Lähihoitajaksi

Hei! Haaveilen lähihoitajan ammatista mutta olen kuullut että se on fyysisesti rankkaa (ainakin kaikkialla muualla paitsi nyt päiväkodeissa voisi kuvitella että ei niinkään) ja sairastan selkärankareumaa. Niin mitenkähän, pystyisinkö tekemään hoitajan työtä...? joutuuko paljon nostelemaan ym. ? kipeytyykö selkä?
4502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

melko varmasti Työ päiväkodissa valmistuttuasi. huolehdi yleisestä terveydestä ja liikunnasta. Oikeista työasennoista myös kotona. Vältä raskaiden esineiden siirtelyä. Mieti etukäteen sopivat työharjoittelupaikat. Lähinnä siis missä voisit suorittaa vanhustenhoidon jakson. Kotipalvelu saattaa olla erikseen. Työharjoitteluiden kesto on niin lyhyt, että saattaa onnistuakin. Kyseisen Koulun Opintoohjaaja tai terveydenhoitaja voi vastata paremminkin kysymyksiisi. Kokeneelta lääkäriltä kysyminen olisi ihan paikallaan.

Eli älä pelästy ! Tiedän että pärjätäkin voi, kunhan on töissä tavallisten lasten tai nuorten parissa.

Äänestä

Riippuu ihan siitä millaiseen työhön menet. Esimerkiksi pitkäaikasisairaalat ja vanhainkodit ym laitokset ovat sellaisia paikkoja joissa työ on hyvin fyysistä: jatkuvaa painavienkin potilaiden kääntämistä ja nostelua. Se on raskasta ihan terveselkäisellekin ja paikat kipeytyy helposti. Tälläistä työtä on käsittääkseni kaikista eniten lähihoitajille tarjolla. Kaikissa laitoksissa on nykyisin paljon apua tarvitsevia potilaita. Harvemmin on mitään omatoimisia jotka tarvitsevat vain pientä apua.

Varmaan työ olisi fyysisesti kevyempää jos suuntaudut lapsiin, hammashoitoon tai mielenterveyspuolelle.

Kai niitä kevyempiäkin työpaikkoja löytyy, mutta pääsääntöisesti lähihoitajan työ on raskasta fyysisesti.

Äänestä

Kyllä sitä fyysistä puolta tarvitaan päiväkodissakin. Pienten lasten ryhmässä on sylissä pitämistä, pyllyn pesua jne. Sitten useissa päiväkodeissa hoitajat siivoavat eli mopataan lattioita, tampataan mattoja ja sen sellaista. Ehkä suosittelisin mielenterveys ja päihdepuolta. Kuvittelisin, että on vähiten selkää rasittava vaihtoehto.

Äänestä

ja siitä saatko itsesi millaiseen kuntoon

ihan jo alussa hoitoalalle lähdettäessä kannattaa panostaa siihen että oppii oikeanlaiset työtavat -- eli nostaa mahdollisimman vähän - eikä ainakaan selällään


toiseksi kenkiin kannattaa panostaa - vaikka et nostaisi yhtään,selkä saattaa väsyä ja oireilla jatkuvan jalkojen päällä olemisen vuoksi

sinuna kyllä harkitsisin tarkkaan asiaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selkävaivainen? kirjoitti:

Hei! Haaveilen lähihoitajan ammatista mutta olen kuullut että se on fyysisesti rankkaa (ainakin kaikkialla muualla paitsi nyt päiväkodeissa voisi kuvitella että ei niinkään) ja sairastan selkärankareumaa. Niin mitenkähän, pystyisinkö tekemään hoitajan työtä...? joutuuko paljon nostelemaan ym. ? kipeytyykö selkä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu