Kissa (1v) tuli huusholliini pari päivää sitten. Hankin hänelle Catmax-kiipeilypuun, vaikka hinta kirpaisi. Uskoin kuitenkin nettikeskusteluihin ym. arvosteluihin ja halusin hankkia kisulleni parasta ...? Ja komeahan se onkin. Ainakin näin ihmisen silmin. Mutta kissani ei ole moista huonekalua vielä vilkassutkaan, saati sitten että olisi siihen kiivennyt tai kynsiaan raapinut/teroittanut. Muutaman kerran olen hänet nostanut ylimmälle tasanteelle, mutta hyppää samantien alas. Meneekö uuteen raamipis- tai kiipeilypuuhun tottumiseen yleensä kissalta näin kauan ? Kuvittelin hänen suurinpiirtein "asuvan" puussa, eli pettymys on aikamoinen. Miten saisin hänet tajuamaan kiipeilyn ihanuuden ? Vai onko kisulillani korkeanpaikan kammo ??
Kiipeilypuu
ei kelpaa ?
3208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
varmaan tykästyy, kun ymmärtää, mitä kaikkea kivaa voi puussa tehdä. Hiero hiukan kissanminttua kiip.puuhun, niin jo luulisi kisulin sinne menevän :)
Meille tuli aikanaan saman ikäinen kissa. Eleli ensimmäisen kuukauden pääosin sohvan alla. Mutta kunhan reipastui ja tutustui meihin uusiin ihmisiin niin menee jo ihan minne vain. Eli annan ajan kulua, kunhan kaikki alkaa olla tuttua ja turvallista niin kissa ottaa puun omakseen.
Joo, hommasin kanssa kattoon asti ylttävän kiipeilypuun ja toinen kissoistani ymmärsi heti käyttötarkoituksen, mutta toinen pelkäsi tätä. Se ei suostunut koskemaankaan koko puuhun ja sai hirveen paniikin jos nostit sen kiipeilypuun tasanteelle. No nykyään tämä suunnilleen asuu tässä, mutta aikaa se vaati.
Jos kissasi terottaa kynsiään johkin muualle, niin kanna hänet oitis tämän puun tykö. Ja leiki kissan kanssa puun tykönä esim. narunpätkällä, niin saa "tuntumaa" puuhun kun juoksee/kiipee narun mukana puuhun. =)