Elämme maailmassa, jossa ihmiset ovat jakautuneet kahteen keskenään taistelevaan leiriin ja jossa pätee viidakon laki. Minä olen lyöttäytynyt yhteen erään mukavan ja neuvokkaan miehen kanssa ja yhdessä elämme seikkaillen vaarasta toiseen. Välillämme on pelkkää ystävyyttä, mitä nyt joskus yön tunteina haaveilen myös seksistä hänen kanssaan, mutta koska hän ei osoita mitään kiinnostusta, hautaan tunteeni.
Kerran käy niin, että taistelussamme vihollista vastaan, joudunkin vangiksi. Olen hyvässä kunnossa ja kaunis, eroottinen nainen, joten viholliseni päättävät tarjota minua johtajalleen lahjaksi. Johtajan pitäisi tulla illalla heidän linnoitukseensa vierailemaan ja hän on tunnetusti kauniiden naisten perään. Hän kuitenkin on ehdottoman tarkka siitä, että naisen tulee itse osoittaa halua häntä kohtaan, mutten hän ei kehenkään koske. Viholliseni päättävät saattaa minut halukkaaksi keinolla millä hyvänsä ja valitsevat joukostaan miehen, joka todistetusi osaa esileikit. Hänen tehtävänsä on lämmitellä ja saattaa minut kiimaan johtajaa varten.
Taistelen raivoisasti heitä vastaan, joten heidän ei auta kuin sitoa minut. Minut riistaan täysin alasti ja sidotaan käsistä ja jaloista pöydän päälle makaamaan. Myös silmäni sidotaan. Sitten lämmittelijäksi valittu mies käskee muita poistumaan huoneesta. Huone hiljenee, kun miehet lähtevät ja tunnen vain yhden henkilän läsnäolon. Hänen askeleensa lähestyvät ja pian tunnen hänen hengityksensä paljaalla vatsallani. Olen myös tuntevinani käden, joka ei kosketa minua, mutta on lähellä ihoani. Sitten kuuluu vaimea ähisevä ääni ja hetken kuluttua tömähdys. Ja taas iha hiljaista. Lähelläni on edelleen joku ihminen.
Minua vapisuttaa jännityksestä. Mitä tapahtuu? En näe mitään, kuuloni ja tuntoni ovat herkistyneet. Tunnen toisen ihmisen hiljaisen hengityksen äänen ja sen lämmön ihollani. Se lähestyy rintojani. Ja sitten hellät, kostean pehmeät huulet hipaisevat nänniäni. Toiseen rintaani tarttuu hellästi karhea taistelijan käsi, ja toista alkavat tuon vieraan ihmisen ihana suu nuolla ja imeä. Sähköiskut kulkevat pitkin vartaloani. Yritän taistella tunnetta vastaan. En saa kiihottua tästä! Minut ollaan antamassa palkinnoksi viholliselle! Taistele! Mutta kehoni huutaa lisää tuota kosketusta ja tunnen kuinka mahlat virtaavat sisältäni ja häpyni paisuu halusta.
Minua hyväilevä mies siirtyy ylemmäksi suudellen kaulaani pitkin, kasvojeni sivulle ja viimein korvani luokse. Hän näykkii ihanasti korvalehteäni ja hengittää lämmintä ilmaa. Sitten hän kuiskaa "Olen haaveillut tästä niin kauan, sinä oma taistelijaprinsessani. Taitaa kuitenkin olla parasta, että häivymme tästä paikasta ensin" Tunnen hänen äänensä! Se on taistelutoverini! Hän on saapunut pelastamaan minua! Ja HÄN oli se ihana, kiihottava mies, joka rintojani äsken suuteli.
Hän vapauttaa minut siteistä ja ojentaa vaatteeni. Sitten lähdemme ulos, taistelemme pois uskomattamalla kiihkolla. Meillä on niin kiire toistemme syliin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.