Liittoumat

Blue1 kertoi eilen ensi kesän suorista lennoistaan Helsingistä lounais-Ranskan Biarritziin sekä Kroatian Dubrovnikiin ja Splitiin. Finncomm Airlinesin tuore pelinavaus koskee jo talven hiihtokautta. Kalevan verkkolehden (9.9.2008) mukaan Finncomm aloittaa lennot Tampereelta Kittilään kolmella viikkovuorolla talvisesongin ajaksi. Finnairin kumppanuuden välityksellä reitti kytkeytyy lentoyhtiöiden One World -liittoumaan. Levin Matkailu Oy:n edustajan mukaan Tampere-Kittilä -yhteys pyrkii tuomaan tunturi-Lapin lähemmäksi pirkanmaalaisia matkailijoita ja sijoittajia.

Tampereella kauppakamari on ajanut suoran lentoyhteyden avaamista Pirkanmaalta Pietariin alueiden liike-elämän tarpeisiin. Lisäksi on havaittu, että Karjalasta ja Pietarin alueelta tulevat venäläiset lentävät jo nykyisin usein Tampereelta Lontooseen ja Frankfurtiin. Suoran Pietari-Tampere -lennon tarvetta ei nopea itäjunakaan poista, koska liittymä Tampereelle edellyttää junanvaihdon ohella maantieteellistä kiertoa Lahden ja Riihimäen tai Tikkurilan kautta.

Kiinnostuneen lentoyhtiön puuttuminen yllättää, kun toisaalta etelä-karjalainen Fly Lappeenranta -lentoyhtiö on kertonut neuvottelevansa reitin avauksesta Lappeenrannan ja Pietarin välillä. Lennot alkaisivat viimeistään ensi vuoden alkupuolella. Yhtiön tavoitteena on saada tarpeellinen lentotoimintalupa eli Air Operator Certificate (AOC) loppuvuoden aikana tai viimeistään ensi vuoden alussa. Fly Lappeenranta aikoo jatkaa yhteistyötä tsekkiläisen Central Connect Airlinesin eli CCA:n kanssa.

Kotimaassa suoria lentoja sisä-Suomesta Lappiin on toki yritetty jo Finncommia aiemmin. Esimerkiksi Finnair liikennöi entisten tytäryhtiöidensä potkurein Jyväskylästä Kittilään. Air Botnia kokeili Blue1:n edeltäjänä suoraa yhteyttä Tampereelta Rovaniemelle. Yritysten ja lakkautusten ketjut muistuttavat Oulun ja Tukholman välisiä pyrkimyksiä. Suora yhteys on samalla tavoin avattu ja suljettu usean kerran eri toimijoiden taholta.

Puolestaan Air Balticin suora yhteys Oulusta Riikaan täyttää kohta vuoden, ja näköjään reitti olisi säilymässä. Keväällä linjalle lisättiin neljäskin viikkovuoro. SAS:n ja Latvian valtion lähes puoliksi omistama Air Baltic kuuluu Star Alliance -liittoumaan muiden ohella SAS:n, Blue1:n ja Lufthansan kera.
4372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jokainen suomen kauppakamari haaveilee suorasta lentoyhteydestä milloin minnekin kun useampi kauppakamarilainen lentää pari kertaa vuodessa ulkomaille. Uuteen reittiin tarvitaan paljon ja jatkuvaa matkustajavirtaa, siis sellaista, joka voi maksaakin lipustaan. Lisäksi tämä määrä on aina pois reitiltä Helsinkiin eli nollasummapeliä.

Blue1 avaa ja lopettaa hädissään uusia kohteita kun polttoainesyöpöt koneensa vähenee. Nuo slaavikohteet haiskahtaa vähän joltain pakettimatkoilta jääneiltä jämiltä.

Finncommin Kittilä vaikuttaa ihan fiksulta: jos ei hiihtoloman ja pääsiäisen aikaan saa Levin/Ylläksen lennoille väkeä hintaan 69€/lippu, niin ihme on. Kilpailuhan ei koskaan ole pahasta ja nyt sinne lentää kaikki kolme yhtiötä.

FlyLappeenrannan hommaan en usko ollenkaan. Näkisi vaan sen Pietarin reitin kun ei meinaa pysyä kone edes kestopäällysteellä ja irti terminaalin seinistä. Myönnä siinä sitten vielä AOC.

Äänestä
  • Nuo ei oikein ole sellaisia kohteita joihin
    riittäisi omatoimisia matkailijoita edes
    kerran viikossa.
    Olen varma että koneet lentää aika tyhjinä.

    Lentäisivät ennenmmin Malagaan.

    Äänestä

Air Baltic ei kuulu Star Allianceen.

Äänestä
  • Virallisesti Air Baltic ei suoraan kuulu Star Allianceen. Epäsuorasti kytkös liittoumaan näyttäytyy selkeänä SAS:n omistuksen kautta. Air Balticin lennoilta ansaitaan myös EuroBonus-pisteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eero-80 kirjoitti:

Blue1 kertoi eilen ensi kesän suorista lennoistaan Helsingistä lounais-Ranskan Biarritziin sekä Kroatian Dubrovnikiin ja Splitiin. Finncomm Airlinesin tuore pelinavaus koskee jo talven hiihtokautta. Kalevan verkkolehden (9.9.2008) mukaan Finncomm aloittaa lennot Tampereelta Kittilään kolmella viikkovuorolla talvisesongin ajaksi. Finnairin kumppanuuden välityksellä reitti kytkeytyy lentoyhtiöiden One World -liittoumaan. Levin Matkailu Oy:n edustajan mukaan Tampere-Kittilä -yhteys pyrkii tuomaan tunturi-Lapin lähemmäksi pirkanmaalaisia matkailijoita ja sijoittajia.

Tampereella kauppakamari on ajanut suoran lentoyhteyden avaamista Pirkanmaalta Pietariin alueiden liike-elämän tarpeisiin. Lisäksi on havaittu, että Karjalasta ja Pietarin alueelta tulevat venäläiset lentävät jo nykyisin usein Tampereelta Lontooseen ja Frankfurtiin. Suoran Pietari-Tampere -lennon tarvetta ei nopea itäjunakaan poista, koska liittymä Tampereelle edellyttää junanvaihdon ohella maantieteellistä kiertoa Lahden ja Riihimäen tai Tikkurilan kautta.

Kiinnostuneen lentoyhtiön puuttuminen yllättää, kun toisaalta etelä-karjalainen Fly Lappeenranta -lentoyhtiö on kertonut neuvottelevansa reitin avauksesta Lappeenrannan ja Pietarin välillä. Lennot alkaisivat viimeistään ensi vuoden alkupuolella. Yhtiön tavoitteena on saada tarpeellinen lentotoimintalupa eli Air Operator Certificate (AOC) loppuvuoden aikana tai viimeistään ensi vuoden alussa. Fly Lappeenranta aikoo jatkaa yhteistyötä tsekkiläisen Central Connect Airlinesin eli CCA:n kanssa.

Kotimaassa suoria lentoja sisä-Suomesta Lappiin on toki yritetty jo Finncommia aiemmin. Esimerkiksi Finnair liikennöi entisten tytäryhtiöidensä potkurein Jyväskylästä Kittilään. Air Botnia kokeili Blue1:n edeltäjänä suoraa yhteyttä Tampereelta Rovaniemelle. Yritysten ja lakkautusten ketjut muistuttavat Oulun ja Tukholman välisiä pyrkimyksiä. Suora yhteys on samalla tavoin avattu ja suljettu usean kerran eri toimijoiden taholta.

Puolestaan Air Balticin suora yhteys Oulusta Riikaan täyttää kohta vuoden, ja näköjään reitti olisi säilymässä. Keväällä linjalle lisättiin neljäskin viikkovuoro. SAS:n ja Latvian valtion lähes puoliksi omistama Air Baltic kuuluu Star Alliance -liittoumaan muiden ohella SAS:n, Blue1:n ja Lufthansan kera.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu