iiks..

Heips!
Kertokaa ihmiset jotka olette tänä kesänä käyneet bulgariassa ja kultahietikolla että oliko turvallisen tuntuista oleskella ja kulkea ympäristössä? Loma kultahietikolla olisi ihan pian edessä mutta nyt on alkanut pelottamaan/jännittämään taskuvarkaat ja muut asiat, joista on ollut paljon puhetta, esim. tallelokeroistakin viety rahaa ja tullessa suomeen matkalaukuista hävinnyt tavarat ja tuliaiset. Olisi aika ikävä loppu lomalle jos ostoksetkin olisi hävinneet.. :/
101660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ollaan käyty kahtena kesänä Kultahietikolla eikä mitään ihmeempää ole sattunut.Pitää vaan olla järki kädessä niin hyvin selviää.Pystyy kävelemään ympäriinsä ihan huoletta sekä päivällä että illalla.Tosi mukava paikka.Hyvää lomareissua vaan teille ja nauttikaa matkasta.

Äänestä

Kultahietikko on aidattu alue. Sinne ei pääse ohikulkuliikennöitsijät. Paikka on täynnä turisteja lähinnä Pohjoismaista ja Euroopasta. Tietysti näissäkin on kaikenlaista sakkia, varsinkin känniset ovat riesa, mutta usein hekin ovat omalla porukallaan matkassa (maailman valloittajat meiningillä) mutta itselle ei ole koskaan käynyt mitään, ei varkautta, ei ikäviä juttuja. Kultahietikolla on turvallista käppäillä naisenkin vaikka yksinkin.

Äänestä
  • Kultsi on ihan tavanomainen mesta. Vain liian täyteen rakennettu alkaa olla, tsekkasin kuukausi sitten. PIDÄ EUROT JA LEVAT ERI LOMPAKOISSA - ne on tehty ihan toisensa näköiseksi, arvo vain on puolet meidän valuutasta. Siinä voi mennä äkkiä sekaisin jossain pimeässä ulkoilmaravintolassa lehmusten alla ilman katuvaloja. Katso, että saat rahasta oikein takaisin muutenkin. Niillä on laskutaito heikentynyt (varmaan koulun vika :)
    Pakkaa tuliaiset mukaan matkustamoon ja viinat ruumaan pyyhkeiden tms sisään keskelle laukkua. Laukkuja todella pengotaan, meiltäkin vietiin osa ostoksista. Ei muuten ole missään muualla tuliaiset kelvanneet. Mutta ei se mitään, kun sen tietää. Mikään mitä ostat ei ole sitten "aitoa" - ei ns. aitoja myyvässä liikkeessäkään. Eikä hajuvesissä. Älä mene retkuun. Sitäpaitsi feikit on ihan käyttökelpoista tavaraa, kunhan ei erehdy maksamaan niistä liikaa, vai mitä!
    Kapua joku päivä Aquaparkiin, käy kuntoilusta takaan sen. Hauskaa matkaa!!! Me kyllä viihdyimme Bulgariassa - koska tiesimme mitä varoa. Toivottavasti et joudu hotelliin, jossa iso lauma saksalaisia äijiä laulaa hoilottaa aamuun saakka hotellin patiolla. Saisi edes sanoista selvää, niin voisi yhtyä kertosäkeeseen...

    Äänestä

  • ..Rosmarin.. kirjoitti:

    Kultsi on ihan tavanomainen mesta. Vain liian täyteen rakennettu alkaa olla, tsekkasin kuukausi sitten. PIDÄ EUROT JA LEVAT ERI LOMPAKOISSA - ne on tehty ihan toisensa näköiseksi, arvo vain on puolet meidän valuutasta. Siinä voi mennä äkkiä sekaisin jossain pimeässä ulkoilmaravintolassa lehmusten alla ilman katuvaloja. Katso, että saat rahasta oikein takaisin muutenkin. Niillä on laskutaito heikentynyt (varmaan koulun vika :)
    Pakkaa tuliaiset mukaan matkustamoon ja viinat ruumaan pyyhkeiden tms sisään keskelle laukkua. Laukkuja todella pengotaan, meiltäkin vietiin osa ostoksista. Ei muuten ole missään muualla tuliaiset kelvanneet. Mutta ei se mitään, kun sen tietää. Mikään mitä ostat ei ole sitten "aitoa" - ei ns. aitoja myyvässä liikkeessäkään. Eikä hajuvesissä. Älä mene retkuun. Sitäpaitsi feikit on ihan käyttökelpoista tavaraa, kunhan ei erehdy maksamaan niistä liikaa, vai mitä!
    Kapua joku päivä Aquaparkiin, käy kuntoilusta takaan sen. Hauskaa matkaa!!! Me kyllä viihdyimme Bulgariassa - koska tiesimme mitä varoa. Toivottavasti et joudu hotelliin, jossa iso lauma saksalaisia äijiä laulaa hoilottaa aamuun saakka hotellin patiolla. Saisi edes sanoista selvää, niin voisi yhtyä kertosäkeeseen...

    taitaa tulla halpareissu kun oon sitä sorttia jolle ei piraatti tuotteet kelpaa.

    =))

    Äänestä

  • old_profile_18829 kirjoitti:

    taitaa tulla halpareissu kun oon sitä sorttia jolle ei piraatti tuotteet kelpaa.

    =))

    Ikävä kuulla, että tuliaisia oli varastettu laukusta. Mietin, että uskaltaako sitä mitään aitoja merkkivaatteita tai kenkiä edes ottaa mukaan lentolaukkuun, jos ne sitten paluumatkalla varastetaan laukusta.

    Äänestä

  • jos lentokentällä varasteta... kirjoitti:

    Ikävä kuulla, että tuliaisia oli varastettu laukusta. Mietin, että uskaltaako sitä mitään aitoja merkkivaatteita tai kenkiä edes ottaa mukaan lentolaukkuun, jos ne sitten paluumatkalla varastetaan laukusta.

    lentolaukusta varasteta, sehän on sulla matkustamossa mukanasi.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    lentolaukusta varasteta, sehän on sulla matkustamossa mukanasi.

    Joo eihän niitä lentolaukusta varastetakkaan, mutta kun lentolaukkuun vain ei mahdu tarpeeksi tavaraa eikä hajuvesiä ym. voi edes matkustamoon mukaan ottaa.. kiva jos kaikki ostetut hajuvedet sun muut jutut on pöllitty..menee vähä lomafiilis pilalle... tai sis voi jäädä lievästi paskan maku reissusta suuhun..

    Äänestä

  • vaaaa kirjoitti:

    Paljolti liioteltu näitä laukusta varastamisjuttuja.
    Mieti vähän missä vaiheessa varkauksia kerkeää
    tehdä,tavaraahan liikkuu niin paljon.
    Laukkuja voidaan joutua aukaisemaan jos läpivalaisussa näkyy jotain epäilyttävää.
    Matkustan sekä työkseni,että lomillani ja paljon
    olen Bulgariassa matkustanut,sanotaan kymmeniä
    kertoja,mitään ei ole viety.
    Siis rauhassa matkaan,tietty järki ja varovaisuus
    mukaan.
    Muuten varo piraatti hajuvesiä...voi pettyä todella suuresti.

    Äänestä

  • volodja kirjoitti:

    Meiltä paitsi avattiin laukut (meikäläisen Samsoniten numerolukko oli pelkkä hidaste, liekö niillä avain kuten Amerikoissa?) ja pojalta vietiin ostoksia. Jollain on aikaa räplätä laukkujen kanssa siellä, ilmiselvästi. Ja kiinnostusta. On täällä muutkin matkustaneet eri paikoissa melko runsaastikin ml. CIS-maat, eikä moista käytöstä ole tarvinnut tuta. Todella ala-arvoista ja pilaa Bulgarian maineen lomamaana.
    Vai onko tämä ehkä kosto siitä, että EU jäädytti tukirahat sattuneesta syystä? Mentaliteetilla "ollaan sitten tarkkoja, perkele" ?

    Äänestä

  • käynyt sitten tuuri kirjoitti:

    Enpä ole väittänytkään olevani ainoa matkaaja.
    Kerroin vain kokemuksiani.Pitää hieman perua
    sanojaan,ei aina niin hyvä tuurikaan...
    laukkuni katosi välillä Lontoo-Sydney,eikä ole
    takaisin omistajalleen tullut,katoamisesta nyt
    7 kk.se siitä tuurista.Mutta toistan :ei siis
    varkauksia.Samsoniten laukkua en kyllä omista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lomailemaan kirjoitti:

Heips!
Kertokaa ihmiset jotka olette tänä kesänä käyneet bulgariassa ja kultahietikolla että oliko turvallisen tuntuista oleskella ja kulkea ympäristössä? Loma kultahietikolla olisi ihan pian edessä mutta nyt on alkanut pelottamaan/jännittämään taskuvarkaat ja muut asiat, joista on ollut paljon puhetta, esim. tallelokeroistakin viety rahaa ja tullessa suomeen matkalaukuista hävinnyt tavarat ja tuliaiset. Olisi aika ikävä loppu lomalle jos ostoksetkin olisi hävinneet.. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu