Nuoret ehdokkaat

Miksi Imatralla on niin vaikeaa saada ehdokkaita kunnallisvaalehin. Muillakin, kuin vain meillä tuntuu olevan nuorista ehdokkaista pulaa.

Mikä ihmeen takapajula Imatra on. Muualla nuoret ovat itse lähteneet liikkeelle ja perustaneet Vasemmistoliittoonkin nuorisoosastoja.

Eikö nuoret enää ole kiinnostuneita yhteisistä asioista, vai pelkäävätkö he politiikkaan sitoutumista.

Olen keskustellut aika monen ihmisen kanssa ja kaikki ovat kieltäytyneet ehdokkuudesta sillä verukkeella, että joutuu tekemään hirveesti työtä. Olen jokaiselle kertonnut, että ei kenenkään tarvii yksin työtä tehdä. Sitä varten on ryhmä. Jokainen tuo siihen oman osaamisensa ja ennen kokouksia voi jakaa, mistä kukakin ottaa selvää.

Nyt nuoret ja vanhemmatkin. Ottakaa yhteyttä rohkeasti ehdokkuuden merkeissä. Puh. 0503737817
7985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen miettinyt samaa, ja jutellutkin muutaman nuoren kanssa asiasta. Vastaus on ollut aina sama, vanhat jyrää nuorten mielipiteet jos ne ei ole "vanhojen patujen" kanssa yhtenevät. Eli nuorilla saa olla mielipiteitä, mutta asiat tehdään kuitenkin vanhojen politikkojen säännöillä, nuoret jyräten.

Jos tämä on totta, on nuorten ehdokkaiden puute / vähyys vain ja ainoastaan "vanhojen patujen" aikaansaannosta. Uskon nuorten ryntäävän kaupungin asioista päättäämään, kunhan saadaan ensin ne eläkeikää lähentelevät jäärät ulos.

Äänestä
  • Aloittaja

    Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa vanhoista jyyristä huolimatta. Nuoret voivat nimittäin kokoontua yli puolue rajojen ja tuoda omia tärkeiksi kokemiaan asioita yhteisesti esille.

    Ne voidaan käsitellä ihan saman lailla, kuin esimerkiksi vanhus tai vammaisneuvostojen talousarvio esitykset.

    Sitten toinen tapa. Luovutaan ryhmä äänestyksistä. Suomen maassa on kuntia, joissa ihan aidosti asiat jakavat poliitikoita.

    Äänestä

  • old_profile_28496 kirjoitti:

    Tiedän mitä tarkoitat Anssi, mutta on pakko myöntää että edelleen puolueiden sisällä on raudankova nokkimisjärjestys. Tarkoittaa lähinnä "my way or highway".

    Jos uusi tyyppi pääsee vaaleissa läpi ja ehdottaa jotain uutta, niin vanhat jäärät jyrää hänet satavarmasti maanrakoon, koska uusi tulokas voi tuoda uusia tuulia ja näin vaarantaa mukavan leppoisan elämän.

    Politiikka on rumaa, myös täällä ruohonjuuritasolla. Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, nuoret haluavat / vaativat, että heidät otetaan myös vakavasti puolueen sisällä, eikä heitä oteta sinne ns. äänenkalastajiksi.

    Minä en aio äänestää tällä kertaa kunnallisvaaleissa, ja taitaa olla ensimmäinen kerta elämässäni. En näe mitään järkeä äänestää ja yrittää saada "uutta verta" mukaan, niinkauan kun puolueiden sisällä mennään "vanhimmat ensin" periaatteella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niskalainen kirjoitti:

    Olet oikeassa siinä suhteessa, että vanhat jyyrät jyrää uudet.

    Jos otetaan esimerkiksi luottamus paikkojen jako, niin vaikka nuori olisi saanut ääniä hyvin, niin sivusta tulee ihminen, joka vie paikan. Parhaassa tapauksessa vanhempi, ei ole ollut edes vaaleissa mukana, eli hän ei ole kansan valitsema. On vaan perusjyyrä, jolle on löydettävä paikka, koska hän osaa olla nöyrä.

    Nyt, kun mennään kolmeen toimialaan, niin nähdään jatkuuko paikkojen jako entisen lailla, vai muuttuuko. Nyt nimittäin olisi tärkeintä, että lautakuntiin saataisiin keskustelijoita. Ei ihmisiä, joilla on taisteluhauta mentaliteetti. Toisen puolen pötää ihmiset ovat pahoja. Ei ne voi puhua mitään järkevää.

    Etelä-Saimaassa oli tänään kuntapäättäjien asiaa. Ihan hyvä juttu, sillä siinä muistutettiin, että suurin meno määrä on lakisääteiset menot. Ne määrää eduskunta. Lopun määrää vuosi kate. Mitä siihen sitten jää jäljelle. Kaavoitus ja muut tekniset ratkaisut. Vapaaajan palvelut. Minua ne ovat ainakin aina kiinnostaneet, koska näkyvyys niissä on pitkäaikainen.

    Sitten tämä turhautuminen, ettei pysty vaikuttamaan. Miksi ryhmä tai ainakin suurimmat kunnallisjärjestöt tekevät nelivuotis päätökset etukäteen. Nytkin taitaa demarit tehdä omansa tällä viikolla.

    Siinä käy niin, että, kun uusi henkilö näkee, että toiset ovatkin jo suunniotelleet tulevaisuuden valmiiksi. Mihin minua tarvitaan.

    Eli valtuutettujen pitäisitehdä päätökset, eikä kunnallisjärjestöjen.

    Jos nuori sitten haluaa olla oikeesti mukana, niin aktiiviset tapetaan kaikenlaisilla lisätöillä. Hänet valitaan kunnallisjärjestöön. Tietysti myös piiritoimikuntaan ja nuorisoosastoon jne. jne.

    Joskus tulee ajatelleeksi, että onkohan tämä kaikki ihan tarpeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niskalainen kirjoitti:

    Tiedän mitä tarkoitat Anssi, mutta on pakko myöntää että edelleen puolueiden sisällä on raudankova nokkimisjärjestys. Tarkoittaa lähinnä "my way or highway".

    Jos uusi tyyppi pääsee vaaleissa läpi ja ehdottaa jotain uutta, niin vanhat jäärät jyrää hänet satavarmasti maanrakoon, koska uusi tulokas voi tuoda uusia tuulia ja näin vaarantaa mukavan leppoisan elämän.

    Politiikka on rumaa, myös täällä ruohonjuuritasolla. Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, nuoret haluavat / vaativat, että heidät otetaan myös vakavasti puolueen sisällä, eikä heitä oteta sinne ns. äänenkalastajiksi.

    Minä en aio äänestää tällä kertaa kunnallisvaaleissa, ja taitaa olla ensimmäinen kerta elämässäni. En näe mitään järkeä äänestää ja yrittää saada "uutta verta" mukaan, niinkauan kun puolueiden sisällä mennään "vanhimmat ensin" periaatteella.

    Nämä jyyrät muuten elää ihan omassa maailmassaan. Ne ei tajuu, että pitäisi kasvattaa uusia päättäjiä. Se taas onnistuu sallimalla nuorille esimerkiksi kuunteluoppilaan roolin erilaisiin ryhmien välisiin kokouksiin tai seminaareihin.

    Ihmettelin tässä aikaisemmin, kun hallituksen iltakoulu siirrettiin valtuustosaliin. Eka kerralla siellä oli äänen toistolaitteet päällä, joka puolsi siirtoa. Toissa maanantaina nekään ei ollut päällä, joten se siitä syystä.

    Totuus siirrolle on minusta ihan toinen. Ennen hallituksen, ryhmyreitten ja virkamiesten iltakoulu pidettiin hallituksen kokous huoneessa. Kaikki näkivät, jos paikalle tuli ketä henkilöitä kesken kokouksen. Tätä ei näe valtuustosalissa. Pois lähtiessä yllätys yllätys takana onkin istunnut Demareiden Salmela. Missään kokous kutsussa en ole nähnyt listalla Salmelan nimeä. Luikkiiko hän omin luvin saliin aikana, jolloin kaupungintalossa ei ole yleisölle vierailuaika.

    Elikkä luottamushenkilöillä on rajattu oikeus osallistua kokouksiin, mutta jyyrät saavat kutsua ketä tykkäävät virallisiin tilaisuuksiin.

    Esimerkiksi ryhmäpuheenjohtajille ei saanut laittaa varamiestä.

    Oletetaan, että uusi nuori ehdokas saa vaikka toiseksi eniten ääniä puoluessaan ja taakse jää juuri nämä vanhat puoluejyrät. Uskooko kukaan tosissaan näiden vanhojen jäärien antavan uudelle tulokkaalle ääniä vastaavan luottamustoimen? Tuskin.

    Siis miksi lähteä mukaan, kun tietää että vie vuosia ja vuosia ennenkuin saa mitään uudistuksia aikaiseksi, tai edes äänensä kuuluviin. Masentaa jo ennen vaaleja.

    Kyllä puolueiden pitäisi nykyaikana olla huolestuneita alhaisista äänestysprosenteista, eikä niinkään omasta sisäisestä nokkimisjärjestyksestä. Tilanteen voi korjata vain ja ainostaan, että puolueet kunnioittavat äänestystulosta ja paljon ääniä saaneet saavat tärkeitä valtuustopaikkoja ohi näiden (jo aikansa eläneiden) vakiokasvojen.

    Meillä on nuorisovaltuusto. Sinne saadaan aina uusia kasvoja. Se kokoontuu kumminkin ainoastaan pari ensimmäistä kertaa täysmääräisenä. Sen jälkeen loppuu kiinnostus. Jokainen valtuustoryhmä on nimennyt kummin sinne. Heidän tehtävänsä on neuvoa nuoria päätöksen teossa. Miksiehdokkaaksi ei nouse näitä nuoria. No osa tietysti muuttaa muualle, mutta esiin onn noussut suurempana kiinnostus. Nuorisovaltuustolla ei ole asioita, mitkä kiinnostaisivat kaikkia siellä olevia. Pitäisikö lähteä uudelleen organisoimaan koko järjestelmää. Ottaa mukaan koulujen oppilasjärjestöt ja muut heidän elimensä.

    Sitten nuorisovaltuustosta kuultua. Nuoret ei halua tunnustaa väriä. Eli eivät puheissakaan halua puhua puolueista. Onko siis puolueiden jyrkkä asenne muita puolueita kohtaan se, miksi he eivät lähde mukaan myös. Sehän jo tiedetään, että nykyaikana äänestetään ihmistä, eikä puoluetta. Heille siis asioiden ajaminen on tärkeää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_28496 kirjoitti:

Miksi Imatralla on niin vaikeaa saada ehdokkaita kunnallisvaalehin. Muillakin, kuin vain meillä tuntuu olevan nuorista ehdokkaista pulaa.

Mikä ihmeen takapajula Imatra on. Muualla nuoret ovat itse lähteneet liikkeelle ja perustaneet Vasemmistoliittoonkin nuorisoosastoja.

Eikö nuoret enää ole kiinnostuneita yhteisistä asioista, vai pelkäävätkö he politiikkaan sitoutumista.

Olen keskustellut aika monen ihmisen kanssa ja kaikki ovat kieltäytyneet ehdokkuudesta sillä verukkeella, että joutuu tekemään hirveesti työtä. Olen jokaiselle kertonnut, että ei kenenkään tarvii yksin työtä tehdä. Sitä varten on ryhmä. Jokainen tuo siihen oman osaamisensa ja ennen kokouksia voi jakaa, mistä kukakin ottaa selvää.

Nyt nuoret ja vanhemmatkin. Ottakaa yhteyttä rohkeasti ehdokkuuden merkeissä. Puh. 0503737817

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu