Pelottaa.

Nyt on sanottava että tällä hetkellä hieman jo pelottaa.
Olen tässä viimeisen muutaman kuukauden sisään rampannut lääkärissä ja verikokeissa puuduksiin asti.
Ikää minulla on vasta muutaman viikon päästä 19, mutta se ei näköjään sano sitä että olisin terve nuori ihminen. Olen siis sairas nuori ihminen.

Minulla on tunnistettu nyt kaksi kystaa, yksi molemmissa munasarjoissa.
Ja ei mitään pieniä, reilusti kymmensenttisiä kuulema molemmat.
Lisäksi, ettei siinä nyt olisi jo tarpeeksi, omistan kaksiosaisen alapään.
Suomeksi, minulla on sekä kaksiosainen kohtu että emättimen väliseinämä, plus vielä kaksi kohdunsuuta.

Tunnen oloni joksikin ihmeen mutaatioksi, mutta sehän nyt ei ole pahinta miltä se tuntuu vaan mitä se aiheuttaa.
Lääkäri sanoi, että ainakin toinen munasarja joudutaan poistamaan kokonaan, ja kenties toinenkin, riippuen miten pahasti se kysta on sinne kietoutunut.
Sanoi kyllä että yritetään nyt selvittää että olisiko jotain mahdollisuutta säästää edes hitunen munasarjaa etten ihan näin nuorena joutuisi toteamaan etten ikinä voi lapsia saada.

Huomenna aamusta olen menossa magneettikuvaukseen, selvittävät kuulema kunnolla nyt sen kystan sijainnin ja että onko virtsaputkissa / virtsateissä jotain epämuodostumia, kun kuulema usein kaksiosaisen kohdun lisäksi on myös siellä jotain vääränlaista..
Eli hyvällä tuurilla saan vielä jotain mukavia uutisia lisää ensi viikolla.

Kieltämättä on aika ahdistunut olo.
Olen muutenkin kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, eikä tämä nyt oikein auta toipumisessa..
Eikä se että koskee. Alavatsaan koskee jatkuvasti, ei tunnu mukavalta.
Vähemmästäkin kun on ainakin parin nyrkin kokoluokkaa ylimääräistä tavaraa jossain tuolla sisällä, hyi.

Lisäksi olen äärettömän lapsirakas ihminen, aina olen pitänyt itsestäänselvyytenä että niitä lapsia joskus hankin useammankin.
Nytpä vaan voi kohta näyttää siltä että enpä hanki.

Viime maanantaina kävin viimeksi lääkärillä, sanoi että yleensä kolmen viikon sisään on tuollaiset leikattu, mutta että ensin pitää käydä se magneettikuvaus että saavat tarkemman kuvan mitä siellä oikein on ja missä.

Leikkaus kuulemma on tähystysleikkaus samalla, poistavat toisen kystan ja tähystävät sen toisen että miltä se näyttää, saako sitä irti ilman että koko munasarja lähtee mukana.

Ja ettei nyt liian helpolla menisi, vaikka munasarjasta jäisikin jotain jäljelle niin kaksiosainen kohtuhan vielä vaikeuttaa lapsensaantia, ja en tiedä onnistuuko synnyttäminenkään mitenkään kun on kaksi kohdunsuuta ja puolet pienempi emätin kuin normaalisti.

Tiesin kyllä jo keväällä että joku siellä on hullusti, mutten nyt kyllä ihan tällaista odottanut.
Vaikeaa on, en tiedä miten tässä nyt käy mutta sen näkee sitten.

Sitä tänne lähinnä rupesin kirjoittamaan, että onko muita joilla mahdollisesti on leikattu kystia pois munasarjoista niin että niistä on jäljelle jäänyt vain pieni osa, tai onko joiltain leikattu emättimen väliseinämää pois tai kohdun väliseinämiä tai muuta vastaavaa mitä nyt olen tässä listaillut, olisi kiva löytää edes joku joka olisi kokenut jotain samanlaista.

En nyt välttämättä näin nuorena olisi halunnut tällaista kokea, mutta minkäs teet. Elämä viskoo, pitää vain yrittää pysyä pystyssä.
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

voin vaan kuvitella miltä tuntuu multa löydettii kans n.yli 5cm kysta munasarjasta ja kans olen kauhean lapsirakas.mulle kävi onneks hyvin ja tuli itestää pois et nyt täytyy vaa käydä seurannassa.mut muuten ei mene hyvin et toi ois ollu viimeinen tikki.toivon todellakin voimia sulle koko sydämestäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hui kirjoitti:

Nyt on sanottava että tällä hetkellä hieman jo pelottaa.
Olen tässä viimeisen muutaman kuukauden sisään rampannut lääkärissä ja verikokeissa puuduksiin asti.
Ikää minulla on vasta muutaman viikon päästä 19, mutta se ei näköjään sano sitä että olisin terve nuori ihminen. Olen siis sairas nuori ihminen.

Minulla on tunnistettu nyt kaksi kystaa, yksi molemmissa munasarjoissa.
Ja ei mitään pieniä, reilusti kymmensenttisiä kuulema molemmat.
Lisäksi, ettei siinä nyt olisi jo tarpeeksi, omistan kaksiosaisen alapään.
Suomeksi, minulla on sekä kaksiosainen kohtu että emättimen väliseinämä, plus vielä kaksi kohdunsuuta.

Tunnen oloni joksikin ihmeen mutaatioksi, mutta sehän nyt ei ole pahinta miltä se tuntuu vaan mitä se aiheuttaa.
Lääkäri sanoi, että ainakin toinen munasarja joudutaan poistamaan kokonaan, ja kenties toinenkin, riippuen miten pahasti se kysta on sinne kietoutunut.
Sanoi kyllä että yritetään nyt selvittää että olisiko jotain mahdollisuutta säästää edes hitunen munasarjaa etten ihan näin nuorena joutuisi toteamaan etten ikinä voi lapsia saada.

Huomenna aamusta olen menossa magneettikuvaukseen, selvittävät kuulema kunnolla nyt sen kystan sijainnin ja että onko virtsaputkissa / virtsateissä jotain epämuodostumia, kun kuulema usein kaksiosaisen kohdun lisäksi on myös siellä jotain vääränlaista..
Eli hyvällä tuurilla saan vielä jotain mukavia uutisia lisää ensi viikolla.

Kieltämättä on aika ahdistunut olo.
Olen muutenkin kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, eikä tämä nyt oikein auta toipumisessa..
Eikä se että koskee. Alavatsaan koskee jatkuvasti, ei tunnu mukavalta.
Vähemmästäkin kun on ainakin parin nyrkin kokoluokkaa ylimääräistä tavaraa jossain tuolla sisällä, hyi.

Lisäksi olen äärettömän lapsirakas ihminen, aina olen pitänyt itsestäänselvyytenä että niitä lapsia joskus hankin useammankin.
Nytpä vaan voi kohta näyttää siltä että enpä hanki.

Viime maanantaina kävin viimeksi lääkärillä, sanoi että yleensä kolmen viikon sisään on tuollaiset leikattu, mutta että ensin pitää käydä se magneettikuvaus että saavat tarkemman kuvan mitä siellä oikein on ja missä.

Leikkaus kuulemma on tähystysleikkaus samalla, poistavat toisen kystan ja tähystävät sen toisen että miltä se näyttää, saako sitä irti ilman että koko munasarja lähtee mukana.

Ja ettei nyt liian helpolla menisi, vaikka munasarjasta jäisikin jotain jäljelle niin kaksiosainen kohtuhan vielä vaikeuttaa lapsensaantia, ja en tiedä onnistuuko synnyttäminenkään mitenkään kun on kaksi kohdunsuuta ja puolet pienempi emätin kuin normaalisti.

Tiesin kyllä jo keväällä että joku siellä on hullusti, mutten nyt kyllä ihan tällaista odottanut.
Vaikeaa on, en tiedä miten tässä nyt käy mutta sen näkee sitten.

Sitä tänne lähinnä rupesin kirjoittamaan, että onko muita joilla mahdollisesti on leikattu kystia pois munasarjoista niin että niistä on jäljelle jäänyt vain pieni osa, tai onko joiltain leikattu emättimen väliseinämää pois tai kohdun väliseinämiä tai muuta vastaavaa mitä nyt olen tässä listaillut, olisi kiva löytää edes joku joka olisi kokenut jotain samanlaista.

En nyt välttämättä näin nuorena olisi halunnut tällaista kokea, mutta minkäs teet. Elämä viskoo, pitää vain yrittää pysyä pystyssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu