Mitä tapahtuu, jos

testamentintekijän tahota eli testamentin hyväksymisen jälkeen ryhtyy toimimaan vastoin testamenttia. Onko kyseessä vainajan kunnianloukkaus pahimmasa tapuksessa ja perintöoikeuden menetys.
5715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vainajalla ei ole enää sellaista kunniaa jota voisi loukata. Ruumiin häpäisy ja hautarauhan rikkominen onnistuvat kuolleelle, mutta kunnianloukkauksen uhrin pitää olla elossa. Asianomistajan pitää ilmoittaa, että kunniaa on loukattu, mistäs sitä muut tietää, mikä loukkaa ja mikä ei.
Mikä on testamentintekijän tahota?

Äänestä

Perinnönjättäjän tulee ryhtyä toimenpiteisiin perinnöttömäksi tekemiseksi joten kuolleelta se on aika mahdotonta.

Äänestä
  • Testaattorin tahdon loukkaamisesta näyttäisi olevan kyse. Käsitykseni mukaan testamentti on viimeinen tahdon ilmaisu omaisuuden suhteen - eikö vain !

    Eikö testaattorin tahota pitäisi kunnioittaa ja ken ei tuota tahdonilmaisua kunnioita, niin loukkaa testaattorin/ vainajan tahtoa.

    Jos jättää testamentissaan lausuman, että perilliset/ testamentinsaajat eivät saa riitauttaa testamenttia, vaan omaisuus on jaettava tahdonilmaisun mukaa, niin tahto on täytettävä ja joka ryhtyy riitelemään, niin menettää perinnön tai saanonsa testamentin perusteella. Tästä on ennakoratkaisu annettu.

    Mikäli oikein muistan, niin vainajan kunnia on loukkaamaton lain mukaan 25 vuoden ajan. Löytyy rikoslaista.

    Äänestä

  • pyytää vastinetta kirjoitti:

    Testaattorin tahdon loukkaamisesta näyttäisi olevan kyse. Käsitykseni mukaan testamentti on viimeinen tahdon ilmaisu omaisuuden suhteen - eikö vain !

    Eikö testaattorin tahota pitäisi kunnioittaa ja ken ei tuota tahdonilmaisua kunnioita, niin loukkaa testaattorin/ vainajan tahtoa.

    Jos jättää testamentissaan lausuman, että perilliset/ testamentinsaajat eivät saa riitauttaa testamenttia, vaan omaisuus on jaettava tahdonilmaisun mukaa, niin tahto on täytettävä ja joka ryhtyy riitelemään, niin menettää perinnön tai saanonsa testamentin perusteella. Tästä on ennakoratkaisu annettu.

    Mikäli oikein muistan, niin vainajan kunnia on loukkaamaton lain mukaan 25 vuoden ajan. Löytyy rikoslaista.

    "Jos jättää testamentissaan lausuman, että perilliset/ testamentinsaajat eivät saa riitauttaa testamenttia, vaan omaisuus on jaettava tahdonilmaisun mukaa, niin tahto on täytettävä ja joka ryhtyy riitelemään, niin menettää perinnön tai saanonsa testamentin perusteella. Tästä on ennakoratkaisu annettu. "

    Milloin on ennakkoratkaisu annettu?

    Äänestä

Paitsi jos joku toinen testamenttiperijä tai perillinen nostaa kanteen. Kyseessä on tällöin ehdollisen testamentin noudattamatta jättäminen, jolloin testamenttiperillinen mahdollisesti menettää testamenttisaantonsa, mutta se tosiaan edellyttää muiden taholta kannetta testamentin saajaa kohtaan.

Kaikenlaiset ehdot testamentissä eivät kuitenkaan ole sitovia, esim. ehto ettei testamentinsaaja saa mennä naimisiin.

Kuolleen kunniaa ei voi loukata, testamenttitahtoa kylläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loukkaa . . . kirjoitti:

testamentintekijän tahota eli testamentin hyväksymisen jälkeen ryhtyy toimimaan vastoin testamenttia. Onko kyseessä vainajan kunnianloukkaus pahimmasa tapuksessa ja perintöoikeuden menetys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu