Kylläpä alkoi ottamaan päähän. Olen loukannut jalkani loppukesästä. Silloin diagnoosi työterveydessä nivelsidevamma, joten viikko sairaslomaa. Eikä ole hyvä lepuuttaa jalkaa liikaa. Menin takaisin töihin ja olen jalalla muutaman viikon tepastellut. Ei puhettakaan, että vapaa-ajalla pystyisi liikkeellä juurikaan olemaan. Jalka rasittuu niin paljon työssä. Hyppinyt tai juossut en ole loukkaantumisen jälkeen. Silti sairaalan käytäviä voi rauhassa kävellä ja olla jaloillaan koko päivän. Elämäni on ollut nyt sitä, että minnekään ei kävellen työpäivien jälkeen halua mennä. Särkyynkin on kai jo tottunut. Mieli on maassa, koska normaali elämä on rajoittunutta, ei ole päivääkään, etteikö jalkavamma muistuttaisi itsestään.Elämässäni on tällä hetkellä vain työ kipeän kintun kanssa. Sijaisia ei saa mistään. Työterveyshoitaja vain tokaisi, että no pystytkö sinä kävelemään sillä? Tottahan toki pystyn ja juuri sen rasituksen takia menin työterveyteen, koska jalka ei parane.
Viimein sain tarpeekseni ja painelin uudestaan työterveyteen. Ei ole lääkärin aikoja kuin kuukauden päästä. Sain vaadittua itselleni puhelinajan, jonka perusteella pääsin röntgenkuvaan. Lausuntoa ei ole vielä tullut. Jalkaa jomottaa tuon tuosta. Siihen on vain tottunut. Näin kuvan ja kappas vaan, kolmen ihmisen mielipide varmistaa pelkoni, murtumalta näyttää...vielä kun röntgenlääkäri antaisi oman mielipiteensä.
Nyt siis jouduin pyytämään sairaslomapäivän, jotta voin odotella vastausta ja hakeutua tarvittaessa muualle hoitoon, koska oma työterveys ei pysty järjestämään lääkärin vastaanottoa!
On hienoa olla hoitoalalla ja olla potilaiden puolesta puhuja ja hoitaa heidän vaivansa parhaalla mahdollisella tavalla saamatta itse asianmukaista hoitoa. Ei edes ohjattu menemään omalle lääkärille.
Oletteko muut hoitoalan ihmiset kokeneet, että vaivojanne ei uskota tai hoidon saaminen voi olla kiven takana?
Viimein sain tarpeekseni ja painelin uudestaan työterveyteen. Ei ole lääkärin aikoja kuin kuukauden päästä. Sain vaadittua itselleni puhelinajan, jonka perusteella pääsin röntgenkuvaan. Lausuntoa ei ole vielä tullut. Jalkaa jomottaa tuon tuosta. Siihen on vain tottunut. Näin kuvan ja kappas vaan, kolmen ihmisen mielipide varmistaa pelkoni, murtumalta näyttää...vielä kun röntgenlääkäri antaisi oman mielipiteensä.
Nyt siis jouduin pyytämään sairaslomapäivän, jotta voin odotella vastausta ja hakeutua tarvittaessa muualle hoitoon, koska oma työterveys ei pysty järjestämään lääkärin vastaanottoa!
On hienoa olla hoitoalalla ja olla potilaiden puolesta puhuja ja hoitaa heidän vaivansa parhaalla mahdollisella tavalla saamatta itse asianmukaista hoitoa. Ei edes ohjattu menemään omalle lääkärille.
Oletteko muut hoitoalan ihmiset kokeneet, että vaivojanne ei uskota tai hoidon saaminen voi olla kiven takana?
Vastaukset 5
Vanhimmat
olet töissä, meidän sairaalassa ainakaan ei hoideta työterveyshuollossa muuta kuin työstä aiheutuneita/pahentuneita sairauksia. Jotain rokotuksia annetaan kyllä. Muiden vaivojen kanssa pitää mennä omalle terveysasemalle, sinne sunkin olisi varmaan kannattanut mennä, jos et jalkaas työssä loukannut.
Ihmettelen, etteivät osoittaneet ovea sitten jo ensimmäisellä kerralla vaan ottivat asian hoidettavakseen. Sainpa ainakin jalan kuvautetuksi....jos ei muuta.
Kaikkihan sen tietää ettei ainaskaan yksityisen työterveydessä saa sairaslomaa !
Omat kokemukset mm.Polvi oli turvoksissa ja lääkäri totesi vaan sinun on elettävä sillä seuraavat 50-vuotta ei muuta kuin syö viikko buranaa.
Oli keuhkoklamydia ja siintä järkyttävä yskä yms. olot ja titenkin lämpöä en edes saikkua saanut silloin kyllä tuli jopa antibioottia.
Selkä on ollut niin kipeä ettei ole voinut olla suorassa ja niskat aivan jumissa et lekurikin on ollut ihmeissään et voi edes kääntää päätä.
Yleensä näissä on pahimmat säryt juuri kun jäät paikallesi.
Alaselässä on todettu jotain nikamien antavan silleen periksi että ne painavat hermoon ja antavat iskias oiretta.
On ollut monta kertaa aika pahakin(lääkärin mukaan)jännetupin tulehdus.
Kertaakaan ei ole saikkua tullut.
Migreeni kohtaus oli paha niin kerran läksin 3 tuntia aikaisemmin pois ja siintähän tulikin oikein kuulustelu.
Tämä yksi lääkäri oli sanonut meillä töissä olevalle (hän tekee kyllä sisätöitä ja suht. kevyttä työtä toisin kun minä) ettei kuume vaikuta kun olet sisätöissä. Oli kuumetta 38,2.
Omat muutamat saikkuni olen ollut kun kuume on ollut siellä 39: päälle jotain angiinoita yms. mut aina yksityiseltä ,kun meilläkään ei pääse terv.keskukseen ja saikkulappu on oltava.
Muuten nilkkani murtui ja minun piti mennä töihin koska jouduin ns. korvaavaan työhön eli kirjoittamaan tietokoneella(paperihommiin) niin ei tarvitse hyppiä ja loikkia ja kannella raskaita taakkoja ulkosalla.
Minulla myös jatkuvaa jaljakipua. Olen sitä mieltä, että sinun kannattaa mennä/soittaa heti omalle terveysasemalle( ei työ) ja aloittaa tavallaan hoito alusta. Ei puolikuntoisena tule työnteosta mitään, kun ajatus on vain kivussa. Olet itse itsesi paras asiantuntija!!!
Tarvitset muutaman viikon kunnon lepuutuksen ja hoidon ja olet taas täysillä työkuntoinen. Tsemppiä :)
Juuri tuollaista kuvaamasi on reumasairaan arki. Työhön juuri ja juuri pystyy, kunhan unohtaa koko muun elämän ja vain makaa. Sattuu koko ajan.
Vaivoja ja valituksia esim. lääkityksen vahvistamisesta harvoin uskotaan. Näin ollen suuri osa ajasta menee sen miettimiseen, miten ensi kerralla vakuutan lääkärin siitä, että jotain olisi tehtävä. Sama tilanne on vuosia.
Tervetuloa potilaaksi!