1987 Olimme juuri muuttaneet Koskelle (pieni paikka Turusta tunnin matkan päässä)
vanhaan maataloon peltojen keskelle.
Nukuin yläkerrassa ja keskellä yötä heräsin kesken unien. Oli olo kuin joku olisi tuijottanut. Kauempana äitini huoneen ovella seisoi vaalea hahmo. Oli todella pimeää, mutta erotin selkeästi kelmeän hohteen jota tuo olento säteili.
Laitoin silmät kiinni ja puristin kynsilläni ranteesta kipeästi testatakseni olenko todella hereillä.
Avasin silmäni uudestaan ja hahmo seisoi yhä paikoillaan.
Äitini se ei voinut olla sillä hän ei ollu kotona tuolloin ja vaikka hahmo olikin ihmisen kokoinen niin elävä ihminen se ei ollut.
Jostain syystä tiesin, että en saa nousta
ja tuosta tunteesta on piirtynyt tajuntaan sellainen punainen hehkuva "varoituskolmio"
Käänsin kylkeni etten koko ajan vilkuilisi tuota hahmoa kauhunsekaisin tuntein ja yritin uskotella itselleni, että näen vaan unta eikä siellä mitään oikeasti ole.
Aaamulla kerroin muille tapahtuneesta eikä minua uskottu. Oli kuulemma ulkoa tullutta valoa tai muuta vastaavaa järkevästi selitettyä.
Ei paistanut kuu tuona yönä, mutta hulluksileimaamisen pelossa sitten myönnyin selitykseen.
Myöhemmin kun juttelin talon historiasta naapurin rouvan kanssa sain kuulla, että muinoin talossa eläneen perheen poika ei koskaan ollut palannut sodasta kotiin, eikä ruumistakaan ollut löydetty.
Minä epäilen,
että poika on palannut kotiin
ja siellä asuu yhä vanhempieni kanssa.
vanhaan maataloon peltojen keskelle.
Nukuin yläkerrassa ja keskellä yötä heräsin kesken unien. Oli olo kuin joku olisi tuijottanut. Kauempana äitini huoneen ovella seisoi vaalea hahmo. Oli todella pimeää, mutta erotin selkeästi kelmeän hohteen jota tuo olento säteili.
Laitoin silmät kiinni ja puristin kynsilläni ranteesta kipeästi testatakseni olenko todella hereillä.
Avasin silmäni uudestaan ja hahmo seisoi yhä paikoillaan.
Äitini se ei voinut olla sillä hän ei ollu kotona tuolloin ja vaikka hahmo olikin ihmisen kokoinen niin elävä ihminen se ei ollut.
Jostain syystä tiesin, että en saa nousta
ja tuosta tunteesta on piirtynyt tajuntaan sellainen punainen hehkuva "varoituskolmio"
Käänsin kylkeni etten koko ajan vilkuilisi tuota hahmoa kauhunsekaisin tuntein ja yritin uskotella itselleni, että näen vaan unta eikä siellä mitään oikeasti ole.
Aaamulla kerroin muille tapahtuneesta eikä minua uskottu. Oli kuulemma ulkoa tullutta valoa tai muuta vastaavaa järkevästi selitettyä.
Ei paistanut kuu tuona yönä, mutta hulluksileimaamisen pelossa sitten myönnyin selitykseen.
Myöhemmin kun juttelin talon historiasta naapurin rouvan kanssa sain kuulla, että muinoin talossa eläneen perheen poika ei koskaan ollut palannut sodasta kotiin, eikä ruumistakaan ollut löydetty.
Minä epäilen,
että poika on palannut kotiin
ja siellä asuu yhä vanhempieni kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tapahtuipa kerran v.-93 aikoihin itä-Pakilassa, Helsingissä. Olin just mennyt nukkuu, kun kuulin kadulta sotilaiden marssiääniä! Pomppasin ylös katsomaas, et mitä nyt?? Siel ei ollut ketään...ainakaan näkyvää...lähellä juoksuhautoja sitäkin enemmän...hmm
Olimme koulussa fysiikan tunnilla tekemässä absoluuttista pimeyttä.Kukaan luokastamme ei onneksi pimeää pelännyt tai mihinkään kummituksiin uskonut.Kun valot sammuttettiin alkoi luokan ylänurkassa näkyä vaalea läikkä.Ihmeteltiin siinä kaverieden kanssa että mikä se oli ja päädyttiin sitten jostain tulevaan valoon.Vähän ehkä puolen tunnin päästä läikkä oli lähempänä lattiaa ja muistutti vähän pientä lasta.Itse aloin pelkäämään ja laitoin silmät kiinni.Jossain vaiheessa vasemmalla puolella oleva kaverini sanoi että "lapsi"oli lattialla.Kaikki meistä olivat nyt silmät kiinni.Joku pojista huomautti että lattialle pääsi valoa mutta opettaja ei siihen keskittynyt koska vakuutti ettei mistään voinut enää päästä valoa sisään.Jossain vaiheessa uskaltin avata silmät ja järkytyksenä huomasin jonkun valkoiset kädet pulpetin reunalla ja vähän otsaa.Huuto pääsi samoin kavereilta kun huomasivat vierailijan pulpettini edessä.Jossain vaiheessa kun oltiin rauhoituttu vähän kauempana istuva kaveri tokaisi etten saisi koskea hänen kättää(käteni ovat usein kylmät).Kaverin vieressä ei istunut ketään ja itse istuin metrin päästä hänestä.Vasemmalla oleva kaverini tokaisi etten voinut koskea hänen kättään koska käteni olivat kietoutuneet hänen ympärilleen.Huuto alkoi taas.Opettaja viimein laittoi valot päälle ja torui meitä kokeen kokoaikaisesta keskeyttämisestä.valot olivat päällä jonkin aikaa ja koetta jatkettiin pienen tauon jälkeen.Itse olin aivan peloissani kavereitteni kanssa.Luokan muutama poikakin väitti nähneensä vaalean hahmon mutta ei ollut kiinnittänyt sen enempää huomiota.
Sen jälkeen olen aika vahvasti uskonut kummituksiin :\
Mä yritän kans aina sulkea pois nk."normaalit", tavalliset vaihtoehdot, jos jotain outoa meneillään...mut...aina se ei onnistu ja sit pitää vain uskoa omiin aisteihinsa sanoi muut mitä tahansa! Eihän muut ole edes aina paikalla kokemassa samoja juttuja.
Tosi mielenkiintoista jakaa näitä tapahtumia ja niitä tuntuu riittävän ihmisillä! Osa on tietty pelleilyjä ja jopa sairaan mielen harhoja, mut... entäs ne, jotka me monet oikeesti koetaan yksin tai muiden kans...? Hmmm...pelottaako?
onko toi oikeesti tapahtunutta??! missä koulussa oot nimet jos oot mun kaa samassa koulussa ni mä delaan ihan varppina seuraavana päivänä....Huohh_-Meijjän koulun käsityövessoissa kummittelee--_iik_--