Osaako kukaan antaa vinkkiä?
Meillä on mökillä 7 renkaan kaivo, joka on peruskunnostettu v.2006 ammattilaisten toimesta. Kaivosta vaihdettiin kaksi päällimmäistä rengasta ja lisättiin vielä yksi, että saatiin renkaiden yläpinta selvästi maanpinnan yläpuolelle. 2m korkea routamatto kierrettiin renkaiden ympärille ja puhdasta hiekkaa routamaton päälle. Kaivon sisäpuoli pestiin painepesurilla ja renkaiden saumat tiivistettiin. Sähkökäyttöinen pumppu asennettiin kaivon pohjaosaan em. ammattilaisten toimesta.
Ewica tutki kaivon veden v 2006 ja lausunnossa todetaan, että se on hyvää talousvettä.
Tänä kesänä olemme käyttäneet vettä paljon, ja voisi sanoa, että mitä alemmaksi veden pinta kaivossa meni, sitä kirkkaammaksi vesi on tullut. Nyt emme ole vähään aikaan käyttäneet vettä, vedenpinta on noussut ja vesi on muuttunut sameaksi. Maku on edelleen hyvä, mutta sameus kiusaa. Sadeveden ei pitäisi päästä kaivoon edellä kerrottujen seikkojen vuoksi, mutta voiko v.2006 asennetuista uusista renkaista tulla ko. sameus? Veden pinta on noussut alimman uuden renkaan puoliväliin.
Miten saisin veden kirkkaaksi jälleen, vaikka veden pinta olisikin ylhäällä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
se tulee vesisuonia pitkin. Näytteiden perusteella voisi löytää oikean kemikaalin mutta tuskin kannataa tehdä mitään, se vesi on kuitenkin juotavaa sameudesta huolimatta.
2006 oli kuiva kesä.
Jos renkaiden saumat tiivistetään sisäpuolelta, eivät ne pidä maasta tulevaa pintavettä.
Nyt on satanut niin paljon, että pintavesi tunkee joka paikkaan.