaikka tuo hakkaava laamanni). Mielestäni tuollainen alla kuvantun kaltainen käytös vain lisää ja provosoi väkivaltaa, mutta sinähän se asiantuntija olet. Päätele itse ja mieti miten sietokykyinen ihminen olen toistaiseksi ollut.

Nyt onkin sitten jo iltateen ja iltapalan aika. Kaikkea hyvää vain sinne toimitukseen ja vakuutan, että voitte olla minusta aivan huoletta; satun olemaan ainoa suomalainen, jolla on oma rauhanturvaaja aikuiskämppiksenä turvaamassa minun ja poliisien välit. Ainakaan toistaiseksi ei ole uhreja vielä tullut ;-)

Voit tosi kertoa Helsingin yliopiston lääkiksen porukoille, sillä mielestäni turhan ja ylimäärisen väkivallan käyttö ei ole suotavaa, saati sitten sellaisen harjoittaminen toista kohtaan tahallisen vamman tuottamistarkoituksessa.

Joo. Otin tuossa osaa yhteen tutkimukseenkin, jonka tekivät nuo lastentarhanopettajat. Oikein mukava tutkimus olikin. On nimittäin työetuna tuossa 10 kerrossa alaspäin olevan lastentarha, jota olen aina silloin tällöin taukoa pitäessäni katsellut; milloin isot eivät näperrä ja nakerra ylhäällä, niin melko varmasti silloin pikkunaperot aheltavat jotain mielenkiintoista projektia tuossa pihassa. Aika uskomattomia termiittejä kyllä ovat ja niitä on aivan kaikkialla. Mutta hauskoja ovat ja on rentoittavaa katsella mitä he oikein puuhastelevat.

Ps. Äläkä nyt vain häiritse sitä poliisiohjelman setää, sillä on varmasti aivan tarpeeksi jo työtä ilman tätäkin asiaa (CS, NR ja CN kaasut on testattu jo pitkän aikaa sitten).

Päivän aforismi siitä, kun kaksi kirjanoppinutta pohdiskeli keskenänsä "mitä on näkeminen": Kaksi sokeata voi keskustella keskenään hyvinkin sujuvasti siitä millaista näkeminen on, kunnes paikalle saapuu normaalin näkäkyvyn omaava henkilö. Täsä on nyt kyse (olen nyt siis saapunut paikkalle kaikessa vaatimattomuudessani ;-) ).

-- -- --

Maapetoksia - maatuomiot tarkastukseen!

Moi!

Ei ole sellaista lakia, jonka perusteella laamanni saa tulla maallesi hakkaamaan, tönimään ja tuuppimaan sinua. Näin kuiten saa menetellä entisen Hämeenläänin alueella.

Kun homma menee tälle tasolle, ja terroristina ovat kaupunkilaistuomarit, joilla on punainen puoluekirja tai muutoin vain päässä vikaa, niin on hieman enemmän kuin todennäköistä, että samaiset tuomarit Tampereella, Valkeakoskissa, Toijalassa ja muutamassa muussa paikassa (ml. Vantaa) olisi lyönyt tahallisesti maanviljelijöiden peltoja ja metsiä väärin.

Näyttö on ja alla on siitä vasta osa. Voisiko joku tuomarin paperit omaava maanviljelijä tarkistaa ovatko kimpussani olleet tuomarit ja käräkäoikeuksien ämmät lyöneet maatuomioita väärin. Eiköhän opeteta miksi sen tasoisten ämmien paikka on tasan tarkkaan hellan ja nyrkin välissä; ei tapoja, ei vastuuta ja luuleevat itsestänsä hieman liikoja.

Koska näyttö on pitä poliisia, syyttäjää ja nimettyjä lakimiehiä vastaan, eivätkä he kanna vastuuta rikkomuksistansa ja rikoksistansa, niin suosittelen maanviljelijöitä vetämään liipaisemisesta sopivan paikan tullen. Turha valittaa, sillä olen tutkinut sekä Suomen, että kv-oikeusjärjestelmän ja voin vakuuttaa sen olevan mätä ja miinoitettu.

Kommari, joka ei koskaa ole mitään omistanut on aina repimässä ja tekemässä toiselle vilppiä. Ei ole lakia, joka antaa laamannin hakata ilman rangaistusta toista tai tehdä julkisena vihamiehenä tuomioita!

Lynkataan, jotta oppiivat paikkansa.

Åke Tyvi

- - -

Kun muu ei enää auta, niin julkaistaa sitten nimet ja asiaperusteet - tehdään kuten itämaissa on tapana. Selitelkööt nyt sitten vuorostaan muut. Tässä vasta osa asiasta.

MEMO

Miksi en usko Suomessa muuhun kuin väkivallan kautta löytyvään oikeuteen?

Historia on osoittanut, ettei ole muuta ratkaisua tai tietä kuin väkivalta ja anarkia valtakoneiston jäädessä kiinni omista tavoitteistaan kansalaisia vastaan. Sopiminen on päättynyt aina sotaa, joka on ollut kaikkein nopein ja paras tapa ratkaista asia.

Suomessa Käräjäoikeuksien laamannit tapaavat muutaman kerran vuodessa. Heillä on oma verkostansa, aivan kuten poliisipäälliköillä ja syyttäjillä. He tutevat toisensa ja päättävät 'hyvä veli' tapaamississaan keitä lynkataan ja millä perusteella.

Lailla ei ole mitään tekemistä kuka rikastuu ja kuka kaatuu; se on muutamien valtapyramidissa olevien juttu. He päättävät kenet kaatavat ja miten. Samasta syystä ei heihin pääse lailla käsiksi. Kun rikoksista poliisia ja oikeusjärjestelmää vastaan on näyttö, niin ainoa tapa saada oikeutta on anarkia ja väkivalta - vai luuletteko heidän myöntävän virheensä ja menevän linnaan istumaan. Lapsellinen ajatus. "Ei korppi korpin silmää noki".

VLK: Laiton tekninen tarkkailu; Laiton tekninen kuutelu kohdistettu asuntona käytettyyn tilaan (so. poliisilain antamien valtuuksien ylittäminen), tekninen katselu ja laittomin perutein suoritetut kiinniotot ja pidätykset. Rikosilmoitusten kirjaamatta ja tutkimatta jättäminen. Lakimiesten perusteella rikosilmoitukset olisi pitänyt kirjata. Ei poliisiin pääse käsiksi tavallisin menetelmin. Heidän päälliköillä on verkosto ja he suojelevat toisiansa. He ovat rikollisia, joiden älyllinen tasonsa riittää juuri ja juuri tikkunekkuvarkauden käsittelemiseen.

Poliisi; Laittoman puhelinkuuntelun kautta saatu tietoon mm. työhnakua koskevaa tietoutta, jonka jälkeen seurattu työntantajan luo haastattelutilaisuuteen. Laittomien ja perättömien tietojen levittäminen potenttiaalisille työnantajille.

Suojelupoliisi; levittänyt perättämiä huhuja työnantajille ja esittänyt perättömiä lausuntoja. "Professori" Maijanen suojelupoliisista seurannut ja varjostanut allekirjoittanutta matkallani Ruotsiin tapaamaan turvallisuusalan ihmisiä pyytääkseni heitä rankaisemaan SUPOn jäseniä rikoksista, kun omat eivät pysty.

Poliisi tai suojelupoliisi; lähettänyt miehen perään vieraillessani Strasburgin ihmisoikeuskomissiossa. Hudellut rivouksia kiivetessäni portaita komissioon; pelle koko jätkä.

Suomen poliisi; usuttanut Ruotsin poliisin perääni käydessäni kertomassa kunkulle, miten Suomi kohtelee sairaita.

TRE, VLK, VANTAA, HKI; todistettava yhteistyö kauppaopistotasoisen koulutksen omaavien poliisien välillä.

Vantaa: "Vedä kätees!" -huutoja, kun pyytää tekemään rikosilmoituksen syyttäjää vastaan. Tomppa alias Tom Söderlund paskat välittää oman työnsä tekemisestä, syyttämis- tai syyttämättäjättämispäätöksen tekemisestä. Veli suojelee veljeä, vai toveri toveria?

Suomi; Valtiosyyttäjät syyttävät kyllä tikkunekkuvarkauksista, mutta eivät omiensa munauksista. Natseilla oli samat tavat, vai mitä Kuusinen?

European Commission; Komission palveluksessa olevan lakimies on tuominnut oman sukulaisensa vapauttavaan taposta - ei Suomi haise yhtään eihän? Olisitte edes käyttänyt 'ei sukulaistuomaria' vapauttavan antamiseen!

European Commission of Human Rights; Ex Police Prosecutor Leif Berg returing cases back to Finland.

Finnish Police; Returing post sent from European Commission of Human Rights back Strasbourg.

Paavo Nikula; Chancellor of Justice, article on 'Lakimieslehti' tai 'Yliopisto uutiset', between years -81 -01 while he was working as a deputy Chancellor of Justice only one case out of 18.000 lead into prosecution. Lightbolb took 10.000 attempts.

Poliisi; Rekisteihin perättömien tietojen kirjaaminen.

Suomen puolustusvoimat; naurettavin pelleorganisaation mitä maa päällään kantaa. Ei mitään uskottavuutta tai todellista valtaa. Soittaessani puolustusvoimien assessorille (johtava lakimies) sain linjan toiseen päähän lapsen tasolla olevan tärkeilijän, jolla ilmeisesti oli vieläkin vaikeuksia puberteetin kanssa.

Suomi: kansallisten ja monikansallisten oikeuslaitosten miinoittaminen; samanlaisia paskoja kaikki - sopivat ja tärkeilevät. Täysiä pässejä, naurun ja pilkan kohteita tutkijoille.

Loputon lista poliisin käyttämistä tekniikoista ja toimintatavoista. Kaavamainen ja toistuva toiminta jokaisen heidän uhriksi joutuvan osalle. Suora ja epäsuora lain vastainen rikollinen toiminta, josta jätetty rangaisematta. Valtio suosii tällaista toimintaa "no saathan sinä tästä sitten ainakin eläkkeen, jos potkut tulee" -politiikalla. Tämä on tyypillinen asenne sosialistisissä ja kommunistissä maissa, eikä Suomi ole poikkeus.

TRE: Yksi suurimpia lakitoimistoj, jonka nimessä esiintyy sama Merilampi, ottaa jutun sairasta ihmistä vastaan. Lakitoimistossa asianajajaa (ilman asianajajatutkintoa) esittää Jari Nevalainen, joka toimii lainopillisena neuvonantajana sairasta ihmistä vastaan. Tulos: Sen sijaan, että olisi kehoitettu asiakasta ottamaan huomioon vallitseva tilanne ja hoitamaan miehensä kuntoon ryhdytään tekemään taloudellista hallaa. Siinä tämän maan kihlaus- tai avioliittovastuu. Etenkin, kun ko. nainen jäi aisalta vähän tämän jälkeen kiinni. Kyseisen toimiston hallituksen pj. On nyt LAAMANNI. Sillä tavalla Suomi!

Toijala; LAAMANNI Paul Salmi, joka näy käsiksi ihmisiin heidän omalla maallansa - lyö ja tuuppii ventovieraita ihmisiä. Samainen laamanni lyö tuvassa jatkuvasti väärin. Lakimiehen ohjeesta hänestä tehtiin julkinen vihamies, jonka jälkeen samainen laamanni Paul Salmi menee ja istuu julkisena vihamiehenä ja näin ollen jäävinä virkamiehenä jutun. Tulos: 30.000 EUR:n halla. Mies väittää, ettei tahallista hallaa ja vahinkoa aiheuttanut osapuoli ole korvausvelvollinen, ja ennenkaikkea jatkaa vihanpitos JULKISENA VIHAMIEHENÄ, eikä sovi riitaansa. Kun soitan Suomen suuurimpien yhtiöiden omistavien henkilöiden lakimiehille niin vastaus on "niin kai sinä tiedät, jos ihminen on jäävi, mitä se tarkoittaa" siinä kontekstissa miten liikemiehet rankaisevat petoksista.

Järvenpää; Käräjäoikeuden LAAMANNI tekee tekaistuin perustein allekirjoittaneesta rikosilmoituksen tukeaksensa kavereita, joita hän tapaa pari kertaa vuodessa viinilasin äärellä. Hurraa Suomi. Todellisten sisäpiirien maa.

Mainitsemattakaan niitä 'Vihreän Rauhan' entisen lakimiehen mahdollisia sekaannuksia maakaipoissa välistävetämiseen.

VLK: Lakimies Risto Koukkula katselee lävitse sormien asiakkaansa lakin rikkomista, joka on tähdännyt hieman vajaa 20 miljoonan markan omaisuuden kavaltamiseen. AS. tsto Tapio Kantola on pitkittänyt tahallisesti pesänjakoa ja tehnyt sen epäammattimaisesti (mm. kokouspöytäkirjat ovat puutteellisia). Valkeakoski - Toijala akselin sisäpiiri pyörii.

Juttujen tuomioissa kautta linjan näkyy yleisjärjen puute ja vajaa älyisyys - perustelut voi kuunnella korkeimman oikeuden tuomari Gustav Gygglininltä kollegoineen, joka on ollut ainoa tuomari, ken asiaa on sitänyt miettiä riittävän pitkään ja kuullut myös riidan toista osapuolta.

Kyseessä ei ole yksittäistapaus, kuten julkaisustani ISBN 951-98052-2-2 voi selvästi päätellä.

Ja millä oikeudella olette tehneet kaikkea tätä saamatta tai kärsimättä ranagaistusta teoistanne? En hyväksy teitä tai lakianne. Lynkkauskin on liian lievä rangaistus henkilöille, jotka ovat teloneet oman maansa kansalaisia ja hankkineent oman vaurautensa tekemällä muille vääryyttä.

Poliisiin ja lakimiehiin pystyy vain suora toiminta ja väkivalta. He ovat jakaneet oman lakinsa vastaisesti oikeutta ja toisten omaisuutta. He ovat rikollisia, joita suojelevat vähäjärkiset virkamiehet. Yhteistä näille kaikien mk. ryhmien edustajille on se, että he osaavat tärkeillä mutteivat täytä mitään tieteellisiä vaatimuksia tai ymmärrä miksi eivät kykene tutkimaan asioita. Sama pätee myös suurimpaa osaan akateemikkoja soveltavan tieteen osalta. -Muutoinhan olisimme jokainen tutkija, vaan emmepä ole (en minäkään aivan vielä).

Vain hullu jättäisi asian tähän, sillä lakimiehenne ovat syyllistyneet rikoksiin ja jääneet rikoksista vaille rangaistusta. Tämän vuoksi asia on kerrottu myös ulkovaltojen edustajille - ei ole sellaista lakia, jonka perusteella joku laamanni saa hakata toista ihmistä itse edesvastuuseen joutumatta. Ette voi laillanne enää sen jälkeen velvoittaa, kun olette jääneet sisäriipirikoksista ja lain väärästä tulkinnasta kiinni. On aivan sama mitä intätte tai väitätte. Ihmiset, jotka teille kostavat, kostavat oikeutetusti, sillä oma järjestelmänne ei ole toiminut tai toimi.

Kuka tahansa teitä kohti ampuu kovilla ampuu syystä ja sen vuoksi, ettei teillä ole mitään oikeutta lakia rikkoa. Olette sopineet Suomessa jutut ja joudutte rikoksistanne edesvastuuseen.

Peloittelijoille sanon vain sen, että menkää soittamaan suutanne jonnekin muualle tai olkaa kuten normaalit ihmiset. Suurin osa ihmisistä kuuluu normaalien tavallisiin kansalaisiin, jotka eivät aiheuta kenellekään harmia tai mielipahaa.

Nimet on julkastu, koska olette rikkoneet lakia ja kavallatte toisten omaisuutta. 2,5 -3,5 vuoden poliisiapinat voivat painua muualle, ette hallitse työtänne näiltä osin.

Menkää loisimaan jonnekin muualle. Minun pöydästäni ette enää syö. Olen ehkä mielestänne pas##, mutta en ainakaan epärehellinen kuten suurin osa teistä.

Åke Tyvi

-- -- -
2468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oho, aika vuodatus. Noihin muihin tarinoihin en aio ottaa mitään kantaa, mutta näin päiväopiskelijana voin sanoa sen että Helsingin teku (Teku, kyllä mikään ei ilmeisesti ole muuttunut ikuisuuteen kyseisessä laitoksessa. Ammattikorkeakoulusta lienee turha puhua tässä tapauksessa...) paska mesta. Kaikki toimintavat ovat ilmeisesti suoraan 70-luvulta. Koulu ei jousta missään, opiskelijan on tehtävä kaikki joustot, vapaavalintaisuus on minimaalista.

Että silleen.
Onneksi pääsee jouluna pois siitä läävästä. (Työttömäksi.)

Äänestä
  • Tietyesti vertailupohjaa muihin insinöörikoulutusta tarjoaviin kouluihin ei ole, mutta joustavuus ja vapaavalintaisuus verrattuna jopa vanhaan lukiooni on valovuosien päässä.

    Opetuksestakin voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin henkilökohtaisesti en pidä sitä kovin korkeatasoisena. Opettajien skaala on yleisesti ottaen huono, tosin muutamia poikkeuksiakin löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Åke Tyvi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu