Tiedän patologisen valehtelijan, miehen, 60-vuotiaan. Hän on todella patoloinen valehtelija, hän on elämänsa aikana valehdellut ihan kaikesta, ja jatkaa sitä edelleen, ilmeisesti koska ei osaa muuta ja se on hänen elämäntapansa. Se on hämmentävää, koska hän on aika vakuuttava, ihmiset ovat ainakin uskovinaan häntä, mutta suurin osa varmasti tietää, että hän puhuu koko ajan lööperiä. Hän ei todellakaan valehtele vain hätätilanteissa, vaan ihan kaikista yhden tekevistäkin asioista, esim sanoo nähneensä jotain ihmistä, vaikkei olekaan nähnyt, sanoo tehneensä jotain, mitä ei ole tehnyt, sanoo saaneensa puheluja, mitä ei ole koskaan saanut.Puhumattakaan suuren linjan valheista. Hän mm keksii itselleen koko ajan ihan eri identiteettejä mitä hän on. Onko kukaan muu (tietoisesti) törmännyt vastaavaan? Mistä tuollainen patologinen valehteleminen tulee? Kun hän jää kiinni valheesta, hän ei ole moksiskaan, hän ei ikään kuin ymmärrä sitä, jatkaa vaan valehtelemistaan selviten aina vaan kuiville kuin ihmeen kautta. Niin, tämä tyyppi oli ihan hyvässä virassakin ja on virallisesti terveen kirjoissakin. Silti hän elää valhemaailmassaan ja näyttäisi siltä kuin uskoisi siihen itsekin.
valehtelija
satusetäkö
131913
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mutta ei ole enään työelämässä muuta kun puheissaan pitkiä päiviä, ulkomaillekin heittää
välillä isoja keikkoja. Ilmeisesti uskoo itsekin
kun niin totisella naamalla valehtelee.
Hän ei ole politiikko vaikka sopisi aika hyvin.
Olette tavanneet exmieheni. Siinä vasta tärkeä mies, Kokkolan vaikutusvaltaisin. Tuntee kaikki huippupoliitikot ja tapaa ministerejä tämän tästä. Voi voi. Naurattaa kyllä näin jälkeenpäin ne jutut mutta sillon ei naurattanut, kun toinen aivan vakavissaan selosti puuta heinää. Uskoi itsekin sepustuksensa.
työnjohtajastani.
Onko kysymys lääkäristä????
Diastokniikkaa....
Väärä arvio, vaihdetaan pillereitä.
eräs eläkkeellä oleva johtaja, joka päästelee valheita silloin kuin huomaa ettei joku usko. Tuntuu uskovan itsekin niihin ja tuskin taitaa muistaa myöhemmin mitä on keksinytkään.
en usko.
ihan erästä toista. Näitä taitaa löytyä paljonkin :-)
Tiedän tyypin, joka vuosikausia oli käyvinään töissä, vaikka istui baarissa (tekee muuten ilmeisesti edelleen sitä). Välillä hän oli olevinaan kokouksissa, jopa helsingissä saakka, mutta olikin vain PUKU PÄÄLLÄ baarissa. Ihan absurdeja juttujahan nämä tällaiset on. Ihan täyttä komediaa.
Loppupeleissä patologisen valehtelijan itsetunto vaan nousee, ei kenenkään muu. Eihän valehtelusta ole koskaan mitään hyötyä muuta kuin valehtelijalle itselle, eikä kauan sitäkään. Mutta kun tietää että ihminen on patologinen valehtelija, sitä ei ota sellaista ihmistä enää todesta joten valehtelija ns. astuu omaan paskaansa koska valehtelusta narahtaa aina ja valehtelijalle tulee tietynlainen maine eikä sellaista ihmistä jaksa edes kauaa kuunnella koska tietää että kaikki mitä hän suustaan suoltaa on valhetta. Jos ihminen on jo kuusikymppinen ja todennäköisesti kaiken jo elämässään nähnyt niin miksi hän jatkaa valehtelua koska ei hän siitä enää mitenkään hyödy. Ei ainakaan eläkeläisgubbéna.
Sitäpä tässä ihmettelin kun tämä papparainen valehtelee ihan kaikesta, eli siis sellaisistakin asioista joista ei edes ole mitään hyötyä valehdella. Siis ihan järjetöntä. Ja kun ne vielä on ihan päivänselvästi valhetta.
Ei kai ole kysymys samasta valehtelijasta joka päivystää Kokkolan pubeja? No, sielläpä hänellä on hyvä ja kuuliainen yleisö! Menee varmaan valheet taivaan tuuliin minne kuuluvatkin :)
Taitaa olla sama puku päällä kokoukseen menijä minkä mä tiedän. Pelikonetta takoo siina samalla kun kokoustaa tärkeänä, ihan mielikuvitusmaailmassaan horisee.
... ja siellä hänellä on suuren suuri, mahtava kuulijakunta. Taitaa sanoma vaan mennä taivaan tuuliin minne se kuuluukin :) Antaa gubben jatkaa hyväksi valitsemaansa polkua jos hän tuntee itsensä edes jossakin asiassa hyväksi kun häntä naisetkin aina nöyryyttää.