Kun mies sanoo ei.

Päätin vuosi sitten etten enää anna ekana iltana. Huomasin nimittäin että menetin kaiken kunnioituksen sitä naista kohtaa sillä hetkellä kun huomasin että tie on vapaa. Naiset ovat nykyään liian helppoja. Ainakin suuri osa. No, jatoin kuitenkin iskemistä samaan malliin kuin ennenkin, mutta jos ilta on päättynyt peiton alle loppuillasta, olen sanonut ei. Ja ihme ja kumma, reaktiot ovat olleet aivan uskomattomia. On siinä nainen huuli pyöreenä kun jätkä ilmoittaa ettei anna. Naiset ottavat siitä uskomattomasti itseensä. Tavallaan nautin siitä. Minun kunnioituksen puuten kevytkenkäisiä naisa kohtaan on ajan myötä muuttunut halveksunnaksi. Toivon joka kerta kun jätän naisen kylmäksi että sille jää jotain pientä mietittävää. Ajattelee ehkä ettei ollut mulle tarpeeksi hyvä, ja niinhän se onkin! Miehet ovat sellaisia luonnostaan, että jos vain saavat niin panevat. Toisin sanoen, naiset sen rajan vetää. Näyttää vain pahasti siltä, että Suomessa naiset ovat menettäneet kyvyn sanoa ei. Ikäänkuin olisi jotenkin hyväksyttävää että joka viikonloppu ollaan jossain haarat levällään. Naisista se johtuu että tuossa yhdessä edeltävässä viestissä kaveri kertoo että on nainut 500 naista. Se on helppoa, kun karkkia lapselta veisi.
Naiset, kunnia arvoon!
101518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi sait ja sinä nait? Moraalia ei kannata vetää mukaan vain ykspuoleisesti. Olen monen yhdenkin yön perusteella tavannut arvostettavia ja suhteeseen johtaneita tapauksia. Itse olen muuttunut lähinnä irtosuhteissa kyynisemmäksi omasta suhteestani rakkauteen enkä naisten lumppumaisuudesta. Olet kuvitellut, että naiset haluavat poikaystävän sängyn kautta tai vain pitää hauskaa. Mutta kyse onkin suurimmaksi osaksi jostain muusta, kun parinmuodostus on käynnissä ravintolassa. Tottakai joukkoon mahtuu naisia, joille sinulla ei ole merkitystä seksikumppanina. Olet ollut yhtä "helppo" kuin nainen sinulle. Ja lopputulos on että kaksi ihmistä ei ehtinyt ymmärtää toisiaan tai löytää seuraavana aamuna enää syytä kanssakäymiseen. Tyypillistä mieheltä koska biologia vetää hameen alle ja eritoten humalassa. Kuvitelmaa on myös että naisella on ehkä helpompaa valita. Yritä löytää joku seksikäs ja kunnollinen mies joukosta, jossa asenne ei ole vamma vaan invalideetti. Ennen ajattelin toisin, nykyisin annan yhdelle kullalle ja mielelläni...

Äänestä

mies sukupuoli ei siis olekaan läpimätä!!!sinunlaisiasi poikkeuksia saisi olla enemmän.kuitenkin ihmettelen johtuuko pihtaamesi siitä , että nainen on "lutka" jos antaa eka kerralla vai siitä että mies on "pukki", kun jakaa tavaraansa?
joka tapauksessa ihmiset voisivat tarkkailla seksuaalista käyttäytymistään,nyky ajan asenne seksiä kohtaan on mielestäni "halventunut" eikä se merkitse suurimmalle osalla kansaa muuta kuin henkilökohtaista, hetkellistä mielihyvää.
seksin ulottuvuudet on suunattomat ja siitä täysin rinnoin nauttiminen vaatii paljon muutakin kuin vastakkaista sukupuolta olevan partnerin. ensimmäisenä iltana ei näe ihmisestä kuin pintakuoren(ja kunhan ei liikaa sitä), eikä se ole mikään edellytys itsensä "jakamiseen"
ja rakas "pihtari", jos nähdään kaupungilla, niin lupaan olla antamatta!

Äänestä
  • Nuo kaksi käsitettä ja niiden maineet perustuvat vanhanaikaisiin käsitteisiin. Ennen naisilla vielä oli se kyky sanoa ei, josta puhuih. Se oli luonnollista että nainen on se joka pistää hanttiin. Ellei nainen sanonut ei, se johti seksiin. Nainen joka ei sanonut ei oli lutka. Näinollen mies joka onnistui saamaan naisen sänkyyn oli jotenkin ihailtava. Hänhän onnistui viettelemään naisen joka muuten sanoi ei. Se oli saavutus. Tästä syystä pukki-nimikkeellä on parempi sointu kuin lutkalla. Pukki saavuttaa jotain, lutka luopuu jostain.
    Nykyään kun nämä sukupuolten väliset erot ovat tasottuneet, pukki ei ole sen suurempi sankari kun lutkakaan. Pukin "status" elää yhä jossakin määrin. Näkeehän sen noista jo mainitsemistani sankareista jotka pitävät itseään kovina jätkinä kun ovat painineet satojen naisten kanssa. He eivät ymmärrä ettei se nykyään ole mikään saavutus kun ei kukaan ole sanomassa ei.
    Halveksus pukkejakin, mutta ihan biologisesti katsottuna heidän käyttäytymisensä on luonnollisempaa kuin lutkien.

    Äänestä

  • tuo markuskaan onhan niitä muitakin. Myös minua huolestuttaa naisten nykyinen seksi käyttäytyminen. Osa naisista on valmiita heti sänkyyn ja osa sitten taas luulee joksikin pukiksi, jos menee baarissa juttelemaan naisen kanssa. Itse en harrasta ollenkaan yhden illan juttuja ja en mene koskaan ekoilla treffeillä sänkyyn.

    En tiedä onko vika minussa vai asenteissa, mutta toivoisin naisilta keskustelu halukkuutta ja juttelua ilman taka-ajatusten päästämistä valloilleen. Tietysti siinä on taka-ajatus näin sinkkuna ollessa, kun menee juttelemaan naisen kanssa, mutta en tod yritä sänkyyn. vaan tyttöystävää itselleni. Toi nyt menee jo vähän aiheen ohi, mutta tulipa kirjoitettua sekin "vahingossa".

    Äänestä

Onko käynyt mielessä sellanen vaihtoehto et miehis on syy siihen et naiset ei osaa sanoo ei?Jotkut naiset voivat antaa itsensä miehelle ekana iltana koska ovat ihastuneet jo aijemmin kyseiseen mieheen ja haluavat näyttää että antavat kaikkensa ja jotkut voivat saada edes hetken hellyyttä siinä kaiken keskellä ja siksi toimivat heti ekana iltana.On olemassa särkyneitä sieluja(juuri miesten takia)jotka eivät muuten saa hellyyttä.Ja mielestäni se et et selvitä motiivejas (miks et ole halukas)vaan saat naisen syyttämään itseään vastenmieliseksi ja sulle kelpaamattomaksi, ei todellakaan tee hyvää näille naisille.On hienoo mieheltä et ei oo heti tukkimas peiton alle, mut tee näille naisilles selväks heti alkuun miks!Niin säkin oot taas pikkusen parempi ihminen:)

Äänestä
  • Tottakai minä sanonkin ettei minulla ole tapana mennä "loppuun" ekana iltana. Asiaa ei vaan yleensä voi sanoa etukäteen. Tosin olen muutaman kerran sanonutkin jo baarista lähtiessä, mutta sitä kun naiset eivät usko. Sitten kyllä uskovat kun asiat normaalisti ovat menossa "siihen", ja huomaavat etten tosiaan aijo mennä loppuun. Siinä vaiheessahan on jo liian myöhäistä. Paljastivat korttinsa.

    Äänestä

Olen toiminut samalla typerällä tavalla kuin ne naiset joista puhuit.Mutta kuuntele mitä sanotavaa minulla on! Minä olen suostunut sen idioottimaisen syyn takia, että olen halunnut tuntea sen ihmisen läheisyyden, ja syy siihen että on menty niin pitkälle, on siinä että olen tyhmyyttäni luullut että jutun voi aloittaa niinkin, mutta ilmeisesti sinä et ole ollut samaa mieltä. Näistä naisista on tuntunut hyväksikäytetyltä, kun sait mitä halusit ja sitten häivyit. He eivät enää voi luottaa miehiin, koska esim. sinä olet käyttäytynyt tällä tavalla. Mieti mieluummin millaisen suhteen sinä haluat, ja vedä rajat.Sano heti suhteen alussa se ystävällisesti, ettet loukkaisi naista kun annat kuvan että hän on pelkkä huora. Miksi et hillinnyt itseäsi kun menit sänkyyn? sinäkin hyödyit siitä. Minä olen sortunut siksi kun halusin päästä lähelle, ja jos seksuaalisuuskin olisi sujunut, olisi ollut paljon odotettavissa. Sinulla on erittäin hyvä periaate, kun haluat kunnollisen naisen ja kunnollisen suhteen, mutta keskustele ja sano heille miltä sinusta tuntuu, niin ettei tule väärinkäsityksiä. Uskon että kun sinä varoitat ajoissa sitä naista jonka kanssa haluat olla, sinäkin olet tyytyväinen tähän naiseen ja tähän suhteeseen. On niin helppoa mennä sänkyyn, mutta aina ei kannata mennä sinne, kun toisen läheisyys houkuttelee mokaamaan ihan koko jutun!

Äänestä
  • Tällä hetkellä koko teema ei ole ajankohtainen, sillä seurustelen mukavan tytön kanssa jolla on pilke silmäkulmassa mutta antoi ensideitin lopuksi "vain" pusun. ;)

    Äänestä

Sillä ei ollut mitään rajaa.
Minulta meinasi mennä vuorokaudenajat sekaisin, mutta siitäkös se välitti.
Nyt avioliitossa se vittuilee aika rankasti.

Äänestä

Paras lääke "anteliaisuuteen" on kuten vanhassa sananlaskussa sanotaan hääkakku.

Sill oli antava syli, oli himokas narttu
muuttu kaikki toiseks kun se hääkakkuun tarttu
Ennen sai aamul ja illal ja yöl
nyt ei saa vaik piiskais nahkavyöl
Oltava on kuin ei ois vaimona ketää
Illallakin saa kun ite käteen vetää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Markus kirjoitti:

Päätin vuosi sitten etten enää anna ekana iltana. Huomasin nimittäin että menetin kaiken kunnioituksen sitä naista kohtaa sillä hetkellä kun huomasin että tie on vapaa. Naiset ovat nykyään liian helppoja. Ainakin suuri osa. No, jatoin kuitenkin iskemistä samaan malliin kuin ennenkin, mutta jos ilta on päättynyt peiton alle loppuillasta, olen sanonut ei. Ja ihme ja kumma, reaktiot ovat olleet aivan uskomattomia. On siinä nainen huuli pyöreenä kun jätkä ilmoittaa ettei anna. Naiset ottavat siitä uskomattomasti itseensä. Tavallaan nautin siitä. Minun kunnioituksen puuten kevytkenkäisiä naisa kohtaan on ajan myötä muuttunut halveksunnaksi. Toivon joka kerta kun jätän naisen kylmäksi että sille jää jotain pientä mietittävää. Ajattelee ehkä ettei ollut mulle tarpeeksi hyvä, ja niinhän se onkin! Miehet ovat sellaisia luonnostaan, että jos vain saavat niin panevat. Toisin sanoen, naiset sen rajan vetää. Näyttää vain pahasti siltä, että Suomessa naiset ovat menettäneet kyvyn sanoa ei. Ikäänkuin olisi jotenkin hyväksyttävää että joka viikonloppu ollaan jossain haarat levällään. Naisista se johtuu että tuossa yhdessä edeltävässä viestissä kaveri kertoo että on nainut 500 naista. Se on helppoa, kun karkkia lapselta veisi.
Naiset, kunnia arvoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu