Kuinka moni täällä on kokenut väkivaltaa suhteessaan? Väkivalla tarkoitan kaikkea tönimisestä aina suoranaiseen hakkaamiseen... Nimenomaan fyysistä väkivaltaa siis. Ovatko lesbosuhteet aina "vaikeita", mustasukkaisia, vuoristorataa?
Olen itse kokenut omassa suhteessani orastavia merkkejä, yhden isommankin selkkauksen, ja miettinyt voinko enää jatkaa:(
Olen itse kokenut omassa suhteessani orastavia merkkejä, yhden isommankin selkkauksen, ja miettinyt voinko enää jatkaa:(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kannata jäädä odottamaan.Itse odotin liian kauan ja uskoin vakuutteluihin, että toinen muuttuu, eipä muuttunut. Hölmö olin kuin katoin niinkin kauan, kaduttaa jälkeenpäin hukkaan heitetyt vuodet.Lähde pois ennenkuin rikot itsesi. Terve ihminen ei tarvitse väkivaltaa missään muodossa esim. asioiden selvittelyyn.ei tönimistä eikä muutakaan. Ole fiksu ja lähde pois, ansaitset parempaa. Itse en ottaisi enään missään tapauksessa väkivaltaista naista,vaikka ne osaa kyllä olla niin kautuvia ja "ihania" kunnes taas tekevät uudelleen. Arvosta itseäsi ja etsi itsellesi aidosti sinusta välittävä ihminen.
En usein eksy tänne palstalle mutta nyt eksyin ja sainkin heti aiheen antaa oman mielipiteeni.
Minä olen ollut suhteessa erittäin väkivaltainen, alkuun se oli humalassa tönimistä, ehkä hiukan läpsäyttelyä. Kunnes eräänä päivänä jokin napsahti, täysin selvinpäin olin ja kävin naiseni kimppuun erittän pahasti, mitään mustelmia vakavampaa ei luojan kiitos sattunut. Suhteemme loppui siihen paikkaan, minkä kyllä ymmärrän, mutta silloin olin kyllä niin rikki ja kyllä vielä välilläkin asia minua kaivaa. Suhteemme ei ollut silloin kestänyt kuin vajaan kaksi vuotta. Olin jo aikaisemmin käynyt terapiassa muista asioista, mutta nyt vihdoin avasin suuni tästä ja puhuin, rehellisesti tästä puolesta itsessäni.
Tästä on nyt kolme vuotta aikaa. Olen ollut uudessa suhteessa nyt kaksi vuotta ja paljon on koettu. Olen heti suhteen alussa kertonut ongelmastani, varoittanut. Ensimmäisen vuoden aikana riitojen yhteydessä jouduin oikeasti pinnistämään että en käynyt päälle. Monet itku huudot yksin kärsineenä, monet toivottomat hetket tunteneena, on tuntunut siltä että en pysty muuttumaan. Mutta kiitos terapeuttini joka on jaksanut tukea, kannustaa, ja suurin kiitos Rakkaalleni että hän on uskaltanut ottaa riskin kanssani jaksanut kaikki ne päivät kun on ollut vaikeaa,olen tässä suhteessa lyömättä kertaakaan=) En voi vieläkään luvata puolisolleni että en koskaan käy kimppuun, mutta voin luvata että yritän kaikkeni.
Ajatkseni oli, että älkää aina heti ajatelko että toinen ei voi muuttua, älkää heti ajatelko että kun kerran lyö, lyö aina. On meitäkin ketkä yrittävät kaikkensa että eivät enään löisi. Se on elinikäinen pelko itsellään että lyö, mutta tahdon voimasta se on vain kiinni.
Ja sitä toivon että puuttukaa heti, heti pieneenkin tönäisyyn, koska ne vain pahenevat ajan myötä jos niihin ei puututa. Keskustelkaa arvon naiset suhteessa avoimesti tässä, puhukaa ystävien kanssa avoimesti, olkaa rehellisiä.
Vaimoni eli yli kaksikymmentä vuotta väkivaltaisen miehen kanssa, eikä luultavasti olisi koskaan pystynyt irtautumaan, joten miehen tapaturmainen kuolema koitui hänen perheen onneksi.
Vaimoni on sittemmin vapautunut monista ongelmistaan ja kasvanut itsenäiseksi naiseksi ja toteuttanut luonnettaan monin tavoin. Matka on tosin ollut pitkä ja usein hankala, mutta nyt hän on sinut itsensä kanssa.
Yksi mielenkiintoinen piirre hänessä esiintyi suhteemme alussa. Oli kuin hän olisi hakenut edesmenneestä miehestään vapatumisen mallia. Hänkin rupesi käyttämään alkoholia, hänellekään ei näyttänyt yksi suhde kerralla riittävän ja häkin ryhtyi käyttämään nyrkkejään suhteessaan.
Itse en ole väkivaltainen enkä tottunut siihen että sanojen loputtua otetaan nyrkit esiin. Muutaman kerran kävi niin että vastaanotin iskuja, tönimistä ja tavaroitteni rikkomista, kunnes mittani kerran täyttyi ja puolustauduin. En ole ylpeä siitä että annoin itseni vaipua fyysisen väkivallan tekoon, mutta meidän tapauksessa tämä teko avasi vaimoni silmät. Olin valmis lopettamaan suhteen siihen paikkaan, mutta pystyimme puhumaan asiat halki ja väkivalta loppui siihen.
Olemme olleet yhdessä 12 vuotta emmekä koskaan luovu toisistamme, rakastamme, välitämme, ymmärrämme, puhumme ja annoimme anteeksi.
elämän todellisesta psykologiasta. Kiitos kun jaoit tämän kanssamme:)
hyvin paikkansa. Vääryyttä kokenut, väärin kohdeltu käy jossain vaiheessa myöhemmin elämässään samat asiat läpi itse tekemänään. Se on tapa yrittää ymmärtää, käydä kokemukset läpi aikuisena ja käsitellä ne pois vaivaamasta. Puhdistautumiskokemus, että ymmärtäisi väärintekijää ja itseään, omia tunteitaan ja reaktioitaan silloin kauan sitten.
Väkivallan kohteeksi joutunut kyllä tietoisella tasolla kieltää väkivallan käytön itseltää, mutta hakee vaaratonta tietä ulos piinaavista kokemuksista. Joskus kokemustaakan kasvettua ja haitattua aikuisen elämää, pato repeää ja tunnelukot aukeavat katarsiskokemuksessa. Väkivallan muoto voi olla muuttunut vanhasta kokemuksesta, se saa virityksensä persoonallisuudesta. Olennaista on kokemus, ymmärrys, miltä "minua näin kohdellesta saattoi tuntua". Myös itsetuntemuksen kasvamisesta koko elämän mittaan on kyse. Vasta sitten voi tietää omat periaatteensa vaikka väkivallan suhteen.
Samaan tapaan hankimme vapauttavan kokemuksen muidenkin raskauttavien elämänkokemusten kanssa, väkivalta, pettäminen, alkoholismi, epärehellisyys ... kaikista kokemuksista kaipaamme vapauteen. Omien tekoken kautta ymmärtämällä tai hakeutumalla sellaiseen seuraan, jossa voi seurata aitoa tilannetta.
Kokenut yhdessäkään suhteessa väkivaltaa. Vastaisin siis vain kysymykseesi, onko lesbosuhteet aina vaikeita : Ovat, mutta ei se tarkoita sitä että siihen liittyy väkivaltaa! Tosin eiköhän ne kaikki muutkin suhteet voi vaikeita olla, ei vain meidän naisten kesken..
ollut auhde vain aviomieheni kanssa. Hän ei ole/ollut väkivaltainen, joten yhtään kokemusta ei ole. Naisen kanssa ei ole ollut yhtään suhdetta. Naiset ja miehet ovat varmaan melko samanlaisia. Paljon riippuu ehkä siitä, millaista kotona on ollut ja mihin elämssään on tottunut.
fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Kaikki lesbosuhteet eivät todellakaan ole aina vaikeita! Itse voin kyllä rehellisesti sanoa, että oma suhteeni tyttöystävääni on kaikinpuolin toimiva, mutkaton ja "helppo". Tietysti joskus on jotain pientä kinaa ja kärhämää, mutta ei todellakaan mitään jatkuvaa vuoristorataa. Enkä todellakaan usko olevani ainoa hyvässä parisuhteessa elävä lesbo. Ne, joilla on suhdeasiat hyvin vain harvemmin kirjoittavat suhteestaan. Herkemmin kirjoitetaan siitä, jos menee huonosti...
En ole kokenut väkivaltaa missään muodossa. Ollaan molemmat todella helliä ja toisemme huomioon ottavia.