Elämme ajassa jossa laittomuus lisääntyy kun huumepoliisiakin vainotaan rikollisina.
Kenen etu on se, että Suomessa pyritään parantamaan huumerikollisten asemaa jopa lain keinoin?
On suuresti ihmetyttänyt huumepoliisien syyttäminen.
Ei voi olla tulematta mieleen, että mafia olisi saanut päättävän tahoa otteeseensa.
Kannabis
Jo 10-20 kannabisannosta parissa kuukaudessa vaikuttaa otsalohkojen aivotoimintaan. Luonteenpiirteiden vivahteikkuus häiriytyy, ilmenee aloitekyvyttömyyttä. Raskaaseen kannabiksen käyttöön liittyy persoonan latistumista ja aivojen tietojenkäsittelyn heikentymistä.
Amfetamiini
Vaikutuksen lakatessa tulee voimakas väsymys, heikotus ja nälkä. Pian jälkioireisiin alkaa ilmestyä voimakkaampaa levottomuutta ja masennuksen tyyppisiä piirteitä. Alun hyvä olo heikkenee jatkossa. Annosten kasvaessa jälkioireet pahenevat. Uni- ja valvetilan sekoittuminen ja äänten kuuleminen muuttuu pahimmillaan täysimittaiseksi psykoosiksi eli mielisairaudeksi.
Ekstaasi
Muutama "tavallinen" käyttökerta kuukaudessa aiheuttaa jonkin aikaa jatkuttuaan selviä muistihäiriöitä. Ekstaasin säännöllinen käyttö aiheuttaa masennusta häiritessään serotoniini-nimisen aivoaineen tuotantoa.
LSD
LSD:n haitoista vakavin on sen ennustamaton pysyvä vaikutus aivotoimintaan: jopa kerta-annos saattaa aiheuttaa aivomuutoksia, jotka tulevat esiin vuodenkin kuluttua ilmenevinä harha-aistimusten takaumina. Pahimmillaan persoonan hajoamisen kokemukset yhdistyvät mielisairauden puhkeamiseen.
Heroiini
Heroiiniriippuvuus on vaikeimmin hoidettavia huumeriippuvuuksia.
MILLÄ TODENNÄKÖISYYDELLÄ LAPSESTASI TULEE HUUMEIDENKÄYTTÄJÄ VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä sun olis aika lopettaa huumeiden käyttö, kun sulla on selvästi aivojen tietojenkäsittely heikentyny. Poliisi on rikollinen jos tekee jotain, mikä on laissa kielletty. Etkö enää käsitä, että eduskunnan säätämät lait koskevat yhtä lailla poliisia kuin huumediileriäkin.
paitsi jos hän rakastuu poikaan, joka salasyöttää sen ensimmäisen pillerin.
Pelkään eniten pillerikauppiaita, jotka houkuttelevat nuoria tai salalisäävät aineita.
Tiedän monta surullista tarinaa
Kuten esimerkiksi millaisia? Salasyöttäjiä? Mitä ne on?
Itsestään kertoo. Oma tyttönsä ollut huumediilerin morsian.