Itse taidan olla niitä kulkijoita, jotka matkustavat selkä menosuuntaan päin; ajatuksissa ja silmien edessä mennyt, tulevaisuuteen ei juuri näy, se avautuu selän takaa junan kiitäessä eteenpäin.
Olisiko hyödyllistä vaihtaa istuinta ja siirtyä matkustamaan kasvot menosuuntaan päin? Antaisi menneen jäädä junan matkatessa eteenpäin ja katsella ikkunasta eteen avautuvia maisemia ja mahdollisuuksia.
Kummallakin tavalla on puolensa. Kumpi tapa lienee sitten parempi ja kummallako tavalla ihmiset yleensä tätä elämän junamatkaa tekevät?
Olisiko hyödyllistä vaihtaa istuinta ja siirtyä matkustamaan kasvot menosuuntaan päin? Antaisi menneen jäädä junan matkatessa eteenpäin ja katsella ikkunasta eteen avautuvia maisemia ja mahdollisuuksia.
Kummallakin tavalla on puolensa. Kumpi tapa lienee sitten parempi ja kummallako tavalla ihmiset yleensä tätä elämän junamatkaa tekevät?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Elämä on joskus vaikeaa. Seuraavalla asemalla voi olla yllätys. Ja joskus on hyväkin pohtia ja olla itseksekseen junan kolkkeessa. Rauhoittua, oli sitten kumminpäin hyvänsä. Kyllä se elämä kulkee, antaa sen viedä :)
Joskus toivon, että voisin hetkeksi jäädä asemalle odottamaan vaikka seuraavaa junaa, vähän lepäämään, mutta tällä matkalla ei ole niitä väliasemia ollenkaan. Juna vaan jyskyttää mennä eteenpäin...
Minua auttoi kriisihetkinä, että kuvittelin enkelin sängyn vierelle istumaan. Hän suojelisi ja auttaisi.
Ja kyllä se auttoi :))
Enkeleitä, onhan heitä :)) ????
Paha musta enkeli vei päivänsankarin. Eikä muita enkeleitä ole olemassakaan. Heko-hek...
Minullakin on pari aivan uutta enkeliä, joiden tiedän tsemppaavan minua pärjäämään ja selviytymään. Kokonainen enkeliparvi seuraa askeleitani, heitä en halua unohtaa, vaikka kääntyisinkin vaihteeksi matkustamaan kasvot menosuuntaan päin.
Toi junamatka oli hieno oivallus. Monet puhuu elämästä vuoristoratana, itse olen mieltänyt asian janaksi.
Mutta noin junamatkanäkökulmasa aateltuna:
Penkkiä voi yleensä kuitenkin vaihtaa. Oikealta vasemmalle, tai selkä joko eteen tai taakse suunnatuksi.
Päätepysäkki on jossain. Interreilaajalla missä lienee, menolipun ostanella jossain muualla, meno/paluun ostaneilla lähtöasemalla.
Välipysäkit kannattaa aina tutkia, ne voi olla kiinnostavia. Niitä on matkan varrella tiheään, ei kannata missata.
Konduktööri nyt aina välillä utelee matkalippua, mikäpä siinä. Jos lippu on voimassa, matka jatkuu. Jos lippua ei ole, seuraava asema on päätepysäkki.
Elintoiminnoista matkalla huolehditaan. On ravintolavaunut, toaletit, makuuvaunut. Matkan loppuessa, niitä pitää hakea asemalta.
Itse istun mieluummin niin, että katse on eteenpäin. Ehtii vähän näkemään minne ollaan matkalla. Nyt alkaa siintämään horisontissa väliasema. Pitänee katsella mitä sitä olikin matkatavaroita....
Noin yleisesti ottaen, käsitykseni on, suurin osa ihmisistä on asemalla.Joko junaa odottamassa, tai siitä myöhästyneitä.
Sviddu, voisko joku hakea mulle jotain kirjallisuuspalkintoa?
=DW=
Konnari oli hiukka tyly, heitti ulos. On kuitenkin resiina. Eikä tartte yksin matkustaa. Toisinaan epävarma olo: mennäänkö väärään suuntaan raiteita.
Se oli hyvä vertaus sulta toi resiina.
Luulin, että niitä väliasemia ei olisi, mutta onhan niitä. Sieltähän nousee junaan uusia matkatovereita ja silloin tällöin joku jää junasta pois. Ja tietysti voi hieman viskoa matkatavaroita vähemmäksi, mutta sitähän voi tehdä junan kulkiessakin, pitää vaan varoa, että ei satuta ketään.
Huomenta,
Oli hauskasti oivallettu elämänkulku...
No, ite katselen mieluummin tulevia näkymiä, koska Jumalakin luo kokoajan uutta -- ja aivan timangia...
t: mira-ley ;))
Taidat olla elämää ainakin ykskerta:)
Ihan hyvin ymmärsin tuohon asti, mutta...
ihan pienenä selvennyksenä haluaisin tietää, että mitähän tuo viesti mahtaa tarkoittaa?? Hieman on ongelmia tuon luetun ymmärtämisen kanssa...
puolet viestistä jäi pois.
Tarkoitus oli sanoa, että ajatellaan suurin piirtein samalla sabluunalla. :)
kiitos selvennyksestä, kiva tietää, hyvää jatkoa sinun junamatkallesi
Matkantekkoo se on eläväisen mieli ja elämä on joskus kiskoillakin kiitämistä.
Hyvää yötä nyt kuitenkin.Soon ny yö.
vaikka tovi piti funtsia, että josko mää oon joku pölöjä, kun en meinaa selvää asiaa ymmärtää
ihmisen ei ole hyvä unohtaa menneisyyttään, sehän tekee meistä sen, mitä olemme.
Samalla pitäisi katse suunnata eteenpäin eikä antaa menneisyyden liikaa hallita tulevaisuuttamme.
Siinä sitä onkin pienelle ihmiselle puuhaa, kun yrittää taiteilla vuoroin katse tulevaisuuteen ja vuoroin menneisyyteen päin.
on vähän huono päivä ;) mutta ...
mitäs, jos laittais aivan hetkeksi silmät kiinni, antais ajatusten, asioiden ja tuntojen jäsentyä, hakea kiintopisteitä elämään.
tämän jälkeen avoimin silmin, avoimin mielin ryhtyis toteuttamaan niitä toiveitaan pienin palasin kerrallaan.
junan kulkiessa avoimin ikkunoin, sitä "imisi" itseensä ympäristön vaihteluita, erilaisuutta ja samalla pitäisi itsensä onnellisena ja tyytyväisenä valitsemallaan "toiminta strategialla".
kun on saanut rakennettua sen oman tasapainonsa, ei istuimen suunnalla ole hirveästi väliä, koska mikään ei pakota kurkkimaan eteen tai taaksepäin, voi tyytyä siihen näköalaan, jonka on itselleen "rakentanut".
väsyttää, meen kohta nukkuun ;)
kauniita unia.
Tuotahan pitää oikein ajatella...Kun minun mielestäni kysymys on aika paljon myös erilaisten kulttuuri- ja elinympäristöjen vaikutuksesta ihmisten ajatteluun. Vai pitäisiköhän tämä keskustelu pitää nyt ihan vaan yksilötasolla ja länsimaisen sivistyksen parissa? Meneekö liian laajaksi, jos aletaan miettiä esim. alkuasukasheimojen tai muiden yhteisöjen ajatustapoja?
Minulla oli vittumainen päivä. Koitan rakennella huomista vähän samoin ajatuksin. Nukkumaan on kohta mentävä. Toivon sinulle ja ketjun aloittajalle hyvää huomista.
myös sinulle parempaa huomista, mutta sitä ennen rauhallisia yöunia. Toivon, että löydät seuraavista P.Miljoonan säkeistä samaa levollisuutta ja hyvää oloa kuin minäkin.
"Tuuli puhuu enää kuiskaten/sillä aurinko on jo mennyt nukkumaan/pilvivuoteelleen sekaan untuvien/kultaisen taivaanrannan taa.
Kaikki on niin kaunista/pehmeää ja rauhallista/yön syli on turvallinen/suojaansa tuhlaten.
Hyvää yötä maailma/hyvää yötä maailma/aamulla aurinko nousee taas."
hyvää huomenta
kyllä se oli tarkoitettu universaaliksi.
myönnettäköön, että ajatusta on kovin vaikea toteuttaa, jos elosta menee suurin osa elinkamppailuun (luonto tai kanssaihminen).
jonkunlainen "peruskallio" tarvitaan aina kaiken rakentamisen pohjaksi.
näin länsimaisesti ajatellen, miksi ihmiset täällä löytävät helpommin ratkaisuja vilua, väsymystä, nälän tunnetta kohdatessaan eli perustarpeisiin.....mutta eivät osaa etsiä tyytyväisyyttä mielen tarpeisiin?
hyvää tätä päivää ;)