Moro.. loukkasin jalkani tämän viikon maanantaina. Eli olin kyykyssä ja käännyin. oikeasta jalasta kuului ulkosyrjästä pitkä rusahdus ja siellä tuntuiki sellanen kamala. välittömästi siitä hetkestä en pystynyt painoa sille varaamaan ja kipu oli järjetön. päälepäin ei mitään näkyny.
Seuraavana aamuna polvi oli turvonnu ja ihan helvetin kipe. Sit se oli sellanen syanoottinen, eli ei mustelmainen vaan sininen sillai et ei veri kierrä. No sitte jalkaterä tuntui sellasesta tunnotomalta. Ymmärrä joo että se tuntu siks siltä kun en voinu yhtään liikuttaa sitä.
Kuvat otettiin ja luut on ok. Tiistaina, siis vahinkoa seuranneena päivänä polvesta pukteerattiin veristä nestettä pois joku 20ml ja se helpotti vähän. lääkkeitä syön paljon mutta tunnen koko ajan kivun ja paineen polvessa. tänään kävin taas lekurissa ja taas sitä tyhjennettiin. tällä kertaa sinne iskettiin takas muutama ml kortisonia. Jalka oli hyvä puolisen tuntia ja tuntuu et taas se on täynnä. painoa ei voi jalalle varata vieläkään. Nyt sen saa jo suht suoraksi,vaikka sattuuki ihan järkysti.
Tiistaina mä menen jatkotutkimuksiin.
Onko kellään samanlaista kokemusta....mitä teillä todettiin jalassa ja paraniko itekseen???
Mä en saa nukutuksi siksikään ku mietin koko ajan jalkaani ja toki se on kipeeki....

Vastaukset 8
Vanhimmat
Moi
Oon tässä potenut polvivaivaa jo helmikuusta saakka, kahdesti leikattukin, koen jo jonkinalan asiantuntija olevani...
Ensinnäkin, sinun pitää päästä magneettikuvaan sen polvesi kanssa. Se on ainoa tapa saada selville mitä siellä on oikeasti tapahtunut ja mitä on mennyt rikki!
Vaikea on ruveta arvailemaan, polvessa kun on niin monia eri osia ja juttuja, olen huomannut.
Oman kertomukseni löydät tuosta vähän alempaa kohdasta "Polvilumpio ja sen operointi". Oli siinä mikä vaan niin polven tapaturmat on todella hitaita paranemaan, vaativat aikaa ja kärivällisyyttä.
Itse olen jo onneksi voiton puolella!
Tsemppiä
Minun polvi paukahti keväällä, vähän samaan tyyliin kun sulla, järkyttävä kipu eikä voinut painoa laskea jalan varaan. Polvi turposi ja sääri oli seuraavana aamuna ihan sinikirjava.
Varma merkki että jotain on revennyt, on juuri tuo mustelmainen tai sinikirjava väri, sanoi lääkäri minulle. Ja niin olikin revennyt, eturistiside ja sivuside osittain.
Jalka on magneettikuvattu, siinä vammat varmistui ja nyttemmin tähystetty. Kumman tunnottomaksi se on jäänyt ja kovin kömpelö, kuin puujalka....Mutta sen kanssa nyt vaan on opittava elämään, vie aikansa.
Itsellä napsahti kanssa viime talvena eturistiside ja sivuside poikki. Leikattiin maaliskuussa eli nyt on kohta kulunut puoli vuotta leikkauksesta. Jalkani on myös jäänyt osittain tunnottomaksi, omituiseksi ja huomattavasti kankeampikin se on muihin hyvin liikkuviin niveliin verrattuna. Mutta tosiasia on se että varaosat on aina varaosia ei niistä koskaan saa täysin alkuperäisen veroista. Asian kanssa todella täytyy oppia elämään...
huomenta, tai päivää.
Mä en tiedä, auttoiko se kortisoni sit kumminki jotenki mut jalka on parempi. Toki on kipeä eikä painoa voi varata siihen kokonaan mutta hieman kestää jo. Yritin vähän kävellä niin se jalka menee niinku vinoon sillai et polvi kääntyy siäänpäin. Todella huteralta tuntuu ja kipu tuntuu tällä hetkelle vähän niinku tuolla polven takana. Hirveen vaikeeta selittää. ja sitten ku suoristaa niin on kipeä tosta polven oikeasta reunasta. äääh. ymmärtääkö kukaan.
Auttoiko teillä akuuttivaiheessa kortisoni? jos niin miten?
Jos jalka on paremmassa kunnossa kuin lähtö tilanteessa ja etenee parempaan suuntaan.Älä yritä kiirehtiä menttaalisesti tai fyysisesti.
luonto parantaa sen jos vamma tai sairaus on sen sorttinen etkä itse sitä pahenna omilla toimillasi. Käytä vain välttämättömiä kipu lääkkeitä.Jos vamma ei parane tai kääntyy pahempaan suuntaan ,silloin lääkäri auttaa ja taas siinäkin tapauksessa huolissan olo on turhaa.Kun henkinen stressi kuluttaa paljon voimia ja ne on niitä samoja voimia joita tarvitaan paranemiseen.
Mullaki napsahti eturistiside huhtikuussa ja leikattiin kesäkuussa ja on vieläki jäykkä. Käyn fyssarin luona kerran viikossa. Hidastahan tää on. Mut kannattaa kyl kääntyä jonkun erikoislääkärin puoleen ja pyytää kuvaus polvesta!
noniin..kävin lääkärissä ja lääkäri kertoili että kierukkavika siinä polvessa ainakin on. laittoi minut kiirellisenä tähystysjonoon, saa nähdä kauan sitä pitää odottaa. Olen suht pieneltä paikkakunnalta joten epäili ettei kauan tarvi odottaa. jännittää.
lekuri käski alkaa jo enenevissä määrin kävellä ja jumpata jalkaa niin että liikerata normalisoituu ennen "leikkausta" ja siten toipuminen tähystyksestä on helpompaa. Olen sikäli helpottunut että ne tekevät jotaki eikä mua laiteta vaan takasin töihin odottamaan uusia vaivoja. =)
polvessa!
Mielestäni kaikki vammat ovat erillaisia!