Tää on niin tätä. Valtio päätti nyt sitten tunkea it-palvelukeskuksensa Lappeenrantaan. Miksi ne eivät tunge sitä vaikka pohjois-karjalaan?
Aivan kun täällä Lappeenrannassa olisi valtiolle koulutettua työvoimaa johonkin it-keskukseen. Lappeenrannan kasvua ja kehitystä toi haittaa. Valtion virat eivät kerrytä yhteisöveroa. Oikeissa töissä nämäkin työntekijät tuottaisivat paljon paremmin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä, että ovat tuollaisen tänne saaneet.
Kirjoitus vain täytti kaikki tämän palstan laatuvaatimukset.
- Positiivistakin asiaa on voivoteltava.
- Otsikko ei kerro mitään itse asiasta.
- Negatiivinen on kaivettu esiin vaikka väkisin.
- Mitään lähdettä väittämälle ei esitetä.
Keskuksen tuleminen Lappeenrantaan on perusteltua monestakin syystä. Merkittävimpänä taidettiin pitää sitä, että täällä on ollut todella vähän valtion työpaikkoja.
Keskus ei ole noin parilla kymmenellä työntekijällään kovinkaan suuri työllistäjä. Siksi asian saama mediahuomio kautta suomen on ollut hieman yllättävää. Kuitenkin, tervetuloa.