No toisen kerran pääsin kokemaan seksi-ihanuuden yläasteella. Itse olin silleen kehittymätön, lyhyt ja vähän kaitaluinen, tietysti Jormani oli jonnin verran miehistynyt.
Olin sellainen tunnollinen oppilas, luin läksyni ja silleen vähän niin kuin tasanen.
Tietysti olin seurannut tyttöjen kehittymistä, koitin kurkkia tyttöjen pyllyjä, ja jos alkkarit pilkahtivat niin Jormani turposi, silloin oli pakko mennä mettään tumputtamaan.
Mukavan opettajan Tuijan johdosta syksy menikin nopeasti, saatiin joulutodistukset, siitä sitten pariksi viikoksi lomille. Siinä sitten virret veisattiin, odoteltiin jälleennäkemisiä. Tapani mukaan lähdin kävelen kotiin, kun ope perässä juoksi. No Pertti, sulta taisi jotain unohtua? Minä ajattelin, että mikähän se oikein oli?
Sulta jäi pusu antamatta, sanoi Tuija. Änkytin, että enhän minä niistä tiiä. Tuija valaisi minua, hän kun on meidän voikan ope kanssa, muistatkos kun pelastin sinut poikien jäynältä kun väittivät, että veivät alushousuni.
Tuija sanoi, että ei ne poijat vieneet alkkareitani, vaan minä otin ne. Olin niin hämilläni muistaen kuinka ne olivat olleet kaksi viikkoa päälläni.
Ne on mun suosikki alkkarini, pidän niitä aina tyynyni alla, kun haluan muistella sinua pikku poikaseni, sanoi Tuija.
En kerta kaikkiaan tiennyt mitä sanoa. No koitin jotenkin keventää että mennäänkö Finnoilille juomaan cokis puoliksi, Tuija heti innostui, mennään vaan, kyllä mä maksan.
Istuttiin siinä ja juteltiin todistuksestani, sanoi Tuija siinä, että lähetäänkö kämpälleni kattomaan hänen kultakaloja. Sanoin, että äitee odottelee minua syömään.
Lähde nyt, ties vaikka nussittaisiin! Oho, Jormani turposi sellaiseen tanaan, koitin pitää kädellä vastaan että ei näkyisi, no käyvvään vaan.
Päästiin kämpille Tuija sanoi, että saako näyttää rintojaan, ei tehnyt mieli kieltää. No Tuija siitä vetikin hameensa pois ja sanoi, kokeillaanko Pertti panemista, sanoin että mikäs siinä, eihän tämä ollut eka kertani.
Tuija vääntäyi sohvallaan selälleen jalat pystyssä odottaen minua. Vedin terskani taakse ja siitä turpeeseen punakkaan pilluun työnsin hitaasti edestakaisin Jormaani. Eikä siinä kauaa mennyt kun Tuija voihkaisi pillu väristen, "sä oot ihana". Itse kun olin sen verran vetänyt tumppuuni ei vielä tullut. Sanoin Tuijalle, että saako vetää lastin persvakoon. Siitä Tuija innostui toden teolla, haki vaseliinia kaapista, vetelin sitä sitten pitkin persettä ja työnsin 11 cm Jormanin perään.
Tuija kertoi nussimisen jälkeen, että oli hänen eka kerta.
Yläasteella
7
20034
Vastaukset
- Hillitönkurvi
Tämä oli ihan oikeasti huono tarina.
- Pakko kertoa...
...mun loverboylle tästä heti.
Sillä on musta huumorintaju niin kuin mullakin.
Tuija-immen perspano on varmana senkin mielestä ihan helemi....;)- HMMM...
taitaa olla muillakin kehon osilla nimet;
aivot esimerkiksi voisivat olla tässä tapauksessa...Urpo. - JUUHAN STRÖM
HMMM... kirjoitti:
taitaa olla muillakin kehon osilla nimet;
aivot esimerkiksi voisivat olla tässä tapauksessa...Urpo.MUTSIS FAIJA NUSSII . ITTEESS
- jakeroco
niin surkee tarina ettei edes säälist viitti nauraa!
- ei päätä eikä häntää
tylsä tarina,kantsii miettiä joskus mitä kirjoitta ettei tule pettymystä kommenteissa jälkeäpäin...
- HaHxx
Ootko joku vitun 12-vuotias? No tää tarina oli ainaki epäselvä, sekava, tylsä ja ihan perseestä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1573250EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403022- 1121535
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1501264Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661067- 601037
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 43896
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23893