Olen avoliitossa ihanan miehen kanssa. Miehellä on kaksi lasta 8 ja 10 vuotiaat. He asuvat (onneksi) äitinsä luona, mutta ovat joka toinen viikonloppu meillä. Minulla on iso lapsi, joka asuu omillaan jo.
Lapset on periaatteessa ihan kivoja ja kilttejä, eivät mitään kauhukakaroita. En kuitenkaan pidä noista lapsista, en tunne mitään lämpimiä tunteita heitä kohtaan. Pystyn kuitenkin käyttäytymään fiksusti (näyttelemään) ja lapset tykkäävät minusta paljonkin ilmeisesti.
Minua ärsyttää siivota heidän sotkujaan (isäkin siivoaa ja lapset itse pikkuisen, mutta päävastuu meidän kodin siivouksesta on aina ollut minulla). Minua ärsyttää lasten tapa puhua, syödä, kitistä pikkuasioista jne. Minun mielestäni nuo lapset ovat tyhmiä sottapyttyjä.
Tuntuu, että räjähdän! Miten jaksan näytellä joka toinen viikonloppu kivaa "äitipuolta" vielä ainakin 5-10 vuoden ajan? Voinko ärsytyksen tunteilleni mitään?
Lapset on periaatteessa ihan kivoja ja kilttejä, eivät mitään kauhukakaroita. En kuitenkaan pidä noista lapsista, en tunne mitään lämpimiä tunteita heitä kohtaan. Pystyn kuitenkin käyttäytymään fiksusti (näyttelemään) ja lapset tykkäävät minusta paljonkin ilmeisesti.
Minua ärsyttää siivota heidän sotkujaan (isäkin siivoaa ja lapset itse pikkuisen, mutta päävastuu meidän kodin siivouksesta on aina ollut minulla). Minua ärsyttää lasten tapa puhua, syödä, kitistä pikkuasioista jne. Minun mielestäni nuo lapset ovat tyhmiä sottapyttyjä.
Tuntuu, että räjähdän! Miten jaksan näytellä joka toinen viikonloppu kivaa "äitipuolta" vielä ainakin 5-10 vuoden ajan? Voinko ärsytyksen tunteilleni mitään?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hyväksy tunteesi. Ihan luonnollisia kun eivät kerran lapset omiasi ole, vaan "ylimääräinen rasite" kotonasi joka toinen viikonloppu yms.
Hae voimia ja "hyvää" niiltä viikonlopuilta ja päiviltä, jolloin olette miehesi kanssa vapaita olemaan ja harrastamaan keskenänne niinkuin haluatte.
Opit vähitellen sietämään lapsia paremmin, kaikkeen tottuu. Olisi kuitenkin hyvä, että siivousvastuu lasten jäljiltä lankeaisi pääosin miehelle, eikä sinulle.
Helpottaisi sinua kokemaan lapset vähemmän rasitteena, tuomansä ylimääräisen työn myötä, kun ei sinulla aitoa tunnesidettä heihin vielä ole.
Kyllä se siitä, kunhan pidätte parisuhteenne kunnossa, se on se teidän kantava voima, ei niinkään ne lapset....
Ihan samoja tunteita on ollut mullakin,älä huoli.Kun oma lapsi on jo iso,on tullut käytyä läpi se, jota nyt käyt uudestaan toisen ihmisen lasten kanssa.Ja se tuntuu joskus vaikealta.Minusta tuntuu,että on ihan mahdotonta rakastaa toisen naisen lapsia mutta kai sekin on luonnonlaki.Sietämään niitä oppii ja siinä tosiaankin on aikuisten parisuhde tosi tärkeä juttu.Rakkaus on kantava voima.Meillä on lapset vuoroviikoin ja tunnustaa täytyy,että kun lähtevät äidilleen,huokaisen helpotuksesta ja myös väsymyksestä,koska he ovat jatkuvasti läsnä.Kahdenkeskistä elämää ei juuri lapsiviikoilla ole mutta omalla ajalla sitten nauttaankin sen edestä;).Eikä ne niin kamalia ole,mä teen niiden kanssa kaikkea kivaa välillä (siis lapsille kivaa) ja sekin on parantanut meidän suhdetta paljon.Kivaltahan se tuntuu kun tulevat iltaisin halaamaan ja toivottamaan yvät yöt vaikka eivät omia olekkaan.Mutta voimia ja hermoja se vaatii, joten tsemppiä.
noistakin lapsipoloisista.
Älä sinä ainakaan tuomitse heitä, jos he joutuvat pahoille teille. Sinun syytäsi siitä on ainakin puolet.
t: aloittaja
haittaa kaltaistasi tunteetonta korppikotkaa, jota kiinnostaa vain se, kuinka voit hyötyä miehestä.
Mutta voi tulla vielä sekin päivä, jolloin löydät edestäsi sen ilkeyden, jota olet lapsia ja sitä kautta heidän isäänsä kohtaan osoittanut.
Onko kivaa olla noin inhottava?
Minulla meni näin.
Mieheni lapsi ei ärsyttänyt silloin kun asuimme erillään, pidin hänestä.
Mutta kun muutimme miehen kanssa yhteen ja lapsi tuli ikäänkuin myös. minun reviirilleni alkoi ärsyttämään.
Lisäksi muutenkin raskaassa elämäntilanteessa lapsen aiheuttama lisätyö suututti.
Kun saimme riideltyä kunnolla miehen kanssa asiasta mies muutti tapansa.
Nyt mies siivoaa oman lapsensa kaikki jäljet ja olen muutenkin saanut lapsen kunnioittamaan minun tilaani. Nyt taas lapsi ei enää ärsytä.
Kannattaa laittaa koko vastuu miehelle sillä jos sinulle tulee jotain omia tressi tekijöitä elämään voi "hyvän äitipuolen rooli" rapista rytinällä ja "paha" tulla esiin.
Itse olin ihan loppu ja katkera kun oli vielä epäselvyyksiä siinä mitä kaikkea mies on minun kontolleni lykkäämässä. Se sai mut menettämään hermoni ja lapsen kuullen riitelimme. Mikä ei todellakaan ollut hyvä juttu.
jos lapset ovat kuukaudessa teillä 4 päivää,se on vain 13,3%.Teille jää vielä 86,7% lapsetonta laatuaikaa..
Mitenhän nämä lapsien äidit onnistuvat saamaan uusia puolisoita tuolla yhtälöllä? Jos lapset ovatkin lähes aina siinä mukana? Eikö miehiä ärsytä toisen miehen siittämät lapset yhtäpaljon kuin naisia?
miehiä ei ärsytä toisen miehen lapset niin paljoa kuin naisia toisen naisen lapset.
Johtunee varmaan myös siitä, että naiset ottavat vastuuta / osallistuvat väkisinkin lasten elämään enemmän. Valitettavasti, siis äitipuolen kannalta.
Äitipuolet joutuvat siivoamaan lasten jälkiä jne.
Ja joku biologiakin siihen liittyy...
Itse ärsyynnyyn nykyään helposti mieheni lapsiin, mutta osaan toki käyttäytyä asiallisesti heidän seurassaan. Olen myös avoimesti kertonut miehelleni asiasta ja hän onkin muuttanut hieman kasvatusmetodejaan minun ehdotuksesta: Ruuasta ei valiteta, omat sotkut siivotaan, metelöinti kielletty minun lempiohjelman aikana jne.
Lapset tykkäävät minusta paljon. Mitään ongelmaa (ainakaan suurempaa) minulla ei ole mieheni exän kanssa, hän osaa onneksi kunnioittaa yksityisyyttäni/-mme.
Minulla on iso lapsi, joka siis asuu omillaan jo. Hänen isänsä ei ollut lapseni kanssa missään tekemisissä vuosikausiin juuri nyksän toivomuksesta/vaatimuksesta, joten tiedän kolikon toisenkin puolen. Lapseni kärsi tilanteesta. Minulla ei myöskään ollut tuota 13% vapaa-aikaa koskaan ja sain silti miehen, jonka kanssa lapseni tuli/tulee hyvin toimeen.
Mene töihin, ja hanki muuta elämää ja ajattelemista. Vapaita miehiä on pilvin pimein, mutta varatut ne vasta hyviä onkin, silloin voi ruveta haukkumaan miehen perhettä!;)
Käyn toki töissä. Syy, miksi otin nykyisen mieheni, on se, että satuin rakastumaan häneen hyvin paljon. Hän on tosi hyvä mies. Alussa hänen lapset eivät ärsyttäneet.
hällä ole lapsia. Olisi elämä kivempaa, kun ei tarvi pelätä että ex vaimo vie ja lapset ärsyttää. Tiesitkös että lapsiakin varmaan ärsyttää sinä? Mutta ehkä osavaat ollahienotunteisia, eikä sano jottei isälleen tule paha mieli. Sinusta viis.
itse "tiikeriemon" asemassa oleva ex-rouva?
Joo, en etsi uutta miestä, vaan pysyn tämän nykyisen mieheni kanssa. Yritän vaan hakea vertaistukea toisilta ärsyyntyneiltä äitipuolilta.
Tunteet tuntuu käyvän kuumina. Mutta eronneella miehelläkin on oikeus uuteen onneen, ei vain eronneilla äideillä.
Älä välitä tuon katkeran akan uikutuksista. Hänellä ei ole muuta elämää kun roikkua ex-miehensä elämässä niin kauan kun mahdollista. Eli siihen asti kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä ja hoitavat itse kyläilynsä molempien vanhempien luona.
Niin ex-vaimoilla on hirveän vaikeaa hyväksyä se että ex-miehen kotona vallitsee erit säännöt kuin hänen kotonaan. Hän ei hyväksy sitä että ex-mies menee uuden suhteen mukaan ja hänen omat "koulutukset" ovat mennyttä elämää. Hän luulee että mies käyttäytyy ikuisesti niin kuin hän itse haluaa. Mutta faktahan on se että jokaisessa suhteessa jokainen ihminen muovautuu sen suhteen mukaisesti. Minun mieheni ex oli yhden miehen kanssa absolutisti ja toisen miehen kanssa uskossa ja haukkui meidän elämän tyylejä lapsille. Uskokin unohtui kun löysi taas uuden miehen. Se täytyy vain hyväksyä se että muut aikuiset ihmiset ovat erilaisia kuin itse ja uudet nyksät saavat omat kasvatustavat omilta vanhemmiltaan kun taas ex omilta. Ei ex voi vaatia että nyksä muuttaa omia periaatteita sen takia että hänen lapsensa käyvät isänsä tykönä. Ei hän mene sitä vaatimaan lastensa kavereiden vanhemmiltakaan.
Sinä voit omassa kotona vaatia lapsilta että sinun tykönä noudatetaan näitä sääntöjä. Minun omassa lapsuudessa minun äitipuolen lapset olivat myös muuttaneet jo pois kotoa eikä hän ollut innoissaan siitä että 4 alle 15-vuotiasta tuli huutamaan joka toinen viikonloppu. Hän sen meille selitti ettei ole tottunut putkään aikaan siihen että huudetaan niin kyllä me hyvän kasvatuksen saaneina osattiin kunnioittaa hänen toiveitaan. Eikä mitään traumoja ole jäänyt. Olen edelleen hänen kanssaan tekemisissä vaikka isäni on jo kuollut.
En tiedä mihin on jäänyt vanhempien kunnioitus. Meillä ainakin vanhemmat määräsivät tahdin. Ei sitä juostu lasten pillien mukaan. Kun oli selvät säännöt niin lapset niitä tottelevat. Jos heille vaihtoehtoja sääntöjen mukaan antaa niin siinävaiheessa lapset pyörittää vanhemien arkea. (esim. Jos et viihdy niin ei tarvi mennä isin tykö).
Meillä äiti ei sellaisia puhunut vaan se oli itsestään selvää että sinne isin tykö mennään kerta hänhän on meidän isi.
Minulla ärsytti myös mieheni lapset tietyssä määrin . Mutta puhuminen asiasta helpotti tilannetta. Voit vaikka sanoa miehellesi että viedä lapset ulos siksi aikaa kun katsot ohjelman tai jos lapset kävät ylikierroksilla niin minä puen heille vaatteet päälle ja pistän ulos muutamaksi tunniksi. Kyllä he siellä rauhoittuvat kun saavat telmiä sydämmensä kyllyydestä.
kun eivät ole isän naikkosia edes nähneetkään. Juuri tämänkaltaisten naikkosten takia tein ratkaisun etteivät he saa olla tekemisissä isänsä naisten kanssa.
Senpä tähden mulla onkin loistavat nuoret jotka eivät ole saaneet ulkopuolisia ja huonoja vaikutteita isänsä toilailuijen takia.
Kun isä heidät pieninä hylkäsi, niin ei hän voinut sitä edes vaatiakkaan että toisi naisensa meille nähtäväksi. Sen verran sentään omia lapsiaan kunnioittaa, että antoi heidän kasvaa rauhassa ilman haukkuja ja arovsteluja.
*silittää päätä*
mee ihminen hoitoon, ja silittele omaa päätäsi.
*silittää päätä* kyllä sie pääset hoitoon kun noin kauan olet ollut kipiä. kyllä se siitä. Kyllä ne lapset käy sinua katsomassa siellä hoidossakin ja kertoo sulle että ihan hyvä äiti olet. Lääkärisedätkin on ihan kivoja ja jaksaa kuunnella monta vuotta samaa asiaa.
siivoavat itse sotkunsa, et sinä. Minä en siivonnut edes oman biologisen lapseni sotkuja, eikä tulisi mieleenikään toisten sotkuja siivoilla.
Ei sen puoleen, en jaksa aina siivota omiakaan sotkujani :D