Olenko rasisti?

Laritsa M

Uusimmassa Apu-lehdessä on mielenkiintoinen raportti Thaimaalaisista marjanpoimijoista Suomessa. Ovat ahkeraa ja vähään tyytyväistä joukkoa.

Mieleeni juohtui, että marjastuspaikoista heidän kanssaan ei ole kilpailemassa afrikkalaisperäisiä henkilöitä eikä romaneja, ei kotimaisia eikä ulkomaalaisia romaneja.

Jollakin tavalla omatuntoni kolkuttaa rasismista mutta kuitenkin...

48

1773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosikkoja000

      Ei suomalaisia saa metsään keräämään marjoja, ei niistä niin paljon makseta että saisi naapurit kateiksi.
      Ulkolaisetkaan kaikki eivät kestä olosuhteita, venäläiset lähti muutaman päivän päästä mutta nuo idän sitkeät pieniruokaiset kyllä jaksaa.
      Älä ole rasisti ei siellä taida meidän selkä kestää!

    • marjoja poimittu

      aikoinamme, nytkin moni vielä omiksi ja lastensakin tarpeisiin. Kouluunkin pii puolukoita tuoda ja minä hankin ensimmäisen polkupyörän mustikkarahoilla, monet talvitakit ja lukukausimaksut puolukan poiminnalla, metsän istutuksella, käpyjen keräämisellä jne. jo kymmenvuotiaasta alkaen. Eihän näiden nykyjoutilaiden tarvitse vaivautua ,kun sossu elättää.
      Hyväkuntoisia hyvin syöneitä ja pukeutuneita , kahvilassa istuskelevat , kännyköihin kaiken aikaa puhuvat.

      • llisen viestin luettuani.

        Kauppakeskuksen katukahvilassa aina nojaten tuoleissaan taaksepäin miehiä, nuoria aikuisia,
        jotka eivät tee mitään, puhuvat kovaäänisesti kännykköihinsä sitä omaa ei-niin-kaunista-kieltään, ja katselevat ylimielisesti ympärilleen.

        Olen elänyt juuri sellaisen lapsuuden itse, kuin edellisessä viestissä kerrottiin.
        Se oli muuten aivan yleistä minun 'piireissäni' silloin.

      • ;-)
        llisen viestin luettuani. kirjoitti:

        Teollisuus taitaa tarvita juuri nyt marjoja saadakseen kauppojen hyllyille että saisimme hillot leiville ja puuroihin.
        Ei ne määrät mitä me silloin poimimme riitä mihinkään, ulkolaiset rekat ajaa yötä päivää marjoja keskiseen Eurooppaan, homman on toimittava.
        Tässä hommassa suomalaiselta voi se kuuluisa sisu loppua

      • Riusa
        ;-) kirjoitti:

        Luonnon marjojen poiminta vaatii kuntoa, jos hommalla aikoo hankkia. Hyvään tulokseen päässyt poimija pärjää jo asepalveluksessakin.
        Eipä se "ammattimainen" marjojen poiminta kiinnosta nuorempaa polvea - liian raskasta, rahaa saa helpommallakin. Sama pätee romaaneihin ja moniin muihin - ilman vinoilua.
        Eläkeläiset vielä aika usein rähmii metsässä ja ainahan sieltä pienet määrät löytää ja saa liikuntoa. Sitä olen ikäni harrastanut ja teen niin kauan kun jalat vähänkin vippasee. "Tuotantotavoitteita" en aseta, tulee mikä tulee.

        ei

      • Tuoksuvattu*
        llisen viestin luettuani. kirjoitti:

        Kauppakeskuksen katukahvilassa aina nojaten tuoleissaan taaksepäin miehiä, nuoria aikuisia,
        jotka eivät tee mitään, puhuvat kovaäänisesti kännykköihinsä sitä omaa ei-niin-kaunista-kieltään, ja katselevat ylimielisesti ympärilleen.

        Olen elänyt juuri sellaisen lapsuuden itse, kuin edellisessä viestissä kerrottiin.
        Se oli muuten aivan yleistä minun 'piireissäni' silloin.

        Romaanit ovat kautta aikojen olleet liikkuvaa rotua.
        Yhteiskuntamme on hyväksynyt heidän elämäntapansa, auttanut taloudellisesti ja kuin kuitannut samat oikeudet tulevillekin sukupolville hyväksymällä erilaisuuden "valkolaisiin " verraten.

        Muuttovirta tuo meille työtä tekeviäkin ihmisiä eri kansakunnista ja roduista.

        Joihinkin pakolaisina maahan muuttaneisiin ihmisiin olen saanut tutustua ja he ovat työteliästä ja yritteliästä joukkoa. Heille nostan hattua, kieli on opiskeltu, yritykset perustettu ja kaikki velvoitteet hoidettu yhteiskuntaan päin.

        En ole oikea ihminen arvostelenaan siirtolaispolitiikkaa, mutta rasismiin en sorru, laiskoja ihmisiä on meissä kotomaan lapsissakin, mikäli syntyperän mukaan asiaa katsotaan, voimme olla jopa laiskempiakin tarttumaan huonosti palkattuun työhön.

      • mitäs se meille kuuluu?
        ;-) kirjoitti:

        Teollisuus taitaa tarvita juuri nyt marjoja saadakseen kauppojen hyllyille että saisimme hillot leiville ja puuroihin.
        Ei ne määrät mitä me silloin poimimme riitä mihinkään, ulkolaiset rekat ajaa yötä päivää marjoja keskiseen Eurooppaan, homman on toimittava.
        Tässä hommassa suomalaiselta voi se kuuluisa sisu loppua

        Miten on mahdollista, ettei teollisuus saa marjoja metsistä? Ilmaista raaka-ainetta eivät pysty hankkimaan. Sekaan pitää vetää rasismi ja mitkä kerjäläiset, kenen siellä pitäisi kyykkiä.

    • Maalaismies*

      Tottahan toki näistä saa ja pitääkin keskustella. En puutu marjastukseen, totean vain asenteiden Euroopassa tiukentuneen pakolaisia kohtaan. Norja esim. ilmoittaa palauttavansa välittömästi johonkin rikokseen syyllistyneen maahanmuuttajan.

      Saksa on asettanut niin tiukat vaatimukset kansalaisuuden saamiseksi ettei moni saksalainenkaan taitaisi selviytyä.

      Pakolaiset tuovat tapansa ja tottumuksensa mukanaan. Suomessakin lienee jo sata kirkkokuntaa.

    • Suvaitsevainen.

      Onhan se kaunista katsottavaa kunnan asunnossa asustava afrikkalainen perhekin, joille joka vuosi syntyy uusi suomenkansalainen. Nyt jo seitsemäs. Isännän persekkin on levinnyt jo Suomalaisten naisten ahterin mittoihin. Työtä ei riitä. Työllistäminen tulee kysymykseen vasta sitten, kun olemme saaneet ensin omille työttömille työtä. Työhön tulevat aasialaiset ovat aivan eri asia, kuin sodan ja ahdistuksen vankilaan joutumisen pelosta tänne tulleet. Ihmisiä kaikki, Hyvä kun saavat täällä vilvoitella ei tule hiki työönteossa. Voihan sitä sitten pistäytyä pakkasilla entisessä koto maassa moikkaamassa vanhuksia ja köyhiä.

      • on se, että

        kaikki nuoret eivät ole rasisteja. Esimerkiksi yliopistoelämässä ei rasismi näy. Keskenään viettävät vapaa-aikaa. Onko rasismi junttien perinnöllinen sairaus?

      • Maalaismies*
        on se, että kirjoitti:

        kaikki nuoret eivät ole rasisteja. Esimerkiksi yliopistoelämässä ei rasismi näy. Keskenään viettävät vapaa-aikaa. Onko rasismi junttien perinnöllinen sairaus?

        Meitä ikäihmisiä kuulee joskus kutsuttavan junteiksi. Se täyttänee ikärasismin tuntomerkit.

        Tässä keskustelussa avaaja leikillisesti kyselee olenko rasisti. Se osoittaa, kuinka vaikea on keskustella maahanmuuttajiin liittyvistä kysymyksistä leimautumatta rasistiksi.

      • rasisti, kun
        Maalaismies* kirjoitti:

        Meitä ikäihmisiä kuulee joskus kutsuttavan junteiksi. Se täyttänee ikärasismin tuntomerkit.

        Tässä keskustelussa avaaja leikillisesti kyselee olenko rasisti. Se osoittaa, kuinka vaikea on keskustella maahanmuuttajiin liittyvistä kysymyksistä leimautumatta rasistiksi.

        vihaan kaikkia erirotuisia? En kysele leikkimielellä.

      • et edes huomaa
        rasisti, kun kirjoitti:

        vihaan kaikkia erirotuisia? En kysele leikkimielellä.

        erilaisuutta jos tunnet ihmisen.

      • Kun kuusi miestä istuu
        et edes huomaa kirjoitti:

        erilaisuutta jos tunnet ihmisen.

        päivästä toiseen kauppakeskuksen katukahvilan pöydässä nojaillen ylimielisinä taakse päin ja kovaäänisesti puhelimiinsa huutaen

        ajattelen:

        heidän arpiset vaimonsa ja lapsensa raatavat kotona työssä, sillä nuo miehet eivät koskaan mitään tilaa siitä kahvilasta.

        Heitä ei ajeta pois, ettei oltaisi "rasisteja"!

        Selkäsaunan tarvitsisivat jokainen mies!

        Olen heidän vaimojensa puolustusasianajaja,
        en rasisti.

      • Kyllä maar

        Kyllä afrikkalaisen köyhän, sotaa pakenevan emigrantin täytyy pysyä yhtä köyhänä Suomessakin, laihana ja kurjana. Olkoon iloinen, ettei tarvitse savimajassa asua.
        Kotisuomalainen ei hyväksy lihavaa maahanmuuttajaa. Lihavuus kuuluu vain kotimaiselle työttömälle sossun asiakkaalle.

        Kirjoitat, että omille työttömille pitää saada ensin työtä, ja seuraavassa lauseessa sanot kuitenkin, että aasialaiset työhön tulevat ovat eri asia.

        Vaikuttaa myös siltä, että arvostat aasialaisia sen vuoksi, että he tulevat tänne työn tekoon, ja arvostelet niitä, jotka pakenevat "sodan ja ahdistuksen vankilaan joutumisen pelosta".

        Eihän tässä mitään rasismia tietenkään ole, pelkkää ylemmyydentuntoa vain.
        Kysymyksessähän oli alun alkaen ei-rasistinen mielipide marjanpoimijoista. Takavuosina työttömille suositeltiin risusavottaa, koska pusikoita Suomessa riittää. Kukaan ei vaivautunut kertomaaan, kuka maksaisi työstä palkan. Mutta suomalainen ei-rasisti hyväksyy kyllä maahanmuuttajat, kunhan he eivät ansaitse enempää kuin köyhin suomalainen, pysyy laihana ja tekee ne hommat, joita suomalainen työtönkään ei halua tehdä.

        Vaikea käsittää, miksi aloittaja olisi halunnut passittaa romanit marjametsään, sillä ainakaan Suomen romaneja ei köyhyys vaivaa.
        Mielipiteiden esittäjien mukaan nimittäin marjanpoiminta on vain köyhille sopiva ansaitsemiskeino.
        Kautta aikain ovat suomalaiset poimineet marjat ja sienet. Mutta silloin oltiinkiin itse kehitysmaa. Nyt ostetaan marjat torilta, jos viitsitään. Kuulemma metsiin jää tonneittain luonnontuotteita. No, pääasia on, että jäävät sinne, eivätkä hyödytä köyhia ja laihoja maahanmuuttajia.

      • vv. 1939 - 1945.
        Kyllä maar kirjoitti:

        Jos olisivat paenneet Somaliaan, olisiko heidät sijoitettu hotellimajoitukseen frii ylöspidolla?

        Henki olisi säilynyt siellä, täällä "kaatuivat" = tapettiin.

      • Hintriika*
        vv. 1939 - 1945. kirjoitti:

        Jos olisivat paenneet Somaliaan, olisiko heidät sijoitettu hotellimajoitukseen frii ylöspidolla?

        Henki olisi säilynyt siellä, täällä "kaatuivat" = tapettiin.

        Lienee tietty ero, vaaniiko vihollinen tontinrajan vai valtakunnanrajan takana. Tai peräti seinänaapurina...

      • vv. 1939 - 1945. kirjoitti:

        Jos olisivat paenneet Somaliaan, olisiko heidät sijoitettu hotellimajoitukseen frii ylöspidolla?

        Henki olisi säilynyt siellä, täällä "kaatuivat" = tapettiin.

        On eri asia taistella ulkomaista vihollista vastaan kuin omien heimolaisten. Sisällissodat ovat aina raaempia ja väkivalta silmitöntä. Se on todettu joka puolella, ei vain Afrikan sarvessa.

        Miten kävi hävinneiden suomalaisten miesten v. 1918?
        Kyllä se pako oli mielessä monilla. Vastaanotto oli tyly heilläkin, mutta valitsivat paon mieluummin kuin seuraukset kotimaassa.

        Ei ole oma maa aina mansikka.

        Mutta jos lihavuudesta vielä, niin luinpa jostakin, että asevelvolliset ovat nykyisin liian lässyköitä, lihavia ja mukavuuteen oppineita, että 6 kk armeijassa ei suju.
        Niin että jos tilanne tulisi, miten kävisi? Nykypäivän kaverit ovat 1939:n miesten pojanpoikia. Eipä paljon kannata uhitella.

      • vähättelyä!!!
        Makriina kirjoitti:

        VÄKISIN
        rintamalle pakotetut ja TAPETUT nuorina!

        "SANKARIVAINAJAT, JOTKA halusivat UHRATA henkensä,
        JOTTA meillä olisi ITSENÄISYYS!"

        Hyvä se on rauhoitella omaatuntoaan.

        PALJONKO oli SUOMESSA tapettuja? Mieti sitä.

      • löytyisi
        vv. 1939 - 1945. kirjoitti:

        Jos olisivat paenneet Somaliaan, olisiko heidät sijoitettu hotellimajoitukseen frii ylöspidolla?

        Henki olisi säilynyt siellä, täällä "kaatuivat" = tapettiin.

        täysin vapaaehtoisia tuon yhden vihollisen vastustamiseen. Tuli vaan mieleen. Jos asiat menisivät niin huonosti.

        En minä tuosta pakolaiskysymyksestä jaksa sanoa mitään, se on niin tyhmä. Kun eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä, mitä syytä on jatkaa hyyssäystä?

      • Maalaismies*
        rasisti, kun kirjoitti:

        vihaan kaikkia erirotuisia? En kysele leikkimielellä.

        Jos noin todella tunnet kuten sanot, niitä tuntemuksia ei kannata ruveta kylillä huutelemaan eikä lehdissä kirjoittelemaan, sillä ne ovat puhdasta sitä itseään - rasismia.

      • veljpuol
        rasisti, kun kirjoitti:

        vihaan kaikkia erirotuisia? En kysele leikkimielellä.

        Mitä rotua olet itse?

      • suututtaa
        vähättelyä!!! kirjoitti:

        VÄKISIN
        rintamalle pakotetut ja TAPETUT nuorina!

        "SANKARIVAINAJAT, JOTKA halusivat UHRATA henkensä,
        JOTTA meillä olisi ITSENÄISYYS!"

        Hyvä se on rauhoitella omaatuntoaan.

        PALJONKO oli SUOMESSA tapettuja? Mieti sitä.

        ikään kuin olisivat omasta syystään hiukan kompastuneet Karjalan männyn juuriin

        iin

      • olla noin
        vähättelyä!!! kirjoitti:

        VÄKISIN
        rintamalle pakotetut ja TAPETUT nuorina!

        "SANKARIVAINAJAT, JOTKA halusivat UHRATA henkensä,
        JOTTA meillä olisi ITSENÄISYYS!"

        Hyvä se on rauhoitella omaatuntoaan.

        PALJONKO oli SUOMESSA tapettuja? Mieti sitä.

        80 000. Kaikki pyrittiin saamaan kotipaikkakunnille sankarihautoihin. Sotainvalidit ja muuten terveytensä menettäneet lisäksi. Entäs siviilien kärsimykset ja suunnaton työmäärä esim. maatiloilla. Valtava ponnistus oli myös Karjalan evakoiden asuttaminen .

      • raatajat
        olla noin kirjoitti:

        80 000. Kaikki pyrittiin saamaan kotipaikkakunnille sankarihautoihin. Sotainvalidit ja muuten terveytensä menettäneet lisäksi. Entäs siviilien kärsimykset ja suunnaton työmäärä esim. maatiloilla. Valtava ponnistus oli myös Karjalan evakoiden asuttaminen .

        valtavien taakkojen alla elämänsä eläneet

        HEKIN olivat IHMISIÄ ! ! !

        vain haukkuja ovat saaneet palkakseen

        Sinä aamuna oli isäni saanu kirjee n

        kotua että minä olin syntynyt

        samanapäivänä paras kaverinsa kuoli isäni oli
        häntä yrittänyt vetää mukanaan

        kauhea keskitys ja isä shokki-tilassa paniikissa

        pakoon niin OMAT ampuivat hänet.

        SANKARIvainaja KAATUI.

        hänet tapetttiin raakalaismaisesti

      • kun tapettiin ampumalla
        raatajat kirjoitti:

        valtavien taakkojen alla elämänsä eläneet

        HEKIN olivat IHMISIÄ ! ! !

        vain haukkuja ovat saaneet palkakseen

        Sinä aamuna oli isäni saanu kirjee n

        kotua että minä olin syntynyt

        samanapäivänä paras kaverinsa kuoli isäni oli
        häntä yrittänyt vetää mukanaan

        kauhea keskitys ja isä shokki-tilassa paniikissa

        pakoon niin OMAT ampuivat hänet.

        SANKARIvainaja KAATUI.

        hänet tapetttiin raakalaismaisesti

        eihän siinä pystyyn osaa jäähä

      • oli herkässä mielentilassa
        kun tapettiin ampumalla kirjoitti:

        eihän siinä pystyyn osaa jäähä

        kaverinsa kuolema aiheutti shokin, paniikin

        EI KUN KUULA LÄPI JA kuolleitten KASAAN. loppu

      • ylimielisinä
        Kun kuusi miestä istuu kirjoitti:

        päivästä toiseen kauppakeskuksen katukahvilan pöydässä nojaillen ylimielisinä taakse päin ja kovaäänisesti puhelimiinsa huutaen

        ajattelen:

        heidän arpiset vaimonsa ja lapsensa raatavat kotona työssä, sillä nuo miehet eivät koskaan mitään tilaa siitä kahvilasta.

        Heitä ei ajeta pois, ettei oltaisi "rasisteja"!

        Selkäsaunan tarvitsisivat jokainen mies!

        Olen heidän vaimojensa puolustusasianajaja,
        en rasisti.

        katsellen tyhmiä suomalaisia

        jotka ampuivat omia miehiään

        mutta somaleita palvelevat

      • kiinnostunut Suomen
        vv. 1939 - 1945. kirjoitti:

        Jos olisivat paenneet Somaliaan, olisiko heidät sijoitettu hotellimajoitukseen frii ylöspidolla?

        Henki olisi säilynyt siellä, täällä "kaatuivat" = tapettiin.

        historiasta. Luepa siitä Viipurin äkkilähdöstä, ja Karjalan-kannaksen poikkijuoksusta. Karkuun sankarit lähtivät, ja siinähän meni sitten Karjala ja Petsamo. Ja tuli tosi suuret sotakorvaukset. Että sellasia olivat nämä suuret sotasankarit. Nämä Hitlerin pikku apupojat.

      • tarvittiin niin
        kiinnostunut Suomen kirjoitti:

        historiasta. Luepa siitä Viipurin äkkilähdöstä, ja Karjalan-kannaksen poikkijuoksusta. Karkuun sankarit lähtivät, ja siinähän meni sitten Karjala ja Petsamo. Ja tuli tosi suuret sotakorvaukset. Että sellasia olivat nämä suuret sotasankarit. Nämä Hitlerin pikku apupojat.

        miehiä kuin naisiakin

        Hyvä syytellä muita

        hyi saatana

      • Mutta kun koko
        tarvittiin niin kirjoitti:

        miehiä kuin naisiakin

        Hyvä syytellä muita

        hyi saatana

        30-luku suunniteltiin Suur-Suomea, ja sitten kun tilaisuus tuli, lähdettiin karkuun. Eipä olis kannattanut uhoilla, jos tulos oli tuo. Paskapöksyjä olivat. Sen näkee vanhoista valokuvista, kun ilman pöksyjä karkuun tulivat. Oli mennyt sotasankareilla paskat pöksyyn. Niin tuli äkkilähtö.

      • niitä kokoomusnuoria uhoamassa
        Mutta kun koko kirjoitti:

        30-luku suunniteltiin Suur-Suomea, ja sitten kun tilaisuus tuli, lähdettiin karkuun. Eipä olis kannattanut uhoilla, jos tulos oli tuo. Paskapöksyjä olivat. Sen näkee vanhoista valokuvista, kun ilman pöksyjä karkuun tulivat. Oli mennyt sotasankareilla paskat pöksyyn. Niin tuli äkkilähtö.

        tunteehan ne niistä kuvista.

      • muuten
        Mutta kun koko kirjoitti:

        30-luku suunniteltiin Suur-Suomea, ja sitten kun tilaisuus tuli, lähdettiin karkuun. Eipä olis kannattanut uhoilla, jos tulos oli tuo. Paskapöksyjä olivat. Sen näkee vanhoista valokuvista, kun ilman pöksyjä karkuun tulivat. Oli mennyt sotasankareilla paskat pöksyyn. Niin tuli äkkilähtö.

        anhiton.

      • Neuvostoliitto
        oli herkässä mielentilassa kirjoitti:

        kaverinsa kuolema aiheutti shokin, paniikin

        EI KUN KUULA LÄPI JA kuolleitten KASAAN. loppu

        siellä niitä miehiä riitti, eivät ottaneet loppuakseen ei sitten millään.

        80 000 nuorta miestä, leskeä, orpoa...

        JA miksi?

        T u o l l a isten takia, jotka tuossa alempana pilkkaavat näitä lopulta paniikissa paenneita.

        Heitä nyt itsenäinen Suomi elättää ilmaiseksi.

    • onkin hyvä

      tässä mielessä. Minä vastustan - en rasismia - vaan sitä, että yritetään miettiä, kuka tekee ja mitä tekee. Kaikkein laiskimmat huumeveikot löytyy perintörahojen pilaamista jälkeläisistä.

      Joka tekee työtä, on tyytyväinen tekemiseensä. Holhouksen aste on hyvä keskustelun aihe, mutta minä karsastan tätä työnteon pakottamisajatusta, kun laiskoja ja roistoja on niin monenlaisia. Ja käskijöitä.

      • vanhakantainen

        että Luoja ei laiskoja elätä. Olenpa edelleenkin sitä mieltä, että jokaisen, joka kynnelle kykenee, olisi leipänsä ansaittava.

        Meidän maksamistamme verorahoista ne laiskat elätetään, niin laiskat maahanmuuttajat kuin omatkin työtä vieroksuvat.

        Kaikille pitäisi olla työtä tarjolla ja se pitäisi ottaa vastaan. Työstä maksetaan palkkaa ja se on ihmisen oikeaa elämää.

      • ehkä onkin hyvä
        vanhakantainen kirjoitti:

        että Luoja ei laiskoja elätä. Olenpa edelleenkin sitä mieltä, että jokaisen, joka kynnelle kykenee, olisi leipänsä ansaittava.

        Meidän maksamistamme verorahoista ne laiskat elätetään, niin laiskat maahanmuuttajat kuin omatkin työtä vieroksuvat.

        Kaikille pitäisi olla työtä tarjolla ja se pitäisi ottaa vastaan. Työstä maksetaan palkkaa ja se on ihmisen oikeaa elämää.

        Yhteiskunta on päättänyt hyyssäillä. Minä en viitsi noita syrjäytyneitä kadehtia.

        En voi sietää sitä, että ensin päätetään hoitaa ja sitten haukutaan.

        Laiskuus on hyvin yleistä. Se on eri asia kuin toimeentulon hankkiminen. On ammatteja mm yhteiskunnan hallinnossa, missä voi laiskotella rahan eteen.

    • Maalaismies*

      Se on maailmanlaajuinen draama. Sitä tapahtuu kaikkialla eikä kukaan tiedä mikä on lopputulos. Voiko kumpaankaan, siis ilmastonmuutokseen ja pakolaisuuteen sopeutua? Kun elämisen olosuhteet käyvät sietämättömiksi, jonnekin on lähdettävä.

      Olen itse Karjalan evakkoja. Muistan hyvin miltä tuntui muutaman tunnin varoitusajalla kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja lähteä. Se on kipeä paikka, vaikka meidän pakomme tapahtui kotimaassa.

      En tiedä enkä osaa sanoa muuta, kuin että tehdään mitä voidaan. Yritetään ymmärtää ja auttaa.

    • Olen usein miettinyt, luoko elämisen helppous eriarvoisuutta?
      Miksi juuri niissä maissa, joissa ilmasto-olosuhteiden ym.vuoksi pitäisi olla kaikilla hyvä olla, onkin suunnatonta köyhyyttä, jälkeenjääneisyyttä, epätasaista tulonjakoa ja jatkuvia sisällissotia.
      Onko näissä maissa ihmisen perustarpeista tärkeimmän, elämisen tarpeen, tyydyttäminen liian helppoa?

      • Katso joskus kuvia telkkarista. Siellähän ne köyhät, lapset ja sairaat asuvat pakolaisleireissä tai ´muuten eristettynä.Kukahan ne sinne on ajanyt.Kuten tuolla alempana YK raportissa mainitaan Suomen ihmisoikeuksista,ja rasismista niin kyllä sitä Suomesta löytyy ja näkyyhän se tällä palstallakin.

      • omia sorretaan
        LateVaan kirjoitti:

        Katso joskus kuvia telkkarista. Siellähän ne köyhät, lapset ja sairaat asuvat pakolaisleireissä tai ´muuten eristettynä.Kukahan ne sinne on ajanyt.Kuten tuolla alempana YK raportissa mainitaan Suomen ihmisoikeuksista,ja rasismista niin kyllä sitä Suomesta löytyy ja näkyyhän se tällä palstallakin.

        ulkolaisia ihaillaan

      • LateVaan kirjoitti:

        että moni ei vieläkään ymmärrä olevansa rasisti, arvostellessaan muita.
        Esimerkiksi tuo klassinen juttu. Tuskin monikaan ymmärsi olevansa YK:n määritysten mukaan rasisti, kun kuori Fatzerin lakupötköä auki.

      • Mustasta valkoista
        Jopel kirjoitti:

        että moni ei vieläkään ymmärrä olevansa rasisti, arvostellessaan muita.
        Esimerkiksi tuo klassinen juttu. Tuskin monikaan ymmärsi olevansa YK:n määritysten mukaan rasisti, kun kuori Fatzerin lakupötköä auki.

        vaikka väkisin.
        En ymmärrä noita vouhottajia.

      • Mietelause:
        omia sorretaan kirjoitti:

        ulkolaisia ihaillaan

        "Missä järjen on pakko vaieta,
        siinä sydämen on saatava puhua."

        Me "suomaalaisetkin" olemme ihmisiä täällä pohjoisen
        ilmaston vaikeissa olosuhteissa.

        Loiset istuvat päällämme.

    • Kaukomailta

      Olimme lomalla Suomessa ja rasismiin tormasimme
      joka paikassa.
      Kylla oli mieli mustana monta kertaa eika tee mieli takaisin.

      • Miten se ilmeni?

      • yhdistyneet kansakunnat ( Y...

      • mielipide......
        yhdistyneet kansakunnat ( Y... kirjoitti:

        on huomannut saman asian. Tiedoksi vaan Jopelille.
        Jos Y.K-huomautta jostakin asiasta, on se kyllä otettava vakavasti!
        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1542236

        eipä taaskaan kysytty meiltä eläkeläisiltä , sodan kauhut kotirintamalla kokeneilta

        eihän me olla ihmisiä

        ku ollaan suomalaisia

        ulkomaalaiset ne on jotain

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4669
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2415
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2342
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      425
      2010
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      175
      1555
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      101
      1285
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1097
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      870
    Aihe