Moro
Mulla on korvia tinnittäny jo jonkin aikaa. Ei häiritse päivän aikana, mutta nukkumaan mentäessä tinnitys häiritsee ja vaikeuttaa nukahtamista (en saanut viime yönäkään unta ennen neljää). Korvat ovat myös (kai) lukossa ja ovat ihan vaikussa ym. töhnässä. Suihkussa käydessä olen iät ja ajat pessyt korvat vedellä ja sormilla oikein ruokonnut korvakäytävää. Molemmilla kahdella kerralla kun kävin lääkärissä kesällä niin puhdistivat korvat, eivät kai nähneet tärykalvoa. Muutenkin on sellainen kipeä olo ja silmäluomet tuntuvat kuumilta ja turvonneilta ja silmässä on rähmää paljon. Paineen tunne tulee välillä nenän taakse ja makuuasennossa tuntuu, että olisi vanne pään ympärillä, istuessa ja seisoessa olo on parempi. Tässä oli jo yli kuukausi ihan hyvä olo mutta nyt se on taas. Viimeksi kun oli tälläinen olo niin oli lääkärin mielestä ollut virusperäinen poskiontelotulehdus.
Eli onko mulla (taas) poskiontelotulehdus vai mistä on kyse? En jaksa uskoa, että masennus ja ahdistuneisuus tähän liittyisi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Käsittääkseni otsassakin on joku ontelo joka on yhteydessä poskionteiloihin ja korviin. Eli voisihan nuo oireet poskionteloihin liittyä. Lopeta heti toi korvien kaivelu suihkussa. Pahennat vaan vaikun kertymistä. Jos niitä korvia on pakko puhdistaa niin käy apteekista korvatippoja.
kun etusormella hieron korvien edestä ja ympäri. Siinä lähtee kovakin vinkuminen pois. Samoin saan apua päänsärkyyn, jos keskisormilla painelen nenänjuurista ylöspäin ja kulmakarvojen mukaisesti niiden yläpuolelta. Kiinalaiset pistelevät akupunktioitaan, minä käytän käsiäni. On ilmaista, eikä ole sivuvaikutuksia.