Selektiivinen mutismi, onko kukaan kuullut tallaisesta,

varsinkin kaksikielisella?

Tytto 4v aloitti koulun viime viikolla (emme asu Suomessa). Kaikki mennyt ihan hyvin, niin ainakin luulin, kunnes tana aamuna opettaja sanoi ettei tytto ole puhunut sanaakaan koulussa. Tanaan oli siis jo viides paiva, kay pehmeaa laskua nain aluksi eli 3h paivassa.
Opettaja valaytti termin "selective mute" johon tietenkin takerruin.

Lapsi on jo kauan ollut todella ujo sosiaalisissa tilanteissa, kotona puhuu kuin papupata, taukoamatta. On kaksikielinen ja erittain puhelias lapsi oman perheen sisalla, sujuva molemmilla kielilla.

Han on kaynyt esikoulussa 2v 9kk ikaisesta asti ja siella on puhunut jonkin verran, mutta siellakin valitsi tarkkaan kelle puhuu ja milloin, riippui paljon mielialasta ja tilanteesta. Halusi kovasti leikkia muiden lasten kanssa, mutta oli ujo puhumaan heille. Joten usein leikki heidan rinnallaan.

Siis ujoksi olen nyt tahan asti tyttoa luullut. Kun luin enemman mita tuosta mutismista sanotaan, tuntuu etta melkein kaikki kay toteen meidan tyton kanssa, kuin hanta kuvailtaisiin! Eli nyt olen pikkaisen ihmeissani mita asian kanssa tehdaan ja miten tasta paastaisiin yli.

Luin lisaksi etta jos tama mutismi esim. koulussa kestaa yli kuukauden silloin se luokitellaan tuoksi selektiiviseksi mutismiksi.

Onko kenellakaan minkaanlaista kokemusta vastaavasta??

12

5517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sijaisope

      Heti ollaan leimaamassa mykäksi. Näissä maissa, joissa koulu aloitetaan aikaisin vaaditaan lapselta käsittämätöntä reippautta ja sosiaalisuutta.

      Suomessa on paljon ujoja lapsia, jotka tuskin puhuvat mitään ekana kouluvuotenaan, ollessaan seitsemän. Kyllä he siitä sitten reipastuvat ja rupeavat ottamaan kontaktia verbaalisesti. Jokaiselle pitää suoda oma tahtinsa sosiaalistumisessa.

      Kun lapsesi kerran osaa puhua ja on puhelias, en olisi huolissani. Tietystikin valikoivan mutismin "oireet" täsmäävät, jos lapsi ei ole puhunut koulussa.

      Jos menisin uuten työpaikaan, jossa olisin hiljainen aluksi, kun tarkkalisin ympäristöä, olisinko mutisti? No enpä olisi, vaan tervejärkinen ihminen, joka tunnustellee ensiksi maaperää. Lapsesi on luultavasti keskimääräistä älykkäämpi. Viisi päivää on kovin lyhyt aika tehdä noin vakavia diagnooseja.

      • vieras2

        ...mykkyyttä ole jos on selektiivinen mutismi eikä ole sekään jos on mutismi,selektiivinen mutismi on osoittain valikoivaan puhetta/puhumattomuutta ja voi kohdistua vain tietyyn paikkaan ja/tai tietyihin ihmisiin tai sitten se laajenpaa esim että puhuu vain kotona eikä muualla ollenkaan,meidänkin selektiivinen mutisti on todella puhelias niissä paikoissa joissa puhuu ja siellä missä ei puhu on todella hiljaa!!Mykkä on aivan eri asia kuin tämä mutisti(hän vaikenee kokonaan,mutta osaa puhua)tai selektiivinen mutisisti joka on valikoivaa


    • kärsivällisesti

      Tilanteessa kannattaa edetä rauhallisesti. Tärkeintä on se, ettei lapselle aseteta lisää paineita. Lasta on hyvä tukea ja seurailla, miten muuten hän ilmaisee itseään.

      Jos tilanteessa ei tapahdu muutosta ja lapsella alkaa ilmetä ahdistusta, on hyvä hakea apua. Suomessa väylinä olisivat mahdollisesti puheterapeutti/psykologi/Lastenlinna tai kuraattori.

      Omat kokemukseni ovat oppilaista, joiden elämä on täysin sekaisin kotipuolessa tai taustalta on löytynyt erilaisia neurologisia ongelmia. Turvallinen ympäristö, lapsen hyväksyminen ja kärsivällisyys ovat auttaneet - prosessi on ollut pitkä. Avainasemassa ovat olleet ryhmän muut lapset, jotka upeasti ovat suojelleet puhumatonta lasta aikuisilta.

      • vieras3

        ..ei atrvita syyksi kotipuolen ongelmia eikä neurologisia ongelmia(näitä viimeksi mainuttuja ei juurikaan mutisteilla ole)mutismiin on monia erilaisia syitä kuten etninen kielivähemmistö(sekä perheen kaksikielisyys)sosiaalinen perimä ja niin monta monta muuta syytä kuin perheolot vaikka siltä ja usein vain siltä pohjalta syytä selektiiviseen mutismiin aletaan etsiä


      • mute1

        neurologinen ongelma on harvoin syynä mutismiin,harvalla mutistilla on mitään neuroogista syytä...mutta taas jos on joku neurologinen sairaus voi siinä ns.sivussa tulla selektiivinen mutismi,kun sairaus asettaa tiettyjä rajoitteita tms ja ympäristö odottaa ja vaatii,paineet kasvaa ja ehkä ahdistuneisuus sit siitä seurauksena voi olla selektiivinen mutismi


    • neuvoska

      Voisitko ensinnäkin kertoa opettajalle suomalaisesta introvertista kansanluonteesta. Jospa se veisi puhumiselta kiirettä pois.
      Sitten olisi hyvä miettiä, mitä kautta lapseen saa kontaktin jos puhe ei ole hänelle helppo kanava aloittaa yhteistyö. Piirtäisikö hän opettajalle (ei puheen sijasta, vaan vain kontaktin luomiseksi)? Osallistuuko hän laulutuokioihin? Olisiko joku laulu jonka hän varmasti osaa ennestään, voitaisiinko se laulaa luokassa?

    • lilla my

      pojallani on todettu tuo kyselemäsi valikoiva puhumattomuus.hänkin oli 4v kun alkoi oireileen ja samoin että lopetti puhumisen päivähoidossa.on nyt 7v eka luokalla eikä vieläkään koulussa puhu,kotona kylläkin muutamalle kaverille.yritä jos tyttösi suostuisi kuiskaamaan ääneenpuhumisen sijaan.

      • <3

        Eli meillä nyt 4-vuotias tyttö, kolmesta nuorin, hyvin puhelias kotona. Kun kolmivuotiaana aloitti päivähoidossa ei puhunut mitään kellekään. Kun kotona siitä hänen kanssaan juttelin niin sanoi että ei vaan ole asiaa ja että puhuu kyllä joulun jälkeen. No eipä sitten kuitenkaan joulunkaan jälkeen puhunut. Joulun aikoihin juttelin ihan sattumalta juuri valmistuneen puheterapeutin kanssa (perhetuttu) tällaisesta käytöksestä nimiä mainitsematta (aloitin siis tyyliin "mitäs pitää tehdä jos lapsi puhuu kotona mutta ei päiväkodissa?" ihan tarkoituksettomasti). Hän "möläytti" että pitää viedä psykologin testattavaksi koska yleensä kyseessä on anoreksian tapainen pyrkimys hallita ympäristöään jollain tavalla. Sitten kun sai tietää että puhun omastani niin korjaili kyllä kovasti ja sanoi että ei hän noin jyrkästi sitä tarkoittanut ja että voihan tuolle käytökselle olla moniakin selityksiä. Mutta oli edelleen sitä mieltä että sitä ei puheterapialla korjata vaikka kuulemma tällaisia lapsia usein puheterapeutin vastaanotolle ohjataankin.

        Pitää sanoa että tytön kommentti sattui kyllä kovasti. Mutta pisti sitten samalla miettimään. Kun meidän tyttö täytti neljä vuotta eikä vieläkään puhunut päiväkodissa niin rohkaistuin varaamaan hänelle ajan psykologin vastaanotolle; oli puhetta että hän tutkii vaan. Ja psykologi tapasi tytön kaksi kertaa jonka jälkeen hän antoi paljon ohjeita meille vanhemmille ja päiväkotiin! Tyttö ei siis "joutunut" mihinkään terapiaan, ei kuulemma näin pienen kanssa ole mitään järkeä lähteä terapoimaan. Ja niistä ohjeista tärkeimmät oli että ei saisi kiinnittää huomiota lapsen puhumattomuuteen; ei saisi kysyä että miksi et puhu päiväkodissa. Pitäisi ikään kuin olettaa että tyttö puhuu (niin kuin puhuukin) eikä järjestää hänelle tilaisuuksia olla puhumatta.

        Nyt typy on alkanut puhua päiväkodissa yhdelle henkilölle, aluksi kuiskaamalla ja nyt jo ihan ääneenkin. Ja joillekin muille puhuu kuiskaamalla, tosin satunnaisesti. Nämä kohteet ovat toistaiseksi olleet kaikki aikuisia, muille lapsille ei edelleenkään puhu mutta leikkii kumminkin heidän kanssaan. Pikkuhiljaa siis edetään.

        Tämä meidän juttu on tietenkin ihan eri kun teidän koska meillä puhumattomuutta kesti paljon pitempään kun teillä. Voihan lapsi ihan oikeasti olla niin ujo että ei uudessa paikassa uskalla heti jutella kellekään! Omani kohdalla en kyllä tätä luullut koska ei ole ollenkaan ujo luonteeltaan, pikemminkin oikein rämäpää poikatyttö. Toivotaan että teidän tilanne ratkeaa pian! Voimia!


    • vieras1

      jos tilanne on vielä ajankohtainen niin tervetuloa saamaan vertaistukea http://groups.yahoo.com/group/mutismi/?v=1&t=search&ch=web&pub=groups&sec=group&slk=1

      ja yksisyyhän mutismiin voi olla etninen kielivähemmistö ja usein oikeastaa pääasiassa mutistit ovat ujoja
      minua ärsyttää nämä kommentoijat joilla ei ole mitään käsitystä koko selektiivisestä mutismista ja sit annetaan tietäviä kommenteja esim wikipedian pohjalta

      tietysti aina ei ole kyse mutismista vaan juuri siitä ujoudesta ja tarvitsee vain rohkaisua puhumiseen,mutta taas jos ujo kokee painostusta puhumisen suhtee ja kuulee ehkä usein tyyliin ,että kun ole t jo niin iso voit puhua tms ja sitten ollaan tilanteessa,että on se selektiivinen mutismi

    • mute1

      selektiivisen mutismin yksi syy voi olla etninen kielivähemmistö ja mutistit ovat usein ujoja,joille ympäristön paine käy niin suureksi(kun esim .sanotaan,että olet jo niin iso,että voit kyllä puhua jo)ja puhumisesta/sen vaatimisesta tulee niin iso painolasti,sitten tuleekin se selektiivinen mutismi

    • opiskelija

      Heippa kaikki vanhemmat ! Olen parikymppinen tyttönen ja opiskelen nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Teen opinnäytetyöni lapsen selektiivisestä mutismista ja tähän tietoa löytyy aika niukasti. Olisin erittäin kiinnostunut haastattelemaan/lukemaan josko joillakin olisi tästä omakohtaisia kokemuksia?

      • hanne20

        hei

        vielä tännekin laitan:) tervetuloa faceboolin selektiivinen mutismi ryhmään,sitä kautta saat varmaankin vastauksia kysmyksiisi ja ne tutkielmat luettavaviksi :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe