minulla ei
ole mitään
olen pelkkä
ihmisen kuori
päivästä päivään
sanoja, pelkkiä sanoja
hän vei ilon
silmistäni
naurun huuliltani
miten haluaisinkaan
nauraa hänen sylissään
rakastaa meidät olemaan
tuntea hänen ihonsa
sormieni alla
huulet huulilla
hengityksensä
kaulallani,
sylin syliä
vasten
siihen tarvittaisiin
niin vähän
vain vähän uskallusta
heittäytyä tunteisiin
ole mitään
olen pelkkä
ihmisen kuori
päivästä päivään
sanoja, pelkkiä sanoja
hän vei ilon
silmistäni
naurun huuliltani
miten haluaisinkaan
nauraa hänen sylissään
rakastaa meidät olemaan
tuntea hänen ihonsa
sormieni alla
huulet huulilla
hengityksensä
kaulallani,
sylin syliä
vasten
siihen tarvittaisiin
niin vähän
vain vähän uskallusta
heittäytyä tunteisiin
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihan kuin minä olisin kirjoittanut, tämän hetkisessä elämäntilanteessani....olispa hän kirjoittanut tämän....
täällä vaeltelee paljon ihmisiä samassa elämäntilanteessa. Hiukan ilostuin minäkin ajatuksesta, että olisitpa hän, jota ajattelin...
mutta luulen hänen jo nukkuvan tähän aikaan siellä sängyssään koko sängyn leveydelle levittäytyneenä. Niinkuin miesten tapana on (tai ainakin hänen).
Luulisin, että ihminen itse valitsee, millaisen kuoren alla haluaa elää. Jossain vaiheessa useimmilta -kokemukseni mukaan -valahtaa naamiot päältä tai kuori ainakin vähän repeää. Ihminen näkyy sen alta.
Omanlaisellani ihmisellä on vaikeuksia sen kuoren rakentamisesta. Tai pikemminkin kantapään kautta oppii, että rakentaa sellaisen näkymättömän plexin suojakseen, sydämensä suojaksi - ihmisen käsittämätöntä pahaa vastaan.
En tiedä, tai tiedän. Tänäänkin olen kohdannut neljä minulle aiemmin tuntematonta, joilla ei ollut kuorta ollenkaan, mutta tuskaa ja ahdistusta sitäkin enemmän, oppiarvoista välittämättä tai niistä huolimatta.
Mene sen ihmisen luo, jonka luona eniten tunnen olevasi "kotonasi". Kotona ei tarvitse pitää kuorta, eikä esittää näytelmiä.
Elämä on tässä ja nyt. Sisälläsi, jos uskallat.
Ei kukaan toinen puhalla sisäistä liekkiäsi sammuksiin, jos on rohkeutta elää naamioitta.
Mikä täällä on sellaista, ettei joku jo olisi kokenut-------------.
Pelkillä sanoilla tie kaartuu poispäin, ei eteenpäin.
Nuku rauhassa, herää levänneenä!
johan se tuosta otsikosta ja nimimerkistä käy ilmi. Tuossa runossani haikailin sen "koti" ihmisen perään *huokaus*. Sydän kipaisi hänen luokseen, ennenkuin ehdin inahtaakaan. Pikkuhiljaa raahaudun sen perässä näin luulen/toivon.
Sellaiset ihmiset, joiden luona tuntee olevansa "kotona" ovat harvassa minulle, tähän mennessä olen löytänyt vain yhden.
"Pelkillä sanoilla tie kaartuu poispäin, ei eteenpäin" viisaasti sanottu, näin itsekin pelkään käyvän.
Meneminen hänen luokseen ei minun tilanteessani ole niin yksinkertaista.
Tässä tämä elämä kutsuu nukkumaan, jospa aamulla olisi iloisempi mieli. Vaikkei tuon runoni kyllä pitänyt tuskaa ja ahdistusta kertoa vaan kaipauksesta rakastetun kainaloon.
Nuku sinäkin hyvin, huomenna on uusi söpö päivä elämän helminauhassa : )