Kannattaisiko sittenkin?

-just wondering-

Hain ihan mielenkiinnosta kylmiltäni AMK:uun opiskelemaan insinööriksi ja pääsin kevyesti sisään (en edes pyrkinyt TKK:lle). Jo pääsykokeen helppous alkoi tosin hieman epäilyttää, sillä alkoi mietityttää, millainen opintojen taso tulisi olemaan.

Nyt olenkin käynyt jo muutamilla kursseilla ja epäilykseni osoittautuivat tosiksi, sillä taso on aivan uskomattoman alhainen ja tulee suorastaan turhautunut olo; olisikohan sittenkin kannattanut vain pyrkiä suoraan TKK:lle... Lukioaikoina sain ysejä ja kymppejä matematiikan pitkästä oppimäärästä hyvin pienellä vaivalla eräässä ns. eliittilukiossa ja nyt tuntuu siltä, että turhaudun rankasti tunneilla/kurssin oppimäärän helposta sisällöstä. Voihan noita helppoja kursseja tosin varmaan tenttiäkin vauhdilla pois alta.

Syy siihen, etten hakenut TKK:lle oli se, että töitten takia en ehtinyt kerrata yhtään lukion oppimäärää ja yli kymmenen vuoden jälkeen on monia juttuja hieman unohtunut; olisi myöskin pitänyt pyytää töistä vapaata pääsykoetta varten. Ajattelin myös, että töitten vuoksi iltalinja AMK:ssa olisi hyvä ratkaisu. Mitä suosittelette; kannattaisiko pyrkiä ihan suosiolla ensi keväänä TKK:lle, jotta en ikävysty kuoliaaksi?

1

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TTY

      Hae ihmeessä TKK:lle. Voihan valitakokeeseen osallistua, vaikka "harjoitusmielessä", vaikkei ehtisi päntätä pää höyryten. Saa ainakin selville mitä tasoa kokeet edustavat ja näkee mihin omat rahkeet riittävät.

      Sitä en ymmärtänyt kirjoituksestasi, että olisi pitänyt pyytää vapaata töistä pääsykokeita varten. Pyydetäänhän vapaata "huonommistakin" syistä. Tsemppiä:)!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2473
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1546
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      120
      1314
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      1041
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      260
      892
    7. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      21
      891
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      882
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      860
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe