-Toivottavasti Steelix pärjää! Vulpix voihkaisi.
-Älä hänestä ole huolissasi hän kyllä pärjää. Espeon sanoi päättäväisesti. Umbreon jatkoi Celebi-Unensa kertomista. Samaan aikaan toisella paikalla Steelix oli juuri saapunut takaisin rannalle josta olivat juuri lähteneet. –Wobbufet! Meganium! ja muut, Todotile on mustien vallassa! Steelix huuteli. Hän ei kuullut vastausta, tuntui kuin koko saari olisi tyhjentynyt, samassa alkoi kova tuuli. –Mitä nyt tapahtuu? Steelix kysyi itseltään. Kuului kova karjaisu Steelix katsoi säikähtäen taakseen, hän näki ison ja punaisen Groudonin kuului toinen karjaisu Hän katsoi jälleen taakseen nyt siinä oli pystyssä rayquaza. –O-ou en pärjää näille yksin! tarvitsen apua! –Steelix sanoi hiljaa. Se kaivautui maan alle, ja lähti menemään niin lujaa eteenpäin että löytäisi nopeasti muut.
Steelix nousi juuri sopivasti vähän matkan päähän Espeonista ja muista. –Steelix! Saitteko Todotilen kuriin? Vulpix juoksi kysymään Steelixiltä. Steelix pudisti päätään. –Ei, emme saaneet… Siellä ei ollut ketään. –Ei ketään? Mutta mi… -En tiedä, mutta yhtäkkiä alkoi tuulea kovaa ja huomasin rayquazan ja groudonin takanani. –Jotain on nyt vinossa, meidän täytyy etsiä heidät! Umbreon sanoi viimein. Nelikko pinkaisi juoksuun. –Hetkonen, miksemme katso karttaa? siinähän näytetään missä he ovat käyneet enkä usko että he ovat menneet tutkimattomalle seudulle. Steelix keksi. HE avasivat kartan ja katsoivat sitä. Sen sisälle oli kieritty jokin kumman ihan kuin puhvelin sarvi. –Ja mikäs tuo mahtaa olla? Espeon ihmetteli. –En tiedä mutta se näyttää… öö… joltain sarvelta. –Katsokaa karttaa! länsi rannalla näkyy joku luola jonka päällä lukee gnikwlos. Vulpix huomasi. –Gnikwlos? Umbreon sanoi
-Hetkonen! Eikös se sana olekin toisin perin SLOWKING??? Espeon kohotti kulmiaan sanottua sen. –Kyllä, sitä se merkitsee! Se mystinen pokemon on slowking. Steelix ymmärsi. –Slowking:hän ennustaa säätä, mutta olen jostain kuullut että hän olisi Kuun, Voiman ja niitten muitten tietäjä? Espeon sanoi. –Oli miten oli mutta nyt meidän täytyy mennä! Umbreon sanoi päättäväisesti. Nelikko lähti jälleen juoksemaan ja pian törmäsivät sunfloraan joka mutisi jotain selkä heitä päin. –Mitä mutiset? Vulpix ihmetteli. Sunflora kääntyi heitä päin tyhjä katse silmissään. –S-se o-on musta pokemon! Vulpix hätääntyi. –Muistakaa, meidän täytyy taistella eikä paeta. Umbreon painosti heille. Samassa sunflora käytti wine vippiä, joka meni suoraan Vulpixia päin. Se kuitenkin torjui sen pienellä tuli pallolla. Nyt sunflora teki jotain mitä kukaan ei osannut odottaa: Se alkoi kerätä jotain outoa palloa suuhunsa joka kertyi moni metriseksi. –Mitä se tekee? Espeon kysyi peloissaan. –En tiedä. Mutta onkohan mustilla pokemoneilla joitain erikois kykyjä joita normaaleilla ei? Umbreon ehdotti peloissaan. Alkoi tuulea kovaa ja sunflora ampui pallonsa. Pokemonit kaatuivat maahan tajuttomina. Samalla paikalle tuli groudon joka ilmeisesti oli normaali koska sen katse ei ollut tyhjä. Groudon keräsi tuli palloa suuhunsa ja ampui sen sunfloraan päin. Sunflora kärventyi ja haihtui tuhka kasaksi maahan. Groudon nosti pokemonit syliinsä ja lähti juoksemaan metsän läpi. Hän saapui pienelle aukealle jolla oli pieni luola. Groudon keräsi palmun lehtiä ja pehmuketta luolan lattialle ja nosti pokemonit siihen lepäämään. Seuraavana aamuna vulpix raotti silmäänsä. –Missä minä olen? hän kysyi itsekseen ja herätti muut. –Missä minä olen? Kaikki kysyivät yhteen ääneen. –Olette turvassa. Pelastin eilen teidät sen mustan sunfloran kynsistä. Kuului ääni heidän takaansa. –Ääk! tuohan on Groudon! Vulpix ja Espeon karjaisivat sydän jyskyttäen. –En aio pahaa, en ole musta kuten muut. Groudon rauhoitteli. –Kiitos avusta mutta miten saavuit paikalle juuri sillon? Steelix ja Umbreon kysyivät vuorostaan. –Olin kävelemässä, ja satuin kuulemaan sen sunfloran jonkun ihmeen iskun. –Kiitos mutta missä me olemme? Espeon kysyi varoen. –Meillä on kartta, voitko näyttää siitä missä olemme suunnilleen? Umbreon kysyi ja ojensi kartan groudonille. –Olemme tuossa kohtaa missä kartassanne näyttää olevan tukimatonta aluetta. –Ai, täytynee merkitä tähän tämä paikka. Steelix sanoi
-Mikä tämän paikan nimi on? Umbreon kysyi ja katseli ympärilleen. –Tämän paikan nimi on: Peace forest. –Hyvä on, tarvitsen jotain millä kirjoitan sen tähän. Umbreon sanoi muille. –Tässä kaiverra tällä se siihen. Vulpix ojensi tikun Umballe. –Peace… Fo.. Rest. Noin. Umbreon kirjoitti. –Ainiin, kun se sunflora eilen kärventyi sen sisästä tuli tälläinen. Groudon sanoi ja ojensi pienen mustan sarven muille. –Mikä tuo on? Vulpix ihmetteli. –Umbreon? onko sinulla tallessa vielä se iso valkoinen sarvi joka oli kierrottu sen kartan väliin. Steelix kysin. –Joo tässä se on. Umbreon sanoi ja ojensi sarven steelixille. –Tässä sarvessa on neljä koloa joissa on kirjaimet: Ensimmäisessä kolossa oli kirjain: U. Toisessa E. Kolmannessa S ja viimeisessä V. Steelix selosti.
-Eikös meidän jokaisen pitänyt kerätä yksi kivi? Umbreon kysyi muilta. –Joo, kyllä. Ovatkohan nuo kolot joitain mihin ne kivet sitten liitetään tai joitain? Espeon ihmetteli. –En tiedä mutta meidän varmaan pitäisi lähteä länsirannalle, ja etsiä se Slowking. –Jos tulee jotain asiaa tiedätte mistä minut löytää. Groudon sanoi. He hyvästelivät groudonin ja lähtivät juoksemaan kohta länttä. He saapuivat rannalle jossa he näkivät luolan. He kiiruhtivat sinne. –Huhuu!? onko täällä ketään? Steelix huhuili. –Jos Slowking etsitte hän lähti vuorille ja palaaa vasta illalla. Ääni heidän takanaan sanoi. He kääntyivät ja näkivät maassa bellossomin. –Kuka sinä olet? Espeon kysäisi. -Olen Bels. Olen slowkingin hoitaja, tietäjä on jo vanha ja hänellä ei ole paljon elin aikaa. Bels sanoi. –Voimmeko jäädä odottamaan häntä tänne? Umbreon kysyi. –Voitte toki. Bels vastasi. He asettuivat istumaan ja Bels tarjossi heille ruokaa ja juomaa. Syötyään nelikko lähti vähän kävelemään keskenään. He istahtivat ranta viivalle ja antoivat veden lipsua heidän tassuihinsa ja häntiinsä. –Mitäköhän se sarvi merkitsee? Espeon kysyi hiljaa. –Ja entä se musta sarvi jonka Groudon oli löytänyt sunfloran tuhkasta? Umbreon kysyi.
Tuli vähän lyhyt… ;( Mutta tulipahan kuitenski…

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika jännä käänne..=) Meijän stoori etenee tosi nopeesti..:) Tiedätkö muuten missä vulpix on? ku eik se kirjota seuraavaksi?..:P
Ehkäpä vulppa on jossain mis ei oo konetta?? O_o