2008 BB

Olen seurannut BB:a melko paljon aiemmin, mutta tänä vuonna tökkii pahemman kerran. Jotenkin vaan tuo porukka ei kiinnosta. Hirveän totista porukkaa, riitoja ja seläntakana puhumista. aivan hullua sanoa, mtta jopa Kaki tuntuu tähän vuoteen verrattuna kiinnostavalta persoonalta näihin nykyisiin verrattuna!
Joku tuossa porukassa mättää, mut mikä? Vai olisiko sitten se, että formaattti on jo kulunut ja ei vaan enää jaksa kiinnostua julkisuushakuisista toisten imeskelijöistä ja p...iin vilauttelijoista.
Formaatin anti ei voi olla se, että kuka nylkyttää ja kenen kaa tai kuka raivoaa kenelle? Missä kepposet, hulluttelu tai pienet pilat yllätykset?
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

liiaksi homopainotteisiksi. Julkisuuden hakuisia ketaleita tullut lisää. Talo on hakenut liikaa riettauden rajoilla liikkumista maksavien katsojien lisäämiseksi. Nyt on jo siveyksien kulho kukkuroillaan ja tulee kohta yli.

Äänestä
  • Molemmille aloitukseen vastanneille vastaan, että tuota juuri tarkoitin! 2006 seurasin innolla, viime vuonna muutama tyyppi olivat miekenkiintoisia, mutta ei tämmöstä keski-ikäistä äitiä enää kiinnosta seksuaalisuutensa kanssa tempoilevat, teiniangsti nuoret aikuiset tai aikuista esittävät lapsoset.
    SIIS otetaan taloon tuommosia, jotka ilkii tehdä mitä vaan kameroiden edessä, mutta joilla on piänupissa aika vähän kapasiteettiä tai vahvuutta.
    Jokainen noista tyypeistä voisi olla ihan ok jossakin muussa tilanteessa, mutta herran jestas- annetaan homolle pikkusen kaljaa ja katotaan kun se itkee ikävää! Mikä siisnä on mielenkiintoista?
    Tai tissejään esittelevä "tanssija", voi voi. Ja kun on pikkasen päässyt nuorella naisella tuo olemus löllähtämään, eiköhän hävetä, kun näkee pätkät itsestään? Jos ei hävetä niin se kertoo kaiken!
    Miksi sinne ei valita oikeasti täysipäisiä ihmisiä, jotka oikeasti pelaisi tuota peliä? Pikkuisen juoruilua, riidan haastamista, liittoutumista, mustasukkaisuutta, radikaaleja mielipiteitä, kummia tempauksia, piilottelua tai jotain...ettei tarviis katsoa, kun nuori homo itkee juotuaa 2 siideriä!
    Tähän on turha sanoa, että älä katso,jos ei kiinnosta.Mutta kun kiinnostaa ja toivoo, että jotain oikeasti hassua tapahtuisi! Jotain, mistä tulisi hyvälle mielelle eikä vain hävettäis noiden uunojen puolesta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei enää iske kirjoitti:

Olen seurannut BB:a melko paljon aiemmin, mutta tänä vuonna tökkii pahemman kerran. Jotenkin vaan tuo porukka ei kiinnosta. Hirveän totista porukkaa, riitoja ja seläntakana puhumista. aivan hullua sanoa, mtta jopa Kaki tuntuu tähän vuoteen verrattuna kiinnostavalta persoonalta näihin nykyisiin verrattuna!
Joku tuossa porukassa mättää, mut mikä? Vai olisiko sitten se, että formaattti on jo kulunut ja ei vaan enää jaksa kiinnostua julkisuushakuisista toisten imeskelijöistä ja p...iin vilauttelijoista.
Formaatin anti ei voi olla se, että kuka nylkyttää ja kenen kaa tai kuka raivoaa kenelle? Missä kepposet, hulluttelu tai pienet pilat yllätykset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu