Ollaan uusperhe ja vaimolla edellisestä elämästä murkkuikäinen poika, yhteisiä lapsia meillä on alle kouluikäiset tytsyt, minun edellisen elämän lapset ei oo mitenkää enää kuvioissa.
Tälle vaimon pojalle ei löydy mitää sääntöjä, saa tehdä mitä vaa taikka olla tekemättä, nii ei saa komentaa, ettei tuu paha mieli. Yhteiset lapset ei saa tehdä mitää ja niille räyhätää, et pahalt tuntuu. Tää kultapoju saa pelata tietokoneella päivät pitkät, oon yrittänu ehdottaa jotai rajaa, jos vaikka kolme tuntia päivässä riittäs pelailuun, nii ei pidä, eikä äiti voi puuttu, pojan isästä puhumattakaa. Minä jos huomautan, nii koko talo hajotetaa, kun herran pelit jää kesken. Kaikki hyvä tulee vaa tälle vaimon pojalle, yhteisille lapsille ei juuri mitää, vaikka kuinka koetan sanoo, et nekin tarvii jotai extraa välillä, ettei kaikki vaa mee yhdelle. Aatelkaa, kun kaupassa ostan jotai vaikkapa pesuainetta, josta saa kolmen pakkauksen ostaja repun, nii vaimo kiikuttaa sen heti pojallee, ei aattele, et tytsytkii vois tarvita hoitoo reppua. Joteski musta tuntuu, et vaimolla pyörii maailma vaa tän pojan ympärillä ja me muut jäädää iha sivuu.
Sit toinen juttu on, et mä kustannan tän koko perheen elannon käytännössä, asutaan mun talossa ja luonnollisesti kaikki talosta aiheutuvat menot menee mun piikkii, ei vaivaudu kukaa kysyy, et mitä maksaa sähkö taikka lämmitys, puhumattakaa laajakaistoista, vakuutuksista ja tv-luvista. Vaimo pistää palkkasa, lapsilisät ja elatusmaksut sujuvasti haisee, vähän tulee ruokaa kotiin, mut sitäki ostetaa suurimmaksi osaksi mun muovilla sujuvasti ja kummasti on aina jäänny autoon lompakko, kun pitäs marketin kassalla löytyy valuuttaa ja samalle hihnalle on mätetty vaikka kuinka paljon pojalle tuleva vaatetta, kenkää ja tietty kouluun tarvittavaa kampetta. Oon ottanu monee kertaa nää jutut puheeksi vaimon kanssa, vaa ei siitä mitää tuu, ihan kun puhus seinälle, lopputulos iha sama.
En tiiä, miten pitkää jaksan tätä hullunmyllyä sietää, ottasin eron, mut tiedän, et tytsyjen asiat menee sit ihan poskellee, kun tuskin erossa saisin niitä itselleni, nii ei sit sitä vähääkää niille riitä mitää, mun elatusmaksut menis iha kankkulankaivoo. Joteski välillä tuntuu, kun mun huushollii olis tullu käenpoika!
Tälle vaimon pojalle ei löydy mitää sääntöjä, saa tehdä mitä vaa taikka olla tekemättä, nii ei saa komentaa, ettei tuu paha mieli. Yhteiset lapset ei saa tehdä mitää ja niille räyhätää, et pahalt tuntuu. Tää kultapoju saa pelata tietokoneella päivät pitkät, oon yrittänu ehdottaa jotai rajaa, jos vaikka kolme tuntia päivässä riittäs pelailuun, nii ei pidä, eikä äiti voi puuttu, pojan isästä puhumattakaa. Minä jos huomautan, nii koko talo hajotetaa, kun herran pelit jää kesken. Kaikki hyvä tulee vaa tälle vaimon pojalle, yhteisille lapsille ei juuri mitää, vaikka kuinka koetan sanoo, et nekin tarvii jotai extraa välillä, ettei kaikki vaa mee yhdelle. Aatelkaa, kun kaupassa ostan jotai vaikkapa pesuainetta, josta saa kolmen pakkauksen ostaja repun, nii vaimo kiikuttaa sen heti pojallee, ei aattele, et tytsytkii vois tarvita hoitoo reppua. Joteski musta tuntuu, et vaimolla pyörii maailma vaa tän pojan ympärillä ja me muut jäädää iha sivuu.
Sit toinen juttu on, et mä kustannan tän koko perheen elannon käytännössä, asutaan mun talossa ja luonnollisesti kaikki talosta aiheutuvat menot menee mun piikkii, ei vaivaudu kukaa kysyy, et mitä maksaa sähkö taikka lämmitys, puhumattakaa laajakaistoista, vakuutuksista ja tv-luvista. Vaimo pistää palkkasa, lapsilisät ja elatusmaksut sujuvasti haisee, vähän tulee ruokaa kotiin, mut sitäki ostetaa suurimmaksi osaksi mun muovilla sujuvasti ja kummasti on aina jäänny autoon lompakko, kun pitäs marketin kassalla löytyy valuuttaa ja samalle hihnalle on mätetty vaikka kuinka paljon pojalle tuleva vaatetta, kenkää ja tietty kouluun tarvittavaa kampetta. Oon ottanu monee kertaa nää jutut puheeksi vaimon kanssa, vaa ei siitä mitää tuu, ihan kun puhus seinälle, lopputulos iha sama.
En tiiä, miten pitkää jaksan tätä hullunmyllyä sietää, ottasin eron, mut tiedän, et tytsyjen asiat menee sit ihan poskellee, kun tuskin erossa saisin niitä itselleni, nii ei sit sitä vähääkää niille riitä mitää, mun elatusmaksut menis iha kankkulankaivoo. Joteski välillä tuntuu, kun mun huushollii olis tullu käenpoika!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvänen aika sentään mies.Ota itees niskasta kiinni,äläkä ole lapatossu.Nyt nyrkkiä pöytään ja kertomaan vaimolle totuuksia elävästä elämästä.Eikä ne lapset erossa minnekkään katoa,on isälläkin mahdollisiis saada lapset asumaan luokseen, jos ei kokonaan niin esim.joka toinen viikko.Osa on sun omaa syytä kun et saa suutas auki.Mä ottaisin jlpilta tietsikan pois ja tekisin jotain kivaa tyttöjen kanssa yms.Mutta ekaksi eukan kanssa selväsanainen keskustelu asiasta.
Kyllä tää perheyksikkö alkaa oleen vailla vertaa, et joskus oikeen ihmettelen et jaksan vetää tät kivirekee perässä. Vaikka kuinka rautalangasta eukolle ja poitsulle vääntää, nii mikää ei mee jakeluu, et joku tolku pitää olla elämässä. Kerronkin jo tossa tän tietsikka ongelman, et koko talo hajoo, kun tää kultapoju ei pääse pelaamaa tietokoneella. Mun mielestä tämmönen heppu tarttee jotai kunnon apuu ongelmaan, jos ei voi olla vähääkää poissa tietokoneelta. Oon esittäny tästä vaikka miten pojun vanhemmille, et kaikki ei oo hepulla kohdallaa, vaan ai oo pojussa mitää vikaa, mut kumpikaa ei kuiteskaa pysty puuttuu pojun pelaamisii yhtää, vaa herra tekee mitä tahtoo.
No tytsyjen kans mä teen kaikkee , kun vaa ehdin, käytii kalassaki ja jotai retkee oon saannu aikaseksi, lintsillä ja sillee. Vaa jos en huolehtis tytsyjen elosta, nii täysin hunningolle menisivät. Pienempii kun olivat, nii ei ollu vaippoikaa aina vaihdettu ja syöttämisetkii nii ja näi välillä, ku äiti vaa lärppäs puhelimee, kun tulin työmaalta kotii. Siinä sitten alon vaihtaa vaippaa ja laittaa ruokaa tytsyille...
Mut ihan oikeesti, osaisko joku todella neuvoo, et miten tollanen pojannulikka saadaa tekee muutaki, ku pelaamaa vaa tietokoneella?? Oon yrittäny kaikkee, ostanu mopoo ja muuta harrastusvälinettä, kiikuttanu herraa leffaa ja yrittäny pitää mukana työmatkoilla, vaan ku ei mikää kiinnosta. No mopolla ajaa nii pitkää, kun se kestää ja sit pitää jonku taas korjata...