Harmittaako

Harmittaako, kun on maksanut asunnosta ylihintaa?
13700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sitten kun olen 500 vuotias, on pidemmän aikavälin trendi nostanut asuntoni arvon sille kuplan huipputasolle, jossa sen hetki sitten ostin. Tähän pitää tietysti lisätä korot, sekä remonttikulut, joita asunnon lahotessa vain tulee ja tulee. Eli noin 600 vuotta, niin olen omillani.

Joku voi väittää, että hieman harkitsemalla ostohetkeä, saavuttaisin saman noin kymmenessä vuodessa, mutta minulla ei ole aikaa odotella!

Äänestä

Ostin 2007 juuri ennen subbarikriisin alkua.

Nyt isompituloiset kaverini valittelevat, että pankki ei anna heille lähellekään samaa summaa lainaa mitä itse sain vielä hyvinä aikoina.

Harvalla on enää varaa tämän hintaiseen asuntoon. Olin onnekas kun ostin ajoissa.

Äänestä
  • >Nyt isompituloiset kaverini valittelevat, että
    >pankki ei anna heille lähellekään samaa summaa
    >lainaa mitä ITSE SAIN VIELÄ HYVINÄ AIKOINA.

    Oli varmaankin tahatonta mutta tässä lauseessa on koko Sopuli-subprime-tuulipuku-ideologian ydin!

    Eli kaikki liikenevä laina pitää ottaa ja kaikki ilmainen viina on juotava?

    Äänestä

Ei harmita, koska kohta asumme kaikki kolhoosissa ja syksyisin työskentelemme kaalimaalla. Nettiä ja tietokoneita pääsevät käyttämään vain ansioituneet työntekijät, jotak kirjoittavat palstoilleen suurta johtajaamme ylistäviä kirjoituksia.

Äänestä

Oli tyhmää uskoa ikuiseennousuun.
Nyt on pakko myöntää tämä asia.
Kalliiksi tuli!

Äänestä
  • Eikös ole itsestään selvää, että ikuista kasvua ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan - ainahan tapahtuu aaltoliikettä. Nyt mennään aallon pohjaan ja sieltä alkaa taas hetken päästä uusi nousu. Elämää ei sen kummempaa!
    Lamankin aikana köyhät köyhtyy entisestään ja rikkaat rikastuu.

    Äänestä

Muistan kyllä, että silloin 2002 kun ekan kämppäni ostin, väitettiin täällä että kupla oli juuri puhkeamaisillaan. Taisin siis maksaa ylihintaa, sillä 1995 olisin saanut saman kämpän paljon halvemmalla.

Kämppä on tosin jo vaihtunut. Meni oikeastaan päittäin. Nyt on sitten 150 neliötä asuintilaa omakotitalossa, itselleni sopivalla sijainnilla...

Pitäisikö harmittaa?

Harmittaako itseäsi, ettet maksanut sitä ylihintaa aikoinasi? Nyt voisit olla jo omassa, kuten me muut... Vai eikö pankista saanut lainaa? Älä hätäile, et saa tulevaisuudessakaan.

Äänestä

En tosin vielä ole ostanut, mutta HYPO:n ennakoima mahdollinen 5% lasku ei riitä alkuunkaan kattamaan tuhnutteluaikana tekemiäni tappioita. Etenkin kyrsii, kun tulevat naapurini halvemman ostohinnan lisäksi keräävät hyödyt myös alhaisemmista marginaaleistaan.

Tuhnutteluni aloittamisen ajankohtaa en suostu paljastamaan, koska kukaan muukaan ei täällä tee niin.

Äänestä

vuonna 1998 kaikista mahdollisista varoituksista huolimatta. Kysyit että harmittaako, no eipä kovin hirveästi.

Äänestä
  • ja harmittaa. Ei tosiaankaan tämän päivän ostajien suhteen, vaan noiden jo ennen minua ostaneiden vuoksi. Toki rehti onnittelu heille.

    Äänestä

  • vuonna 2003 kirjoitti:

    ja harmittaa. Ei tosiaankaan tämän päivän ostajien suhteen, vaan noiden jo ennen minua ostaneiden vuoksi. Toki rehti onnittelu heille.

    Ostin tänä keväänä, eikä yhtään harmita. Pudotin tarjouksessani pyyntihinnasta aikamoisen summan pois ja sillä tehtiin kaupat. Ei harmita yhtään!

    Äänestä

Tyhmä kauppa harmittaa aina, tuli sitten ostetuksi mitä tahansa.

Kait sekin harmittaa, jos on maksanut (asunnosta) ylihintaa.

"Ylihintaa" on joskus kutsuttu myös lisäarvoksi. Joku haluaa asunnon tietyltä alueelta tai varustelulla x ja on valmis maksamaan siitä extraa.

Äänestä

Määrittelet ylihinnan? Kämppähän on just sen arvoinen kun joku siitä suostuu maksamaan. Tänään ostettu voi olla vuoden päästä markkina-arvoltaan huonompi, mutta tuskin 10 vuoden päästä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tyhmät kaupat? kirjoitti:

Harmittaako, kun on maksanut asunnosta ylihintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu