Minulla on ihana vajaa 2-vuotias poika. Syö hyvin, nukkuu hyvin eikä sairastele. noin 2 vko kuukaudesta hän on kuin joka äidin unelmalapsi ja toiset viikot kuin itse piru. Huutoa, kiljuntaa, tavaroiden heittelyä, itsensä/muiden satuttamista. Silloin en voi kuin itkeä ja pitää poikaani sylissä tiukalla otteella ja toivoa ajan kulumista. Meillä on kuria eikä poika rähjäämisellä saa mitään läpi. Välillä myös sanoo auts! olen syyttänyt hampaiden tuloa ja uhmaikää, mutta alan olemaan neuvoton. Miksi????
kiitos
kiitos
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan mielettömästi tietoa ja käytännön vinkkejä mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta:
http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa.php
Jokainen lapsi käyttäytyy joskus hankalasti: hermostuu, kiukuttelee ja turhautuu. Se on hyvä. Sopiva määrä turhautumista saa ponnistelemaan ja kasvua ja kehitystä liikkeelle, kunhan onnistumisen kokemuksiakin on riittävästi.
On hyvä, että kotona on ilmapiiri, jossa kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on turvallista ja luvallista – vaikka joskus suutunkin, minua rakastetaan eikä hylätä. Lapsen on tärkeää oppia esittämään omia mielipiteitä ja saada kehitystasonsa mukaisia mahdollisuuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä ja valintoja. Tunteet ovat sallittuja, mutta niiden sopivaa ilmaisua on opeteltava, esim. toisia ihmisiä tai esineitä ei saa vahingoittaa.
Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin uhmaaminen ja rajojen testaaminen on normaalia ja tarpeellista itsenäisyyteen kasvua. Näitä vaiheita on tyypillisesti n. 2–3 vuoden ja 6 vuoden iässä sekä esimurros- ja murrosiässä. Lapsen kehityksessä vaihtelevat myrskyisämmät ja seesteisemmät vaiheet.
Voisiko olla niin, että et keskity lapseesi ja silloin hän sen huomaa ja alkaa käyttäytyä siten että varmasti saa huomiota?
Usein tätä ei haluta tunnustaa, mutta kokeiles tehdä se siten, että menet vaikka mummolaan ja toimi täysin normaalisti.
Jos mummo tai pappa sitten kritisoi (sinun) käytöstäsi kohtausta edeltävältä ajalta, voit olla vermempi asiasta.
Malkaa on aina vaikeampaa nähdä omassa silmässä.
Syitä on aina sysissä, mutta vielä uesammin sepässä.
Todella typerää yrittää heti syyllistää äitiä! Siis minulla on neljä lasta ja JOKAISELLA heistä on ollut näitä kausia, pahimmillaan olleet noin 2-3 vuoden iässä. Välillä ollaan rauhallisia "enkeleitä", toisena päivänä kaikesta raivotaan. Ei siihen auta se huomioiko enemmän tai vähemmän. Tuo kuuluu normaaliin lapsen kehitykseen. Muistan itsekin kuinka ihmettelin moista ensimmäisen lapseni kohdalla. Enää ei ihmetytä! :)