Eilen illalla

tuli telkusta dokumentti omaistaan hoitavan arjesta; se löi melkein maihin...
452037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

ja siinä näkyi koko altzheimerin (kirjoitinko oikein)kehityksen kulku. Äidilläni samainen asia todettiin aika myöhään,liki 80v.Säästyi loppuvaiheen kärsimyksiltä.Aika loppui ennenkuin tauti pääsi noin pitkälle.Mietityttää nyt omalla kohdalla kun olen jo 57v. ja asun yksin. Kuinka käy jos perin sairauden, miten suunittelen hoitoni ja kuka määrää sen. Sekä kuinka voisi ajoissa tietää että altzheimerin tautiin sairastun.
Kaikkea hyvää kaille omaishoitajille jotka jaksaa tehdä työtä omaisensa hyväksi.

Äänestä
  • ehkä tehdä testamentti ja hoitotestamentti hyvissä ajoin, jolloin kukaan ei voi kiistää niiden vaikutusta. - Ehkä alzheimeriin ehditään löytää vielä parempia lääkkeitä ennenkuin se ehtii sinua uhkaamaan, vaikka olisit perinyt ne geenitkin. Aivojumpasta ja kuntoilusta kannattaa pitää huolta, vaikkei olisi tietoakaan sairastumisen uhasta. Eletään tätä päivää kaikesta hyvästä nauttien ja yritetään olla pelkäämättä liikaa tulevaisuudessa ehkä uhkaavia mörköjä.

    Äänestä

  • periytyy, koska sairaus iski vasta noin vanhana, - toivottavasti on noin ja usko Sinäkin, ja tosiaan miksi surra tulevaa, päivä kerrallaan vain.

    Pelkään minäkin lastemme puolesta, tai en koko aikaa, mutta siloin tällöin ajatus tulee mieleen, että onko mieheni sairaus perinnöllistä laatua...

    Parempi kun ei ajattele niin pitkälle..

    Äänestä

  • varuiks ainakin kalaöljykapseleita, niillä on hyvä vaikutus aivojen toimintaan.

    Äänestä

katseltuani ohjelman.

Äänestä
  • mieli matalaksi..

    "Onneksi" tuossa sairaudessa menee potilaalta itseltään käsityskyky tilastaa, mutta entä jos, tai kun toimintakyky menee ja järki säilyy, ja joutuu nosteltavaksi ja syöteltäväksi, - täysin avuttomaksi paketiksi - sitä on hirveä ajatellakin... :(

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mieli matalaksi..

    näinkin päin, Jos.... se olisi kauheaa....:(

    Äänestä

maissa useinkin, mutta silloin on oltava itselleen kova ja komennettava vaan itseä, että nyt et saatana anna periks, koska silloin menee kaikki. Aina se aurinko nousee, näin se on ajateltava

Äänestä
  • prosessi, liian pitkä..oaisille.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    prosessi, liian pitkä..oaisille.

    aikoja, ne on vaan sivullisesta vähä vaatimattomia. Silloin, kun tätä tautia sairastava ei enää tunne lähiomaisiaan, niin se tuntuu, ettei siihen totu ikinä, mutta kyllä siihen tottuu, se kestää vaan puoli vuotta tai vuoden, mutta tottuu siihen. Jos sitten myöhemmin tällä sattuu olemaan kirkkaampi hetki, ehkä kerran kuussa tai harvemmin, että sattuu tuntemaan, ja peräti nimen muistaa, niin et usko miten hyvälle se tuntuu. Tällaisia ne ilonaiheet silloin on, että ei se kaikki niin kauheaa. Mikä on pitkä lähiomainen on kuitenkin lähiomainen, ja joku pitää sivistysvaltiossa myös tällaisen hoitaa.

    Äänestä

vaikka sitä rakkautta riitäisikin, mutta kuka jaksaa 20v, hoitaa kotona, täysin uupunuthan oli tämä vaimokin. Taisteli itsensä kanssa, jaksoiko enää elää täysillä elämäänsä miehen pois menon jälkeen, luulenpa että ei.

Äänestä
  • Olen niin läheltä seurannut, ja puhuimme avokkini kanssa ettei siinävaiheessa enää kun tunteminen lakkaa ja kaikki tapahtuu toisen avun kautta , ole järkevää rasittaa omaa terveyttään.

    Appiukko meinasi itse kuolla vaimonsa hoidossa, ja kävi sitten melki päivittäin katsomassa dementia osastolla.

    Olivat jo 80v, joten rajansa kaikella, ja myös järjen käyttöä.

    Äänestä

  • En jaksaisi, henkisestikään... kirjoitti:

    Olen niin läheltä seurannut, ja puhuimme avokkini kanssa ettei siinävaiheessa enää kun tunteminen lakkaa ja kaikki tapahtuu toisen avun kautta , ole järkevää rasittaa omaa terveyttään.

    Appiukko meinasi itse kuolla vaimonsa hoidossa, ja kävi sitten melki päivittäin katsomassa dementia osastolla.

    Olivat jo 80v, joten rajansa kaikella, ja myös järjen käyttöä.

    Huomasitko, kukaan ei vastannut ?

    Kas kun he ovat niin huolehtivaisia, eivätkä ole nähneet totuutta!

    Hieno sopimus, eihän siinä enää kärsi kukaan, ja voi itse säädellä voimavaransa, vallankin vanhukset.

    En tiedä alkaisinko , en todellakaan tiedä, ei ole mun juttu.

    Ei ihme jos alkaa vihata, riippaa elämässään, ja kun hän ei enää ole se sama kuten eräs vaimo kertoi. Vain kuori, kaikki muu oli vierasta.

    Ei, en alkaisi minäkään, (luulen) hoitakoot osaavammat.

    Äänestä

  • ja säällistä, kirjoitti:

    totuus. En ole katsonut ohjelmaa, kokemusta senkin edestä. Ei nämä hoitotilanteet yleensä ala kertarysäyksellä. Ne alkavat niin, että ensin autetaan vähän, sitten vähän enemmän, paljon, viimein hirvittävän paljon. Jos siihen lähtee tai joutuu mukaan, missä vaiheessa sanoo, että nyt riittää. En minä vihantunteita tuntenut tuossa mielessä, siinä tuntee itsensä jopa tarpeelliseksi. En silti tiedä voisinko tuota omaishoitoa suositella, siinä on niin monta asiaa, jotka tuskin tulevat TV-ohjelmassa esille ja jokainen kokee nämä tilanteet omalla laillaan.

    Äänestä

  • se pitkä työuraksi, minkähän ikäinen ohjelmassa ollut vaimo mahtoi olla, oliko vielä kuutta kymmentäkään..?

    Mutta, ajattelen niin että ihminen toipuu kyllä raskaistakin kokemuksista, ja elämä jatkuu hyvänä, tai huonona - miksi sen sitten haluaa tehdä..

    Äänestä

  • lienee kirjoitti:

    totuus. En ole katsonut ohjelmaa, kokemusta senkin edestä. Ei nämä hoitotilanteet yleensä ala kertarysäyksellä. Ne alkavat niin, että ensin autetaan vähän, sitten vähän enemmän, paljon, viimein hirvittävän paljon. Jos siihen lähtee tai joutuu mukaan, missä vaiheessa sanoo, että nyt riittää. En minä vihantunteita tuntenut tuossa mielessä, siinä tuntee itsensä jopa tarpeelliseksi. En silti tiedä voisinko tuota omaishoitoa suositella, siinä on niin monta asiaa, jotka tuskin tulevat TV-ohjelmassa esille ja jokainen kokee nämä tilanteet omalla laillaan.

    juuri menee, hoidon tarve lisääntyy pikkuhiljaa, aluksi ei oikein tajuakaan että mitään huononemista olisi tapahtunutkaan..

    Onneksi tämä mieheni sairaus ei vaikuta älylliseen toimintaan niin kongreettisesti kuin tuo Altzhaimerin taudin aiheuttama dementia...

    Sinulle ja miehellesi. Se on yleensä niin, että kuka tähän omaishoitoon mukaan lähtee tai joutuu, niin kyllä siinä viimeinenkin kortti katsotaan ennenkuin siitä luovutaan. Mitä pitempään sitä on tehnyt ja mitä vaikeampaa se on, sen vaikeampi sitä on jättää kesken. Näin se oli mulla ja näin se näyttää olevan muillakin. Nyt ainakin täällä paistaa aurinko, Toivon, että Sinullekkin.

    Äänestä

  • kaikkea hyvää kirjoitti:

    paistaa, on ihana syksyisen kirkas päivä.

    Hyvää jatkoa Sinullekin..ja aurinkoa päiviisi.

    Äänestä

katsoi ja itki. Ei voi kuin toivoa, ettei osuisi omalle kohdalle, puolin eikä toisin.

Ohjelmassa tuli esiin juuri se puolison rinnalla pitävä rakkaus, jota täällä taannoin yritin puolustaa. Ei vaan silloin oikein mennyt perille, kaikille.

Voimia myös sinulle!

Äänestä
  • kiitos, kun vain en sairastuisi itse, - tie on vasta alussa..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kiitos, kun vain en sairastuisi itse, - tie on vasta alussa..

    ohjelma nielaisee viestit, kirjoitin jo kommenttini..ja sitä ei nyt tässä näykää, - siksi tuo peeässä tuossa..mokoma takkuaja palsta.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kiitos, kun vain en sairastuisi itse, - tie on vasta alussa..

    tuntuu, että elämä olisi itselle helpompaa, jos ei olisi näin empaattinen. Sitten kuitenkaan ei osaa sanoa mitään tilanteeseen sopivaa rohkaisevaa, kannustavaa tai lohduttavaa.
    En ole edes varma sopiiko tämä tähän mutta kuitenkin sen myötä toivon kaikkea mahdollista hyvää sinun ja miehesi elämään.
    http://www.nic.fi/~sarell/36.html

    Äänestä

  • UPDATE_8835426 kirjoitti:

    ,kiitos.

    Äänestä

  • pitää kantaa vastuu. Aina.

    Äänestä

minäkin, olen isälleni kiitollinen siitä että hän hoiti äitiämme niin pitkälle kuin pystyi kotona hoitamaan, ja sitten kävi joka päivä sairaalassa syöttämässä ja juttelemassa.

Isä on nyt tarvitsemansa hoivan ansainnut.

Eilisen dokumentin nainen oli uskomattoman vahva ihminen, itse en varmasti jaksais niin pitkälle hoitaa.

Äänestä
  • onko tarviskaan, - minusta hän oli jaksamisen äärirajoilla, uupumaisillaan henkisesti ja fyysisesti.

    Joku raja kai se velvollisuudentunnollakin pitää olla, - luulen että sairas tuossakaan ohjelman tapauksessa itse ei olisi kärsinyt vieraankaan hoidosta, kunhan hoito vaan olisi ollut inhimillistä ja hyvää, - eihän sairasta tarvitse hylätä eikä jättää, vaan voi levänneenä käydä tosiaan vaikka joka päivä syöttämässä ja muutenkin pitämässä hänelle seuraa....

    Mutta, luulenpa että se rajanveto tai luovutus on e r i t t ä i n vaikeaa...

    Äänestä

ja hyvä, että näytetään minkälaista omaishoitajan arki on.
Itselläni on hieman erilainen tilanne, koska hoidan kehitysvammaista aikuista lastani.
Mutta tässä taas tulee eteen se, milloin itse uupuu ja hoidettava täytyy sijoittaa johonkin.
Ainakin oletan, että itse olen se, joka vanhetessaan alkaa väsyä ja hoito käy liian raskaaksi. Mutta toistaiseksi on jaksettu, päivä kerrallaan mennään:)

Äänestä
  • teillä, - minusta olisi hyvä alkaa vieroittaa kehitysvammainen ajoissa kotihoidosta, - hänelle voi olla hirveä shokki joutua yhtäkkiä vieraitten hoiviin..sitten kun et enää jaksaa, oletko ajatellut asiaa siltä kantilta koskaan?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    teillä, - minusta olisi hyvä alkaa vieroittaa kehitysvammainen ajoissa kotihoidosta, - hänelle voi olla hirveä shokki joutua yhtäkkiä vieraitten hoiviin..sitten kun et enää jaksaa, oletko ajatellut asiaa siltä kantilta koskaan?

    mutta kunnassamme ei ole edes tilapäishoitopaikkaa, jossa kehitysvammainen voisi yöpyä.
    Kerran viikossa neljä tuntia "työtoimintaa" ei ole riittävä aika muualla asumisen opetteluun.

    Äänestä

  • heipparallaa, kirjoitti:

    mutta kunnassamme ei ole edes tilapäishoitopaikkaa, jossa kehitysvammainen voisi yöpyä.
    Kerran viikossa neljä tuntia "työtoimintaa" ei ole riittävä aika muualla asumisen opetteluun.

    kaikki vammaiset siis jossain keskuslaitoksessa kauempana, vai kotihoidossako teidän kunnan keh.vammaiset yleensä ovat?

    Tietysti kaikissa kunnissa ei ole yhtä paljon kehitysvammaisia, - täällä Itä-Suomessa heitä kai on keskimäärin eniten muuhun Suomeen verraten, - muistaakseni...

    Siksi kuntien on halvempaa hoitaa vammaisensa itse, kuin antaa heidät eri kuntaan kalliiseen laitoshoitoon. Täällä meijjän kunnassa heidän hoito on järjestetty tosi hyvin, mielestäni.

    asuntola jossa ei ole yövalvontaa ja yksityinen hoitokoti johon ei uusia asukkaita juuri nyt oteta.
    Kuntoutuskeskus(ent. keskuslaitos) on 50 km päässä ja sinne menoakin haittaa, että se on "väärän" erityishuoltopiirin alueella.

    Kunta on mielissään, kun mahdollisimman moni hoidetaan kotona, säästöä syntyy:)

    säästöhän se on nykypäivän muotisana, - kun ei vaan säästettäisi hengiltä meitä :)

    Hyvää yötä, nyt pitää ruveta hankkimaan voimia uuteen päivään. Kiitos juttuhetkestä.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    säästöhän se on nykypäivän muotisana, - kun ei vaan säästettäisi hengiltä meitä :)

    Hyvää yötä, nyt pitää ruveta hankkimaan voimia uuteen päivään. Kiitos juttuhetkestä.

    nukkumaan täytyy mennä, että huomenna taas jaksetaan:))
    Kiitos itsellesi:)

    Äänestä

Onko siellä altshaimeria? Miten siellä tehdään? Mitä ennen tehtiin meillä, kun ei ollut hoitolaitoksia eikä vaippoja?

Itse lakkaisin syömästä, jos elämä menee kapeaksi, mutta entä jos ei ymmärrä sitä enää tehdä? Tästä ruoka-asiasta on ollut puhetta, ehkä nämä vanhukset, joita ruokitaan muka huonosti, eivät itse halua enää syödä? Tunnen erään äitini naapurin, joka joutui sairaalaan ja päätti lopettaa syömisen. Hän ei elänyt kitumassa kauaa.

Miksi pitäisi haluta elää enää, jos on omatoimisuus mennyt?

Kunhan kyselen.

Äänestä
  • ei voi sitä asiaa itse ilmoittaa toisille, mikä on hänen tahto.???.

    Äänestä

  • Voihan ihminen päättää ettei enää syö. Yleisimmin syynä on alzheimerin tauti, silloin ei enää muista syödä.
    Sen vuoksi käydään esim kotihoidosta lämmittämässä vanhuksille päivittäinen ruoka ym.
    On hienoa että omaiset hoitavat omia vanhuksiaan.
    Toivoisin että minullekin tehtäisiin samoin, jos tauti tulisi.
    Pitkäaikaisosastoilla jotkut omaiset käyvät päivittäin syöttämässä omaistaan, on sekin jaksamista vaativaa.

    Äänestä

  • sitten tehdä ihmisille, jotka syntyvät omatoimisuuskyvyttöminä?

    Äänestä

  • sivistysvaltiossa, kuka pystyy ottamaan jumalan tai tuomarin roolin. Tuossa taudissa potilas ei itse tiedosta tilaansa, elämänhalu voi olla hyvinkin suuri, vaikka omatoimisuus ja ajatuskyky on mennyt. Nyt ihmiset elää vanhemmiksi. Ennen ollut väestölaskennassa termi, yli-ikäinen,

    Äänestä

  • ohjelmassa miehen ruokinta lopetettiin kun nielemislefleksi loppui.

    En tiedä ruokitaanko meilä letkulla dementikkoja, sen jälkeen kun he eivät enää pysty nielemään heille lusikoitua ruokaa?

    Minusta oli hyvä asia kun vaimo ei halunnut miestään enää tehohoidettavan, esim. keukokuumeen takia.

    Äänestä

  • toimintakykyä kirjoitti:

    ei voi sitä asiaa itse ilmoittaa toisille, mikä on hänen tahto.???.

    Sitä on silloin toisten armoilla. Jos ei ymmärrä mitään, on tietysti tehtävä kuten toiset päättävät. Saa omasta puolestani ihmisiä syöttää, en minä sitä sano.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ohjelmassa miehen ruokinta lopetettiin kun nielemislefleksi loppui.

    En tiedä ruokitaanko meilä letkulla dementikkoja, sen jälkeen kun he eivät enää pysty nielemään heille lusikoitua ruokaa?

    Minusta oli hyvä asia kun vaimo ei halunnut miestään enää tehohoidettavan, esim. keukokuumeen takia.

    Kiitos kaikille kannanottajille. Vastaan nyt vain pariin kommenttiin.

    On oikea aika lopettaa, kun ihminen ei niele, kun dementiasta on kyse. Aivojen kuvauksissa näkee ja neurologit osaavat kertoa, mitä siellä tapahtuu.

    Käsitykseni on, ettei tietoisuutta juuri ole. En itse haluaisi letkuruokintaan.

    Hoitotestamentti on tietysti avuksi omaisille, todellinen rakkauden teko.

    Äänestä

  • Entä kun hoitohenkilöstö sanoo ettei he pakkosyötä?
    Vaari veti mopollaan, ja aina eriaikaan, sukulaiset porrastaen, ja HENKILÖKUNTA ei nähdäksemme siitä pitänyt.

    Veimme vaippoja vaihtoon johon joku tokaisi, ettei useimmin vaideta kuin muillekaan, karjaisin takaisin, et kun me vaihdetaan, katosi rasva vc;n hyllyltä.

    Soitin sukulaisnaiselle, (terveyshoitaja) ja piankin tuli rasvatuubi allergiseenihoon, joku neuvomaan minua, sanoin et mene pois, olen ammattitaitoinen ja erittäin vihainen.

    Ei ollut minun äiti, mun rakkani äiti oli.
    Sanoi minulle kaksi sanaa jota edelleen mietin, "haisoo" ja "pelkään".

    Jäikö jotain ymmärtämäti, kuka kertoo faktaa, miten dementoitunut voi olla sen hetken tässä ja nyt, minäkään en tajunnut, niin koulutettukun olenkin.

    Dementiaa on niin monenlaista jota ei voida luokitella, kaikki ei ole allsh. !

    On väärin sanoa et lakkaisit, koska et sä enää silloin ole ns. "läsnä" kehossasi.
    Nää on todella pelottavia asioita ikääntymisessä.

    Niin, kysyit miksi pitää elää, mä olen varma et jokaiselle on annettu syntymä- ja viimeinenpäivä
    tuolta yläkerrasta, kuka hän on on jokaisen oma ratkaisu.

    Elämästään päättää jokainen itse. Siis niin kauan kun siihen kykenee.(kunhan vastasin)

    Äänestä

  • Lisbet* kirjoitti:

    Entä kun hoitohenkilöstö sanoo ettei he pakkosyötä?

    Haisoo ja pelkään - vaikuttavaa. Merkki ymmärryksestä.

    Vastustan pakkosyöttämistä. Se on julmaa.

    Täällä on otettu puheeksi nopea keski-iän kohoaminen. Kuinka suuri osa näistä kauan elävistä on dementoituneita, mikä heidän elämäänsä jatkaa? En sano, ettei saisi jatkaa, mutta ... ?

    Vieläkin ihmettelen, että mitä tehtiin ennen kuin oli vaippoja?

    Äänestä

  • kunhan kysyin kirjoitti:

    Yö vuorosta kotiin, ja selailin sivuja, samalla kylmää juomaa nautiskellen.

    Niin pakkosyöttämisestä olen hiukka erimieltä, kas kun hän ei enää pysty sääteleen kehonsa tarpeita on sen jonkun muun tehtävä.

    Nälkään kuolemista en hyväksy, tippaan sitten jonsei muuten.

    Me onneksi emme vielä Suomessa edes käsittele
    kuka saa, kuka ei elää, mut hoidot on kitsaita kun ikää on mittarissa, ja terveyskeskus hoitavana.

    Jaa mitä tehtiin ennen vaippoja, oli ihan tekemällä tehtyjä siteitä, ja ne toimi.

    Äänestä

tuli uusintana.
Todella raskas 15v Barbalalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pirre* kirjoitti:

tuli telkusta dokumentti omaistaan hoitavan arjesta; se löi melkein maihin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu