MAAILMANLOPPU

Maailmanloppu voi jo tulla...

Hiukkaskiihdityn laukaistaan tänään ja minähän aijon katsomassa netin välityksellä vaikka Mokkula poksaihtaisi!

Mutta, -

http://www.vihrealanka.fi/node/2230

1.9.2008

Ranskan ja Sveitsin rajalla käynnistetään ensi viikon keskiviikkona LHC-hiukkaskiihdytin, joka on maailman suurin lajissaan. Cernin laitoksessa on määrä selvittää aineen rakennetta, materian alkuperää sekä maailmankaikkeuden syntyä.

Hiukkaskiihdyttimen käynnistäminen on huolestuttanut joukkoa tutkijoita. Heidän mukaansa kiihdyttimessä syntyvät mustat aukot saattavat kasvaa ja nielaista maapallon.

Saksalainen Otto Rössler on ollut mukana haastamassa Cern-tutkimuskeskusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Ryhmä väittää, että kiihdyttimen käynnistäminen rikkoo Euroopan ihmisoikeusjulistuksen mukaista oikeutta elämään.

En nyt koko tekstiä alkanut kopioida, mutta tuossa on kai ne tärkeimmät.

- Ryhmä tiedemiehiä pelkää, että maailman suurin hiukkaskiihdytin ja hadronien törmäytin voi aiheuttaa maailmanlopun. Heidän näkemyksensä mukaan maailmanlopun estämiseen on aikaa yhdeksän päivää. Jättikokoinen hiukkaskiihdytin käynnistetään 10. syyskuuta 2008. Asiasta kertoo brittilehti Daily Mail.



http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/33838-”maailmanlopun-estamiseen-aikaa-yhdeksan-paivaa”

Keskustelkaas.. MUSTAT AUKOT EIVÄT IME FOLIOTA, JOTEN FOLIOTA PÄÄLLE JA KOULUUN! (Vain 9 ja 10 menevät)
6351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En tosin usko että se olis maapallolle uhka (niin mini hiukkanen jos pääsis karkaamaan, oli vauhti mikä hyvänsä, niin se korkeintaan rikkois LCH:h), mutta vois jättää HAASKAAMATTA KALLISTA KULTAA tuommosseen rakkineeseen josta ei oo ees käytännön hyötyä. MILIJOONIA ihimisiä vois auttaa todella paljo samalla rahamäärällä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


_Lore kirjoitti:

Maailmanloppu voi jo tulla...

Hiukkaskiihdityn laukaistaan tänään ja minähän aijon katsomassa netin välityksellä vaikka Mokkula poksaihtaisi!

Mutta, -

http://www.vihrealanka.fi/node/2230

1.9.2008

Ranskan ja Sveitsin rajalla käynnistetään ensi viikon keskiviikkona LHC-hiukkaskiihdytin, joka on maailman suurin lajissaan. Cernin laitoksessa on määrä selvittää aineen rakennetta, materian alkuperää sekä maailmankaikkeuden syntyä.

Hiukkaskiihdyttimen käynnistäminen on huolestuttanut joukkoa tutkijoita. Heidän mukaansa kiihdyttimessä syntyvät mustat aukot saattavat kasvaa ja nielaista maapallon.

Saksalainen Otto Rössler on ollut mukana haastamassa Cern-tutkimuskeskusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Ryhmä väittää, että kiihdyttimen käynnistäminen rikkoo Euroopan ihmisoikeusjulistuksen mukaista oikeutta elämään.

En nyt koko tekstiä alkanut kopioida, mutta tuossa on kai ne tärkeimmät.

- Ryhmä tiedemiehiä pelkää, että maailman suurin hiukkaskiihdytin ja hadronien törmäytin voi aiheuttaa maailmanlopun. Heidän näkemyksensä mukaan maailmanlopun estämiseen on aikaa yhdeksän päivää. Jättikokoinen hiukkaskiihdytin käynnistetään 10. syyskuuta 2008. Asiasta kertoo brittilehti Daily Mail.



http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/33838-”maailmanlopun-estamiseen-aikaa-yhdeksan-paivaa”

Keskustelkaas.. MUSTAT AUKOT EIVÄT IME FOLIOTA, JOTEN FOLIOTA PÄÄLLE JA KOULUUN! (Vain 9 ja 10 menevät)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu