Rakennusyhtiöt joutuvat varautumaan synkkään talveen, jos YIT:n madonluvut koskevat koko Suomen asuntomarkkinoita. YIT antoi eilen tulosvaroituksen asuntokysynnän heikentyessä ja rakentamisen hiljentyessä edelleen.
YIT:n varoitus enteilee huonoja aikoja muillekin rakentajille, koska yhtiö antoi varoituksen vain puolitoista kuukautta osavuosikatsauksensa jälkeen. Todennäköisesti elokuun myynti on rojahtanut kunnolla.
Skanska arvioi tuoreimmassa osavuosikatsaukseen, että Suomen asuntomarkkinoilla on nähtävissä selvää hidastumista.
Suomen asuntomarkkinoiden pelätään nyt seuraavan Tanskan ja Norjan nopean pudotuksen mallia.
Hypoteekkiyhdistyksen asuntokatsauksen mukaan kansainvälisiä markkinoita uhkaava luottolama saattaa heijastua nopeasti ja rankasti myös Suomeen.
Hypon mukaan asuntojen hintojen nousu on pysähtynyt, myyntiajat ovat pidentyneet ja kuluttajien usko yleiseen sekä omaan talouskehitykseen on lähes romahtanut.
USA:n finanssikriisin syvyys ja vaikutukset ovat yllättäneet markkinat myös Euroopassa.
– Markkinakäänne ja lasku on ollut kesän aikana jopa odotetettuakin nopeampaa. Huonoja uutisia on tullut roppakaupalla. Oikeastaan voisi sanoa, että hyvistä uutisista alkaisi olla jo pikkuhiljaa kysyntää, kirjoittaa Hypo katsauksessaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta onnea toki mielensä malttaneille.