Löysin tieni tälle palstalle vasta tänä iltana,
vastasin viestiin pentujen lutkuttamistavasta.
Siis tämä vanhempi kissamme, Kolli, on
vieroitettu emostaan kaksiviikkoisena. Ex-emäntä
kertoi, että pientä kisua piti pipetillä juottaa
ja syöttää. Älkää osoittako aggressiotanne minua
kohtaan, sillä minulla ei ollut tähän
hirvittävyyteen osaa eikä arpaa, sain kissan ex-
emännän vauvan allergian tähden 4-5 kuukautisena.
Mutta nyt, luettuani näitä viestejä, olen kovin
huolestunut. Minkälaisia ongelmia ja suruja on
kissallemme jäänyt näin aikaisesta erosta
emostaan? Onko hänelle voinut jäädä jonkinlaisia
immuniteetinvajauksia emonmaidon puutteen tähden?
Osaako hän lainkaan katsoa, mitä pistää suuhunsa?
Mitään siisteysongelmia ei ole kollimme kanssa
ollut - ei ikinä, ei kertaakaan. Hän ei kyllä
osaa peittää tekosiansa, on ehkä ehtinyt oppia,
että rapsuttaa pitää jotakin, mutta minkä tähden,
sitä hän ei tiedä :( Sen tähden hän rapsuttaa
laatikon reunaa ja mennessään vielä lattiaa ja
joskus ovenpieltäkin. Mutta muualle kun
laatikkoon hän ei ole tämän kahden vuoden aikana
pissinyt kertaakaan.
Pitäisikö siitä olla huolestunut? :D Eikö ole
normaalia, että kissat silloin tällöin
mielenosoituksellisesti lirauttavat emännän
kengille?
Kolli ei ole aggressiivinen ja pitää huolta
pienemmästä kaveristaan esimerkillisen hellästi.
Eniten olen huolestunut hänen kissatiedoistaan ja
taidoistaan, sekä terveydestään. Voisiko joku
viisas vastata?
emäntä :(

Vastaukset 1
Vanhimmat
on kissasi kohdalla tapahtunut tosiaankin aivan
liian aikaisin :-( (en ymmärrä kuinka joku voi
olla noin julma, mutta sitä ikävä kyllä tapahtuu).
Kissalle liian aikaiset vieroitukset voivat
aiheuttaa sosiaalisia ongelmia; imemistä
(villaiset vaatteet yms.), ylikiintymystä tai
arkuutta ihmisiä tai toisia eläimiä kohtaan,
vastustuskyvyn alenemista (vatsa ongelmia),
stressiherkkyyttä jne. Osa kissoista reagoi osa
ei ja tämä varmaankin riippuu paljon siitä,
kuinka aikaisin vierotettu pentu on hoidettu.
Tuskinpa kissallesi on jäänyt mitään suurempaa
ongelmaa, olisit sen varmasti jo huomannut ja
näin kissaasi tuntematta on vaikea arvioida
aikaisen vieroituksen vaikutuksia tämän enempää.
Tuo tarpeiden peittämättömyys ei välttämättä ole
oire opin puutteesta vaan voi johtua
reviirikäytöksestä (kissa osoittaa siten,
olevansa tilan valtias) ja aikaisin vieroitettu
pentu ottaa ihmisen oman laumansa yhdeksi
"kissaksi" ja siksi reviirikäytöstä tapahtuu myös
yhden kissan taloudessa (toki myös oikeaan aikaan
vieroitettujen kissojen kohdalla).
Merkkaaminen kuuluu myös kissojen reviiri- ja
sukupuolikäytökseen (ilmoitetaan toisille kuka
olen ja olenko kiimassa jne.). Kenkien
merkkaaminen johtuu taas siitä, että ne ovat
käyneet ulkona ja tuoneet mukanaan hajumerkkejä.
Kissa toimii sitten noiden merkkien mukaisesti
joko pyrkien peittämään toisten hajut tai
"vastaamaan" viestiin jättämällä omat merkit.
Mielenosoitus (kuseminen jonkun kenkään) jolloin
kissa saattaa merkata esim. epämiellyttävän
vieraan tavarat kuuluu myös kuvioihin.